Sivut

torstai 11. heinäkuuta 2019

Pionit meni - kärhöt tuli

Clematis ' Rouge Cardinal - Loistokärhö

Harvoin pionien kukinta viikkotolkulla kestää, nyt hädin tuskin kaksi viikkoa. Pari rankkasadetta hoiti kukkien rähjäännyttämisen varsin vikkelästi. Ensimmäiseltä sateelta suojasin pionit auringonvarjolla. Toinen pääsi yllättämään.

Clematis 'Multi Blue' - Loisokärhö

Vaan ei hätää, kun yksi menee, toinen tulee. Osa kärhöistä on jo kukkimisensa kukkinut ja osa vasta aloittelee. Alapihan Päivänliljapenkissä Multi Blue on kukkinut pidempään ja useita nuppuja odottaa vuoroaan. Rouge Cardinal lähti mukaan kisaan ja avaa muhkeita nuppujaan toinen toisensa jälkeen.

Clematis ' Rouge Cardinal - Loistokärhö

Olen täysin myyty Rouge Cardinalin upealle värille. Tykkään lähes kaikista väreistä, mutta tuollainen samettinen viininpunaiseen vivahtava käy suoraan sydämeen. Jotain olen näiden Päivänliljapenkin kärhöjen suhteen tehnyt oikein, sillä ne ovat terveitä ja kukkaisia. Kuuluvat toki pihamme vanhimpiin kärhöihin, joten ehkä ovat ohittaneet teini-iän kasvuongelmat ja elävät nyt seesteisiä aikuisuuden aikoja.

Clematis 'Ville de Lyon' - Loistokärhö
  
Pikkupuutarhan Ville de Lyon oli pari kesää hätää kärsimässä. Luulin sen tekevän kuolemaa. Ei tainnut toissa kesänä kukkia laisinkaan. Tänä keväänäkin kotilot söivät Villen kasvattaman ison verson, jonka seurauksena marinoin löytämäni kotilot etikkaan ja lisäsin vielä kärhön juurelle Ferramolia. Niin vain kärhö pukkasi uusia versoja ja vihdoin myös nuppuja. Juttelen hänelle mukavia, jotta viihtyisi, kasvaisi ja kukkisi tulevinakin vuosina.

Clematis integrifolia 'Aljonushka' - Tarhakellokärhö
  
Aljonushkaa voin suositella kaikille, jotka tykkäävät katsella runsasta määrää rypistettyjä pinkkejä nenäliinoja puutarhassaan. Aljonushka on enemmänkin pensasmainen. Se ei kasva monien muiden kärhöjen tapaan korkeaksi, eikä se kiipeä itsenäisesti mitään pitkin. Eli se tarvitsee jonkinlaisen tuen pysyäkseen pystyssä. Minulla Ajonushka kasvaa Ruusupenkissä kahden 140 senttisen puolikaaren muotoisen köynnöstuen välissä. Tänä vuonna Aljonushkalle on tullut leveyttä ja korkeutta sen verran runsaasti, että tuki on vähän ahtaanoloinen. Olisi pitänyt aiemmin asetella tukea paremmin ja ohjata kärhön kasvua tasaisemmin. Nyt koko puska on liiaksi kallellaan vieressä kasvavaan Sointu-ruusuun nojaten.

Princess Dianana ostettu - ei ole
  
Edelleenkään en ole löytänyt nimeä Kiemurapenkin tuijan edessä kasvavalle pienikukkaiselle kärhölle, jonka olen ostanut Princess Dianana. Ei ole Diana, ei todellakaan. Diana on selvästi pinkki, kun taas tämä omani sinisempi, kuin mitä kuvassa. Tässä kärhössä on aina valtavasti pieniä kukkia ja se kukkii aika pitkään. Köynnöksen versot kohoavat jo korkeuksiin hakien tuijasta tukea. 

