Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Arpajaisiloa


Voitin Hiidenkiven puutarhassa/Minnan 1-vuotisarpajaisissa ruotsalaisen puutarhatoimittaja Agneta Ulleniuksen "Keittiöpuutarhurin käsikirjan". Olen onnettaren suomasta voitosta iloinen. Varsinkin, kun hyötykasviviljely ei ole vahvuuksiani ja kaikki tieto on tervetullutta. 

Kirja kattaa tavallisimmat keittiövihannekset. Teksti on selkeää ja helposti luettavaa. Toistaiseksi olen ehtinyt vasta selailla ja maistella lyhyitä otteita. Kirja odottaa nyt olohuoneen pöydällä syvällisempää paneutumista, joka on jo aivan lähellä.


Saatteeksi kirjan väliin Minna oli sujauttanut pussillisen pioniunikon siemeniä. Iloinen yllätys ja niin kauniiseen, itse tehtyyn pussiin pakattuna. Tässäpä erinomainen kikka ilahduttaa puutarhaystäviä vaikkapa nimipäivän merkeissä. Siemenpussi mahtuu hyvin kirjekuoreen. 

Mikäli et ole vielä tutustunut Hiidenkiven puutarhassa -blogiin, suosittelen sitä sinulle lämpimästi.


Vaihtelevista säistä huolimatta kevään saapuminen etenee omaan tahtiinsa. Pari päivää sitten löysin punaisen palluran kurkistamasta jäähileisen lumen keskeltä. Raparperihan se siellä kurkottaa kohti alkukesän kasvua. Me puutarhurit voimme toki olla malttamattomia, mutta kyllä kasvit ja linnut tietävät, milloin on aika herätä. 


Torstaiaamuna kuulin kevään ensimmäisen mustarastaan lurituksen. On se vaan niin kaunis ja odotettu ääni. Tuli ihan kyynel silmään laulua kuunnellessa.


Mukavaa viikonloppua kaikille!

44 kommenttia:

  1. Kirja vaikuttaa mukavalle!
    Minnan blogi on kyllä ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on hyvä, olen lukenut sitä jonkin matkaa. Tällaiset puutarhakirjat ovat siitä hyviä, että niihin tulee palattua useamman kerran.
      Minna on uskomattoman aktiivinen ja kiva bloggari.

      Poista
  2. Minulla on tuo sama kirja...kun vaan olis voimia ja innostusta kasvattaa jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus riittää kirjojen selaaminen ja lukeminen. Kasvatusinto tulee sitten kun on tullakseen. Anna itsellesi aikaa.

