Sivut

tiistai 19. helmikuuta 2019

Tomaattisia ajatuksia

Sormustinkukat kurkkivat kevättä

Helmikuun puolivälin föhn-tuulessa ja auringonpaisteessa lauantaita viettäessä voi hyvin ryhtyä ajattelemaan tomaatteja. Vaikka sormustinkukan vihreät lehdet jo kurkkivat vauhdilla sulavan lumen sylistä, on tomaattien ulkoiluun vielä runsaasti aikaa. Parin-kolmen viikon kuluttua niiden kylvö on jo ajankohtaista, joten rapisuttelin tomaatinsiemeniäni ja pohdin, mitä niistä kylvän. Seikkailin aika monen blogin tomaattipostauksissa ja keräsin vinkkejä ja suosituksia hyviksi tomaateiksi.


Mitään en ole vielä lukkoon lyönyt enkä kirkossa kuuluttanut, mutta tässä kärkeen nousseita lajeja:

Kirsikkatomaatti 'Rosella'
Kirsikkatomaatti FI 'Sungold'
Kirsikkatomaatti 'Artisan Golden Bumble Bee'
Kirsikkatomaatti 'Ildi'
Luuutomaatti 'Yellow Submarine'
Päärynätomaatti 'Yellow Pearshaped'


Kirsikkatomaatti 'Garneder's Delight'
Kirsikkatomaatti 'Supersweet 100' F1
Kirsikkatomaatti 'Tiny Tim'
Runkotomaatti 'Ailsa Craig'
Runkotomaatti 'Tigerella'
Amppelitomaatti 'Hundreds&Thousands'


Runsaan viiden neliön kennokasvarini on ahdas ja niin keväisin kuin syksyisinkin melko viileä paikka. Kahden polttimon lamppuöljylämmittimeni yhdistettynä harsoihin suojelee pahimmilta halloilta, mutta ei tarjoa kummoisia kasvihuonelämpötiloja aroille kasveille. Viime kesä oli poikkeuksellisen antoista tomaattivuosi ja kaikki tomaatit kypsyivät kasvarissa. Yhtäkään ei tarvinnut tuoda loppukesästä sisälle kypsymään.


Kirsikka- ja luumutomaatit kypsyvät kaikkein parhaiten ja antavat runsaimman sadon. Siksi panostan enemmän niihin isokokoisten runkotomaattien sijasta. Amppelitomaatti 'Hundreds&Thousands' teki viime kesänä paljon tomaatteja, joista suurin osa oli kuitenkin pikkurilliäkin pienempiä helmimäisiä palluroita, joista ei syötäväksi ollut. Ne, jotka amppelitomaatissa kasvoivat ja kypsyivät, olivatkin sitten makoisia. Kun kerran siemeniä pussissa edelleen on, annettakoon Hundreds&Thousandsille mahdollisuus.


Kesäisten kuvien selaaminen on aina yhtä tunnepitoista. Jokaisen kuvan myötä voi aistia vaikkapa tomaatin tuoksun ja tuntea sormissaan tomaatinvarren miedon karheuden. Silmänsä sulkemalla liitää hetkessä kasvihuoneen lämpöön ja jännään suljetun maailman ilmapiiriin. Onpa tuleva kesä sitten millainen tahansa, on se aina yhtä odotettu ja tervetullut.

Mittarin päivämäärä on yhden päivän edellä ja kelloaika täysin hunningolla.

Pitipä vielä mainita, että harvoin sitä helmikuun puolivälissä lähes +10 asteen lämmössä tomaateista unelmoidaan. Näillä lukemilla lumi sulaa hurjaa vauhtia. Tuskin silti vielä talvi on päättynyt, joten taidan varautua lumisateisiin ja vähintäänkin yöpakkasiin.


Varmuuden vuoksi kävin huputtamassa pienimmät havut, rhodot ja mahoniat. Aurinko, tuuli ja lämpö yhdistettynä jäästä koppuraiseen maahan on huono yhdistelmä ikivihreille.

