Sivut

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Löytöjä kaupassa, lenkillä ja pihassa

Tuurenpihlaja - Sorbus ulleungensis 'Dogong'

Runsas viikko sitten teimme vähän laajemman kyläkierroksen. Näin parissakin paikassa upeasti punaoranssina palavan tuurenpihlajan ja siitä syntyi luja päätös hankkia samainen kasvi omaan pihaan. Paikkakin sille on jo katsottu valmiiksi. 

Sattumoisin espoolainen puutarhamyymälä tekee muuttoa toiseen paikkaan ja tyhjentää taimipihaansa tuntuvin alennuksin. Monia herkkuja taimimyymälässä olikin, mutta ei ainuttakaan tuurenpihlajaa. Menin myymälään sillä periaatteella, ettei mitään ole pakko saada. Vaan toki mielessä oli toive löytää tuurenpihlaja.


Muutama harkinnan arvoinen pensas myymälässä olisi ollut. Olin lujana sen vuoksi, etten näin istutuskauden loppumetreillä halunnut kasveja, joille minulla ei ole suunnitelmaa. Aina kaikille löydöille paikka on löytynyt, mutta oma päänvaivansa siinä kuitenkin on. Ei siis tullut pensaita, ei puitakaan. Perennapöytäkin oli jo syyskuussa läpikäyty, eikä idealamppuja jäämistöä katsellessa syttynyt.

Myymälän sisätiloissa oli muutama sipulilaatikko jäljellä. Meinasin jo ohittaa, mutta pihalla treffaamani Saaripalsta -blogin Saila huomasi marhanliljat ja olin myyty. Joitakin nettikauppoja olin jo loppukesästä kahlannut löytääkseni uusia marhanliljoja, mutta laihoin tuloksin. Nyt kotiin lähti Claude Shride, Guinea White ja Manitoba Morning. Kaksi sipulia kutakin ja kaikki jo maahan istutettu. Ihan jo kutkuttaa nähdä, nousevatko tulevana keväänä. Edelliset marhanliljat istutin 2016 loppukesästä ja ne kukkivat ensimmäisen kerran tänä kesänä. Voi siis olla, etten vielä ensi kesänä pääse nauttimaan uusien liljojen kauneudesta.

Clematis 'Polish Spirit'

Tarhaviinikärhö Polish Spirit kukki keällä runsaana ja kauniina. Sitten näytti, että se siirtyy talvilevolle. Vielä mitä. Kärhö on kehittänyt uusia kukkia vielä syys- ja lokakuussa ja nytkin siinä on kolme kaunista kukkaa. Tosin vähän pienempänä, kuin loppukesän kukinnan aikaan.


Pihalla alkaa jo monet puut ja pensaat olla paljaita. Haravointi tuottaa tulosta, sillä parin tunnin puunauksen jälkeen käytävät eivät heti tulvi uutta lehtipeitettä. Juhannusruusukin on osittain pudottanut lehtensä, mutta jäljellä olevat ovatkin loistavan punaisia. Hurmaavan kauniita.

Syysmyrkkylilja - Colchicum autumnale 'Waterlily'

Joku aika sitten harmittelin täällä blogissakin kadottaneeni yhtä lukuunottamatta kaikki aiemmin istuttamani syysmyrkkyliljat. Sittemmin yksi kadotetuista nousi ja kukki niin vilkkaaseen tahtiin, etten ehtinyt kuvaamaan. Samaista Waterlilyä se oli, kuten tämä kuvan yksilö, jonka istutin tänä syksynä. Aika herkku.

Syysmyrkkylilja - Colchicum autumnale 'Waterlily'

Liian aikaisin taisin harmitella, sillä vielä yksi Waterlily löytyi. Joitakin Waterlilyjä on vielä nousematta, samoin valkoinen myrkkylilja ja Giant. Giantista luin, että sen kukinta saattaa venyä marraskuulle, jolloin kukka ei enää kehity kylmyyden ja pimeyden vuoksi.

On nämä myrkkyliljat jänniä kasveja. Tupsahtavat ihan yhtäkkiä ja huomaamatta esille mullasta. Näin syksyllä ei tule kevään lailla päivittäin kierrettyä puutarhaa. Ehkä pitäisi. Ihan näiden syysmyrkkyliljojen vuoksi.
  
