Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2018

Lokakuussa ollaan taas

Daalia uskoo yhä kesään

Vaikka miten vastaan pyristelisi, syksy on tullut ja etenee vauhdilla. Viimein tuli vähän koleammat ilmatkin ja nehän saivat lopulta meikäläisenkin uskomaan kesän olevan tältä osin mennyttä. Tuskin mitään intiaanikesääkään enää on odotettavissa. Muutamana päivänä tuuli on tuivertanut sellaisella tarmokkuudella, että pian yksikään lehti ei puissa pysy. Ensimmäiset haravoinnitkin on jo tehty, jotta käytävillä pääsisi kulkemaan tarvitsematta kahlata vaahteranlehdissä.

Freesian sipulit nostettu

Syystyöt ovat aikamoista siivoamista ja tavaran talteen kuskaamista. Terassilta olen kiikuttanut jo lähes kaikki kesäkukat kompostiin. Ruukuissa olleet pelaguut kannoin viikolla sisään, kun öisin mittari painui nollan tasolle. Kukkalaatikoissa kesän asuneet pelaguut ovat yhä pergolan reunustalla odottamassa siirtoa autotalliin ja myöhemmin sieltä kellariin.


Kiemurapenkistä kaivoin hädässä olevan mehitähden ylös, sillä syysasteri oli tukehduttamassa mehitähtiressukan. Istutin kasvin reikäpohjaiseen ruukkuun, jonka aion koittaa talvettaa kukkapenkissä. Ei ehkä selviä, koska tuskin ehtii kunnolla tuohon ennen talvea juurtua. Kaivoin kasvin isona paakkuna, vaikka juuret eivät suuren suuret olekaan. Aina kannattaa kokeilla.


Kasvimaan kupeeseen olen valmistellut daalioille omaa kesäkukkapenkkiä. Rajasin penkin kasvimaakäytävästä pari kesää sitten jäätelörasioihin valamillani betonikivillä. Työ on vielä täysin vaiheessa ja siistimättä. En taida kuulua niihin, jotka somistavat kaikki kohteet ennen kuvausta viimeisen päälle fiineiksi.

Rhodo Gunningham's White

Kukkimiset alkavat olla tältä kaudelta ohi. Gunningham's White -rhodo pukkasi yllättäen yhden kukan syksyn iloksi. Aika runsaasti nuppujakin rhodoihin on ilmestynyt, mikä tietenkin ilahduttaa. Toivottavasti niille ei käy samoin, kuin tänä keväänä. Silloin valtaosa nupuista kuivui avautumatta.


Gladiolukset ovat viettäneet kesää huhtikuun lopusta ruukussa ja vasta nyt ensimmäinen ja ainoa niistä kasvatti kukkavanan jopa aueten. Meinasin kukkavanan käydä leikkaamassa maljakkoon, mutta tuuli ja sade hoitivat asian puolestani yöaikaan. Kukkaressukka rötkötti aamulla pitkin pituuttaan terassilla ja aikamoisen surullisen näköisenä. Ei siitä enää ollut maljakkoon laitettavaksi.


Ukkokullan kanssa vapaa-aika menee nyt pihaa syyskuntoon laittaessa. Oikeastaan olemme vasta tehtävälistan alkupäässä, sillä lämpimien säiden vuoksi ei ole ollut mitään kiirettä. Leikkasin talon päädyssä olevan ison norjanangervon matalaksi, sillä totesin lehtiä siinä olevan lähinnä latvoissa. Edellisestä leikkauskerrasta onkin jo useampi vuosi. Samoin laitoin maan tasalle naapurista vyöryneet idänvirpiangervot. Myös naapurin puolella olevat pitäisi leikata, sillä kovin oli ruskeaa risukkoa ja vain muutama lehti niidenkin latvuksissa. Naapurin piha on ylempänä ja he näkevät pensaista vihreän latvuston. Niiden todellinen kunto paljastuu meidän suuntaan.

Vaikka angervopuskia oli melko paljon, hakettimella ne menivät pieneen tilaan. Kippasimme haketetun materiaalin takaisin pensaiden kasvualueelle. Sinne ne ovat maatuneet aiemminkin ja maatuvat varmasti nytkin.


Pensaiden poistuttua niiden alta paljastui muhkea sienikasvusto. Taitaa olla jotain kantosientä, sillä muistelen niiden kohdalla kasvaneen vuosia sitten pihlajan.


Ukkokulta putsasi myös talon rännit. Hurjan paljon niissä oli taas moskaa, jonka määrää on varmasti lisännyt tietyörempasta meille leijunut hiekkapöly. Ehdin jo ihmetellä, kun sateella vesi ryöppysi rännien yli pitkin poikin. Mitenkä se olisikaan moskan läpi syöksytorviin päässyt virtaamaan. Pergolan ränni on vielä putsaamatta, sillä kelloköynnös on kiivennyt sinne kukkailemaan.