 
 Tomaattisia ajatuksia ja leppoisia helmikuun päiviä teille kaikille!

33 kommenttia:

  1. Talvi pitää vielä otteessaan, mutta kevätajatukset viriävät kyllä vauhdilla. Mukava sitä on tomaateista haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli kylmä tuulen tuiverrus ja tänään tulee vettä taivaan täydeltä. Tällainen talvi tällä kertaa. Kyllä on tomaateista mukava haaveilla.

      Poista
  2. Kiva tomaattipostaus suunnitelmineen. Samoja asioita minäkin olen alustavasti miettinyt. Tomaattien määrä on minullakin joka vuosi vakio, joten suurin huolenaihe on se, että mitä lajikkeita jätän pois koska vain yhtä kappaletta/lajike ei oikein uskalla kylvää vaan vähintään kaksi pitäisi olla. Uusiakin tulokkaita kun olisi niin paljon.
    Vielä on tosiaan muutama viikko aikaa, ja mielenkiinnolla odottelen kuka sitten aloittaa ja millä lajikkeilla. Toisten postauksia lukiessa kun voi oma mieli vielä muuttua.
    Ikivihreiden huputus on nyt ajankotainen mutta minä käytän harsoa kun sitä on varastossa paljon. Sitten on kummituksia taas pihalla.
    Leppoisia kevätmietteitä sinulle ja mukavaa viikkoa Between.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sitäpä samaa tässä pohdin, että mikä noista putoaa väkisinkin pois. Kaiken varalta on pakko kylvää vähintään kaksi kutakin lajiketta ja sitten on taas taimia yli oman tarpeen. Ainahan niitä voi jakaa ystäville ja naapreille. Viime vuonna onneksi kasvoivat ja kypsyivät hyvin myös talon seinustalla.
      Harsoa minullakin olisi, mutta myös näitä vihreitä varjostuskankaita. Ja viime talvena ostin myös varjostuspusseja, jotka on helppo laittaa pienen kasvin päälle. Onneksi laitoin syksyllä kasvituet havujen ja rhodojen ympärille. Niihin on hyvä kiinnittää varjostuskankaat.
      Kevätmietteissähän nämä päivät nyt kuluvat. Toivon sinullekin mukavia alkuviikon päiviä.

      Poista
  3. No kyllä sinulla on tomaattilajikkeita mistä valita . Minä kasvatin myös tomaatteja pikkumökin seinustalla säkissä ja hyvin kasvoivat ja kypsyivät ulkona kaikki ,kuten sanoit. Tänä vuonna en sitä tee. Odotan sitä kasvihuonetta, ehkä jo ensivuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tomaattilajikkeita vähän liikaakin, mutta tuskin noita kaikkia edes kylvän. Aina pitää jotain karsia ja silti riittää taimia muille annettavaksi.
      Toivottavasti saat pian kasvihuoneen. Pienestäkin kasvarista on paljon iloa.

      Poista
  4. Mukava nähdä näitä postauksia tomaattilajikkeista, minulle tämä tomaatinviljely on vielä niin uutta, että kaikki tieto & kokemukset ovat arvokkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatka vain rohkeasti tomaattien kylvöä ja viljelyä. Siinä ohessa oppii ja muilta on mukava ammentaa vinkkejä ja tietoa. Niin olen minäkin tehnyt. Täällä puutarhablogeissa on runsaasti taitavia ja kokeneita tomaattiviljelijöitä.