Onko ylipäätään jotain hyvää sivustoa, jonka avulla voisi tunnistaa ja katsella erilaisia kärhöjä? Monien puutarhamyymälöiden kuvat ovat aika pieniä ja yksityiskohdiltaan epätarkkoja. Otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö
  
Tarha-alppikärhö Purple Dream on jo kukintaansa lopettamassa. Tässäkin on aivan ihana kärhö, joka aloittaa aikaisin ja kukkii runsaasti. Tänä vuonna se on ollut täynnä röyhelömekkoisia primadonnia. Onneksi olen istuttanut tämän kärhön alapihalle johtavan puutarhaportin kupeeseen, joten voin ihailla kukkia vaikka pergolassa istuessani. Ja taatusti joka kerran ohi kulkiessani olen pysähtynyt kukkia katselemaan.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Vuosi sitten leikkasin sinisen alppikärhön matalaksi heti kukinnan jälkeen. Se oli alaosastaan risuuntunut ja kukkia ja lehtiä oli lähinnä yläilmoissa. Kuivuuden vuoksi alppikärhön kasvu oli hidasta, mutta hengissä se edelleen on. Tänä vuonna ei kuitenkaan tullut yhtään kukkaa, vaan josko sitten ensi vuonna.

Tykkään valtavasti alppikärhöjen kukinnan jälkeisistä takkutukista. Purple Dream huolehtii, että pörröisiä takkutukkia on kuvattavana, vaikka sininen alppikärhö ei nyt niitä tehnytkään.

Clematis 'Hagley Hybrid' - Jalokärhö

Viime kesänä minulla kasvoi Hagley Hybrid ruukussa. Syksyllä siirsin sen maahan, kuten olen monen muunkin kärhön kohdalla tehnyt. Keväällä ja alkukesästä Hagley Hybridissä ei ollut elonmerkkiäkään. Niinpä kaupassa edullisen kärhön nähdessäni ajattelin ostaa uuden ja istutin tällä kertaa Hagley Hybridin Allaspenkkiin punahatuilta vapautuneeseen tilaan. Köynnös on vielä pieni, mutta yhden kukan se jo teki. Meinasi jäädä huomaamatta, kun vieressä kasvaa samansävyisiä myskimalvoja.

Kuinkas ollakaan, uudelle Hagley Hybridille paikkaa hakiessani löysin viime vuotisen Hagleyn hyvässä kasvussa. Unohdin taas, että kärhöille on annettava aikaa ja kärsivällisyyttä. Vaan ei haittaa yhtään. Kyllä minulle kaksikin Hagleytä kelpaa.
 
Clematis 'Multi Blue' - Loistokärhö

Multi Blue -kärhöä minulla kasvaa ainakin kahdessa paikassa. Luultavasti kolmessa. Puutarhaportin oikealla puolella oleva kärhö jumitti jossain maan povessa pari vuotta ja päätti viime vuonna ilmestyä jälleen esiin. Vahvasti epäilen senkin olevan Multi Blue. Ensin uumoilin sen olevan Jackmannii, vaan eipä taida olla. Niin vain minullakin tiedot katoavat, vaikka mukamas olen tarkka kirjaamaan kaiken ylös.

Kuvan Multi Blue kasvaa Pikkupuutarhan kriikunan tyvessä ja kiipeää puuta myöten ylös. Unelmissani on sinisenään kukkiva kriikuna, mutta toistaiseksi kärhön kukinta on pysynyt varsin maltillisena.

Clematis viticella 'Polish Spirit' - Viinikärhö

Viime kesä oli meidän pihalla kärhöjen juhlaa. Ne kukkivat runsaasti ja pitkään. Tänä vuonna kukinta näyttää olevan paljon maltillisempaa. Polish Spirit vahvistaa Rouge Cardinalin lailla kärsivällisyyden tärkeyttä. Ilmeisesti kärhöjen pitää saada kotiutua kunnolla ja tuntea olonsa turvalliseksi ennen kunnon kukintaan ryhtymistä. Luulin Polish Spiritin jättävän kukinnan tänä kesänä kokonaan väliin vaan eipä se niin tee. Ensimmäinen kukka on avautunut ja pian tulee lisää perässä. Nuppuja löytyy joka päivä uusia.

