Sivut

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kasvimaalla kaikki hyvin

Tomaatti Sungold

Tomaatit alkavat vihdoin saada väriä. Vielä ei ole yhtään päästy maistamaan, mutta ensimmäisen poimimiseen ei mene enää pitkään. Viime vuotiseen tomaattimäärään tuskin nyt päästään, vaikka lämmintä on riittänyt tänäkin kesänä. Laiskuuttani en virittänyt kastelusysteemiä. Olisi pitänyt hankkia pari keraamista puikulaa ja letkua lisää, kun nyt on useampi istutusallas. En saanut hankituksi. Ehkä ensi kesänä sitten.

Tomaatti Supersweet
  
Kastelemista on riittänyt, mutta se ei ole mikään vaiva. Joka tapauksessa kasvarin ovi käydään lähes joka aamu avaamassa. Samalla vilkaisen maximi-minimi -mittarista niin yön kuin vallitsevan lämpötilan. Illansuussa taas tulee muuten vain tutkittua kasvarin asukkaita ja nypittyä mahdollisia varkaita.

Kurkku Sherba
  
Kurkkuja on kerätty jo pidempään. Ensimmäisenä poimin pitkulaisen Cordoban. Se olisi kasvanut vielä pituutta, mutta useamman valmistumassa olevan kurkun painoa kertyy aika paljon yhden rungon kannattelemaksi, joten en odota kurkkujen kasvavan suurimpaan mittaansa. Sherbaa ja Beth Alphaa tulee niinikään tasaiseen tahtiin. Ei tarvitse kesän aikana kurkkuja kaupasta ostaa.
 
Kurkku Cordoba
  
Puolueellista tai ei, mutta itse kasvatettu kurkku maistuu paljon paremmalta, kuin kaupasta ostettu. Maku ja tuoksu on paikallaan. Eivät ole vetisiä vaan täyttä tavaraa - tai siis kurkkua.

Chilipaprika Hungarian Black
  
Tavallisten paprikoiden idättäminen epäonnistui. Sen sijaan chilipaprika Hungarian Black onnistui hyvin ja nyt kasvarissa on kasvamassa neljä yksilöä. Kukkia on runsaasti ja munakoison värisiä chilipaprikoitakin jo löysin. Kuvan niistä sen sijaan olen kadottanut, enkä viitsinyt koneen äärestä lähteä kasvariin niitä filmaamaan. Hungarian Blackin ei pitäisi olla kovin voimakas, joten kelpaa sitten minullekin. Ukkokulta tykkää maustaa vähän kaikkea chilillä, joten parempi välillä kasvattaa miedompia lajeja.


Kylvin vanhoista pusseista retiisejä, jotka kasvoivat hyvin ja olivat maukkaita. Poimin loput sadosta juhannuspöytään ja kylvin samantien uutta. Pyöreiden retiisien joukossa oli kaksi pitkulaista, joista toisella oli hurjan pitkä juuri. Nämä pitkulaiset maistuivat hyviltä. Ei yhtään puisevilta, kuten olisi voinut kuvitella.

Punajuuri - Beta vulgaris var. conditiva
 
Kasvatan mangoldia jo senkin vuoksi, että sen punainen lehtiruoti on upean punainen ilta-auringon paisteessa. Niin loistaa näköjään punajuurenkin lehtiruoti. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä, sillä sukulaisiahan punajuuri ja lehtimangoldi (Beta vulgaris var. cicla) ovat. Toki myös syömme mangoldia käyttämällä sitä esimerkiksi pinaatin tapaan.


Herneet ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja nyt ne ovat alkaneet myös kukkia. Herneitä kasvatan lähinnä suoraan kasvimaalta naposteltavaksi. Kasvimaani on sen verran pieni, ettei mitään voi isoa määrää kasvattaa. Eikä ole tarviskaan. Herne on myös hyvä maanparannuskasvi.