Syystöitä riittää vielä pitkäksi aikaa ja niiden parissa on mukava ulkoilla ja harjoittaa hyötyliikuntaa. Toivottavasti ei ihan heti tule pakkasia tai lunta. Viime vuonna kanttasin alapihan istutusalueita vielä marraskuussa. Niin voisin tehdä nytkin, sillä myöhään syksyllä kitketyt rikkaruohot ja kanttausten huolto sai penkit pysymään kuosissa pitkälle kesään.

Koristeomena - Malus purpurea 'Aamurusko'

Mukavaa lokakuuta kaikille!

38 kommenttia:

  1. Sama vika rahikaisella, meinaan, että tulee otettua kuvat ennen loppusilausta ja siistimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ajattelen, että eri työvaiheista pitäisi ottaa enemmänkin kuvia, jotta jälkeenpäin näkisi aherruksen jäljet. Siistejä näkymiä voi kuvata myöhemmin loputtomiin.

      Poista
  2. Tuulista on ollu, eileenki, vaikka muuten oliki aika lämpöönen päivä. Mehitähäret seleviäävät paremmi, jos jätät ruukun talaveksi kallellensa, nii veret pääsöö valumahan pois. Reikä ei auta jos maa o jääs, kokemusta o.
    Daalioolle tuloo hyvä paikka. Moon ainaki torennu oman penkin hyväksi ratkaasuksi. Kaikellaasta siivuamista on vaikka kuinka palio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kallistan ruukun ennen pakkasia.
      Yksi ainut daalia kasvoi kesän maassa, muut ruukusa. Kyllä se maassa kasvanut oli paljon hyvinvoivampi ja rehevämpi, kuin ruukuissa kasvaneet. Ensi kesänä siis daaliat maahan.

      Poista
  3. Mehitähtiruukun pystyy talvettamaan vaikka kellarissa tai sitten siirrät mehitähdet ilman ruukkua kukkapenkkiin. Ruukkuun jää helposti vesi seisomaan, varsinkin kun ruukun reunat ovat korkeammalla kuin mullan pinta ja mehitähdet. Minulla jäi yhtenä syksynä muutaman mehitähden mytty vahingossa istuttamatta ja löysin sen keväällä pötköttelemästä kukkapenkin pinnalta juuret paljaana. Istutin maahan ja hyvin lähti kasvamaan. Mehikasvit ovat sitkeitä, kunhan ei vaan vesi jää juurille seisomaan. Daaliapenkistä tulee kaunis kasvimaan kaunistus. Kuvauskohteiden siistiminen ja stailaaminen ennen kuvaamista onkin yliarvostettua ;) Pitäähän jonkun (tai joidenkin, myös minun) pitää kauniiden kuvien blogimaailma realistisemmalla tasolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin mehitähdet ruukkuun siksi, että keväällä etsisin niille uuden sijoituspaikan. Mehitähtiä on jo ennestään maassa, joten menköön tuon yhden mättään kohdalla ruukkutalvetus kokeiluksi.
      Toisilla on tapana näyttää kunnostetut paikat vasta stailaamisen jälkeen. Minulle blogi on päiväkirja myös itseäni varten, joten nurjat(kin) puolet saavat näkyä.

      Poista
  4. Hyvää alkanutta lokakuuta myös sinulle! Puutarhan syystyöt ovat meillä vielä meneillään, pitää toivoa ettei talvi vielä tule. Kevättöitä on niin mukava tehdä puutarhassa, sen sijaan tämä alasajo talvea varten ei ole niin kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle Anneli.
      Enpä usko, että talvi vielä tulee. Kunhan antaa vähän tuntumaa tulevasta. Minustakin kevättyöt ovat paljon innostavampia, kun silloin rakentaa uutta ja kaunista. Tässä vaiheessa syksyä kaikki on enemmänkin jälkien siivoamista. Mutta kyllä sen jaksaa, kun ajattelee edessä olevaa kesää.

      Poista
  5. Siellä puutarha valmistautuu jo pakkasiin.
    On sitä puuhaa kyllä syksyllä, että saa kaiken talveksi turvaan.

    Kauniita lokakuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysi valmistautuminen talveen on alkanut. Siivoamista riittää ja hyvä on paljon tehdä näin syksyllä, jotta keväällä voi aloittaa puhtaalta "pöydältä".
      Samoin sinulle kauniita ja aurinkoisia syyspäiviä!