      Poista
  3. Voi kiitos kauniista sanoistasi ja blogin linkittämisestä <3 Mietin ensin, että laittaisin jonkun hyötykasvin siemeniä mukaan kirjan sisällön takia, mutta tuo paperi suorastaan vaati jotain kauniisti kukkivaa. Mustarastaita ei ole vielä täällä näkynyt, mutta kovasti odotan niiden laulua. Se tuo tuulahduksen kesästä. Iloisia, antoisia lukuhetkiä kirjan parissa ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna pioniunikon siemenistä. Tykkään kovasti pioniunikoista, joten nappiin meni valinta. Pussukka on niin ihastuttava, että taidanpa ottaa siitä mallia. Kiitos oivallisesta vinkistä!
      Meillä on mustarastaita pörrännyt pihassa koko talven. Kaikki eivät kuulemma lennä talveksi etelään. Tunti sitten peräti kolme urosta ja yksi naaras (tai nuori uros) tepasteli marjakuusen kupeessa. Niillä on selvästi kevättä mielessä. Eiköhän ne pian ala teilläkin päin luritella.
      Ehdin jo kirjan lukemisen aloittaa ja tärkeitä tiedonjyviä sieltä löytyi. Hyvä aika perehtyä kirjaan, kun kasvatusasiat ovat juuri nyt ajankohtaisia.
      Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Kiva voitto! Hitaasti alkaa meilläkin puutarha heräämään. Etupihan talventähdet ovat toki jo vauhdissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun talventähteni vasta kurkistavat varovasti mullasta. Laitapa omistasi kuvia blogiisi.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Aah puutarhakirjat ovat ihan parhautta. Tänään taas aurinko paistaa ja antaa rutkasti toivoa kevään tulosta. Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut huikean hieno aurinkopäivä. Ihan ensimmäinen kunnon kevätpäivä. Linnutkin konsertoivat "hullun lailla".
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Minnan blogi onkin blogiluettelossani jo. Kevät etenee - omaan tahtiinsa. Nyt paistaa aurinko ja tuulee hurjasti. Sulaisipa lumet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne lumet jo sulavat. Kovasta tuulesta huolimatta täällä on ollut aurinkoinen ja lämmin päivä. Tuntui suorastaan ensimmäiseltä oikealta kevätpäivältä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Puutarhakirjat ovat aina kivoja ja kun välistä löytyy kaunis siemenpussukka, on päivä pelastettu.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Onnia! Tua olis tarpehelline kirija mullekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Minusta tuntuu, että kaikki puutarhakirjat ovat tarpeellisia minulle. Niin paljon niistä useimmista tykkään.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Oli kiva kuulla, että Sinua suosi onnetar! Ja ihana oheisyllätys Minnalta! Hyvää viikonlopun jatkoa. Meillä on aurinkoista, mutta tuuli on melkoisen myrskyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Onnettaren suosio tuo aina iloa päivään. Ihan kuin olisi joululahjan saanut.
      Täälläkin on tuullut melkoisesti, mutta silti päivä on ollut keväisen lämmin. Ihan tuoksuikin keväälle - vai oliko se kenties vain oman mielen luoma tuntemus.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Se on jännät paikat aina edessä kun ensin osallistuu ja sitten jää odottamaan:voitinko, voitinko? Voitosta jää hyvä mieli pitkäksi aikaa. Eli arpominen knnattaa aina!!! Mustarastas lauloi minullekin kun puistelin mattoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa noin. Sitä on arpajaisissa kuin pikkulapsi jouluaattona. Etenkin, kun voitto osuu kohdalle.
      Mustarastas taitaa laulaa työteliäille naisille. Minäkin nimittäin ravistelin mattoja mustarastaan luritellessa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Onnea voitosta ja kukkaisaa kesää siementen ansiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Ihan jo silmieni edessä näen huojuvat pioniunikot.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Onnea voitosta, ihana yllätys!
    Voi kun on ihmeellisen näköinen tuo raparperin versopallero. Siitä se lähtee, ihan lumen keskeltä! Pieni ihme, suorastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Minna järjesti minulle jouluaaton.
      Raparperit ovat joka kesä aikaisia yllättäjiä. On niillä kiire päästä kasvamaan ja raparperisopaksi valmistumaan, kun jäisen lumen keskeltä punaisina kurkkivat. Tänään kävin katsomassa ja lisää palleroita oli mullan pinnalle ilmestynyt.
      Mukavaa viikonloppua sinulle ja pojille!

      Poista
  13. Onnittelut voitosta, kirjat ovat aina aarteita! Täällä ovat raparperit vielä umpiunessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Kirjat ovat aarteita. Ihan kaikki minunlaiselleni kirjafriikille.
      Meidän raparperit ovat aina keväisin kiireisiä. Ilmestyvät ensimmäisten joukossa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Paljon onnea voitosta.
    Keväistä ja aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!
      Toivottavasti saamme tulevinakin päivinä tämän päivän kaltaisia aurinkoisia kevätpäiviä. Vaikka kyllä se sadekin ihan hyvin lunta ja kohmeista maata sulattaa.
      Toivon siis sinullekin aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  15. Onnea voitosta! Hyviä kasvatusideoita sitten on luettavissa ja pioniunikotkin ovat niin hienoja. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Kirja tuli oivalliseen aikaan, sillä näin kylvöjen aikaan kaikki tieto on tervetullutta. Pioniunikot ovat helppoja ja silmissäni näen jo huojuvat kukkapallerot.
      Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  16. Between, kovasti suositun kirjan sait. Tuosta ja Ulleniuksen Yrttimaasta on otettu nyt uudet painokset ja niitä löytyy mm. Prismojen hyllyiltä.

