Sivut

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Hyötyä vai harrastusta?

Cucurbita pepo - Kesäkurpitsa

Taitaa tämä meikäläisen hyötyviljely kääntyä enemmän harrastuksen puolelle. Tänä kesänä on saatu vettä taivaalta mukavasti, joten viime vuotiseen tapaan ei ole tarvinnut jatkuvasti sadetinta kasvilavojen kupeessa pyörittää. Ötököitä sen sijaan on paljon ja kaikenlaisia, joten osa minun ja Ukkokullan lautaselle tarkoitetuista antimista on mennyt ihan toisiin suihin.

Cucurbita pepo"Tom Fox" - Kurpitsa

Kurpitsa tuntuu olevan idioottivarma onnistuja. Keltaista ja vihreää kesäkurpitsaa on kerättty jo useamman kilon edestä ja kukinnasta päätellen tahti jatkuu. Tom Fox kehittelee pyöreitä palluroitaan vähän joka suuntaan. Joudun jo melkoisesti loikkimaan karheankarvaisten ja kaikkialle kiemurtelevien kurpitsalonkeroiden välissä.


Tomaatit ovat alkaneet kypsyä tasaiseen tahtiin. Tigerellaa, Sungoldia, Supersweetiä,  1000x100, Gardener's delight:ia ja Rosellaa on jo syöty. Bumble Bee sekä Yellow Pearshaped ovat lähellä kypsymistä. Rosellasta taitaa tulla tämän kesän hitti. On kyllä niin herkullisen makuinen tomaatti.

Tomaaattien lehdet ovat kellastuneet uhkaavaa vauhtia. Googletin syyn siihen ja netti väitti kellastumisen johtuvan liiasta kastelusta. Säätämistä siis taas edessä. Tomaatit ovat kukkineet varsin vaisusti. Raakileita ei siis ole hurjia määriä odottamassa kypsymistä.

Cucumis sativus F1 'Cordoba' - Kasvihuonekurkku

Kurkku tulee jatkossakin kuulumaan kasvihuoneeni vakiokalustoon. Omia kurkkuja on syöty juhannusviikosta alkaen, eikä jatkossakaan tarvitse ihan heti kaupasta kurkkuja ostaa.

Capsicum annuum 'Hungarian Black' - Chilipaprika

Hungarian Black -chilipaprika on satoisa, mutta maku vähän liiankin mieto. Ehkä jopa puiseva. Ei paprikan makeutta eikä chilin potkua. Kauniin värisiä ja kukka se vasta kaunis onkin. 


Kylvin kasvilaatikkoon kolme riviä herneitä; sekä sokerihernettä että silpoydinhernettä. Muutama on jo naposteltu ja lisää tulee jatkuvasti. Aika hyvä sato pieneltä alalta.

Porkkanoita ja punajuuria on pari riviä kumpaakin. Ainakin kitketyt porkkanat näyttivät hyviltä ja kitkennän jälkeen kasvamaan jääneillä on jälleen tilaa. Retiisien ensimmäisen kylvön tuotokset on jo syöty ja seuraava valmistumassa. Tilliä kasvaa sekä kylvettynä että kaupasta ostetun tillin multaan istutuksen johdosta. Persilja on vähän aneemista, mutta pääsee sentään sitäkin maistamaan.

Allium cepa - Sipuli

Sipulia pitää ehdottomasti omassa pihassa kasvaa. Sipuli on kiitettävän helppo kasvatettava. Senkun tunkee pikkuisen sipulin multaan ja loppukesästä pääsee jo herkuttelemaan. Jokunen sipulinvarsi on alkanut kukkimaan ja osa jo notkahtelee vaakatasoon. Kokeeksi poimin yhden sipulin nähdäkseni, joko olisi kypsää tavaraa. Niin kauniin muhkea ja hyvän makuinen. Hetken saavat vielä kasvaa ja sitten ryhdyn sipulisadon korjaamiseen. 