      Poista
  6. Kuulostaa siltä, että vointisi on hyvä, jaksat leikata ja kaivella. Ihanaa tällainen lämmin aurinkoinen syksy (nooh, välillä kuuluu olla syysmyrskyjä), kun tuntuu, että millään ei ole niin kiirettä. Minulla ovat vielä kaikki pelakuutkin ulkona ja kaktukset parvekkeella. Voisihan niitä pikku hiljaa siirtää sisällekin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinnin puolesta pääsee jo puutarhaan ahertamaan. Tekee hyvää niin sielulle kuin kropallekin.
      Täällä meni lämpötila parina yönä pakkasen puolelle ja etenkin daaliat olivat sen jälkeen ihan mustia. Päivisin sen sijaan on ollut mukavan lämmintä ja aurinkoista. Mikäs on pihassa touhutessa sellaisilla säillä.

      Poista
  7. Syksyn tulo ja sen pikku yöpakkaset ovat aina joka vuosi arvoitus. Täällä kaupunkikodissa siihen voi varautua mutta mites täältä teet äkkilähdön kesäkotiin. Pitää vain tehdä jonkinmoinen ennakkoarvio miten syksy etenee ja sen taas tein, menikö syteen vai saveen se on vielä arvoitus.
    Daaliat ovat siellä maassa ja melkein kaikki muutkin kukat taivasalla, tosin osan olen siirtänyt saunan katokseen. No luotan vielä ainakin leutoon lokakuun alkupuoliskoon!
    Täällä meillä rivikodin taloyhtiössä on jälleen kerran remppaa, nyt uusitaan katot ja me tietysti ollaan se viimeinen talo. Pihalle pystytetään talon ympärille kauttaaltaan telineet ja katsotaas mitä se tuo tullessaan? Olen osan syystöistä jo tehnyt mutta mitä kaikkea vielä jää rempan jälkeen jälkisiivousta!?
    Sinulla on syyshommat jo hyvällä mallilla, toivottavasti pidät myös omasta kunnostasi huolen.
    Hyvää syksyn jatkoa sinne teille 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin sitten tiedossa aikamoinen ruljanssi. Vaikka työmiehet katolla häärisivätkin, väistämättä siinä istutukset kärsivät.
      Eiköhän lokakuukin vielä mennä aika leudoissa merkeissä. Harvoin talvi viime vuosina on ennen marrraskuuta tullut, jos silloinkaan. Daaliat menivät meillä parina pakkasyönä mustaksi, joten ne on nyt kannettu kellariin talvehtimaan.
      Syystöitä riittää, mutta niistä saa hyvän syyn olla ulkona ja raittiissa ilmassa.

      Poista
  8. Kauniita syyskuvia! En minäkään jaksa paljon kuvaustilanteita stailata. Lasten leluja on aina piha täynnä, ja niiden pois kerääminen kuvausta varten olisi silkkaa ajanhukkaa. Kohta ne ovat taas levällään kuitenkin. Ehkä siksi tykkäänkin ottaa niin paljon lähikuvia... :) Syyspuuhat etenevät teillä hyvää vauhtia. Toivotaan kauniita puutarhakelejä myös jatkossa. Mukavaa lokakuuta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stailatut kuvat ovat toki kauniita katsella, mutta oma blogi toimii samalla puutarhapäiväkirjana, joten siksi on hyvä näyttää myös sitä todellisuutta.
      Minusta on kiva katsella vanhoja kuvia, joissa näkyy lasten leluja ja tavaroita pihamaalla. Niistä nousee hauskoja keskusteluja ja muistikuvia.

      Poista
  9. Olipa mukavaa lukea kuulumisiasi. Syksy tosiaan nyt kovin painaa päälle mutta eiköhän tässä vielä ole ainakin kuukausi lumetonta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä etelärannikolla lumettomuutta saattaa riittää hyvinkin joulukuulle. Jostain luin vähän aikaa sitten, että meri on nyt niin lämmin, että talvi tulee hyvässä lykyssä vasta joulun jälkeen. Viime vuonna kanttasin kukkapenkkejä vielä marraskuussa. Maa ei ollut yhtään jäässä ja rikkaruohot irtosivat kiitettävästi. Hyvin ehtii syystöitä tehdä. On tosin niitäkin vuosia ollut, jolloin lehdet ovat jääneet haravoimatta yllättävän aikaisen lumen vuoksi. Turha sellaista on etukäteen surra. Otetaan kaikki vastaan tilanne kerrallaan.

      Poista
  10. Jep, hommia riittää. Meillä on aloitettu alasleikkaukset ja pelakat tuotu sisälle.

    VastaaPoista
  11. Nyt on ollut mukava tehdä syystöitä. Pari pakkasyötä on ollut mutta päivisin on lämmintä. Voikun saisi jostain kanttausinspiraation, nyt todella se kannattaisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän lähettää täältä sinulle kanttausinspiraation. Se kuuluu samaan sarjaan rikkaruohoprojektin kanssa eli vaatii vähän ellei enemmänkin itsensä tsemppaamista. Vaan onpa sitten mukava tunne, kun on saanut homman tehdyksi.