      Poista
  5. Meillä alppiruusut ovat vielä turvassa hangen alla, vaikka lumen pinta painuukin hurjaa vauhtia. Harvoin on täälläkään näin lämmintä, tosin tuo vajaa 10 astetta jäi vielä kaukaiseksi unelmaksi :D Melkein viidessä asteessa kuitenkin käytiin yhtenä päivänä. Viime kesä oli suotuisa tomaattien avomaakasvatuksellekin. Toivon tästä kesästä samanlaista, mutta pikkuisen runsaammilla sateilla. Varmuuden vuoksi tomaateille on kuitenkin tulossa vähän paremmat olot, jotta ne saa helpommin suojaan mahdolliselta kylmyydeltä mutta myös vesitalouden paremmin turvattua, jos tuleekin toinen kuiva kesä. Kiva valikoima sinulla on tomaatinsiemeniä. Varmasti makoisa kesä tulossa :) Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa minunkin rhodoista on vielä hangen sisällä, mutta isommat jo näkyvissä. Tänään sataa niin rankasti, että varmasti se sulattaa lisää lunta rhodojen ja mahonioiden ympäriltä.
      Olisipa hienoa saada yhtä lämmin kesä, kuin viime vuonna. Mutta kuten sanoit, runsaammilla sateilla. Oli kyllä äärimmäisen kuivaa.
      Tilasin useita uusia lajikkeita, mutta tuskin ihan kaikkia sittenkään kylvän. Ei vaan ole tilaa.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  6. vesi herahti kielelle jo pelkästään herkullisia kuvia katsellessa!
    hyvä muistutus havukasvien rhodojen peittämisestä, minulta se ainakin unohtuu helposti.
    mukavaa viikonloppua, lämpimiä tuulia taidettiin luvata taas loppuviikoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatin kuvaa katsellessa herahtaa vesi kielelle ja tuoksukin tulee mieleen hyvin elävästi. Ihanaa ajatella, että kaikki nuo elämykset ovat taas edessä.
      Viime kevät oli aika ankara havuille. Laitoin kyllä varjostukset silloinkin kohtalaisen ajoissa, mutta sittenkin vähän liian myöhään. Nyt päätin, että mieluummin liian aikaisin.

      Poista
  7. Hyvä muistutus alppiruusujen suojauksesta. Meillä itse tuet ovat olleet paikoillaan syksystä asti, mutta verkot ovat asentamatta.
    Minulla on viime vuodelta jääneitä tomaatinsiemeniä ja niillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kätevää laittaa tuet jo syksyllä paikalleen. Ei niitä näin talvella jäiseen maahan enää saa painettua. Varjostusverkkojen kiinnittäminen tukiin sujui ongelmitta.
      Jonkun verran minullakin on vanhoja siemeniä, mutta uusia lajikkeita tuli silti tilattua. Jospa ensi vuonna jättäisin tilaukset väliin.

      Poista
  8. Mukava valikoima tomaatteja! Muutama itsellekkin tuttu lajike siellä mukana. 'Tiny tim' ja 'Tigerella' ja 'Yellow pearshape'.
    Tänä vuonna joudun jättämään tomaatit väliin ja toivonmukaan saan kasvihuoneen rempattua. Ei sitä tule muuten tehtyä, jos siellä pitää tomaattien välissä puikkelehtia vasaran ja naulojen kanssa. Vaikka eihän sitä tiedä, jos terassille joku tomaatti eksyy kasvamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulevasta kesästä tulee tomaateille edullinen ja kypsyttää ne myös ulkosalla. Kasvarin korjaaminen ei todellakaan onnistu tomaattien ja kurkkujen välissä kulkiessa.

      Poista
  9. Föhn-tuulen jälkeen tuli koleaa tuiverrusta. Lumipeite alkaa jo rakoilla ja jossakin kurkistaa tosiaan vihreys. Tomaattivalikoimasi on sellainen, että lopullisen kylvöpäätöksen tekeminen voi olla vaikeaa. Kaikki ovat niin houkuttelevia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopun föhn-tuulen jälkeen taisi tulla kunnon pohjoisen tuiverrus. Niin kylmää eilenkin oli plusasteista huolimatta.
      Ehdottomasti tulee olemaan valinnan vaikeus noiden tomaattien kanssa. Luultavasti hukun tas taimiini.

