Sivut

lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulukauden avaus


Kenties tontut ovat jo pitkään hiippailleet ikkunoiden takana, mutta tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä punanuttuisten tarkkailijoiden aktiivisuus lisääntyy merkittävästi. Ei siis kannata ihmetellä, jos pihoilta ja pergoloista kuuluu outoja ääniä ja töppösten töminää.


Marraskuun alussa olin jo hiukan huolissani, kun joulukorttityömaa ei ottanut käynnistyäkseen. Pienen ikäni olen lähettänyt nipun joulukortteja ja nyt jo vuosia itse tehtyjä. Omin käsin askarrellut kortit ovat ihania saada ja kiva niitä on tehdäkin. Kunhan kelvollinen idea jostain omaan päähän tupsahtaa. Kun lähettää vinon pinon kortteja, on helpointa tehdä kaikista samanlaisia. Pystytin korttituotantolinjan työpöydälleni pari viikkoa sitten ja nyt on kortit kuorissaan postimerkkejä ja postitusta odottamassa.


Vuosi sitten 100 % outdoor -blogin Kati oli askarrellut kauniita helmikoristeita. Vinkistä innostuneena kiertelin kauppoja, mutta sopivia helmiä oli vaikea löytää. Ehkä muutkin olivat päättäneet askarrella helmistä tähtiä. Joulun jälkeen eräässä kaupassa näin helmiä ja askartelin niistä tähtiä. Valmiit helmitähdet ovat odottaneet laatikossa, josta ne muutama päivä sitten kaivoin esiin. Ehkä askartelen vielä muutaman lisää. 

 
Ystävän tekemä joulukalenteri on jokavuotiseen tapaan jälleen nostettu paikalleen. Lasten ollessa pieniä, namupusseja sai yhtenään täyttää, vaikka oli sovittu vain yksi namu päivää kohden. Nykyisin pussukat ovat täysiä ihan jouluaattoon saakka.


Pari päivää tuuli on puhaltanut sellaisella voimalla, että kaikki pihallakin lentää vaakasuorassa. Kynttilät, tasku- ja otsalamput on kaivettu esille, sillä usein myrskytuulet katkaisevat meiltä myös sähköt. Vielä niin ei ole tapahtunut ja toivotaan, ettei tapahdukaan.

Sytyttäkää kynttilöitä iloksenne. Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!
 

49 kommenttia:

  1. Ihana joulukalenteri!
    Mukavaa joulunalusaikaa myös Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Joulukalenteri tuo joka vuosi lämpimät muistot ystävästä.

      Poista
  2. Oi, mikä amaryllis! Meille kotiutui jo ekat hyasintit ja jouluruusut, mutta amaryllikset jäi vielä kauppaan. Ihania helmitähtiä! Meidän korttiaskartelut on vielä ihan vaiheessa. En tiedä, olenko koskaan ollut näin myöhässä. Tässä on nyt vielä muunlaista askaretta. Mukavaa joulukuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan heikkona amarylliksiin. Tykkään kovasti myös hyasinteistä, mutta niiden tuoksu saa silmät vuotamaan ja pään särkemään. Ehkä nyt voisi hyasinttejä kokeilla, kun hajuaisti ei toimi.
      Varmasti saat kaikki askartelut valmiiksi. Onhan tässä vielä aikaa.

      Poista
    2. Meillä on ihmeen hajuttomia hyasintteja, tai sitten ne tuoksuvat vasta kokonaan auettuaan. Meinasin jo että joudun viemään ne pesuhuoneeseen piiloon, kun tulee allergisia vieraita.
      Hyvää ensimmäistä adventtia!

      Poista
  3. Kauniita kortteja olet askarrellut, minäkin muutaman ystäville ja perheenjäsenille (käsipostiin) tehnyt. Ja tuollaisia helmitähtiä minäkin joskus muutaman tein.. varmaan viime jouluksi, olisi kiva tehdä lisääkin kyllä...kiitos että toit idean mieleeni :) Mukavaa joulukuun alkua ja adventtiaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin yhdistää nuo helmitähdet joulukortteihin, mutta korteista tuli liian painavia ja työ vei hurjan paljon aikaa. Ehkä ensi vuonna pitää aloittaa aiemmin. Askartelemaan on kivaa puuhaa. Sinähän olet siinä kekseliäs ja taitava.

      Poista
  4. Korttiaskartelu on kivaa, mutta... Sinulla on syntynyt kiva kortti persoonallisen toivotuksen kera. Tuo joulukalenteri on mukavan erilainen ja varmasti muistoja herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korttia ajattelu on kivaa, mutta välillä hyvän idean keksiminen on työlästä. Varsinkin, kun teen kortteja kymmeniä.
      Tykkään joulukalenteristamme kovasti, sillä se on hyvän ystävän tekemä ja tuo lämpimiä ajatuksia mieleen.