Metsän kaatumisen jälkeen haravoitavien lehtien määrä on vähentynyt merkittävästi. Eniten on nyt vaahteranlehtiä. Autotallin nurkalla kasvava vaahtera on melkein paljas. Muutama lehti vielä killuu puussa. Ensimmäisen lehtitulvan silppusin ennen haravointia ruohonleikkurilla. Aika pientä puuroa lehdistä tuli ja sen massan haravoin naapurin rajan tuntumaan. Kuten muutkin puusta pudonneet lehdet. 

Nyt alue on vähän tympeän näköinen, koska leikkasin sieltä maan tasalle kaikki risuttuneet virpiangervot. Sieltä ne taas kevään tullen alkavat kasvaa ja peittävät maatuvan lehtimassan. Ripottelen keväällä multaa lehtimassan päälle kaunistukseksi. Hyvin toimii.


Syksyn puutarhatyöt ovat valtaosin siivoamista ja talviteloille laittamista. Aikaa on etenkin lyhenevien päivien vuoksi paljon vähemmän, kuin keväällä. Siksi välillä tulee sellainen tunne, ettei millään ehdi kaikkea pakollistakaan tehdä. Loppujen lopuksi lyhyessä ajassa saa hyvin paljon tehtyä ja samalla hoituu ulkoilu ja reippailu.

Ihan vielä ei voi todeta syystöiden loppuneen, sillä seuraavaksi pitäisi putsata pergolan katto ja virittää jänisverkot puille ja tärkeille pensaille. Parin tunnin aherruksen jälkeen on kuitenkin kiva kantaa työvälineet kellariin odottamaan seuraavaa työsarkaa ja paukuttaa saappaisiin eksyneet roskat pois ennen sisälle paluuta.Työlista on lyhentynyt ja mieli virkistynyt raittiissa ilmassa.

Perhoangervo - Gillenia trifoliata

Mukavaa sunnuntaita ja reippaita ulkoiluhetkiä kaikille!
 

50 kommenttia:

  1. Tuurenpihlaja on kyllä komea ilmestys. Kauniit marhanliljatkin olet löytänyt. Minulla ei ole mitään syksyllä kukkivia sipulikasveja. Blogeja katsellessa tulee aina mieleen, että ehkä niitä pitäisi hankkia. Jos istuttaisin niitä olohuoneen ikkunan alla olevaan penkkiin, niitä voisi ihastella sisältä käsin eivätkä jäisi huomaamatta. Syksyn lehdet haravoidaan meilläkin pensaiden alle, kukkapenkkiin ja kasvimaalle. Paksukin kerros lehtiä häviää talven aikana ja maa on taas keväällä pikkuisen parempaa kasveille. Iloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän minullakin on syyskukkijoita. Syyssahrameita ei ollenkaan. Toisten blogeja lukiessa on moni kasvi löytänyt tiensä omaan puutarhaan, mikä on mukavaa.
      Samaa ajattelin tuosta tuurenpihlajasta eli se täytyy istuttaa sellaiseen paikkaan, että sitä voi ihailla myös sisätiloista.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Tuurenpihlaja on kaunis, täälläpäin sitä kasvaa monella pihalla, taitaa olla muotipuu. Teillä on niin kaunista. Minustakin syyspuuhat ovat ihania, vaikka tuntuu hurjan haikealta ja eilen huolestuneena mietin, että miten tätä vanhana mahtaa jaksaa, sitten on varmaan pakko muuttaa kerrostaloon. Lehdistä on jotenkin niin paljon iloa ja hyötyä...haravoin niitä suoraan kukkapenkkiin multaa tuottamaan. Hauska, että törmäsitte Sailan kanssa myymälässä ja teitte yhdessä hyviä löytöjä! Kauniita nuo marhanliljat, kävin samassa myymälässä hypistelemässä niitä aiemmin. Ensi keväänä sitten Tuurenpihlaja teille vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella kasvilla on omat trendikautensa. Tuurenpihlaja on ruska-aikaan niin upea, että sopii olla muodissa vaikka joka syksy.
      Omakotitalossa asuminen vaatii kyllä aika lailla työtä ihan läpi vuoden, eikä niitä hommia välttämättä enää vanhana jaksa. Toisaalta läpi aikojen vanhatkin ovat selvinneet omakotiasumisesta. Nautitaan niin kauan, kuin vain mahdollista.
      Marhanliljoja ei joka paikassa ole. Sen olen huomannut. Siksi olin erityisen iloinen löytäessäni niitä ja vieläpä alehintaan.
      Taitaa tuurenpihlajan hankinta jäädä ensi kevääseen, sillä en millään ehdi nyt puutarhakauppoihin, joista moni jo sulkeutuukin. Jääköön suosiolla ensi keväälle.

