Sivut

torstai 12. joulukuuta 2019

Taivaanpalo ja muita huomioita


Kenties säästä puhumisen voisi jo lopettaa kokonaan, sillä sen keikkumisen perässä on ihan mahdoton pysyä. Heti, kun ehtii kiitellä auringonvaloa ja valkeaa hankea, tummuu taivas ja vettä tulee kaatamalla. Ollaan sitten ilmastomuutoksesta mitä mieltä tahansa, nykyisin täällä etelärannikolla on turha odottaa jouluksi "hankia korkeita nietoksia". Ei ainakaan ennen vuodenvaihdetta.

Joulukuun 3. päivän iltana auringonlasku sai länsitaivaan palamaan tulenpunaisena. Ilta- ja aamuruskosta on monenlaisia sanontoja, mutta säätieteilijöiden mukaan tällaisessa tapauksessa ilmakehässä on yleensä päivän tuulien jälkeen pölyä tai muita pieniä hiukkasia sirottamassa valoa. Silloin iltarusko ei enteile sadetta. Eikä keskiviikkona satanutkaan. Perjantaina ja lauantaina sitäkin enemmän.

Papaver nudicaule - Siperianunikko
  
Puutarhassa on tässä vaiheessa kuvattu kaikki mahdollinen, jopa useampaan kertaan. Kierrän ajoittain pihalla ja puutarhassa katsomassa, että kaikki on kunnossa. Tai vain ajankuluksi ja huviksi. Näistä kierroksista kyllä puuttuu keväälle ominainen jännittävä odotus ja löytämisen ilo. Jos jotain löytää, niin lähinnä tuulen nurmikolle lennättämiä oksia. Ja naapurin kissan hengiltä ottamia päästäisenraatoja.

Vinca minor 'Illumination' - Kirjavalehtinen pikkutalvio

Syksyllä siirsin Päivänlilja-penkistä vähän kirjavalehtistä pikkutalviota Hortensiapenkkiin, Vanille Fraisen tyveen. Päivänlilja-penkissä pikkutalvio jää kesän edetessä muiden kasvien jalkoihin. Kovin kiivas se ei ylipäätään ole leviämään. Ajattelin, että Hortensiapenkissä sillä olisi enemmän mahdollisuuksia päästä esille ja saada tilaa itselleen. Kuvassa pikkutalvio on joutunut häkkiin, mutta tuskin se siitä pahastuu. Onpahan hortensioiden kanssa turvassa jänisten hampailta, vaikka eivätpä jänikset aiemminkaan ole talvioita järsineet. 

Sempervivum - Mehitähti

Pari-kolme kesää sitten laitoin muutaman mehitähden palluran yläpihalle johtavien portaiden viereen Oikearinteeseen. Paikalla on rinteeseen upotetun olohuoneen maton päällä ohuen hiekka-multakeroksen lisäksi kaistaleen verran kiviä, jotta kasvit eivät intoutuisi kasvamaan kiinni portaisiin. Mehitähdet ovat sopivan matalia kivien välejä somistamaan. Mehitähdet ovat viihtyneet paahteisessa paikassa ja lisääntyneet mukavasti. Palluroita on vierinyt itsestään ja rinnettä siistiessä uusiin paikkoihin. Nyt niiden lomassa näkyy olevan lintujen pudottamia aroniamarjoja, puunlehtiä ja yllättäen myös auringonkukansiemeniä, vaikka lähimpään lintubuffettiin on useampi metri matkaa.

Sempervivum - Mehitähti

Mehitähtiruukun olen joka syksy siirtänyt tuijan kupeeseen talveksi. Niin ruukku kuin mehitähdetkin ovat pärjänneet tähän saakka talven yli hyvin. Nyt ruukku näyttää kiukustuneen vaihtelevista pakkasista ja vesisateista. Keräsin irronneet ruukunpalaset pois. Pohdin, josko kaivaisin mehitähden multaan, mutta maa on paria senttiä syvemmältä jäässä. Ehkä vesisateet sulattavat maata sen verran, että saan vielä mehitähdet siirrettyä multaan. Ruukusta niille ei enää iloa ole.


Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiu postasi 8. päivän joulukalenteriluukussaan erilaisista kransseista. Siellä on ihailtavana lukuisa määrä kauniita kransseja, joista voi ottaa vaikka itselleen ideoita. Ehdin jo ennen Tiiun postausta väkertää itselleni kranssin syksyllä leikatuista tuijanoksista. Havut sidoin niinikään loppusyksyllä leikatun piippuköynnöksen varresta tehtyyn ympyrään. Lopputulos on turhan hapsottava. Omaa pedanttisuuttahan tässä on tarkoitus höllentää, joten olkoon kranssi tuollainen - ainakin toistaiseksi.

Kuunsirppi joulukuun alussa

Viime viikonloppuna haravoin alapihalla. Mieli teki lähteä lenkille, mutta taivaanrannassa uhkaavasti kasvavat sadepilvet kehottivat pysymään lähellä kotiovea. Aikani kuluksi rapsuttelin nurmikkoa ja siistin istutusalueiden kanttauksia. Kukkapenkit saivat olla entisellään. Niillä on nyt talvilevon aika.

Taas on viikonloppu edessä. Jouluun on vain lyhyt matka, eikä tammikuukaan kovin kaukana ole. Jos talvi kuluu yhtä nopeasti, kuin syksy, kohta ollaan taas keväässä. Sitä ennen kaikille hyvää loppuviikkoa!


40 kommenttia:

  1. Mahtavan värinen taivas <3 Pitääpä laittaa ensi kesänä mehikasveja kukkaruukkuun kasvamaan. Joskus on ollutkin, mutta ei moneen vuoteen. Meillä on lunta ja paljon! Säät tosin vaihtelevat niin, ettei perässä tahdo pysyä. Toissa yönä satoi paljon lunta (aamujumppana lumen kolaaminen takapihalle, kun etupihalle ei koko talven lumet mahdu), sitten oli pakkasta (-16) ja tänään sataa vettä. Saa nähdä, miten pitkällä kevät on ennen kuin lumi on puutarhasta sulanut! Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se lumitöissä hankalinta onkin, kun niille pitää keksiä sopiva paikka. Yritän ensimmäisten lumitöiden aikaan muistaa viedä niitä pidemmälle, jotta tilaa olisi, mikäli lunta tulee valtavasti.
      Mehikasvit ovat ruukuissa kivoja ja syksyllähän ne voi tarvittaessa siirtää kukkapenkkiin.
      Vaikka vesisateet hankia madaltavatkin, koita kuitenkin selvitä lumen kanssa. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. kerassaan upeat kuvat iltaruskosta ja kuunsirpistä! jos mitä, niin sinisiä hetkiä kaipaan täs mustuudessa! peitätkö muuten noita mehitähtiä ja maksaruohojasi mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisiä hetkiä ei ole pahemmin ollut. Kyllä niitä näin joulun alla kaipaa.
      En peitä maksaruohoja tai mehitähtiä mitenkään. Hyvin ovat pärjänneet ruukussa ja rinteessä. Nyt ruukun hajoaminen voi tuottaa mehitähdille ongelmia. Sen ehkä koitan vielä jollain suojata, kunhan tulisi sen verran kuivempaa, ettei ala mätänemään tai homehtumaan.

      Poista
  3. Onpas kerrassaan upea auringonlasku! Taivas todellakin näyttää olevan liekeissä. Säät ovat olleet hyvin vaihtelevat meilläkin. Tällä hetkellä on jälleen vähän lunta ja pikkupakkasta, mutta suurin osa joulukuuta on mennyt vesisateisissa ja pimeissä merkeissä. Olisi ihanaa, jos saisimme valkean joulun, mutta saa nähdä kuinka käy. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla luin lehdestä, että ainakin täällä etelässä valkea lumi ei taida toteutua. Tällaisissa vaihtelevissa keleissä kuulemma mennään alkuvuoteen. Pitkän ajan ennusteet ovat usein epätarkkoja, joten toivotaan muutosta tähän alituiseen harmauteen.
      Leppoisia loppuviikon päiviä sinulle!