Kurpitsa 'Tom Fox'

Kurpitsaa kylvin jälleen kerran yli oman tarpeen. Ylimääräisille taimille löytyi ottaja ja kurpitsaa jäi omallekin kasvimaalle ihan riittävästi. Ehkä liikaakin tilaan nähden. Jättikurpitsan ja Tom Foxin lisäksi kaksi vihreää ja kaksi keltaista kesäkurpitsaa.


Juhannukseksi ostin vielä kaupasta kesäkurpitsaa, mutta seuraavat voin jo poimia omasta maasta. Sekä vihreä että keltainen ovat kuvien jälkeen kasvattaneet kokoa. Käytän kesäkurpitsaa tuoreena ja ylimääräiset pilkon paloiksi pakasteeseen. Talvella on kiva laittaa kesäkurpitsat porisemaan ja tehdä niistä sosekeittoa. Tulee nopeasti valmista ja hyvää.


Yhdellä vihreällä kesäkurpitsalla taisi olla liian nopea alkuspurtti, joka sitten päätyi väsähdykseen. Vai mitä muuta voi päätellä pullean olomuodon latistumisesta kapeampaan olomuotoon.


Viime keväänä en ostanut ajoissa istukassipuleita ja myöhemmin niitä ei enää mistään saanut. Nyt olin kaukoviisas ja ostin ensimmäisen kaupassa näkemäni pussin. Vähän liikaa siinä oli meidän kasvimaahamme suhteutettuna sipuleita, mutta hyvin sain jokaisen tungettua multaan. Osa meni suunniteltuun paikkaan, osan laitoin sinne tänne muiden kylvösten oheen. Meillä tykätään sipulista ja sitä käytetään paljon.


Tilliäkin kylvin, mutta kuvan kukat ovat kaupasta ostetusta ruukkutillistä. Kokeilin, lähteekö kaupan tilli kasvimaan mullassa kasvuun ja lähtihän se. Hiukan on matalampi, kuin itse kylvetyistä yleensä tulee, mutta ehtiihän tuo vielä kasvaa.

Fragaria vesca - Ahomansikka

Mansikkaa ei meillä kasva. Joskus vuosia sitten kasvimaalla oli jokunen taimi. Kyllästyin siihen, että linnut napsivat marjat, eikä yhtään jäänyt edes lapsille maisteltavaksi. Kun sitten kasvimaakin pieneni ja muuttui lavakauluskasvimaaksi, en ole mansikkaa kasvattanut. Sen sijaan ahomansikoita kasvaa pitkin tonttia ja toisissa paikoissa ne ovat aika isojakin.

Pakastemansikat ostin lauantaina oman kylän kauppiaalta. Lähituotantoa parhaimmillaan. Aamulla poimittu ja iltapäivällä jo pakastimessa. Aika usein tulee haettua kiinteää ja makeaa Sonataa syötäväksi. Litrahinta on ollut 5 euroa ja 5 kg:n laatikko 30 euroa. Nyt niitä kannattaa syödä. Kesäistä herkkua.

Ribes rubrum - Punaherukka

Herukkasato jää tänä vuonna pieneksi. Punaherukka kuivatti viime kesänä marjaisia oksiaan pystyyn. Sain täältä blogimaailmasta vinkin, että herukassa saattaisi olla herukkalasisiipi. En löytänyt tuholaista, mutta jouduin leikkaamaan useita vanhoja oksia  kokonaan pois niiden kuoltua. Pensaissa on runsaasti uusia oksia, jotka eivät satoa tänä kesänä tuota. Toivottavasti taas tulevina kesinä.

Mustaherukkaa on kaksi Pohjanjättiä. Niissä on runsaasti marjoja, vaikka itse pensaat ovat vielä pieniä. Vanhat mustaherukat hävitin äkämäpunkin vuoksi. Pohjanjätin sanotaan olevan vähemmän altis äkämälle. Valkoherukassa on melko paljon marjoja. Viherherukassa jonkin verran, mutta sekin on vielä nuori pensas.

Ribes uva-crispa - Karivianen

Karviaisia tulee kahteen pensaaseen kiitettävästi. Niistä harvemmin teen mitään, sillä karviaiset ovat jääkaappikylminä ihanaa naposteltavaa.