Brassica oleracea 'Curly Scarlet' - Lehtikaali

Salaattien kanssa kävi surkeasti. Samoin lehtikaalien. Ötökät kävivät harrastamassa nypläystään kasvimaallani ja nyt on niin kaunista mummonpitsiä, ettei tuollaista osaisi itsekään langasta virkata. Vaan ei kelpaa lakanan koristeeksi eikä lautasellekaan. Viime kesänä sentään lehtikaalisato oli hulppea ja siitä nautittiin vielä talvellakin, kun ryöppäsin lehtikaalia pakkaseen.

Foeniculum vulgare var. azoricum 'Zefa Fino' - Salaattifenkoli

Salaattifenkolin mausta pidän kovasti. Muutaman esikasvatin ja loput kylvin suoraan kasvilaatikkoon. Suoraan kylvetyt ovat laihaakin laihempia, mutta esikasvatetut ovat pullistuneet mukavasti. Jatkossa luovun fenkolin suorakylvöstä ja laitan muutaman siemenen esikasvatukseen keväänkorvalla.

Borago officinalis - Kurkkuyrtti

Kaksi vuotta sitten kylvin kesäkukkien ohella kurkkuyrttiä yhteen viljelylaatikkoon. Kurkkuyrtti on kaunis kukkiessaan. Vaan on se vikkelä kylväytymään pitkin poikin ja kurkkuyrtin taimia putkahteleekin nyt sekä kasvimaan läheisyydestä että marjapensaiden kupeesta. Onneksi se irtoaa mullasta helposti pienenä taimena. Vauhtiin päästyään kurkkuyrtti kasvaa muhkeaksi niin ulkoiselta olemukseltaan kuin juuristoltaankin.

Ribes nigrum 'Pohjan Jätti' - Mustaherukka

Marjasadosta tulee meidän puutarhassa vaisu. Kaksi Pohjanjätti-mustaherukkapensasta on jo tyhjennetty. Pensaat ovat nuoria ja vielä pieniä. Runsaan kaksi litraa sain marjoja.

Ribes rubrum - Punaherukka

Punaherukkapensaista kuivui pystyyn viime kesänä monta vanhempaa oksaa. Herukkalasiaista en oksista löytänyt, mutta ehkä niissä joku ötökkä pääsi mellastamaan. Leikkasin suurimman osan vanhoista oksista pois, joten sato on hyvin vaatimaton. Tuntuu ihan oudolta, kun on tottunut massiiviseen punaherukkasatoon vuosien ajan. Uusia oksia on runsaasti eli tulevaisuudessa herukoita pitäisi taas tulla.

Ribes rubrum 'White Grape' - Valkoherukka

Valkoherukka on tuottoisa pensas. Meillä on vain yksi isokokoinen valkoherukkapensas, jonka marjat alkavat olla keruukypsiä. 

Ribes uva-crispa - Karviainen

Karviaisia tulee kahteen pensaaseen sopivasti. Ne popsitaan jääkaappikylminä jotain leffaa katsellessa.

Rubus idaeus Ottawa - Vadelma
  
Viime kesän jäljiltä vadelmassa oli paljon kuivuneita oksia, jotka leikkasin keväällä pois. Ajattelin, ettei satoa ole odotettavissa, kun jäljelle jäi melko vähän vanhoja oksia. Vadelma tekee marjan vähintään kaksi vuotta vanhaan versoon. Vadelmat eivät ole tapansa mukaan kasvaneet kovin paljon korkeutta, mutta marjoja on tullut hyvin. En alkanut niitä kulhoon poimimaan, kun ajattelin saavani vain muutaman marjan sieltä täältä. Nyt olemme käyneet harva se ilta napostelemassa suoraan puskista useamman kourallisen kerrallaan, joten hyvin olisi riittänyt vattua pakastimeenkin. Omat on pensaani ja omin luvin saan napostella herkkuja suoraan pensaasta. Tulee ihan pikkutyttömäinen olo puskan äärellä maisemia tiiraillessa suu vadelmalta maistuen.

Malus domestica Huvitus - Omena

Omeniakaan ei tänä kesänä tarvitse yöpaidan helman täydeltä sisään kantaa. Jokunen omppu sentään kaikissa puissa on kypsymässä. Valkeakuulaassa on joku tauti, sillä omenat mädäntyvät jo puussa. Saattaa olla muumiotauti, vaikka ei ihan siltä vielä näytä. Enpä muutakaan keksi. Jokunen muumio-omena on vuosittain ollut ja ne olen hävittänyt sekajätteen mukana. 