      Poista
  5. Kauniit helmikoristeet! Hyvää joulunodotusta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Helmitähdet on nättejä ja niitä oli kiva tehdä.

      Poista
  6. Kauniita kortteja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Korttien pitää olla kohtalaisen yksinkertaisia, sillä teen niitä kymmenittäin.

      Poista
  7. Ihana amaryllis ja kaunis joulukortti! Tein itse joulukortteja viimeksi aikana ennen lapsia. Ehkä ensi vuonna lasten kanssa askartelusta tulee lähetyskelpoisiakin tuloksia eikä vain kasaa paperisilppua :D Kaikki kotitekoiset joulukalenterit voittavat kaupan valmiit karkki- tai krääsäkalenterit ja ovat siitä mukavia, että säilyvät vuodesta toiseen tuomassa mukavia joulumuistoja. Sinunkin kalenterisi on oikein hieno. Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pienten lasten kanssa askarteleminen ei ole kovin tuottoisaa. Vähän isompien kanssa antoisaa ja korteista tulee iloisen persoonallisia. Lasten päiväkotiaskarteluista amnennan välillä vieläkin ideoita.
      Olet oikeassa, kaikki suklaa- ja tavarahirvityskalenterit ovat karmeita.

      Poista
  8. Mukava joulukalenteri ja kauniita kortteja. Kiitos samoin sinulle hyvää joulunalus aikaa.:)

    VastaaPoista
  9. Se on just jännä kun on jokin idea mielessä jota varten lähtee ostamaan tarvikkeita niin ei meinaa löytyä. Niin tuttua. Täälläkin oli illalla ja yöllä tosi kova tuuli ja nyt kadut ihan jäätiköllä. Mukavaa viikonloppua sinne. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä askartelukauppoja on vähän. Netissä niitä on, mutta toisinaan tavaroita pitää hypistellä ja vertailla löytääkseen haluamansa. Materiaalin puute tappaa helposti koko idean.

      Poista
  10. Upea amaryllis!
    Julukortit minäkin olen lähes aina tehnyt itse. Pidän kovasti askartelusta ja korttejani on monesti riittänyt myyntiin asti vaikka omiin tarpeisiinkin menee aina 30-50 korttia!
    Nyt on kahtena viimevuonna korttini edelleen "itsetehtyjä" mutta vain valokuvattu, eli korttisarjani painettu versio. =)

    Lempeää adventin aikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että joku muukin lähettää kymmenittäin joulukortteja. Korttien lähettäminen on vähentynyt valtavasti, vaikka varmasti kaikki ilahtuvat sellaisen saadessaan. Itse lähetän 50-60 joulukorttia.
      Omasta kuvasta tehty valokuvajoulukortti on hyvä idea. Sitäkin olen käyttänyt.

      Poista
  11. Oi miten upeita joulujuttuja, niin kivaa joulun tunnelmaa jo tulvahti kun tätä postausta luki:) Niin kaunis tuo Amaryllis, on siinä upea kukka! Upeita kortteja saitkin aikaiseksi, saajat ovat varmasti mielissään tuollaisesta postista! Ihanaa alkanutta joulukuuta ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukortteja askartelu on joka vuosi yhtä mukavaa, kunhan ensin keksii jonkun idean. Pitäisi tallettaa näkemään ideoita johonkin tiettyyn paikkaan, josta sitten tarvitessaan voi etsiä.
      Pidän kovasti amarylliksistä. Nyt niitä on jo kolme, mutta kaksi on vielä tiukalla nupulla.

      Poista
  12. Ikkunan takaa kyllä kuului täällä jotain ripinää, voihan se tietysti olla kova tuulikin joka heitteli oksia ikkunaan.
    Olen myös tehnyt joulukortit itse vuodesta-85 lähtien, nyt ei vaan ideaa meinaa putkahtaa millään. Kaunis on tämä omasi ja tuo runo siinä on mauste!
    Kiva postaus, mukavaa alkanutta joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postausta kirjoittaessani äänien aiheuttaja taisi tosiaan olla tuuli. Meillä tuulenpuuska kaatoi jopa talon seinustalla seisoneen sekajäteroskiksen.
      Kauan minäkin olen joulukortit itse askarrellut. Sinellin nettisivuilta ja heidän joulukuvastostaan käyn usein ideoita kalastamassa. Muokkaan ne sitten omaan käyttöön ja omiin materiaaleihin sopiviksi. Runoja käytän paljon korteissa, myös onnittelukorteissa.

      Poista
  13. Kaunis joulukauden avaus. Hienot kortit ja kiva joulukalenteri.
    Mukavaa adventtia ja joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Joulukortteja askartelusta jouluksi meillä yleensä alkaa.
      Mukavaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  14. Sie oletki viisas, kun aloitat ajoissa jouluvalmistelut. Meillä kortteja yleensä väännetään pikkupaniikissa päivää ennen kuin joulukortit on vietävä postiin😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaudesta en tiedä, mutta joulukortteja en halua jättää viime tippaan. Tulisi liikaa stressiä. Teen joulutoimista(kin) tehtävälistoja riittävän ajoissa ja siten saan niitä paremmin myös aikataulullisesti hallittua. Tai sitten en.