Clematis vit. purpurea Plena Elegans ' - Viinikärhö

Pariin paikkaan olen istuttanut saman tuen vaikutuspiiriin kaksi erilaista kärhöä. Kuvan Purpurea Plena Elegans asustaa Jackmanniin tai Presidentin kanssa. Tarkka määritys puuttuu vielä. Toivottavasti saan sen, kunhan sinisen kärhön kukinta alkaa. 

Väritykseltään ja olemukseltaan ei siis mikään paras yhdistelmä näillä kumppaneilla. Joskus istuttamisella tulee kiire ja kyllästyneenä sopivan paikan pähkäilyyn tyrkkään kasvit ensimmäiseen sopivaan. Minä en saa väripäänsärkyä toisiinsa soveltumattomista väreistä. En myöskään osaa katsoa eri kukkaa samanaikaisesti toista oikealla ja toista vasemmalla silmällä. Kyllä maailmaan väriä mahtuu, ainakin minun maailmaani.
 
Clematis vit. Madame Julia Correvon - Tarhaviinikärhö
  
Myös Madame Julia Correvon asui viime kesän ruukussa ja pääsi syksyn tullen maahan. Julian väri on ihastuttava syvän punainen, lähes viininpunainen. Madame käyttää nyt juurtumiseen ja kasvuun ilmeisesti sen verran paljon voimia, ettei se kovin runsasta kukintaa tarjoa. Kolme nuppua sentään on jo näkyvissä. Ehkä niitä tulee vielä lisääkin. Olen todella iloinen, että tämä Madame selvisi talvesta.

Clematis 'Paul Farges' (Summersnow) - Lumikärhö
  
Myös lumikärhö on aloittamassa kukintaansa. Pidän tästä kärhöstä kovasti. Tässä vaiheessa voisin esittää itselleni kysymyksen, mistä kärhöstä en pidä. Eipä ole vielä tullut sellaista eteen, mutta vasta olen alkutaipaleella näiden kärhötuttavuuksien kanssa.

Lumikärhöä ei kannata ihan ahtaaseen paikkaan istuttaa. Se kasvaa niin korkeaksi, että alapihalla asustaessaan se kurkottelee kaksimetrisen tukensa yläpuolella ja näen sen työhuoneen ikkunasta. Ehkä se haluaakin kurkistella tekemisiäni ja ilmoittaa näin olemassaolostaan.

Clematis atragene 'Columnella' - Tarha-alppikärhö
  
Pikkupuutarhan Columnella kukki jo touko-kesäkuussa ja on nyt lopettanut. Sen kukka on aika tavalla samanlainen kuin Willyllä, mutta jälkimmäinen taitaa olla vaaleampi ja ilman terälehtien valkoista reunaa. Pohdin tätä sen vuoksi, että kumpaakin kasvaa pihallani, mutta en löydä Willystä kuvaa, vaikka varmasti sen olen ottanut.

Columnellan vieressä kasvaa Pink Fantasy, jonka ainokaisen nupun avautumista odotan. Jännä näiden kärhöjen kanssa, kun yhtenä kesänä yksi on uhkea ja täynnä kukkia. Seuraavana taas sama kärhö saattaa olla kaikin tavoin vaisu. Ehkä niilläkin on jokin yhteinen sopimus siitä, kuka on vuorollaan huomion kohteena.
 
Clematis 'Multi Blue' - Loistokärhö
  
Viime kesänä niin ikään ruukussa asunut ja syksyllä maahan siirretty Warszawska Nike ei ilmeisesti selvinnyt talvesta. Elän toivossa, että se on hidas ja haluaa käyttää aikaa sopivan ilmestymisajankohdan päättämiseen. Warszawska Niken syvän violetti kukka on upea ja jollei viime kesäinen kaveri jaksa nousta, hankin jossain vaiheessa sellaisen kaupasta. Tähän mennessä en ole törmännyt siihen kaupoissa, mutta enpä kovin monessa ole kiertänytkään.