Nykyisin pihamme omenapuiden lomassa ilma kiertää, eikä kosteus jää edistämään sienitautien muhimista. Muumiotautia on vaikea torjua ja esimerkiksi loppukesästä ampiaiset siirtävät tautia omenasta toiseen. 


Allium sativum 'Aleksandra' - Talvivalkosipuli

Jos hyötykasvatustani alkaisi taloudellisina lukuina yhteen laskemaan, menisi varmasti miinuksen puolelle. Silti tällaisen harrastelijapuutarhurin hyötykasvattamiseen ei euroja paljon uppoa. Omenapuut ja marjapensaat on hankitttu vuosia sitten. Siemeniin ja istukkaisiin käytän vuosittain aika vähän rahaa. Enkä mullan ja lannoitteiden kustannuksillakaan pääse rehentelemään. 


Työlle en laske minkäänlaista hintaa. Samalla tavoin tönkisin ja mönkisin puutarhassa, kasvoi siellä sitten sipulia tai päivänkakkaroita. Itse asiassa keväällä tomaatteja ja paprikoita kylväessäni tai sipuleita multaan laittaessani ei mielessäni pyöri säästöt eikä eurot laisinkaan. Päällimmäisenä on aina innostus saada jotain näkyvää aikaan, nähdä kasvu, kukkiminen ja lopuksi se hedelmä. On ilo onnistua tuottamaan kauneuden lisäksi jotain hyödyllistä. Jokainen itse jotain kasvattanut tietää, miten hienoa on kipaista hakemaan omalta kasvimaalta jotain tuoretta syötävää. Kaikki, minkä saa omasta puutarhasta suuhunsa pistää, on pelkkää bonusta. 

Lavatera trimestris - Kesämalvikki

Vatsantäytettä kylväessä ei pidä unohtaa silmäniloa. Yksi kasvimaalaatikko on aina varattu kukkasille. Kesämalvikki ja kosmoskukka sekä kehäkukka ovat vakiosuosikkejani. Tsinniaakin kylvin, mutta mahtaako ehtiä kukkimaan. Hyötykasvien lomassa kasvaa itse kasvatettuja samettikukkia.


Calendula officinalis - Kehäkukka


Marjaisia ja kukkaisia kesäpäiviä kaikille!


27 kommenttia:

  1. Minä en voisi sanoa, että kasvimaani toisi säästöä ruokakuluihin. Kasvimaani on niin vaatimaton. Tänä vuonna ostin monet taimet muiden kasvattamana. Mutta se ei olekaan tarkoitus. Kasvun näkeminen on yksi tärkeä ilon aihe. Vastapainoa muulle. Harvalla harrastus on täysin ilmaista. Siihen nähden koen harrastavani kuitenkin edullisesti. Ja omakotitalon pihaan saa moni menemään rahaa, vaikka ei sanoisi harrastavansa puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha-asioistta arvovalinnoilla on iso merkitys. Joku käyttää kaiken ylimääräisen matkustamiseen, joku toinen vaatteisiin tai mihin milloinkin. Minun harrastukseni on puutarha. Budjettiraamit on selvät, joten niiden asettamisen jälkeen en pahemmin laske kustannuksia. Kuten sanoit, kasvun näkeminen ja kaikki se ilo, mitä puutarha antaa, sitä ei voi rahassa edes mitata. Eikä ole tarviskaan. Jatketaan siis entiseen malliin.