    Meillä on vahva mustarastas populaatio, jota on biologin ohjeilla syötetty jokaikinen päivä kuusiaidalle, jossa ne asustavat. Nehän ovat maasta syöjiä ja eivät pysty jäätyneeseen, joten tuoreita omppuja halottuna joka päivä, auringonkukkaa ja siivuja lintujen talipötköistä. Nyt saavat tulla syömään jo rinteeseen, joka on makkarimme alla eli pääsemme vähän helpomalla. Yhtään luritusta ei ole vielä kuulunut, mutta ´meillä on satanut taas lunta ja jää on tänä keväänä kovaa. Tänään sain vasta vähän etupihan laattakiviä avattua, kun petkeleellä hakkasin.

    Joka aamu minut herättä joko hömötiainen tai sinitiainen, kuin pieni tiukukello soisi...Ei ole kuusitiainen, ne eivät tule meillä ruokintapaikalle. Se on kaunis herätys. Mustarastaa konserttoa odotellessa toivotan mukavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään, että saamani kirja on uusintapainos. Kiitos tiedosta. Joulun jälkeen olen käynyt kirjakaupassa vain pikaisesti ja silloinkin lähinnä proosahyllyn äärellä.

      Meilläkin on runsaasti mustarastaita. Olen antanut niille maahan rusinoita ja omenalohkoja. Muutama mustarastas on oppinut nousemaan yhdelle lintulaudalle, mutta kovin tehokasta siinä pysytteleminen ei niille ole.

      Sinitiaisen tiukumaista sointia kuuntelin eilen pihalla. Tintti istui syreenissä ja lauloi iloisesti. Taisi nauttia aurinkoisen lämpimästä kevätpäivästä, kuten minäkin.

      Yöt ovat vielä sen verran kylmiä, ettei voi ikkuna auki nukkua. Miten hienoa onkaan sitten, kun voi aamulla herätä lintujen konserttiin. Mukavaa viikonloppua sinulle Leena!

      Poista
  17. Ihana tuo raparperi! En käynyt tänään puutarhakierroksellani (joka löytyy blogista) kasvimaalla ollenkaan. Täytyy viikonloppuna käydä katsomassa, onko raparperissa elonmerkkejä! Minnan blogi on mulla aktiivisessa seurannassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperisi saattaa hyvinkin olla jo valmiina lähtöön siellä lumen alla. Se on kyllä niitä kevään ensimmäisiä kasvuun pyrähtäviä.

      Mukavaa, että sinäkin olet löytänyt Minnan blogin. Se on mukavaa ja mielenkiintoista seurattavaa.

      Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Onnea arpajaisvoitosta ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  19. Kiva voitto osui kohdallesi oheispalkintoineen! Varmasti hyvä kirja! Ajatella tuota raparperia, pallon lailla pomppaa ilmoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti kirjasta ja pioniunikon siemenet ovat ihana bonusyllätys.
      Raparperi on joka kevät ensimmäisenä kurkistamassa mullasta. Nyt se kyllä onnistui minut pallurallaan yllättämään.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  20. Onnea kirja voitosta. Minulla on sama ongelma en ole hyvä hyötypuutarhuri, mutta opettelen ja tällaiset on oiva apu siihen. No kyllä raparperi on minusta myös vähän malttamaton mutta jos on kevättä juurakoissa ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Mukavaa, että puutarhakirjailijat auttavat meitä opiskelijjoita.
      Raparperi käyttäytyy samalla tavoin joka kevät. Ilmeisesti sen kylmänkestävyys on huippuluokkaa. Aina on satoa tullut.
      Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

      Poista
  21. Paljon onnea voitosta ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  22. Paljon onnea !
    Ja kevät sieltä tulla porskuttaa, joten sormet alkavat jo syyhytä haravan varteen ja multaa kohta :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Tismalleen noin. Eilen pihaa mittaillessa oli jo hurja tarve hakea harava kellarista. Enpä hakenut, sillä odotellaan vielä lumien sulamista.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!