Sivut

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Lahden Pihapiirimessut


Tänä vuonna onnistuin pääsemään Lahden pihapiirimessuille. Veljenvaimon kanssa huristeltiin lauantaina tutustumaan messuantiin, joka osoittautui hyväksi. Näyttää vahvasti siltä, että Lahden messuille lähden toistekin.


Alkuun yritin napsia kuvia, mutta jo ensimmäisen taimikauppiaan kohdalla kassi ja kukkaro aukesivat, eikä kameralle enää jäänyt vapaita käsiä. Messujen kokoon nähden taimikauppiaita oli merkittävästi enemmän, kuin Helsingin vastaavilla. Yrtit ja hyötykasvit olivat hyvin edustettuina, mutta löytyi myös pelaguita, pioneja ja perennoja. Perennakauppiaiden ympärillä oli aikamoinen vilske ja vuoroaan joutui hetken odottamaan. Mikäs siinä, aikaahan oli.


Toki näiltäkin messuilta löytyi paljuja ja pihakalusteita. Tuotteiden esittely oli kuitenkin jakaantunut selkeästi ja mikä kiinnosti, siihen oli helppo pureutua. Lisäksi messujen pienempi mittakaava salli aluksi yleisen pyörimisen ja tutkimisen, jonka jälkeen jäi vielä hyvin aikaa ja voimia tehdä ostoksia.
 

Enemmänkin taimikauppiaita olisi ollut mukava messuilla nähdä. Ehkä myös ruukkuja ja puutarhan pientyövälineitä sekä lisää niitä kovaan kulutukseen joutuvia hanskoja. Saattoi olla, että jokunen standi jäi minulta tyystin huomaamatta, sillä oudossa paikassa tulee pyörittyä turhia kierroksia, kunnes löytää messuilun rytmin.


Kuulin messuilla olleen useita blogituttuja, mutta yhtään en nähnyt. Enkä kaikkia olisi kasvotusten tuntenutkaan. Jännä, miten sitä kuvittelee olevansa tuttu sellaisen blogi-ihmisen kanssa, jonka blogia on lukenut vuosikausia ja ahkerasti puolin ja toisin kommentoinut. Silti vastaan tullessa ei tätä tunnistaisi.


Messuilla törmäsin mielenkiintoisiin Bambuset-tuotteisiin, jotka valmistetaan muovittomina bambusta. Juomapillejä en ole kovin usein tarvinnut, mutta pumpulipuikot ovat monikäyttöisiä. Näitä ekologisia tuotteita pitäisi olla jo nyt saatavissa joissakin Citymarketeissa ja myöhemmin yhä useammissa liikkeissä. Kannattaa laittaa palautetta omaan kauppaan, jotta kauppias tietää tilata.


Messuilu on aika uuvuttavaa ja myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme kohti Luhdan outlet-myymälää. Siellä en ole aiemmin käynyt, mutta varmasti toiste aion mennä. Hyviä löytöjä edulliseen hintaan. Outlet-myymälät ovat kyllä paikkoja, joihin ei voi mennä ostoslistan kanssa. Koskaan ei tiedä, mitä niissä on tarjolla ja mihin hintaan.


Messuilta kotiin lähtenyt ostoskassi näyttää aika maltilliselta. Ostin kaksi syyssädekukkaa, kesäkulleron ja julianesikon. Porkkalan kartanon standilta ostin kaksi sinivaleunikkoa, sillä pahoin pelkään omieni lähteneen kasvamaan ja kukkimaan sinivaleunikkojen pilven päälle.




Käyntini Pihapiirimessuilla mahdollisti KOKO Lahti Oy/Lahden Messut. Olipa mukava kokemus.
Lämmin kiitos messulipuista!
 

42 kommenttia:

  1. Oli mukava päästä blogipäivityksesi välityksellä käymään messuilla! Minulla on suunnitelmissa Kuopion MP-messuilla käynti :) Mukavaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että erilaisia messuja on ripoteltu ympäri vuoden. Ehtii hyvin käydä itseään kiinnostavissa paikoissa, eikä silti tarvitse mitään mieluista missata.
      Vappu on pian jo ohi ja ihan mukavaa on ollut. Toivottavasti sinullakin.

      Poista
  2. Lahden messuja on kovasti kehuttu. En ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten laitat ensi kevään kohteeksi Lahden. Oli mukavat messut.

      Poista
  3. Nii-i, ainakin kuvistasi päätellen ollaan samoissa kohdissa messuhallia pyöritty ja kuvattu samoja kukkasia. Ei tiedä, vaikka samaan aikaan! Oltiin kanssa lauantaina messuilla ja tykättiin. Olisin myös tarvinnut uudet hanskat, mutta en sellaisia messuilla nähnyt.