      Poista
  4. Hienot kuvat ja upea tuo taivas, ihan "liekeissä":) Mesikahvit on minusta niin söpöjä ja niitä viime kesänä ostinkin..Toivottavasti talvi on teidän pihalle lempeä! Kivalta näyttää tuo kranssi juuri tuollaisena! Leppoisaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivas oli kyllä ihan liekeissä ja auringonlasku värjäsi koko tienoon ihan punaiseksi. Maaginen tunnelma.
      Mehikasvit ovat todellakin söpöjä. Minun piti niitä lisääkin ostaa, mutta jäi sitten seuraavalle kesälle.
      Kiva, ettei sinua häiritse kranssini hapsuisuus. Näpit jäässä sitä pihamaalla väkersin.
      Mukavia loppuviikon päiviä sinulle!

      Poista
  5. Upea taivaanpalo! Meillä on taas maa valkoisena, toivoisin hartaasti lumen kestävän. Hauskalta kuulosti tuo haravointi :). Mikä jottei, kun kerran on ruoho näkyvissä. Söpöt mehitähdet! Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravoitavaa ei kovin paljon ollut, mutta tulipa nautittua ulkoilmasta hyötyliikunnan kera. Samalla ikään kuin harjoittelin keväisiä tarkkailukierroksia, ilman toivoa piipoista tällä kertaa.
      Mukavaa Lucian-päivää sinulle!

      Poista
  6. Hieno auringonlaskukuva!:) Nimi taivaanpalo kuvaa näkymää hyvin...
    Kranssi on ihan hyvällä alulla, muutama pieni oksa ulkoreunalle aukkokohtiin lisää ja hapsoisuus häviää. Materiaalina tuija on hyvin koristeellinen, siksi itsekin pidän siitä. Meillä on myös ovikranssissa tuijaa, tosin kranssimme on kaupasta ostettu. Oma aikaisempi yritelmä jäi puolitiehen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä korjaan ovikranssin ja teen kenties vielä toisenkin, kun materiaalia siihen löytyy. Ensi vuonna on muistettava laittaa leikatut tuijanoksat talteen, pienemmätkin. Tai tehdä niistä heti kransseja.
      Mukavaa Lucian-päivän iltaa!

      Poista
  7. Olipa räiskyvän färine auringonlasku. Täälon näkyny hianoja auringonnousuja, mutta laskut ei näy meille kovin hyvin. Hiano kranssi, ei yhtää liian hapsuune. Mullon ollu jo monta viikkua havuja terassilla, saankohan tehtyä niistä mitää. Täälon lumi taas osittain maas, huamisestei tiärä. Mutta puutarhatöitä en torellakaa tee. Mukavaa loppuviikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei aiemmin näkynyt sen enempää auringonnousut kuin -laskutkaan. Metsän kaatumisen jälkeen näkee kauemmas ja samalla myös nousut ja laskut.
      Joo, vaihteeksi täälläkin on hennosti lunta. Taitaa sulaa pian pois, kun taas meni plussalle.
      Mukavaa Lucian-päivän iltaa sinulle!

      Poista
  8. Voi kun täälläkin näkyisi yhtä komeita auringonlaskuja. Tai nousuja tai ylipäätään aurinkoa! Lunta sentään on, mutta kun joka toien päivä sataa vettä ja joka toinen päivä on pakkasta, niin liukasta on myös. Tämä loppuvuosi ei oikein säiden puolesta miellytä minua. Liian ailahtelevaista puutarhaharrastajalle!
    Ylemmässä mehitähtikuvassasi näyttäisi minusta olevan pallomehipartaa. Hyvin kiitollinen kasvi ja leviää omatoimisesti päästämällä pikkupalleroiset vierimään alamäkeen. Tuollainen kirjava pikkutalvio on kyllä pakko saada! Se tulee niin kauniisti esille mustan maan ja tummien lehtien seasta.
    Tänään väkersin jouluasetelmia ja yhden kranssinkin. Kranssi jäi vähän kesken, kun piti lähteä töihin. Aika kului vähän liian nopeasti, kun oli mieluisaa tekemistä. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, tällaisesta säiden keikkumisesta en tykkää. Aika menee hurjaa vauhtia ja onneksi pian taas päivät pitenevät ja valo lisääntyy. Siihen saakka koitetaan pärjätä keinovaloilla, joita minä ainakin olen ripotellut pitkin kotia jouluvalojen muodossa.
      Kiitos lajinimestä. Mehitähteä tuo rinteen kasvi ei ole, ja nimen tarkistaminen on vain jäänyt. Pikkupalleroista kasvusto on lähtenyt liikkeelle ihan kivasti.
      Kirjavalehtinen pikkutalvio on hidas leviämään, joten siinä mielessä minusta kiva kasvi. Tavallinen pikkutalviota minulla on ihan liikaakin, joten sitä en istuta enää mihinkään, milloinkaan.
      Sinä olet ihan mahdottoman aktiivinen ja ahkera tekemään kaikenlaista. Toivottavasti muistat levätäkin välillä.
      Mukavaa Lucian-päivän iltaa sinulle!

