Sivut

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Earth hour ja kellojen siirto


Käsillä on monin tavoin tapahtumarikas viikonloppu. Lauantaina 30.3. vietetään vuotuista WWF:n Earth hour -hetkeä klo 20.30 - 21.30. Tuon tunnin aikana näytetään valomerkki ilmastomuutokselle sammuttamalla kaikki valot ja tunnelmoimalla vaikka kynttilänvalossa. Viime keväänä peräti 1,5 miljoona suomalaista oli mukana tapahtumassa.

Sunnuntaivastaisena yönä siirretään kelloja tunnilla eteenpäin eli kesäaikaan. Luovumme siis yhdestä tunnista, jonka saamme syksyllä takaisin. Kellojen vekslaamiselle on loppu näkyvissä, sillä Euroopan parlamentti hyväksyi 26.3. päätöksen, jonka mukaan kellojen siirtelystä luovutaan 2021. 

Kolmas tapahtuma on tietenkin siirtyminen kevään toiseen kuukauteen eli huhtikuuhun. Toivottavasti kevät ei maanantaina meitä aprillaa, vaan ihan oikeasti jatkaa edistymistään ja tarjoaa lisääntyvää valoa ja lämpöä täysin mitoin.

Innostavaa piippojen etsintää ja mukavaa viikonloppua teille kaikille! 

 

25 kommenttia:

  1. Lauantai-iltana poltellaan kynttilöitä jo ihan perinteisesti meillä! Kellojen siirtely on sanonko mistä! Onneksi ja toivottavasti loppuu! Ja ihana huhtikuu tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kokenut kellojen siirtelyn turhaksi. Onneksi homma lopetetaan.

      Poista
  2. Onhan tämä nyt aika vaiheikas viikonloppu :) Hyvä kun yö lyhenee, kun muutenkin herään liian aikaseen. Mukava kun tulee huhtikuu ja pääsiäinen.
    Hienot tulppaanit sulla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuuhun siirtyminen tuntuu mukavan valoisalta ajatuksenakin.
      Löysin tulppaanit oman kylän marketista. Kauniita minustakin.

      Poista
  3. Huhtikuuta olen odottanut, minulle se on eka kevätkuukausi! Yksi talvi taas taittunut. Niin hyvä. Kellojen siirtely on ollut niin turhaa, pelkkää harmia vain! Olisi saanut jo loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, huhtikuu on kyllä ensimmäinen aito kevätkuukausi. Maaliskuu on varsinkin tänä vuonna tuntunut varsin talviselta.
      Samaa mieltä kellojen siirtelystä. Onneksi loppu häämöttää.

      Poista
  4. Myös sinne mukavaa viikonloppua. Mä en pidä tosta kellojen viisareiden siirrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kellojen vekslaaminen loppuu pian. Onhan sitä jo tehtykin.

      Poista
  5. Ollaan monta kertaa osallistuttu Eart Houriin ja niin tänäkin vuonna.

    Olen ihan pahalla päällä siitä, että huomenna on tunnin lyhyempi päivä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilän valossa mekin istuimme tunnin.
      Kellon siirtelyn jälkeen menee monta päivää päästä johonkin järjestykseen. Onneksi loppu vihdoin häämöttää.

      Poista
  6. Onneksi kellojen siirtely loppuu vihdoin. Nyt täytyy vielä jaksaa :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama päivä kellon siirtelyn jälkeen on aikakäsitykset vähän sekaisin. Onneksi loppu häämöttää.

      Poista
  7. Onneksi tuo kellojen siirtely loppuu. Tiedossa on ankea maanantaiaamu... Aurinkoista viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli puoliaurinkoinen päivä ja kannoimme pihakalusteet ulos. Nyt sataa, vaan ei haittaa. Sulaapa lumi sen myötä.

      Poista
  8. Olen samaa mieltä monen kommentoijan kanssa - onneksi kellojen siirtely loppuu.
    Huhtikuu on tosiaan pian täällä, mieletöntä. Viikot hujahtavat ohi nopeasti, kohta onkin jo pääsiäinen.
    Kauniit tulppaanit. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä hetki sitten tuntui, ettei kevät tule milloinkaan ja nyt ollaan huhtikuun kynnyksellä. Viikot tosiaan hurahtavat hurjaa vauhtia.
      Minulle on tullut tavaksi ostaa tulppaanikimppu viikonlopuksi. Ilahduttavat mukavasti.

      Poista
  9. Joutaaki turhanpäiväinen kellojen siirtely loppua:)
    Meiän koiruudella aina niiiiin rasittaavaa,kun on kello-kalle:)
    Kauniit tulppaanit,ihanan väriset!
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, koiraressukkaa, kun häntäkin kellojen siirtäminen hermostuttaa.
      Minäkin tykkään näistä tulppaaneista. Niitä katsellessa on mukava odottaa omien tulppujen ilmestymistä mullasta.

      Poista
  10. mekin osallistuttiin, isännän tultua koripallo-ottelusta (hieman harmissaan ku Vilpas hävis pisteellä!), töllötettiin nauhalta Veeraa pimeässä;)
    kellon siirtelyyn sit ei huvittaisikaan osallistua enää, onneksi tällekkin hullutukselle saattin vihdoinkin loppulaukaus.
    tosi ihanat tulput sulla, kukkakimppu piristää aina, ihan jo kuvanakin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeässä tunnelmoiden mekin katselimme Veraa. Pari kynttilää sytytin ja hain otsalampunkin voidakseni kutoa samalla, vaan jäipä kutomatta.
      Kellojen siirtely on hölmöläisen hommaa ja onneksi sen loppu on vihdoin näkyvissä.

      Poista
  11. Kaikki näyttävät olevan samaa mieltä. Hyvä, että vihdoin loppuu.

    VastaaPoista
  12. Ihan turhoo on tuo kellojen siirtely ollu. Onneks loppuu.
    Kevättä on ilimassa tiälläkin, pulmusparven ja töyhtöhyyppiä parven näin tännään. Kauniin väriset tulppaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttolintuja tulee nyt päivittäin. Ja muutenkin luonnolla on hurja vauhti. Hieno ajat käsillä. Ei muuta voi sanoa.

      Poista
  13. Vähän tunnin menetys sapettaa, mutta se peittyy kevään kiihkeään odotukseen. Kevättä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Vähän on nuutunut olo ajan siirtämisestä, mutta kuten sanoit, kevään odotus piristää.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!