Clematis viticella 'Polish Spirit' - Viinikärhö

Pitkään arastelin kärhöjen hankintaa. Pelkäsin niiden olevan vaikeita ja kuvittelin, ettei kärhöille sopivaa paikkaa meiltä löytyisi. Onneksi pääsin kuvitelmieni yli, sillä minusta kärhöt eivät ole sen vaikeampia, kuin moni muukaan kasvi. Monta kärhöä olen ostanut edullisesti ja hyvin ovat lähteneet kasvuun ja kukintaan. Useimmiten halvimpia kärhöjä olen pitänyt kesän isossa ruukussa ja istuttanut syksyllä maahan. Näin kärhö on kasvattanut kunnon juuret ja lisäksi minulla on ollut aikaa miettiä sopivaa istutuspaikkaa. Moni talvettaa kärhöjä kellarissa ja on siten saanut hyviä tuloksia. 

Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokolla on useita upeita kärhöjä. Hän on laatinut erinomaisen postauksen kärhöjen kasvattamisesta. Sieltä minäkin olen tietoa omaan käyttöön ammentanut. Ko. postaukseen pääset klikkaamalla lihavoitua blogin nimeä. Suosittelen!



53 kommenttia:

  1. Sinulla on aivan ihana määrä kärhöjä! Selvästi teillä olosuhteet niille sopivat. Kärhöjen myötä puutarhaan tulee suloinen sini-violetti-vaaleanpunainen värimaailma, jos niitä on paljon ja ne kasvavat köynnöstukiin muuta kasvillisuutta korkeammalle.
    Täällä on aika hyvin tietoa ja kuvia kärhöistä: https://www.gardenia.net/guide/Clematis-Types
    Tosin ei sielläkään ole kuin murto-osa, niitä on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat kärhöni kasvavat perennojen keskellä juuri siksi, että köynnöksinä ne tuovat korkeutta muiden joukkoon. Kotkan puutarhoissa kärhöjä oli istutettu paljon perennapenkkeihin ja ihastuin niihin näkymiin. Useimmiten kärhöjen kukat ovat kasvin yläosissa, joten mitään ei jää näkemättä.
      Kiitos tuosta linkistä. Kävin vilkaisemassa ja hyvältä vaikuttaa. Olen kaivannut juuri tuonkaltaista sivustoa.

      Poista
  2. Onpa puutarhassasi laaja valikoima toinen toistaan kauniimpia kärhöjä! Kärhöjen kanssa ongelmallisinta on löytää tyylikkäitä, tukevia (mutta siroja), riittävän korkeita kärhötukia. Kaunis tuki on itsessään puutarhan koriste, kun se laitetaan paikalleen kasvukauden alkuvaiheessa. Tukien talvisäilytyksessäkin on haasteensa, jos ei halua jättää niitä talveksi paikoilleen. Tässä olisi markkinarakoa metallipajoille. - Kaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa. Tukien, varsinkin silmää miellyttävien tukien löytäminen on vaikeaa. Lisäksi tukevat tuet ovat varsin kalliita, jolloin budjetti asettaa rajoituksensa. Suosin metallisia ja itse puusta ja metallista tehtyjä tukia, jotka voi jättää talveksi paikoilleen. Kunnolla maahan juntattuja tukia ei ole edes mielekästä syksyisin poistaa. Tiedän muutamia henkilöitä, jotka ovat käyneet hitsauskurssin oppiakseen tekemään itselleen mieluisia tukia. Siinäpä haastetta meikäläisellekin.

      Poista
  3. Paljon on sinullakin kärhöjä. Niitä mahtuu yllättävän paljon puutarhaan, jos on vain jokin paikka, minne ne kiipeilevät, ellei käytä niitä maanpeitteenä. Eilen näin alennuksessa vähän huonossa hapessa olevia kärhöjä euron kappaleella. Nyt en niitä ostanut (tänään toki saatan jo käydä yhden ostamassa), mutta joskus olen ostanut ja parin vuoden kuluttua ne kiipeilevät usein jo hyvinkin korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euro kärhöstä ei ole paljon. Oikein huonokuntoinen on tietenkin aina riski, mutta menee se euro joskus huonompaankin asiaan.
      Kärhöt ovat siitä kivoja, etteivät vie paljon tilaa. Ylöspäin mahtuu enemmänkin.