    Mukavaa vapunpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan monen tutun kanssa tuli samoissa kohteissa pyörittyä ja silti toisistaan tietämättä. Samoja havuja ainakin katselin, mitä postauksessasi kerroit ostaneesi. Chilejä myös.
      Hesan messuilta hanskoja jo ostin, mutta olisin tarvinnut täydennystä. Ehkä kesällä järjestettävillä markkinoilla asia korjaantuu. Meillä kumpaisellakin.
      Mukavaa vapunpäivää myös sinulle!

      Poista
  4. Samoilla messuilla olin minäkin, vieläpä lauantaina. Ihmettelin myös missä kaikki ovat... Mutta hyvät oli messut, kuten on olleet aina ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden messut olivat positiivinen kokemus. Aion mennä ensi vuonna. Ehkä silloin kohdataan.

      Poista
  5. Kiitos messuesittelystä! Harmittaa hieman, että tältäkin keväältä jäi messuilut väliin. Täytyy toistaa sama litania kuin viime vuonna: ensi vuonna minä lähden puutarhamessuille! Ihailen malttiasi ostosten suhteen. :) Nuo Bambuset-tuotteet vaikuttavat kiinnostavilta. Täytyypä pitää kaupoissa silmät auki, josko noita näkyisi jo täälläpäinkin. Iloista vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaron paksuus määritteli tällä kertaa ostosten maltillisuuden. Kahdet messut kuukauden sisällä laittaa budjetin tiukalle.
      Bambusetin pumpulipuikot tuntuivat erityisen hyviltä. Niitä aion metsästää.
      Iloista vapunpäivää sinulle!

      Poista
  6. Nua o mukavantuntuuset messut. Messuulla kaipaa aina enemmä taimikauppiahia, mutta kuitenki AINA jotaki ostettavaaki löytyy. Toivottavasti unikot o vaa nukkunu pommihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sopisi messut, jotka ovat täynnä taimikauppiaita. Ihovoiteet ja kenkäblankit voisivat jäädä pois. Vaan aina sitä onnistuu rahansa törsäämään.
      Minäkin toivon sinivaleunikkojen vielä uinuvan ja kohta heräävän. Tyhjältä näyttää heidän vuoteensa tällä hetkellä.

      Poista
  7. Messut olivat minustakin kivat ja sopivan kokoiset! Viime vuonna oli kaipaamiasi käsineitä ja itsekin olisin niitä nyt ostanut. Samoin oli enemmän taimimyyjiä ja tuntui, että jotain muutakin puuttui. Mutta silti nämä messut ovat jotenkin hallittavissa oleva kokonaisuus ja ehtii katsella myös yksityiskohtia. Samoja taimia katselin, mutta jätin ostamatta. Valeunikot minulla ovat jo nousseet, joten en toistaiseksi tarvinnut uusia tilalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siis hyvä, että ostin sinivaleunikkoja. Pahoin pelkään omieni kyllästyneen viime kesän kuivuuteen, vaikka heitä kastelinkin.
      Lahden messuilta jäi mukava tunnelma. Ei lainkaan samanlainen ähky, kuin Hesan messuilta. Ensi vuonna tiedän, mihin suuntaan.

      Poista
  8. Varmaankin ihanat messut, ainakin kuvien perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavat ja hallittavissa olevat messut. Taidan mennä ensi vuonna uudelleen.

      Poista
  9. Messuilla on mukava kierrellä,törmätä uusiin juttuihin,katsella ja hastella rauhassa.
    Ainhan tahtoo kotiin viemisiäkin olla.
    Niinkuin kerroit ostoksesi olivat kohtuulliset:)
    Kiitos kun näin pohojosestakin pääsin "virtuaalisesti" piipahtamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon enemmänkin ostettavaa olisi ollut, mutta pidin kukkaronnyörit tiukalla. Kivat messut oli. Ei tullut ähky ja monenlaista kaunista tuli nähtyä.

      Poista
  10. Jännää huomata kuvistasi, että olen täysin missannut muutaman paikan messuilta, esimerkiksi Bambuset-myyntipisteen ja kukkaisan pinnasängyn. Selvästikin ei ole ensikertalaisena minullakaan ollut selkeää messurytmiä, vaan olen haahuillut paikasta toiseen ja jättänyt jotkut pisteet vahingossa väliin.
    Luhdan Outlet-myymälä on ihan helmi! Siellä on ainakin joskus ollut muistaakseni myös Rilsin ja Your Facen tuotteita huokeaan hintaan. Harmi että en muistanut tällä kertaa vierailla siellä.
    P.S. Ihana uusi keväinen blogibanneri!
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden messupostauksia on kiva katsella siksikin, että yllättäen näkee asioita, joita ei itse paikalla huomannut. Minulla tuppaa kuvaaminen lässähtämään joka kerta alkuunsa, kun keskityn katselemaan ja hiplaamaan.
      Muistit oikein. Luhdan outletissa oli Rilsin ja Yourfacen tuotteita. Ostinkin itselleni syksyksi Rilsin takin huomattavalla alennuksella. Kotiin palattuani sanoin Ukkokullalle, että uusi kesäretkikohde on tiedossa. Meidän on muutenkin tarkoitus mennä Lahden seudulle ja nyt koukataan Luhdan kautta.
      Hauskaa vappupäivää sinulle!