      Poista
  2. Näinhän se on, todennäköisesti tulee kalliimmaksi kuin kaupasta ostettuna. Toisaalta itse kasvatetusta tietää miten se on kasvatettu, minusta hintaa voi verrata luomun hintaan ainakin omalla kohdalla kun kaikki lannoitteet on luomua. Tomaatteja meillä ei ole vielä maisteltu, kurkkuja yksi ja jestas kun oli pahan makuinen, lienee saaneet liian vähän vettä joten nyt aloitin kurkuille paremman kastelun. Viime vuoden kuivuudessa oli sama juttu, kurkut maistuivat koko kauden pahoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, tämän luomumpaa ei voisi olla. Tiedän tasantarkkaan, missä ja miten hyötykasvini kasvavat.
      Ilmeisesti olen kastellut kurkkujakin riittävästi, sillä ihan hyviltä maistuvat. Tomaatit suorastaan tihkuvat makua. Harmi, että raakileita on kypsymässä ihan liian vähän.

      Poista
  3. Omasta maasta itse kasvatetut vihannekset ovat mielestäni luksusta joille ei kannata laskea hintaa.
    Ihailen tomaattien kaunista kiiltävää pintaa samoin avomaan kurkun pientä karheutta käsiin kun sitä silittää, tuo pyöreä kurpitsa on vallan herkullisen näköinen.
    Ehkä kaikkein kaunein silmälle on itsekasvatetuista vihanneksista ollut kyssäkaali ja sen kauniin sileä poski. Minä nautin kesän sadosta ehkä vielä enempi silmin kuin syöden. 😊
    Jos laskee hintaa oman kasvimaan tuotolle se varmasti menee miinukselle ainakin näin harrastajan näkökulmasta, mutta kasvun ihme ja ilo on mielestäni täysin ilmaista.
    Täällä kesäkodin lähellä on kasvihuoneet Horti Herttua (ei mainos) ja siellä kasvatetaan myös yrttejä ja yksi tuote täysin syötävä orvokki on tosi soma tuote.
    Minulla on nyt meneillään kokeilu eli vieläkö ehtii kesäkurpitsa valmistua? Kylvin kaksi siementä ruukkuun kolmas päivä heinäkuuta ja nyt se ruukku pohjattomana kököttää tuolla puolipalaneen lehtikompostin päällä ja sen on tultava toimeen ihan omillaan kun taas täältä viikonvaihteessa poistumme.
    Postauksesi oli niin herttaisen ihana, kiitos siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Luksusta minustakin kaikki itse kasvatettu on. Hyötyviljelystä saa samanlaista esteettistä nautintoa, kuin muiden kasvien kasvattamisesta. Sinä ihailet tomaattien kaunista pintaa. Niin minäkin. Ja lisäksi nupppujen muotoa, kurpitsan kärhiä ja valkosipulien kiemurtelevia kärkiä. Ilman muuta kaikesta kasvavasta nauttii niin silmin kuin sitten myöhemmin syödenkin.
      Jännä nähdä, miten käy kurpitsasi. Toivottavasti kukkii ja tekee hedelmää. Kesäkurpitsa on kyllä aika nopea, joten mahdollisuuksia sinulla on. Kerropa sitten, kuinka kävi.

      Poista
  4. Kiitos Suvi! Karviaiset ovat herkullisia jääkaappikylminä hyvän leffan ohessa.
    Lämmintä riittää. Nautitaan siis maltillisesti!

    VastaaPoista
  5. Onhan tuota satoa jo tullut ja mikä määrä upeaa "silmän ruokaa" Se on jo puolet lisää.
    Mulla meni ennen myös yleensä lehtikaalit "parempiin suihin", mutta leikkelin pois reikäiset lehdet, niin jossain vaiheessa syksyä oötökät loppui ja lehtikaali ehti vielä kasvattaa ihan terveitä lehtiä. Se kun kasvaa myöhään syksylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, oivallisesta ideasta! Leikkaan lehtikaalini ja annan niiden jatkaa kasvuaan. Kasvimaalle on suunnitteilla kohennus, mutta sen ehtii hyvin ennen lumien tuloa.