      Poista
  15. Kauniita kortteja oot tehny ja kiva kalenteri jonka myötä muistoja. Vuotan aikoo kuhan Ester suap aukoja luukkuja meillä. Ihan tuo kerrottu amaryllis, miulla vielä nuppuvaiheessa. Mukavoo joulukuun alakuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten myötä jouluun tulee paljon mukavia ulottuvuuksia. Meillä ei nyt ole lainkaan pikkulapsia lähipiirissä ja se muuttaa joulun tunnelmaa.
      Minulla on kolme amaryllistä ja vasta tuo valkoinen on avannut ensimmäisen nuppunsa. Ja siinä on neljä vanhaa. Hienoa kukintaa siis tiedossa.

      Poista
  16. Oo...tahdon valkoisen amarylliksen itsenäisyyspäiväksi! Täytyykin katsoa, mistä sellaisen löytäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset amarylliset ovat ihania. Niitä on nyt ollut yllättävän hyvin saatavilla. Yhtenä vuotena minulla oli uskomattoman kaunis kerrottu valkoinen amaryllis. Sellaista yhä metsästän.

      Poista
  17. Mukavaa joulunalusaikaa sinnekin. Kauniit kortit, minä niin toivoin että olisin ehtinyt tehdä kortit tänä vuonna itse mutta ei onnistu, on ollut elämäni kiireisin marraskuu ja sama tulee joulukuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja on kiva tehdä, mutta ei niistä kannata stressiä ottaa.
      - Paraskin neuvoja, sillä joka vuosi kehitän itselleni stressin joulukorttiaskartelusta.

      Poista
  18. Ihanan jouluinen postaus. Hyvää joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä! Joulutunnelma syntyy aika pienistä elementeistä.

      Poista
  19. Mukavaa joulunodotusta ja leppoisaa ensimmäistä adventtia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Ihan leppoisasti ensimmäinen adventti menee joulutorttuja mussutellessa.

      Poista
  20. Oi kun kaunista! Täällä ei korttitehdas käynnistynyt ollenkaan, vedetään henkeä siinä asiassa. Lähetän ostettuja kortteja ja kai se vähenee niiden lähettäminenkin. Joku on jo soittanut ettei tarvi hälle lähettää, koska ei itse lähetä niitä. Noo, en tiedä tarvitseeko heitä totella:)
    Amaryllis on ostettava ja monta muutakin asiaa, koska jostain syystä taisin hävittää liikaa kaikenlaista muuton takia.
    Hienoa 1. Adventtia ja joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä kaupan korttejakin on lupa lähettää. Itsekin ostin muutaman sillä ajatuksella, jollen vaikka ehtisi/jaksaisi itse kortteja väsätä. Jaksoin kuitenkin.
      Lähetän uskollisesti joka joulu - ainakin toistaiseksi - kortteja niillekin, jotka eivät itse lähetä.
      Tuttua tuo tavaroiden hävittäminen muutossa. Sitä kuvittelee, että tätä en enää koskaan tarvitse. Ja viikon päästä huomaa sittenkin tarvitsevansa. Ihminen on välillä monimutkainen.

      Poista
  21. Hei! Tulin vielä kertomaan että Kuusi kuvaa kesästä-haasteen koonti on blogissani
    http://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2018/11/kuusi-kuvasta-kesasta-huikea-koonti.html
    Kiitokset osallistumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa ja katsomassa. Huikeita kuvia, erityisen kiva haaste. Kiitos!

      Poista
  22. Oi, kuinka ihania askarteluja ja tunnelmia taas kerran.
    Mukavaa adventin aikaa ja kauniita tunnelmia! Täällä palaa myös kynttilät, ne tuovat niin ihanan fiiliksen ja joulutunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Joulunaika tempaa tunnelmiin ja odotukseen kaikenikäiset. Mukavaa!

      Poista
  23. Postaus täynnä joulua! Mullon kortit viäläki tekemätä. Perinteesesti teenki ne vasta parina erellisenä vuarokautena, että kerkiääsisivät punaasehen kuarehen.
    Mullaki o tapana teherä yhtä tai kahta mallia. Son pikkuuse nopiempaa, ku saa teherä ns, liukuhihinamenetelmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen yleensä 50-60 joulukorttia ja silloin liukuhihnamenetelmä toimii parhaiten. Toki olisi kiva tehdä ihan jokaiselle omanlaisensa, mutta siihen tarvittaisiin varmaan pari vuotta lisää aikaa. Ei taida onnistua.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!