      Poista
  3. Ostin pari vuotta sitten veljilleni 40 -vuotislahjoiksi tuurenpihlajat. Se kun on löydetty heidän syntymävuotenaan 1976. Piheys iski, enkä raaskinnut silloin kolmatta puuta ostaa itselleni. Mutta nyt ostin sellaisen Lepaan messuilta, kun tuli vastaan hyvännäköisiä taimia sopuhintaan. Eli nyt Leppämäki sai oman Tuurensa. Pienihän se vielä on, mutta antoi jo lupauksen upeista tulevista väritykityksistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä keksitkin oivallisen synttärilahjan veljillesi. Puuta katsellessaan he muistavat merkkipäivänsä aina. Hienoa, että Leppämäkikin on saanut oman Tuurensa, joka vuosi vuodelta vain paranee. Tänä syksynä en enää ehdi omaa Tuureani hommata, mutta tiedänpä, minkä vuoksi keväällä kauppaan suuntaan.

      Poista
  4. Todella kaunis tuo tuurenpihlaja, jo syysvärirtyksen vuoksi se tekisi mieli pihalle hankkia. En ole nyt loppusyksystä käynyt ale- myynneissä mutta jos jotain vielä löytäisin, menisi ostos ehdottomasti valeistutukseen, jolloin voisi sitten rauhassa miettiä paikkaa hankinnalle.
    Mukavia ja rattoisia viimeisiä syyspuuhailuja sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin tosiaan voinut harkita myös valeistutusta, mutta jääköön tältä syksyltä. Ihan kiva on käyttää talvi kevätsuunnitelmien laatimiseen. Nyt on pihahommia muutenkin vielä ihan riittävästi.
      Mukavia syyspäiviä sinulle!

      Poista
  5. Tuurenpihlajan tapaiset värikkäät syyspuut ovat puutarhan pelastus syksyn saapuessa. Lehdettömyyden ja ruskeuden keskellä ne ovat todellinen silmänilo. Jotkut kasvit ovat salaperäisiä - häipyvät piiloonsa ja kuitenkin yllätyksenä ilmestyvät taas, kun olet jo luopunut toivosta. Samoin nuo myöhäiset lisäkukat vaikkapa kärhöissä ihastuttavat.
    Hyvää syksyistä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuurenpihlajan lehdet ovat muutenkin kauniit, ei pelkästään syysasussaan. Tämän syksyn kaunis ruska on herättänyt tarpeen lisätä kasveja, joista on iloa sittenkin, kun muut jo ovat lopettaneet. Kasvit osaavat yllättää monin tavoin ja onneksi usein hyvin positiivisesti. Kuten nyt kärhö ja syysmyrkkyliljat.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle Pirkko!

      Poista
  6. Onpa tuurenpihlajassa upea syysväri, leimuaa kuin tulessa. Tällaiset syksyn kun ruska antaa parastaan, saa miettimään puutarhan pensas- ja puuvalikoimaa ihan uudella silmällä. Syksyn värit ovat tärkeitä. Marhanliljat on hieno löytö, niitä ei ihan joka myymälässä näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämän syksyn komea ruska on avannut silmiä ja tarpeen hankkia omaan puutarhaan uusia ruskakasveja. Nuo lenkkireissun upeat tuurenpihlajat suorastaan ravistelivat, sellainen on hankittava.
      Marhanliljoja ei tosiaan joka myymälässä ole. Olen kovasti iloinen näistä löydöistäni.

      Poista
  7. Upea tuon tuurenpihlajan syysväri! Taidanpa painua tästä pihalle virittämään suojaverkkoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuurenpihlajat näkyivät kauas ja vangitsivat katseen upealla loistollaan.
      Suojaverkot on täällä nyt viritetty. Yhden homman voi siis ruksata työlistalta.