Prunus domestica subsp. insititia - Kriikuna

Kolme kriikunapuutamme kukki tänä vuonna valtoimenaan. Pölytyskin on onnistunut, sillä kriikunoita on puissa paljon. Kriikunat tulee syötyä sellaisinaan, sillä kivien poistaminen pienestä kriikunasta on varsin työläs homma. Kriikunapuissani on jonkin verran äkämäpunkkia, joka näkyy nyppyläisinä lehtinä. Hedelmiin sillä ei näytä olevan vaikutusta.


Omenapuut kukkivat tänä keväänä aika vaisusti. Huvituksessa oli paljon kukkia, mutta parhaan kukinnan aikaan voimakas tuuli sateella maustettuna riipi kukat pitkin nurmikkoa. Siinä ei pölyttäjillä ollut mitään mahdollisuutta hoitaa tehtäviään. Kahtena edellisenä kesänä omenasato on ollut melkoinen, joten suon hedelmäpuille lepovuoron. Muutama maistiainen jokaisessa puussa näyttää olevan.


Tomaatit ovat kasvaneet korkeiksi ja pari niistä kurkkii jo kattoikkunasta. Tomaateista kehotetaan katkaisemaan latvat kypsymisen edistämiseksi elokuun alkupuolella. Neljän viikon kuluttua tomaattini taitavat vyöryä jo ulos ovesta kohti naapurin pihaa. Niinpä taidan latvoa kattoon kurkottelevat rungot jo aikaisemmin. Ehkä ne sen jälkeen käyttävät energiansa raakileiden kehittämiseen ja kypsyttämiseen kasvun sijaan.

Lavatera trimestris - Kesämalvikki

Tapani mukaan kasvimaalla täytyy hyötykasvien lisäksi olla myös silmänravintoa. Siksi kylvän vähintään yhteen laatikkoon kesäkukkia. Kosmoskukka on tänä(kin) vuonna itänyt huonosti. Muutama taimi on vankistumassa, mutta nuppuja ei vielä ole. Kesämalvikki on itänyt huomattavasti paremmin ja matalasta koosta huolimatta ensimmäiset nuput ovat ilmestyneet.

Kehäkukan yhdistän jo lapsuuden muistikuvissa kasvimaahan. Niinpä sitäkin on kylvettävä edes yksi rivi johonkin väliin. Nyt on kasvamassa kaksi riviä ja nuppujakin ne jo tekevät. Ostin siemenet kauppareissulla marketista. Oranssinkeltainen väri sopii hyvin itse kavattamiini samettikukkiin, joita olen istuttanut hyötykasvien oheen kasvimaalle. 

Calendula officinalis - Kehäkukka
 
Kasvimaalla siis kaikki hyvin. Kukkaisia kesäpäiviä kaikille!
 

25 kommenttia:

  1. Sinulla punertavat jo tomaatit!! Minulla ei ole vielä punnerrusta lainkaan, vaikka muuten taimet ovat kasvaneet mukavasti ja raakileitakin löytyy. Moni on sanonut, ettei raakileita ole tänä vuonna niin paljon kuin viime kesänä, minulla näyttäisi olevan samoin - vuodet ilmeisesti ovat erilaisia. Kurkut ovat tosiaan omasta kasvihuoneesta paljon maukkaampia! Hyvä idea tuo ruukkutillin istuttaminen! Omat tillit ovat vielä pieniä ja ostin viikonlopun sienisalaattiin ruukkutillin, laitankin sen multaan jatkamaan kasvua. Hauskannäköinen tuo spurtannut kesäkurpitsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole raakileita viime vuosista määrää. Kukkia on paljon, mutta raakileet kehittyvät hitaasti. Käyn tomaatteja kevyesti ravistelemassa pölytystä edistääkseeni. Tänään punerrusta on jo enemmän ja muutama lähes kypsä.
      Laita ihmeessä kaupan tillipuntti multaan. Laitoin persiljankin ja sekin jo kasvaa. Salaattia olen aiemmin kokeillut, sekin toimi.
      Tänään hain ensimmäiset kesäkurpitsat. Uusia on jo kovaa vauhtia kypsymässä. On se vaan mukava hakea syötävää kasvimaalta, vaikka pieneltäkin.

