Kissaveljekset viikonloppukylässä

Nemo

Tyttären 13-vuotiaat kissaveljekset Nemo ja Loki olivat luonamme pidennetyllä viikonloppuvierailulla. Edellisestä vierailusta onkin melko pitkä aika, sillä Juuso ei oikein sietänyt poikien intensiivistä tutustumistarvetta. Varsinkin Nemo olisi halunnut olla jatkuvasti Juuson kanssa kylki kyljessä ja se kävi Juuson hermoille. Tuloksena oli sähinää, murinaa ja kiivasta peräkkäinjuoksua. Yritin mahdollistaa Juusolle oman rauhan sulkemalla makuuhuoneen oven, mutta Nemoa ei suljetut ovet pidättäle. Se on varmasti edellisessä elämässään ollut jonkinlainen Houdini, jota kahleet eivät pidätelleet. Eivätkä ovet.

Nemo

Kummasti olemme vajaassa kolmessa kuukaudessa tottuneet kissattomaan elämään. Ja yhtä kummasti moni 17 vuoden kissatalouden rutiini on kaivautunut selkäpiihin. Vaikeuksitta muistin taas varoa keittiön lattialla olevia ruokakuppeja ja vaistosin, milloin jaloissa köllöttää hellyyttä kaipaava kissa. 

Ikkunat ja ovet pysyivät kissojen vierailun aikaan suljettuina. Juuson aikana tuulettaminen sujui ongelmitta, sillä meidän tuuletusikkunoista ei isokokoinen kissa ulos mahdu. Tiedän, että kissat ovat taitavia tunkemaan itsensä mitä kummallisimpiin paikkoihin ja siksi pelasin varman päälle pitämällä ikkunat suljettuina kissapoikien vierailun ajan. Pihaovi on ollut selällään Juuson poismenosta saakka päivittäin. Nyt en ottanut pienintäkään riskiä, että kissaveljekset marssisivat luvatta tieremppaa katsomaan. Ovi pysyi kiinni sekin.

Nemo

Loki on hyvin rauhallinen kissa ja vaikka se sisällä hakeutui meidän seuraamme, meidän ulkona ollessa se köllötti joko saunan lauteilla tai sohvalla. Nemo sen sijaan saisi taatusti adhd-diagnoosin, jos joku ammattilainen sitä tutkisi. Se ei ole hetkeäkään paikallaan ja siksi sen valokuvaaminenkin on todella vaikeaa. Suurin osa Nemo-otoksistani on epätarkkoja sähellyksiä.

Siivotessani kesäkukkia terassilta ja pergolasta, Nemo vahti minua uskollisesti ikkunan läpi. Samalla paikalla, jossa Juusolla oli tapana tarkkailla minua.

Loki

Poikien lomapäivät kissamummilassa menivät hyvin niin heidän itsensä kuin meidän ihmistenkin kannalta. Ainoa ärsyttävä seikka oli Nemon tapa kömpiä joka ikinen aamu klo 5.30 minun päälleni. Se puski ja kiersi minua lakkaamatta. Lopulta se lysähti viereeni, mutta vain hetkeksi. Jos pikkurillikin minussa liikahti, sama puskeminen ja kiertäminen alkoi taas.Tätä jatkui tunnin, jonka jälkeen kissa hävisi jonnekin muualle jatkamaan uniaan. Yleensä olin operaation jälkeen niin hereillä, että nukkumista oli turha enää edes yrittää.

Kissojen "lainaaminen" lyhyiksi ajanjaksoiksi täyttää hyvin lemmikkitarpeen. Vuosia sitten ajattelin, että ottaisin Juuson jälkeen heti uuden kissan. Nyt, kun kissatonta elämää on vietetty vasta lyhyen aikaa, en enää olekaan valmis sitoutumaan seuraavaksi 20 vuodeksi lemmikkiin. 

Juuso leikkimökin katolla maaliskuussa 2003 (ikkunan läpi kuvattuna)

Juuso oli helppo ja ihana karvakaveri. Oli se myös vaativa ja sitova perheenjäsen, jonka olemassaolo piti luonnollisesti ottaa monin tavoin huomioon. Juuso ei ollut koskaan missään kodin ulkopuolella hoidossa. Sitä oli kuskattu autolla lähinnä eläinlääkäriin ja yhden käden sormissa laskettuna vähän pidemmille kyläreissuille. Juuso inhosi autoilua ja siksi sille piti saada hoitaja kotiin. Yhteiset matkat Ukkokullan kanssa olivat harvinaista herkkua, koska menot oli helpompi järjestää siten, että toinen jäi kissavahdiksi.

Juuso syyskuussa 2015

Vaikka ikävöinkin Juusoa vielä kovasti, olen tottunut uuteen, kissattomaan elämäntapaan. Eipä ole kissankarvoja sohva, vaatteet ja naama täynnä. Kauppalistastakin on voinut poistaa kissanruoat ja -hiekat. Toisinaan tuntuu oudolta ja tyhjältäkin istua sohvalla ilman, että kukaan työntäisi karvaista olemustaan sukankudinten väliin syliin päästäkseen. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja tyhjät paikat ja rutiinit täyttyvät jollain muulla. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa. Niin kissattomuudella kuin kissallisuudellakin.