Sivut

maanantai 13. toukokuuta 2019

Puutarhatuliaisia. Ulkomailta ideoita omaan pihaan.


Merja Neroma: Puutarhatuliaisia. Ulkomailta ideoita omaan pihaan.
Reuna Oy, Kouvola. 2019
ISBN 978-952-7221-88-4

Sain Reuna-kustantamolta arvosteltavaksi Merja Naroman kirjan Puutarhatuliaisia. 

Jokainen puutarhasta innostunut ihminen on ulkomailla käydessään pohtinut, voisiko matkakohteessa näkemistään puistoista ja puutarhoista tuoda jotain konkreettisia ideoita omaan puutarhaan. Taiteellinen moniosaaja Merja Norema on tehnyt aiheesta kirjan, jossa kuvin ja sanoin opastetaan, kuinka voi toteuttaa matkalla nähtyjä elementtejä omassa puutarhassa.


Merja Noremalla on Rose Factory -niminen yritys, joka on markkinoinnin ja viestinnän johtamisen, suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, mutta myös paljon muuta. Merja Noreman intohimo on ohjannut hänet opettelemaan piha- ja puutarhasuunnittelun. Rose Factoryn puitteissa hän suunnittelee ja ohjaa projekteja niin yksityisiin, kuin julkisiinkin kohteisiin.

Lisäksi Merja Norema on kuvataiteilija, joka siirtää originaalivalokuvansa canvas-kankaalle käyttäen apuna akryylimaaleja, hiekkaa ja lasimurskaa. Aiheina ovat maisemat, kasvit ja arkkitehtuuri. Noremalla on ollut useita näyttelyitä. Seuraavaksi "Häivähdys purppuraa" -näyttely Kouvolan Poikilo-Galleriassa 7.5.-2.6.2019.


Kirja on helppolukuinen ja siinä on kauniita kuvia ulkomaan kohteista ja vastaavasti kuvia kotimaan puutarhoista, joihin ulkomainen idea on toteutettu suomalaiseen puutarhaan sopivaksi. Kaikki ideat eivät toki ole yksiyhteen omaan käyttöön otettavissa, mutta kirja herättikin ajatuksia ja kysymyksiä, miten joku asia olisi mahdollista tehdä omassa puutarhassa. Parasta minusta onkin se, että kirja avaa silmiä ja laittaa miettimään oman puutarhan yksittäisiä kohtia uudesta näkökulmasta.


Kirjojen ikuisena ystävänä oli mukava yllätys saada puutarhakirjan mukana Bulletin-lehti, joka on Reuna Kustantamo ja kirjakauppa Oy:n tuoteluettelo. Tuorein Bulletin esittelee Reuna-kustantamon kirjasyksyä 2019. Lehdestä luin, että Reuna-kustantamo ja verkkokauppa.reunalla.fi toimivat Kultturitalo Wanhassa Rautakaupassa Kouvolan Myllykoskella. Siinäpä oivallinen kesäkohde kirjojen ystävälle.


4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Matkoilta tulee kuin huomaamatta imettyä vaikutteita ja ideoita. Monet puutarhaideat ovatkin lähteneet jostakin reissussa näkemästäni jota olen sitten hieman soveltaen toteuttanut omassa puutarhassa. Olen aina ihaillut suunnattomasti myös kauniisti leikattuja puksipuureunuksia ja sellaisen toteuttamisesta haaveilen edelleen. -Katja

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti silloon ku reissasin enemmä, en ollu viälä nii hurahtanu puutarhahommihi ja moni hyvä irea jäi huamaamatta. Kirijas o varmasti monta hyvää käyttökelepoosta ireaa.

    VastaaPoista
  3. hyvä aihe puutarhakirjalle. jokusen idean olen itsekin matkoiltani poiminut ja jopa toteuttanut omalla pihalla. tulipa taas kerran hieman sivistystä lisää. minulle Reuna kustantamo entuudestaan vieras. piti ihan käydä tutkailemassa sitä, millaisia teoksia se kustantaa.
    tykkään näistä kirja-arvosteluista, kiitos Between!

    VastaaPoista
  4. Kiitos !
    tosi hyvä tarina,,,ja taas opin paljon ,paljon : uutta:)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!