      Poista
  2. Oi miten hyvältä hyötypuutarhasi tuotteet näyttävät. Saatkin hyvän sadon omasta puutarhastasi. Punaherukoissakin on jo väriä. Hienosti on ruukkutilli lähtenyt kasvuun. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenkin hyötytarhan sato ilahduttaa. Ihan itsestään kasvavat, mutta tuntuu kuin olisin isommankin työn niiden eteen tehnyt. Ainakin olen heitä hellästi hoivannut.

      Poista
  3. Siellähän on täysin satokausi päällä! 😃 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satokausi lähti yhtäkkiä käyntiin. Kävin hetki sitten hakemassa neljä kesäkurpitsaa ja aion googlata uusia valmistusvinkkejä.

      Poista
  4. Se on ihan totta, että itse kasvatetut maistuvat aina paremmilta kuin kaupasta ostetut. Runsaan näköinen sato on sinulla siellä tulossa, näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  5. Lupaavia satonäkymiä! Hurjan korkea tomaatti, kun jo nyt kiipeilee kasvarin kattoluukusta ulos! Kuinkahan tuollaisesta saisi kypsät tomaatitkaan kerättyä, jos antaisi kasvaa niin pitkäksi kuin kasvuhaluja riittää? Omalle kasvimaalleni on käymässä vähän ohraisesti... On sieltä sentään jotain maistiaisia saatu suuhunkin asti ja ehkä uusintakylvöt onnistuvat paremmin. Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua huvitti ajatus tomaattiköynnöksestä. Siinäpä uusi ja hieno aluevaltaus ruusujen ja kärhöjen kumppaniksi. No, ei taida toteutua.
      Onhan tuo hyötyviljelykin täynnä sattumia. Olen aina pitänyt salaattia helppona, mutta nyt on vain pitsimäistä kasvustoa. Aion nytpä salaatit pois ja kylvää uutta.
      Sinulla on ollut paljon hommaa pihaprojekteissa. Kaikkeen ei vaan ehdi. Toivotan onnea uusintakylvöillesi.

      Poista
  6. Jopas on kasvun kohinaa siellä! Itse kasvatetuissa on minun mielestäni aivan erityinen makuvivahde, se on onnistumisen ilon mehevä aromi 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa, itse kasvatettu maistuu taivaalliselta ja onnistuminenhan se päällimmäinen aromi on. Sitä ei löydä marketin hyllystä. Vain oman tomaatin versosta.
      Täällä on satanut ja paistanut viime päivinä sen verran, että kasvimaa tykkää. Ja kasvimaan valtias.

      Poista
  7. Hyötytarhasi kasvit ovat niinkuin nyt pitääkin olla, minulla taso on lähes nolla!!! Kesäkukkien kasvu on oudon hintelää täälläkin. Vain kehäkukat parsalaatikossa alkavat kukkia. Kun luen päiväkirjamaisia postauksiasi, päivittyy omakin kasvustoni samoihin "katselmuksiin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko kuivuus syynä kesäkukkien hitaaseen edistymiseen? Täällä on ennen viime päiviä ollut melko kuivaa. Sateita on ollut vähän ja tuulta on riittänyt kuivattaminen lisää maata.
      Samat kasvit kukkivat ympäri maata. Toisten blogeista minäkin usein huomaan, että nyt on tuon ja tuon aika. Minulla on vähemmän erikoisuuksia ja enemmän samaa, mitä muillakin. Siis helppo verrattava.