      Poista
  4. Ooo, upeaa! Istutin juuri yhden kärhön lisää ja ehkä pitäisi hakea siihen toiselle puolelle vielä toinen erilainen, kun onhan nämä niin ihania ja minulla vain muutama ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat ja yllättävän monta niitä saa mahtumaan pieneenkin tilaan. Kärhöjen suhteen taitaa päteä sama juttu eli kun yhteen tutustuaa, haluaa ehdottomasti enemmän.

      Poista
  5. Minulta meni paljon kärhöjä talvella 2016, eniten kaipaan Ville de Lyonia ja Multiblueta. Enää on alppikärhöjä, mantsuriankärhö ja yksi viinikärhö. Ne tuntuu olevan sitkeimpiä.
    Kauniita ovat kärhösi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppikärhöt ovatkin sitkeitä. Talven 2015/2016 jälkeen omatkin kärhöni olivat huonovointisia, mutta viime kesänä sen sijaan loistivat. Ville de Lyon ja Multi Blue ovat molemmat kauniita, joten ehkä vielä istutat ne uudelleen puutarhaasi.

      Poista
  6. Ihanaa, ihanaa <3 Toinen toistaan kauniimpia lajikkeita on kotiutunut sinulle hyvin. Nyt on aikaa ihastella etelän blogeista kärhöjä, kun omat ovat vasta nupullaan. Näyttää ihanasti sille, että tänä vuonna kaikki omat kärhöni kukkivat huomattavasti loisteliaammin kuin viime vuonna. Ovat vihdoin kotiutuneet paikoilleen ja alkavat näyttää parastaan. Tekisi mieli käydä jossain katsomassa, löytyisikö tarjouskärhöjä, vaikka ei oikeastaan pitäisi hankkia tänä vuonna enää yhtään lisää. Kellariin on tulossa muutenkin ruuhkaa, kun aika monta pistokastainta tarvitsee talvetuspaikan. Tänä vuonna onnistui siis loistokärhöjenkin pistokaslisäys, mistä olen oikein hyvilläni.

    En osaa sanoa, mikähän mahtaa olla "pricess dianasi", mutta olen itse käyttänyt kärhöjen tunnistukseen ja tiedonhakuun Clematis on the Web -sivustoa. Tässä linkki suoraan kuvahakuun:
    http://www.clematis.hull.ac.uk/new-clempicsearch.cfm
    Kokeilin laittaa terälehtien väriksi purple ja sain 461 hakutulosta, joten hetkisen aikaa joudut ehkä kärhökuvia katselemaan. Heteiden värillä saa rajattua jo aika paljon valikoimaa ja ryhmän tietäminen rajaisi vielä enemmän. Mutta jos ei tuolta nimeä löydy, niin ei sitten mistään! Pitää vielä varoittaa, että tuohon sivustoon voi jäädä pahasti koukkuun... Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta linkistä. Nyt on kaksi hyvää kärhösivustoa, joissa voin käydä tutustumassa kärhöihin ja etsimässä niistä tietoa. Petollisen runsaalta sivusto näyttää, joten jonkinlaista kärhökuumetta se saattaa synnyttää.
      Sen verran olen kärhöjen suhteen oppinut, että harvoin ne ensimmäisenä kesänään kukkien runsaudella ja kasvuspurtilla ilakoivat. Ovat siis todellakin malttia vaativia kasveja, mutta palkitsevat odotuksen sitten moninkertaisesti.
      Olen kyllä lukenut kärhöpistokkaistasi, mutta alkoi kutkuttamaan, pitäisikö itsekin kokeilla. Taidanpa paneutua postauksiisi uudemman kerran.
      Perjantai alkaa kääntyä illaksi. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Tosi kauniita noi kärhöt, ja ihania värejä.
    Mulla ei ole ollenkaan.
    Pionit menivät minullakin nopsaan, meillä ei sade piiskannut niitä yhtään, kun ei oo kunnolla satanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tasan käy onnenlahjat, sillä täällä on satanut vähän liikaakin. Eikä ole helteissä tarvinnut hikoilla. Aamulla mittari näytti +10 astetta, mikä ei kovin kummoinen heinäkuun lämpötila ole.
      Onneksi pionit kukkivat taas ensi kesänä. Odotellaan siis. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Ohoh, onpa sinulla paljon erilaisia kärhöjä! Ihania kaikkia <3 Minulla se ainokainen kärhö kuoli, ainakin tältä vuodelta. Saa nähdä, nouseeko ensi vuonna maasta mitään. Mutta kiva katsella näitä sinun kärhöjäsi ja miettiä, että millaisen itse hankkisin puutarhakaareen kasvaamaan. Tuo tarha-alppikärhö "Purple Dream" voisi oli aika ihana, ja sille seuraksi joku isompi kukkainen, mutta vähempi lehtinen kärhö.