      Poista
  11. Retki Lahteen messujen aikaan olisi enemmän kuin paikallaan. Nuo messut ovat juuri sitä mitä sanot: sopivan kokoiset ja taimimyyjiä on kivasti, vaikka enemmän voisi olla. Erityisesti erikoisempia kasveja! Hieno taimisaalis.
    Ihanaa, nyt sinulla on viimein se tuure!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden messujen kompakti koko oli iso plussa. Enemmänkin taimikauppiaita olisi ollut hyvä, mutta iloinen olin noistakin. Hyötykasvien ja yrttien taimia oli niin runsaasti, että hyvin olisi voinut paikata omia kylvövahinkojaan.
      Muhevaiselta löytyi Tuure. Huomenna taidan hakea jotain muutakin. Nyt mieli halajaa syreeniä, Louise Späthiä. Eikös sinullakin ole sellainen? Tämä kasvien hinku on aivan loputonta. Yhden kun saa, seuraava on jo mielessä.

      Poista
  12. Samoissa paikoissa mekin siskon kanssa pyörittiin vaan eipä tavattu, vaikka sitä hiljaa mielessäni toivoin! Marketan kanssa vierekkäin melkein kauppoja tehtiin eikä kuitenkaan toisiamme huomattu - voi meitä! Sokkotreffit oli Vekin kanssa ja siitä olin niin iloinen 😉. Messuilla pitäisi olla sellainen bloggarikohtauspaikka, niinkuin viime vuonna Riinan standi 🌺.

    Lahden messuista tykkään kovin, sopivan kokoisen ja oikeanlaiset. Ensi vuonna sinne taas toivoen, etteivät ne maallistuisi yhtään enempää - puutarhaa minä messuilta etsin en kengänkiillottajaa!

    Mukavaa Vapun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä siellä edes ollut mittavaa tungosta, johon ihmiset olisivat hukkuneet. Aika kauan halleissa pyörittiin ja välillä vilkuilin ihmisiäkin, mutta kaipa se katse enimmäkseen oli kaikessa vihertävässä. Kohtauspaikka bloggareille olisi oiva idea. Paikalla vaikka lippulapputaulu,johon voisi jättää viestin tietystä läsnäoloajankohdasta, jotta ei koko messuaikaa kenenkään tarvitse odottaa.
      Lahden messut ovat kyllä lähinnä sellaista puutarhamessutapahtumaa, jollaista toivon. Paljon kasveja ja kasvattamiseen liittyvää, eikä välttämättä yhtään metrilakua.
      Vappu vetelee viimeisiään ja ulkona sataa, mistä puutarha kiittää. Leppoisaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  13. Kiitos tästäkin esittelystä. Olisi tuonne ollut parempi mennä kuin Tampereelle, no nyt on viisaampi. Hieno erikoinen tuo alin kukkakuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta vuotta minultakin vei löytää Lahden messut, mutta hyvä, että viimein löysin.
      Pilkulliset petuniat kuvasin messuilla.

      Poista
  14. Lahden messut on kivat. Sinivaleunikkoa pyörittelin kädessäni mutta en sittenkään ottanut, en vielä luota itseeni sen kasvattajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet tosi taitava kasvien kanssa. Varmasti tulet juttuun sinivaleunikonkin kanssa. Ehkä paremmin, kuin minä. Onnistuinhan taas kadottamaan unikkoni. Vaan en anna periksi, kuten en antanut jouluruusuillekaan ja nyt jo pärjään niiden kanssa. Uudet sinivaleunikot on istutettu toiseen paikkaan. Katsotaan, miten viihtyvät.