      Poista
  8. Sinullahan on siellä vaikka mitä herkullista!
    Minä hankin kasvariin suuremman saavin ja lisää letkua ja niitä savijuttuja. Sepäs vasta olikin mielenkiintoinen säätö. Tietenkään ne entiset eivät olleet samalla kohdalla ja piti irroitella. Eihän ne vetämällä irronneet piti vuolla muoviletkua. Olihan työläs projekti :D Saatiin se kuitenkin tehtyä, mutta pari ruukkua jäi ilman. Varmaan olisi tullut halvemmaksi, jos olisi ostanut toisen koko setin sen sijaan kun ostin muutaman savikartion ja letkua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minulla on se sama Blumat-järjestelmä ;)

      Poista
    2. Blumat on kätevä systeemi, mutta säätämistä sen kanssa alussa riittää. Hyvä huomio, että toinen peruspaketti voi tulla halvemmaksi, kuin muutama lisäosa. Täytyypä vertailla hintoja ennen ostoksille menoa. Minulla on 150 litran vesisäiliö. Se on riittävä pieneen kasvariini. Isompi ei edes olisi mahtunut ovesta sisään. Viime kesänä säiliö tyhjeni yhdessä yössä, kun säädöt oli pielessä. Kiva heti aamusta pähkäillä säätöjen kanssa, mutta menihän ne lopulta kohdilleen.

      Poista
  9. Siellä on tulossa hurjan paljon satoa. Meillä herne kasvaa kituen, tai oikeastaan koko kasvimaa. Tomaateissa on raakileita mutta ei vielä punerrusta, nyt lisäsin kastelua josko se auttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toissakesäiseen runsauteen tuskin täälläkään päästään. Vaan viime kesäisen kuivuuteen nähden nyt on tilanne kasvimaalla hyvällä mallilla. Kasvuaikaa vielä riittää ja vettäkin luvassa, joten eiköhän sinunkin kasvimaallasi ehdi kasvua syntyä.
      Poimin tänään ensimmäiset tomaattimaistiaiset. Lannoitatko muuten tomaattejasi vai laitoitko jo istuttaessasi niille lannoitteet valmiiksi?

      Poista
  10. Satoa oot kovasti jo suamassa. Meillä ei vielä, raakileita on tomateissa ja kurkuissa. Hauska kuva tuosta luukusta kurkkivasta tomatista. Miullakin on joku lajike venähtäny pittuutta. Kehäkukka on kasvimuakukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkku minulla yleensä kurkkii kasvarin ikkunasta, mutta nyt ne ovat kasvarin toisella seinustalla. Pisimmästä tomaatista katkaisin latvan, sillä se jäi joka kerta ikkunan sulkeutuessa väliin ja oli jo muutenkin kärsinyt.
      Ihan yhtäkkiä satoa alkaa saada. Tänään oli ensimmäisten tomaattien vuoro ja kesäkurpitsakin oli jo keruukunnossa.

      Poista
  11. Ihana satokausi alkanut, kurkutkin jo syötävissä. Meillä kurkku vasta kukkii ja muutama alku havaittavissa, joten kkaupasta vielä ostettava. Tillit sentään kurkun päälle olisivat jo valmiita:) Oman pihan sato on ihanan palkitsevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että mainitsit tillin. Sitä pitääkin muistaa hakea mausteeksi, kun kerrankin on tässä vaiheessa jo hyvän kokoista.
      Itse kasvatettu on niin maukasta ja mikä ilo onkaan kipaista kasvimaalta hakemassa jotain tuoretta aterialle.

      Poista
  12. Paljon herkullista satoa tulossa! Meilläkin kurkkuja on jo kerätty, mutta tomaatit vielä antavat odottaa kypsymistään. Oma sato on ihan parasta. Kauniita kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  13. Minulla myös tomaatit ovat venyneet ihan ylipitkiksi, enkä pysty latvoja millään tukemaan, joten pitänee minun myös napsaista niistä pian latva pois. Tuntuu vaan ikävältä mennä leikkaamaan latva, kun tomaatti työntää kukkia sen minkä ehtii.

    Kurkkusatoa on meilläkin korjattu ahkeraan ja paprikoissa on paljon kukkanuppuja ja joitakin kukkia sekä ihan pieniä paprikan alkuja.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!