    Pionin kukinta meni täälläkin. Se ainokainen kukka. =D Ensi vuonna on kukkia varmasti vähän enemmän sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että ainokaisesti otti ja lähti. Hanki uusi tilalle. Se on pätevä keino saada vanhakin hereille. Arvaa vaan, kuinka monta kertaa niin on käynyt minulle.
      Purple Dream on kyllä kaunis ja vaikuttaa muutenkin sinnikkäältä kärhöltä. Suosittelen.
      Pionien kukinta meni tänä kesänä vikkelästi ohi. Tai ehkä niin käy joka kesä. Ei vain jälkikäteen enää muista.

      Poista
  9. Upeat kärhöt! Omani vasta pinnistelevät versojaan, ja kaipaan niiden syyskesän yltiöpäistä kukintaa kovasti. Meillä on just nyt pionin aika lähes parhaimmillaan. Upeita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä puutarhurin elämä kauneutta tulvillaan. Pioneista ruusuihin ja kärhöihin ja kaikkea muuta joka välissä. Olisivat ne pionit voineet täälläkin hiukan pidempään kukkia, mutta luonnolle ei mitään voi. Onneksi kärhöt jatkavat siitä, mihin pionit lopettivat.

      Poista
  10. Mahtava määrä kärhöjä! Ja toinen toistaan kauniimpia. Kärhöissä on se hyvä puoli, että ne eivät vie niin sanotusti lattiapinta-alaa, mahtuu pienelle pläntille useampi. Haaveissa olisi ainakin pari lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, kärhöt kasvavat ylöspäin ja niitä mahtuu pieneen tilaan useampi. Kotkan puutarhoissa ihastuin perennapenkkeihin istutettuihin kärhöihin ja samalla menetelmällä aion jatkaa omassakin puutarhassa.
      Nyt vain laitat haaveet todeksi, kärhö tai pari multaan.

      Poista
  11. Voi miten paljon sinulla on kärhöjä! Aivan ihania! Minulla on pitkä matka kirittävänä :). Ostin Rouge Cardinalin ja se odottaa istuttamista, keksin sille jo sopivan paikan. Kiva kuulla, että se on sinustakin ollut hyvä valinta. Kukinta on alkamassa meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouge Cardinal on hieno valinta. Sinun suureen puutarhaasi kärhöjä mahtuu monen monta. Onneksi valinnanvaraa riittää jokaiseen makuun.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Kauniita kärhöjä!
    Aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Myös sinulle lämpimiä kesäpäiviä!

      Poista
  13. Ihania kärhöjä! Nyt onkin niiden aika käsillä, muutama meilläkin jo kukkii, mutta nuppuja on paljon, paljon! `Purple Dream´ja `Multi Blue´ovat sellaisia "nuo on saatava" -kärhöjä! Malttamattomana käy minulle usein niin, että tyhjä kärhökaari vaatii uuden kärhön, ja seuraavana vuonna saattaakin kasvaa kaksi, jopa kolmekin kärhöä samasta paikasta. Vaan mahtuuhan noita kaunokaisia! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinullekin tulee "automaattisesti" samaan paikkaan useita kärhöjä. Ei vain jaksa odottaa sen mullassa muhivan ilmestymistä ja niin tulee kaupasta hankittua varmuuden vuoksi-kärhöjä. Onneksi ovat sopuisia ja mahtuvia.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. miten paljon sinulla onkaan erilaisia kärhöjä, ei kyl voi sanoa et toinen olisi toistaan kauniinpi, ihania kaikki tyyni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kaikki ja yhä tuntuu, että jokusen voisi vielä lisääkin istuttaa. Tänä kesänä istuttaminen on ollut helppoa, kun lukuisat vesisateet hoitavat kastelun automaattisesti.