      Poista
  12. Tosi paljon olette jo syystöitä tehneet! Minulla syyspuuhat olivat viime viikolla vielä ihan lapsen kengissä, mutta nyt muutaman viime päivän aikana olen saanut niitä hyvin eteenpäin. Vielä tosin tekemistä riittää, mm. kasvihuoneen pesua ja kitkemistä. Kuulaita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme, ettet ole vielä ehtinyt syystöihin, kun olet istuttanut uusia kasveja niin ahkerasti. Hyvin vielä ehtii. Joskus työt tuntuvat tekemättöminä valtavilta ja sitten ne tehtyään huomaa, että hyvinhän tuokin hoitui.

      Poista
  13. Omat syyspuuhat ovat aika kivalla mallilla, odottelen sipulitilausta saapuvaksi ja istutetavaksi. Pitäisi jkasaa tsempata rikkojen kanssa, kuten sanoit se palkitsee keväällä, vaan kun ei millään huvittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulitilausten odottaminen on sekä jännittävää että hermostuttavaa. Tuntuu, että aika loppuu tyystin, kun sipuleita ei saa maahan.
      Rikkaruohohomma on tympeää pakkopullaa. Vaan kyllä se lopputulos palkitsee koko tympeyden.

      Poista
  14. Meillä on puutarhan syystyöt vielä pahasti kesken. Daaliat kylymi perjantaita vasten yöllä ja ne meinasin tällä viikolla suaha nostettuu kuivamaan. Istutuksiakin on vielä ja tulppaanin sipulit on vuottamassa pussissa. Mukavoo lokakuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kävi meidän daalioille. Nyt nekin on nostettu ja siirretty kellariin.
      Eiköhän tässä ole vielä hyvin aikaa saada puutarha talviteloille. Pikkupakkasessakin voi kaikenlaista tehdä. Lumi sitten lopettaa työt.

      Poista
  15. Moi! :) Syyshommissa siellä ollaan jo. Minä olen vasta vähän heiluttanut haravaa. Kaikkea tarttis tehdä... Nurtsikin kaipaa vielä trimmausta. Kompostitkin on täynnä. Ränneistä puhumattakaan ;) No, pikkuhiljaa. Ihana rhodo, minun rhodoni voi kovin huonosti viime talven ja tämän kesän kuivuuden takia. Iloa syystöihin! Ja onneksi on se ukkokulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshommien tekeminen on hyvä syy ulkoilla omassa pihassa. Talvella saa taas ihan riittämiin kiertää kylän raitteja raitista ilmaa hankkiakseen.
      Älä sure rhodoasi. Minun rhodoni kärsivät edellisvuosia rankemmin kevätahavasta ja kukinta oli olematonta. Gunningham's White tekee usein loppukesästä tai syksyllä ainakin yhden kukan. Sittenpä se ei taas keväällä kuki sitäkään vähää.
      Onneksi on Ukkokulta. Puutarhatöihin häntä on vaikea saada, mutta rännien puhdistus sujuu.

      Poista
  16. Toivottavasti syksy jatkuisi säiden osalta suotuisana, sillä runsaat ja moninaiset syystyöt vaativat oman aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, sillä moni syystyö on vielä tekemättä. Harvoin kunnon talvi ennen vuodenvaihdetta tulee, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

      Poista
  17. Olen joskus yrittänyt talvettaa mehikasveja ruukussa. Minulta ainakin hajosi tuollainen ruukku. Nykyisin annan niiden talvehtia ihan maassa vain. Peitän ne kuitenkin havuilla. Ainakin toistaiseksi ovat selvinneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minäkin vielä siirrän mehikasvin maahan, vaikka tarkoitus oli pitää sitä talven yli ruukussa ja miettiä sijoituspaikka keväällä.

      Poista
  18. Toivotaan, että edes osa pelaguistasi talvehtisi nyt hyvin ja pääsisit niistä taas ensi kesänä iloitsemaan.

    VastaaPoista
  19. Taitaapi jokaisella pihan ja puutarhanomistajalla kaikki vapaa-aika kulua pihahommissa... Niin täälläkin. Muutamat pensaat olen leikkonut alas ja muutama kasvi vielä odottaa istuttamista. Törmäsin Hankkijalla 20 senttiä maksaviin perennoihin, joten eihän niitä sinne voinut jättää! Lehtiin en ole vielä koskemutkaan, ne ovatkin vielä melkein kaikki puissa. Työpaikalla olen ollut lammen alueen kimpussa monena päivänä, eikä valmista ole vieläkään. Joten toivon vielä piiiitkää ja lämmintä syksyä!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!