      Poista
  6. Hienostihan teillä siellä satoa tulee! Meillä ei ole vielä tullut kuin yksi kesäkurpitsa. Ihan uskomatonta, koska muina vuosina niihin on lähes hukuttu! Mutta meillä on ollut kylmää ja kuivaa. Muutenkin kasvimaalta tulee satoa huonoiten kuin moneen vuoteen aiemmin. Monta laatua jäi itämättä ja niitä sitten paikkailin huonolla menestyksellä. Ötökät vaivaa täälläkin. Jopa basilikat on vedetty toukan naamaan kasvihuoneesta.
    Mutta kurkkua, tomaattia ja sipulia tulee. Tarvitseekokaan muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötykasvienkin suhteen vuodet ovat kovin erilaisia. Kesäkurpitsa on aina ollut tuottoisa, eikä meillä tämä vuosi tee siinä poikkeusta. Toivottavasti sinunkin kesäkurpitsasi vielä piristyvät.
      Hyvin pärjää ihminen kurkulla, tomaatilla ja sipulilla. Vettä tulee hanasta, joten muuta ei tarvitse.

      Poista
  7. oho!,sato saatte roppakaupalla;)) ja silmän ilon lisäksi:))
    Minun lehtikaalit yhtenä vuonna söivät riut jäi vain,en oo kokkeillu sen jälkeen niin tympäsi:(
    kIITOS!,samoin sinulle ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pysyy hyvin hengissä, kun on sekä lautasella laitettavaa että silmin ihasteltavaa. Aina ne ötökät osan syövät, mutta onneksi jättävät jotain kasvattajallekin.
      Tästä viikonlopusta näyttää tulleen hyvin lämmin. Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Onpa satoa!
    Kyllä tuohon on muutama tunti hoiva-aikaa kulunut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveille käyttämäni aika on samalla harrastamista, joten eipä niitä tunteja tule laskettua. Koen jokaisen lautaselle päätyvän olevan silkkaa bonusta mielen terapian lisäksi.

      Poista
    2. Selittelen vain itselleni, miksen saa nykyään mitään aikaiseksi ;-) Kun ei panosta, niin mitään ei saa.

      Poista
    3. Usko pois, joutuu sitä välillä meikäläinenkin itselleen takomaan, miksi kannattaa ja pitää jotain tehdä. Homma sujuu, kunhan saa itsensä liikkeelle. Suurin ongelma onkin, miten se liikkeelle lähtö onnistuu. Tehdään siis kaikki sitä, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Koitetaan välttää vertailua ja turhaa itsekritiikkiä. Joissa kummassakin olisi itselläni työmaata. Ja juuri nyt kaipaan potkua takamukseen saadakseni jotain hyödyllistä aikaan.

      Poista
  9. Hyvin olet saanut jo satoa kasvimaalta. Tuo pallero 'Tom Fox' on aikamoisen söpö. Kesämalvikit ovat niin kauniita. Tuossa vaaleanpunaisessa on hauskasti raidalliset kukat. Minulla oli joskus valkoista, mutta se oli vähän turhan mieleistä evästä jäniksille, niin en sitten ole kylvänyt uudelleen.