      Poista
  15. Ihania kärhöjä siulla on paljon. Kyllä ovat kauniita. Meilläkin alotteloovat kukintoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mukavaa, että kun yksi lopettaa, toinen aloittaa. Ei tarvitse pionien kukinnan päättymistä murehtia, kun voi keskittyä ihailemaan kärhöjä.

      Poista
  16. Voi miten kaunista kärhöjen kukintaa ja paljon kauniita lajikkeita sinulla. Minulla tuo Warsawska Nike talvehti hyvin siirteessä kasvimaan lavakauluksessa ja keväällä siirsin sen uudelle, lopulliselle kasvupaikalleen. Se lähti hyvin kasvuun ja kukkanuppujakin alkoi jo muodostua, kunnes sitten erään kerran kastellessani huomasin sen latvojen nuupahtaneen ja lehtien roikkuvan velttoina. Ei muu auttanut, kuin katkaista lähes kaikki versot. Nyt vain odotan ja toivon parasta.
    Kiva kuulla, että blogiin kokoamistani kasvatuskokemuksista on ollut sinulle hyötyä. Se tekee minut tosi iloiseksi.
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen lakastuminen Warsawska Nikellä. Toivottavasti saa uusia voimia kasvuun ja kukintaan. Ellei tänä kesänä, niin seuraavina.
      Kärhöohjeistasi on ollut minulle runsaasti iloa ja hyötyä. Tapaan käydä välillä ammentamassa lisää yksityiskohtia ja vahvistamassa niiden muistiin painumista. Kiitos kovasti!
      Aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  17. onpa sinulla mahtava määrä kärhöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin käy, kun ei osaa sanoa ei. Kärhöillekään.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Sinulla on valtavan paljon erilaisia kärhöjä, mutta en ihmettele, sillä kyllähän ne ovat kauniita. Multi Blue on ihana, samoin Rouge Cardinal ja myös lumikärhön haluaisin meille kasvamaan (ja paljon muutakin). Meiltä löytyy tällä hetkellä neljä kärhöä, joista Princess Diana ei ole ilmaantunut talven jäljiltä esiin. Mutta täytyy odotella sen kanssa, jospa hän ensi vuonna jo uskaltautuisi maan pinnalle. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prisessasi saattaa hyvinkin vielä ilmestyä. Yksi Multi Blue -kärhöistäni loisti kaksi vuotta poissaololllaan ja nyt se kukkii hienosti. Edelleenkin on täysi mysteeri, miten se niin kauan jaksoi olla möllöttää mullan uumenissa.
      Lumikärhö on ihana. Ostin sen täysin extempore, enkä yhtään kadu. Pidän siitä todella paljon.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  19. Voi, mikä kärhöloisto! Minä luulin jo hullaantuneeni, mutta nämä kuvat nähtyäni alan heti etsimään paikkaa parille tulokkaalle. Kaikkien kukkiensa kukintoa sitä aina odottelee innolla, mutta kyllä kärhöt ovat laventelien kanssa suurimmat mielihyvän tuottajat. Komeasti olet saanut hankalammatkin lajikkeet viihtymään! Meillä tämä kylmä kesä näyttää miellyttäneen viinikärhöä, sillä hän on nuppuja täynnänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kehuista! Liian pitkään arastelin kärhöjä kuvitellessani niiden olevan hurjan vaikeita. Nyt tuntuu hyvältä, että luovuin kuvitelmista ja lähdin kokeilun tielle. Vähitellen se alkaa tuottaa hedelmää eli tässä tapauksessa kukkivia kärhöjä.
      Kärhöt ovat ihania ja mikä parasta, niitä on niin paljon erilaisia, että varmasti jokainen löytää itselleen mieluisan.

      Poista
  20. Upeita kärhöjä kaikki ja niin montaa eri lajia! Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Kaikki eivät tänä kesänä kovin runsaana kuki, mutta ei haittaa. Annetaan lepääville vuoro ensi vuonna.