      Poista
  15. Mukava messupostaus! Minun teki mieli kovasti käydä juuri näillä Lahden messuilla, mutta ei vaan vielä tänäkään vuonna onnistunut niille lähtö. Ehkäpä ensi vuonna. Toivottavasti lukevat bloggaajien palautetta ja pysyvät puutarha- ja kasvipainotteisina. Hyvät ostokset, esikko on todella kaunis. Sinivaleunikko on minullakin hankintalistalla. Toivottavasti sinun puutarhassasi asustelevat unikot olisivat vain ennustaneet takatalven tulevan ja pysyttelevät siksi vielä piilossa. Kuten myös viime syksynä ostamani valkoinen punahattu. Jopa normaalisti hitaasti heräilevät punatähkät ovat jo nousemassa, mutta ei niin minkäänlaista elonmerkkiä punahatussa. Huomasinko muuten sivun yläreunassa jotain uutta ja niin herkän keväistä? Aurinkoista ja mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinäkin kaipaat punahattuja? Sama täällä. Istutin syksyllä pari uutta, eikä kumpainenkaan ole herännyt. Ei myöskään vanhemmat punahatut. Elän toivossa, että ovat vain myöhässä ja minä itse lämpimien päivien vuoksi turhan hosuva. Nyt meillä sataa, joka on tervetullutta kuivuuden vuoksi. Ehkä se saa vipinää hitaisiin.
      Yläbannerin kuvat ovat vanhempia. Osa kärhöistä on jo herännyt, mutta ei niissä vielä nuppuja ole. Tarhakylmänkukasta en ole ihan varma. Se kehittää kulut nopeasti lehtien jälkeen.
      Sinulla on pikkuiset lapset, jotka eivät ehkä vielä ole parasta mahdollista messuseuraa. Tai ainakin keskittyminen kasveihin voisi jäädä vähemmälle. Pian tilanne voi olla toinen. Ehkä saat heistä mukavia puutarhamessukavereita tulevaisuuden retkille.
      Eiköhän sade ja koleus vähitellen muutu auringonpaiste ja lämmöksi. Sitä odotellessa ehtii välillä pureutua kotihommiinkin.

      Poista
  16. hyviä löytöjä sait kotiintuomisiksi. moni on kehunnut Lahden messuja ja varmaan ihan syystä. nuo muovittomat tuotteet on kyl enempi kuin tervetullut vaihtoehto. luin hiljattain jostain oljesta tehdyistä juomapilleistä, jos pillejä käyttäisin, niin niitä ostaisin.
    toukokuu alkoi harmaana ja sateisena, mut sadettahan nyt juur luonto kaipaakin. toivottavasti luvattu lumisade sentään jäisi satamatta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden messut ansaitsevat kehut. Enemmänkin siellä olisi ollut ostettavaa, mutta täytyy pysyä suunnitelmissa.
      Toukokuu alkoi sateisena, mikä sinänsä ei harmita, sillä maa kaipaa vettä. Kylmyyden sen sijaan toivoisin väistyvän nopeasti. Neljä astetta tuntuu luissa ja ytimissä.

      Poista
  17. Kiva posti Lahen messuilta. Nyt ei käytykään, yritetään ensvuonna. Montakertoo on tullu käytyy. Junalla onnistuu hyvin tiältäkin. Meilläkin uamuyöstä käy satelemaan, toivottavasti ei pitkäaikanen matalapaine pyöris.
    Hyvät ostokset oot tehny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon verran ainakin näyttää kylmä matalapaine maan päällä pyörivän, mutta toivon mukaan se sitten jättää meidät.
      Yritän pysyä maltillisena näin kasvukauden alussa ostosten suhteen. Vielä se hamstraamisen vimma ehtii iskeä.

      Poista
  18. Olen samaa mieltä: Lahden messut on sopivan kokoinen tapahtuma ja hyvin järjestelty, kiinnostuksen kohteet on helppo löytää ja aika riittää toiseenkin kierrokseen ja lisäostosten tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit kaiken olennaisen hienosti. Enemmänkin sinne olisi taimikauppiaita mahtunut, mutta lähtiessä ei silti ollut pettynyt olo. Lahdesta taitaa tulla vakiokohde keväisin.

      Poista
  19. Mukavia ostoksia.
    Minä kutsun tuota esikkoa Wanda-esikkoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nimi esikolle. Mistä Wanda-nimi esikollesi on tullut?

      Poista
  20. Kivat ostokset teit ja mekin olemme käyneet Luhdan outlet myymälöissä muunmuassa Lahdessa ja paljon niistä on tullut ostettua. Minä en vieraillut muutakuin Helsingin messuilla joten kiva näin piipahtaa muuallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekan kerran olin nyt Lahdessa. Turunmessuilla kävin pari vuotta sitten ja sekin oli mukavan kompakti tapahtuma. Kiva, että näitä järjestetään eri paikkakunnilla, jotta monilla on mahdollisuus osallistua.
      Luhdan outletiin kannattaa mennä. Laadukkaita tuotteita edulliseen hintaan.

      Poista
  21. Sormet alkaa syyhyämään,kun lukee tälläisia postauksia.Tänään vaan tuli lunta,joten on haudattava ajatukset ulos istutettavista jutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on tullut ympäriinsä pitkin Suomea. Odotamme kaikki innolla lämpimämpää. Puutarhaan olen jo istutuksia tehnyt, mutta kesäkukkia ei arvaa laittaa, eikä kasvariin vielä mitään viedä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!