    Vaikka kasvimaa ei kuulukaan mielipaikkoihini puutarhassa, niin kyllä voin sanoa, että saan sielläkin jonkinlaista nautintoa kasvun ihmeestä. Itse kasvatettujen herkkujen hakeminen ruokapöytään tai suoraan suuhun on koko homman palkitsevin osa. Toistaiseksi tämän vuoden sadon hintalappu on varmasti miinuksella ja paljon, mutta jospa tilanne hiljalleen korjaantuisi. Makeita nauriita ainakin olemme saaneet syödäksemme joka päivä ja aivan pian pääsemme herkuttelemaan herneillä ja härkäpavuilla. Valkosipulin itusilmuista kylväytyneitä pikkutaimia saa hakea aina kun tarvitsee valkosipulia ruuanlaittoon. Niitä löytyy jopa kasvimaan vierestä kukkapenkistä! Tänään löysin kesäkurpitsastakin ensimmäisen raakileen. Ehkä pian tapahtuu sellainen ihme, että uusintakylvöistä alkaa pilkistellä pikkuisia taimia, jotka paikkaavat alkukesän kylvöjen epäonnistumista. Ja jos ei, niin ensi vuonna uusi yritys. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen kesämalvikki ihastuttaa minua vuodesta toiseen nimenomaan kukan hienon ulkoasun vuoksi. Valkoisessa noita raitoja ei näy. Yksi Tom Fox on jo pullistunut melkoisesti. Saapa nähdä, millaisia kurpitsajättejä niistä vielä kasvaa.
      Hyötyviljely on monella tapaa haasteellista. Se on alkanut yhä enemmän koukuttaa. Jotenkin ne epäonnistumiset eivät lannista, vaan seuraavana vuotena täytyy kokeilla, josko onnistuisi paremmin. Eiköhän sinunkin kesäkurpitsasi pian ala tuottamaan satoa, jos jo ensimmäisen raakileen olet löytänyt. Kesäkurpitsalla on taito kasvaa suorastaan silmissä. Aikamoisia jötiköitä hain perjantaiaamuna ja osa niistä pääsi grillille. Nam.
      Nyt on lämmintä, ehkä jo vähän liikaakin. Älkää siis polttako itseänne. Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Taas niin kiva postaus ja osuvasti kirjoitettu! Kasvun ihme ja palkkioksi saadut herkut saavat harrastamaan. Ei tätä voi rahassa laskea. Mutta kyllä tomaatit ja kurkut ovat niin maukkaita napsia kasvihuoneesta, kuten muutkin vihannekset ja juurekset. Minullakin sipuli alkoi tänä vuonna kukkia, olemme kuukauden verran ainakin syöneet omaa sipulia ja se on vaan niin hyvää. Maljakossa on nytkin sipulin kukintoja, ovat tosi kauniita. Riemu on suuri niistä onnistumisista ja pakolliset epäonnistumiset joknkun kasvin kanssa unohtuu, kun nauttii ihanan maukasta kirsikkatomaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötyviljely on selkeä jatkumo kaikelle muulle kasvattamiselle. On niin kiva kokeilla kaikenlaista ja se onnistuminen palkitsee ja innostaa laajentamaan kokeiluja. Itse kasvatettu maistuu niin taivaallisen hyvältä. Hetki sitten napostelin Sungold-tomaattia ja voi sitä maun täyteläisyyttä.
      Hyvä idea poimia sipulin kukintoja maljakkoon. Siinä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla; maukasta sipulia lautaselle ja kaunista katseltavaa maljakkoon. Kiitos vinkistä!

      Poista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksankielinen lainatarjous ansaitsi tulla poistetuksi.

      Poista
  12. Runsasta ja monipuolista satoa, monenlaista on tullut ja tulossa lautaselle. Hyötyviljely jää täälläkin vahvasti harrastuksen puolelle, joskin välillä tuntuu, että kesäkurpitsoja voisi jopa alkaa myymään, kun niitä niin hyvään tahtiin tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat ajatukset kävi sunnuntaina mielessä kantaessani kesäkurpitsoja keittiöön. Hetken jo mietin, että ensi kesänä kasvatan kaikissa laatikoissa kesäkurpitsaa sen onnistumisen ja helppouden vuoksi. Perun ajatukseni. Hukkuisin kesäkurpitsaan.

      Poista
  13. totta, mikäpä sen mukavampaa kerätä kotipihalta raaka-aineet ja laittaa varmasti tuoreista ja puhtaista vihanneksista raikasta kesäruokaa. eilen miniäkin huokaili ruokapöydässä, miten mukavaa on, kun saa laitettua ruuan kotipihan antimista. säästöstähän tässä ei todellakaan ole kysymys.
    meillä on edelleen mauriaiset ongelmana. nyt ne ovat vallanneet yhden kasvulavan ja molemmat runkoruusuistutuket. kun emme muuta enää keksineet, niin imuroimme kasvit ja ruukut mauriaisista ja niiden munista. aika julmaahan se oli, mut haluan nauttia ruusuistani!
    ihanaista sunnuntaita Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan ötökät asettavat esteitä puutarhaihmiselle. Silloin itsekin ajattelen, että luonnossa on tilaa meille kaikille, mutta minulla on vain yksi ja ainut puutarha. Älä siis tunne huonoa omatuntoa mauriaisten imuroinnista.
      Nostin juuri kesän sipulisadon. Kuivumaan asetettuja sipuleita katsellessa riittää taas hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!