      Poista
  8. Upea tuurenpihlajan kuva. Meilläkin sen ruskaväri on parhaimmillaan muttei noin loistava, kuin kuvasi pihlajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaamani tuurenpihlaja on kuivassa ja aurinkoisessa rinteessä. Ei se vuosi sitten yhtä komea ollut, mutta tänä vuonna ruska on kaikkialla ollut aivan upea.

      Poista
  9. Vielä on maisemassa väriä, kannattaa niitä säilöä. Muuten, olemme voittajia: voitimme liput Kirjamessuille. Minä aion mennä sinne perjantaina. Nähdäänkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me onnelliset messulippuvoittajat! Minun piti mennä messuille perjantaina, mutta nyt näyttää, etten pääse torstaina enkä perjantaina. Vielä on avoinna, kumpi päivä viikonlopusta sopii. Olisi ollut mukava tavata, mutta nyt ei taida onnistua.

      Poista
  10. Hyvä, että istutit liljat, ne tykkäävät juurtua ja aikainen juurtuminen voi ehkä edesauttaa jo ensi vuoden kukintaa, mutta varmaksi tiedoksi tätä arvelua en uskalla sanoa :-D
    Ihanaa, että myrkkyliljoja nousee. Ne ovat melko arvoituksellisia. Minäkin olen yrittänyt löytää yksiä valkoisia, jotka ovat jo monena vuonna nousseet, mutat nyt ei. Kuiva kesä voi tosin ehkä vaikuttaa, kun nehän tekevät lehdet alkukesällä ja saavat siitä ravintoa syksyn kukintaan, mutta jos lehdet ovat näivettyneet kuivuudessa, niin ei kai sipuli sitten jaksa kukkiakaan. Hauskoja yllätyksiä nämä, onneksi eivät olleet hävinneet, ainakaan kaikki!
    Oli todella kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin innoissani marhanliljoista, että heti perjantaina lähdin niitä maahan kuopimaan. Olen varautunut siihen, etteivät ensi vuonna vielä kuki. Onpahan mukavaa odotettavaa.
      Toivottavasti sinunkin valkoiset myrkkyliljat keräävät voimia mullassa ja kukkivat sitten ensi vuonna. Olisi kyllä hieno asia, jos joskus olisi omassa pihassa oikein kunnon syysmyrkkyliljojen runsas keskittymä.

      Poista
  11. Upea pihlaja ja kauniita hankintoja! Minä istutin 'Claude Shridea' viime syksynä, mutta vielä tänä kesänä ne eivät kukkineet. Toivotaan, että ensi kesänä onnistaa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän Claude Shridesi kuki ensi vuonna. Minun tuskin vielä ensi kesänä kukkii, mutta jospa sitten seuraavana. Yhden kesän yli edellisetkin marhanliljani muhivat ennen ensimmäistä kukintaansa.

      Poista
  12. Tuurenpihlajat ovat upeita!!!

    Taas unohdin syysmyrkkyliljat...Ne ovat mystisiä ja järkyttävän kauniita.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuurenpihlajat ovat upeita. Ja syysmyrkkyliljat mystisiä. Hienoa, että edes muutama istuttamistani päätti sittenkin kukkia.

      Poista
  13. Suorastaan leiskuva tuurenpihlaja, se todellakin ansaitsisi paikan jokaisessa puutarhassa. Kaunista syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän alkaa vähitellen herätä ajatus, että pitää istuttaa peräti kaksi tuurenpihlajaa. Toinen ala- ja toinen yläpihalle, jotta kauneutta olisi talon kummallakin puolella.
      Kauniita syyspäiviä sinulle!

      Poista
  14. Onpa kyllä todella komea tuurenpihlaja! Syysmyrkkyliljoja haluaisin meillekin, mutta niitä ei ole kaupoissa sattunut kohdalle. Pitäisi kai ensi vuonna tilata netistä. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysmyrkkyliljoja ei tosiaan ihan joka kaupassa näytä olevan. Yhdestä tietystä kaupasta olen syksyisin sipulin tai pari hakenut. Ovat aika tyyriitä, joten pussitolkulla niitä ei raaski kerralla ostaa.