      Poista
  21. Voi hurja, kun on upeita kärhöjä ja kauniita kuvia niistä!
    Minäkin rakastan kärhöjä, mutta jotain en tee oikein. Osa menestyy kyllä vuodesta toiseen, mutta eivät ne kukoista. Sininen alppikärhö kyllä pergolassa kasvaa ja alhaalta risuuntuu ja keväällä kukkiikin kauniisti. Loistokärhöt sen sijaan jurottavat. Multi Blue teki kaksi upeaa kukkaa, Piilu kukkii nyt kituuttaen, samoin Rouge Cardinal... Sitten yksi, joka näyttää ihan samalta kuin sinun Hagley Hybridisi (minulla nimi hukassa) kukkii kyllä ruukussa kauniisti paraikaa.
    Pakko kysyä, lannoitatko kuinka reippaasti? Minä olen keväällä lannoittanut hyvin, mutta nyt kesällä se on jäänyt vähemmälle. Sitten pelkään, että minulla kasvaa samassa penkissä liikaa muita kukkia, josko eivät tykkää liian tuttavallisista kavereista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua Puutarhan Lumo -blogin kärhöohjeisiin (http://puutarhanlumo.blogspot.com/2017/01/karhojen-kasvatuksesta.html). Sieltä löytyy monta vinkkiä, joista minäkin olen ottanut oppia. Lannoitan kärhöjäni kompostimullalla, kuten muitakin puutarhan kasveja. Aina kompostimulta ei joka paikkaan riitä ja siksi käytän lannoitteena myös kanankakka-merilevärakeita. Viime kesän kuivuudessa en paljon muita perennoja kastellut, mutta kärhöille lorotin vettä. Lisäsin kannuun kastelulannoitetta.
      Kärhöjen oheen voi hyvin istuttaa muita perennoja, jotka suojaavat kärhön arkaa tyveä. Kotkan puistoissa on istutettu paljon kärhöjä perennapenkkeihin. Kunhan muiden kasvien juuret eivät liikaa tukahduta kärhön juuria. Useimmat kärhöni on istutettu kohopenkkeihin, jolloin vesi ei jää helposti seisomaan kärhön juurelle.
      Kyllä minullakin osa kärhöistä välillä jurottaa, enkä ole lähelläkään niin loisteliasta kukintaa, mitä Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokolla on. Älä lannistu. Sitkeällä yrittämisellä pärjää kärhöjenkin kanssa.

      Poista
  22. The clematis are wonderful flowers.
    Beautiful photos.
    Have a nice weekend
    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maria.
      I agree, they are delightful.
      Have a nice sunday!

      Poista
  23. Ihania kärhöjä ja aivan mahtava määrä! Kärhöjen kukinta on meillä pionien ja tulppaanien ohella yksi kesän kohokohdista. Meillä kukintaa saa odottaa vielä tovin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, kärhöjen kukinta kuuluu meilläkin kesän kohokohtiin. Ihanaa, että näitä upeita kasviryhmiä on niin runsaasti. Kun yksi lopettaa, toinen jo aloittaa.
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  24. Kärhösi ovat loistavia! Niitä ei tosiaan voi olla liikaa. Itselläni on Hagley Hybrid jonka olen keväisin leikannut alas. Tänä keväänä jäi vahingossa ainakin osa varsista leikkaamatta. Sehän kukkii entistä komeammin korkeuksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parina viime vuotena olen jättänyt kärhöjen leikkaamisen joko myöhemmäksi tai kokonaan. Tänä keväänäkin muutamiin vanhoihin oksiin tuli lehtiä ja tyveltä nousi sitten lisää oksia, jotka peittivät kuivuneet ja kuolleet versot. Hyvin ehtii niitä kuivia ja kuolleita oksia leikata myöhemmin, kun keväällä on muutenkin monenlaista tekemistä yllin kyllin.

      Poista
  25. Oi niten on sinulla ihania kärhöjä, niin hyvän voinnin näköisiä. Hyvää sunnuntaipäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  26. Kiitos Suvi. Samoin sinulle mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  27. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on niiden aika juhlia puutarhan kaunottarina.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!