Outo kesä täynnä haikeutta ja surua

Pallerolaukka - Allium sphaerocephalon

Tiistaiaamuna luin kaurapuuroa lusikoidessani lehtien lisäksi blogipostauksia. Ihan ensimmäisenä avasin yhden suosikkiblogini, jonka otsikko "Viimeinen postaus" laittoi sydämen rinnassa muljahtelemaan. En tiedä, miten vaikeita asioita blogin kirjoittajan elämään on tullut, eikä se toki minulle kuulukaan. Yllättävät hyvästit kuitenkin herättivät valtaisan tunnemyllerryksen ja surun aallot jäivät koko päivän päällimmäisiksi ajatuksiksi. Kyseistä blogia minun lisäkseni tulee varmasti moni kaipaamaan ja ikävöimään.

Pioniunikko - Papaveri sominferum

Tuskin kenenkään elämä on silkkaa onnea ja auvoa tai tasaista kulkua onnistumisten kukkuloiden väleissä. Ihmisen elämään kuuluu arki ja vastoinkäymiset. Joskus vain niitä vastoinkäymisiä tulee kerralla liikaa ja silloin muiden tukeva olkapää on tarpeen, jotta ongelmat saa selätettyä ilman mielen murtumista. 

Apua ja tukea on välillä vaikea pyytää. Useimmat meistä haluavat ensisijaisesti selvitä omin avuin. Jakoi sitten ongelmansa ystäviensä kanssa tahi ei, toisten kanssa jutteleminen avartaa näkökulmia ja laittaa asioiden mittasuhteet paikoilleen. Jos nyt tuntuukin ylitsepääsemättömältä, tilanne harvoin pitkään sellaisena pysyy.

Töyhtövana - Eucomis bicolour

Varmasti reagoin blogiystävän hyvästeihin siksikin niin suurella surulla ja lohduttomuuden tunteilla, että oma kesäni on ollut oudon täynnä vaikeita ja syvälle sydämeen sattuvia tapahtumia. Toukokuun alun vakava tapaturma aiheutti runsaasti seuraamuksia, joista kaikki eivät ole vielä edes selvillä ja joista osan kanssa painitaan kuukausia ellei vuosia eteenpäin. 

Juuso-kissan sairaus ja ikiuneen nukkuminen oli ja on edelleen surua tuottava asia. Pelkästään moni 17 vuoden arkinen rutiini ovat Juuson poismenon vuoksi joutunut uuteen opetteluun.

Kun vielä vanha rasitusvammani oikeassa kädessä on aktivoitunut, eikä kahdesta kortisonipiikistä huolimatta tahdo millään asettua, tunnen olevani totaalisesti hukassa. Miten oikeakätisenä selviytyä ihan yksinkertaisista arkiaskareista ilman oikeaa kättä? Ei edes käsitöitä iltaisin.

Aurinkoinen, helteisen kuuma ja kuiva kesä on tuonut omat mausteensa tähän outouden soppaan. Puutarhassa monet kasvit ovat kärsineet ja monet kuolleetkin. Muistissa ei ole kesää, jolloin olisin näin ahkerasti ja usein kulkenut iltaisin kastelukannun ja vesiletkun kanssa jakamassa virvoitusta kasveille. 

Kuumuuden ja toipumisen vuoksi puutarhassa ei ole paljon mitään tullut tehtyä. Sinänsä kuivuudessa on myös positiivinen puolensa, sillä kun tämä kesä menee nyt pakostikin levon merkeissä, eipä ole paljon rikkaruohoja kitkettävänä eikä myöskään kasvien istutukset kannata. Kerrankin on ollut aikaa pelkkään kiertelyyn ja kauneuden katselemiseen.

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Pyrin välillä tekemään pieniä kunnostusprojekteja, jotta puutarha ei ihan villiinny. Ohi kulkiessani nypin sieltä täältä ja tietenkin päässä raksuttaa kaiken aikaa erilaisia suunnitelmia ja ideanpoikasia tulevaisuudessa toteutettaviksi. Osa ideoista poksahtaa pois sulaa mahdottomuuttaan, mutta osa jää selvästi elämään ja siirtyy paperillekin. 

Voimavarojen tämänhetkinen rajallisuus on myös osoittanut sen, etten pystyisi puutarhan keskellä elämään, jos tietäisin olevani pysyvästi kyvytön sitä hoitamaan. Olisi liian surullista katsella rapistuvaa ympäristöä ja kokea jatkuvaa voimattomuutta.

Nepalinhanhikki - Potentilla nepalensis

Olen aktiivinen, toiminnasta ja tekemisestä tykkäävä ihminen. En osaa toimia pomona, enkä katsella vierestä, vaan haluan olla mukana saamassa jotain aikaan. Olen siis tällä hetkellä täysin ulkona mukavuusalueiltani niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tapaturman liikkeelle sysäämä ketju on repinyt auki koko tulevaisuuden. Terveys, asuminen, liikkuminen, ihmissuhteet, harrastukset, puutarha. Katson mihin suuntaan tahansa, näen kaikkialla pelkkiä kysymysmerkkejä. Kerrassaan outoa, haikeaa ja surullistakin.

Ruusupapu tekee tuttavuutta aidan kanssa

Älkää ottako tätä postausta valituksena, sillä sellaiseksi se ei ole tarkoitettu. Tämä on ikäänkuin asioiden pohtimista ääneen ja paperille jäsentämistä. Uskon ja luotan vahvasti selviämiseen ja tulevaisuuteen. Siihen, että ongelmat ratkeavat ja elämä asettuu uomiinsa. Teen eteenpäin menemiseksi sen, minkä voin. Lopun ajan olla möllötän, istun pergolassa, kiertelen puutarhassa, nypin kuivuneita kukkia ja kuvaan vähemmän kuivuneita, hoidan arkiaskareita ja luen kirjan toisensa jälkeen. Mitäpä sitä aikaa kiirehtimään, kuluu se kiirehtimättäkin.