      Poista
  10. Rosellaa minäkin tilasin, mukavaa kokeilla uutta. Sungold on yksi lempparini, ihanan makea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sungoldia kehuttiin monissa blogeissa. En ole sitä aiemmin kokeillut ja kehujen perusteella sitä tilasin. Samoin Rosellaa on kovasti kehuttu, joten testataanpa sitäkin.

      Poista
  11. Ihanat, lumoavat sormustinkukat, siellä ne jo odottavat pääsevänsä näyttämään loistonsa! Minulla ei ole mitään hyödylistä paitsi hedelmäpuutarha ja muutamia marjapensaita.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan hedelmäpuissa ja marjapensiassa hyötytarhaa jo mukavasti. Rakastan omenoita ja omenapuita. Ne ovat minusta melkeinpä puutarhan perusta.

      Poista
  12. Sinulla on todellakin Best of -valikoima tomaatinsiemeniä! Niitä useammassa blogissa hyväksi todettuja lajikkeita. Olisi mienekiintoista kuulla syksymmällä sitten myös yhteenvetoa siitä, mikä tomaatti ansaitsee paikkansa tällä listalla :)
    Hyvä muistutus rhodojen huputuksesta, täytyy käydä suojaamassa kasvit. Nyt on ollut pari päivää pilvistä, mutta kohta se aurinko varmasti taas paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden blogeista kävinkin uusia vinkkejä lainaamassa. Kaipasin muutosta omaan valikoimaan. Ilman muuta teen syksyllä yhteenvedon kesän tomaattiikasvatuksesta. Siitä on iloa itselle ja toivottavasti hyötyä myös muille.
      Kevätpaahteet tästä lisääntyvät, joten varjostuksen aika on pian joka tapauksessa edessä.

      Poista
  13. Jaa-a, lupasin itselleni, etten kasvata yhtään tomaatin tainta itse. Kummasti olen ostanut muutamaa eri lajiketta siemeniä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua, mutta ei sentään kovin vaarallista. Kuinkahan monia samankaltaisia lupauksia olen itse pyörtänyt. Ja harvoin niitä edes katunut.

      Poista
  14. Tomaattien kasvattaminen on tosiaan hankalaa mökkiolosuhteissa, jos ei pysty riittävän usein mökillä käymään. Onneksi on paljon muuta kaunista ja hyödyllistä kasvatettavaa.

    VastaaPoista
  15. Mullekki o siunaantunu muutama tomaattisiämenpussi, vaikkei sitä kasvaria ookkaa. Kokeelen silti joitaki kirsikka- ja amppelitomaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tomaatteja kannattaa kasvattaa ilman kasvariakin. Ennen kasvaria minulla oli tomaatteja yleensä lämpimällä talon seinustalla. Enemmän niitä piti harsoilla suojata ja sato oli vaatimattomampi, mutta jokusen tomaatin onnistui silti maistiaisiksi saamaan. Amppelitomaatti on onnistunut hyvin ulkosalla.

      Poista
  16. Ihana keväinen postaus:) Tomaatteja en kasvata, vaikka niistä tykkäänkin. Mutta kukkia ja sipuleita ja porkkanoita kylläkin :) Mukavaa helmikuista viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukissa, sipuleissa ja porkkanoissa onkin kasvatettavaa riittävästi. Sipuli on suurta herkkuani.

      Poista
  17. Tässäpä tuli vähän villiä, mitä lakikkeita voisin kokeilla ensi kesänä. Viime kesä oli täydellinen tomaattien kannalta, sain ennätyssadon ja kaikki kypsyivät kasvarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä oli kerrassaan loistava tomaattikesä. Paljon mahdollista, ettei sasmanlaista heti perään tule, mutta ei anneta sen lannistaa. Monet kirjaamistani lajikkeista on minullekin uusia ja bongasin niitä muiden blogeista.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!