      Poista
  15. Jos minulla olisi pieni piha, johon mahtuisi vain yksi puu - se olisi Tuurenpihlaja. Omanikin leiskuu ja loimuaa ruskan parhaimmissa väreissä. Postasinkin pihlajista oman tarinan blogiini. No tuli sinne vähän muutakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä ihmetellyt, miksi vasta nyt sain tuurenpihlajaherätyksen. Siksi kai onkin niin kiire sellainen saada, että ehtisi kasvaa ja ilahduttaa pitkään. Muistelen lukeneeni tuurenpihlajaa koskevan postauksesi, mutta täytyypä käydä lukemassa se uudelleen.

      Poista
  16. Hienoja marhanliljoja oot löytäny, toivotaan onnii ja hyvvee kukintoo. Tuurenpihlaja on upea puu. Kannattaa istuttoo pihhaan. Meilläkin on nyt parhaassa loistossaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissukseen alkaa tuntua, että kaikilla muilla on tuurenpihlaja, vaan ei minulla. Asia on siis korjattava viimeistään keväällä. On se vaan mukavaa, että aina löytyy uusia kasvihoukutuksia. Ei ole elämä yksitoikkoista.

      Poista
  17. On teillä kaunis ruska pihalla Tuuren pihjaja on tosi loistava. olisikin kiva osto meillekin. Minulla on Taatanpihlaja sekin on kaunis mutta ei niin värikäs
    Ihanaa poppulokakuun päiviä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatanpihlajakin on kaunis, kuten oikeastaan kaikki pihlajat. Tuon tuurenpihlajan loisto on nyt ihan omaa luokkaansa.
      Mukavia lokakuun lopun päiviä sinullekin!

      Poista
  18. Komia Tuuren pihilaja. Ihan silimihin ottaa. Löysit oikee aarteeta, nuata lilijoja. Mäki niitä ettiin ja löyrin kans tuan 'Claude Shiride'n. Eivät taira heti seuraavana vuatena kukkia, ei mulla ainakaa kukkinu. Kiva ku syysmyrkkylilijat ilimestyyvät antamahan färiä ruskettuvahan syksyhy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden kesän yli lepäsivät edellisetkin istuttamani marhanliljat, joten samaan tahtiin olen näiden uusien kanssa varautunut.
      Tuurenpihlajan oranssinpunainen loisto näkyi kyllä kausas. Kyllä sellainen täytyy omaan pihaan istuttaa, vaikka ei joka vuosi noin palava olisikaan.

      Poista
  19. Alastonimpi eli syysmyrkkylilja on täysin vieras kasvi minulle, mutta täytyy yrittää hankkia, koska se näyttää somalta. Iloisia haravoimisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta muutaman vuoden syysmyrkkyliljoja minullakin on ollut. Täältä blogimaailmasta sen löysin ja nyt pyrin joka syksy vähintään yhden uuden istuttamaan.
      Haravoimiset alkaa olla loppusuoralla. Kiva käydä ulkona välillä maata kyhnyttämässä vaikkapa raittiin ilman merkeissä.

      Poista
  20. Tädäm mikä syysväritys tuurenpihlajassa :D Tuon kaltaiset kasvit tuovat valoa värityksellään harmaimpiinkin syyspäiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin komeaa loistetta. Taatusti tuo valoa ja iloa syyspäiviin.

      Poista
  21. Hienot löydöt! Ihanan värinen tuo tuurenpihlaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin komeaa katseltavaa tuo tuurenpihlaja. Ja uusista marhanliljoistani olen kovasti iloinen niistäkin.

      Poista
  22. Upea tuo tuurenpihlaja, meillä on taatanpihlaja, mutta sen syysväri on keltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatanpihlajakin on kaunis keltaisessa syysasussaan. Ehkä pitää hommata sellainenkin. Tässähän tulee ihan ahneeksi, kun kaikkea kaunista ympärillään näkee.

      Poista
  23. Upea Tuurenpihlaja! Niin ihanan värinen!
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mahtava väri tuurenpihlajassa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  24. Oho, kuinka tuo tuurenpihlaja on kuin liekkimeri. Todella upea syysväritys. Vielä on muutamia lehtiä puissa, mutta ei kauaa. Ihan lähipäivinä taitaa tulla tehtyä viimeiset syyssiivot = leikattua ruohonleikkurilla kaikki pudonneet lehdet silpuksi, joka maantuu nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähiin alkaa käydä haravoinnit ja syksyn pihatyöt. Pian täytyy kuntoilla lenkkipoluilla, kun pihassa ei tekemistä löydy - kunnes lumityöt alkavat.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!