      Poista
  9. Minä myös ihastelen upeaa auringonlaskukuvaasi! Silloin harvoin, kun aurinko nousee tai laskee ilman edessä paksuna vyöryvää pilviverhoa, on näkymä tähän vuodenaikaan usein kaunis, mutta ihan noin leiskuvaa näkymää en ole kohdannut. Minä kippasin loppusyksystä omat mehikasvini pois lautaselta, jossa olivat koko kesän viihtyneet ja lisääntyneet. En tiedä, pärjäävätkö ensi kesään, mutta kivahan se olisi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina aurinko on kovin paljon ole näyttäytynyt. Eikä kuukaan sen puoleen. Aina on pilviä edessä. Tuo upea taivaanpalo värjäsi koko tienoon punaiseksi, joten sitä ei voinut olla huomaamatta. Istuin keittiössä ja huomasin naapurin mäntyjen runkojen punertavan. Kamera käteen ja pihalle taivaanrantaa kuvaamaan.
      Aika hyvin minulla on mehikasvit pärjänneet talven yli. Toivotaan, että niin käy sinullakin.
      Mukavaa Lucian-päivän iltaa sinulle!

      Poista
  10. Upea maisemakuva!<3

    Minä olen myös kranssienteon salaiseen maailmaan perehtynyt tänä syksynä. Tuijasta tulee ihania kransseja ja kauniin olet sinäkin tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet kyllä melkoinen monitaituri, mitä blogiasi lukiessani olen huomannut. Opinnot laajentavat taitojasi entisestään. Hienoa.
      Mukavaa Lucian-päivän iltaa sinulle!

      Poista
  11. Minullakin mehitähtiä pikkuisessa ruukussa. En ole käynyt katsomassa vieläkö on ehjä. Ajattelin siirtää ne johonkin puunpalan koloseen, kunhan löydän metsästä sopivan puun pätkän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea, pitääpä metsässä käydessä katsella, josko löytyisi sopiva puupalanen omille mehitähdille. Maa on lähes lumeton ja pinnasta sulakin, joten vielä ehtisin osan ruukkumehitähdistäni pelastaa.
      Mukavaa Lucian-päivän iltaa sinulle!

      Poista
  12. Upea auringonlaskukuva! Varmaan sama päivä kun itsekin ihailin ikkunasta komeaa auringonlaskua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin montaa auringonlaskua ei viime viikkoina ole ollut nähtävissä, joten varmaan oli sama ilta. Tunnelma tuollaisessa punerruksessa on maaginen.

      Poista
  13. huippu hienot kuvat eka ja vimppa!!:))
    ..no tulis nyt edes vähän lunta teille..
    Kun meillä sattaa seuraavan kerranlunta huion etelään päin niitä lumipilviä;))
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, huidopa oikein voimalla sellainen kunnon valkea lumikerros tännekin.
      Viikonloppu alkaa olla ohitse, joten mukavaa alkuviikkoa sinulle!

      Poista
  14. Kommii auringonlasku on ollukkin! Meilläkin on nähty hehkuvia taivaanpaloja. Lunta on vielä muassa ja ennustuksetkin on lumisesta joulusta. Toivotaan toteutumista. Esteriikin sais kelekassa vettee, kun tulevat tänne jouluks.
    Kivoja on nuo mehitähet ja ei tarviis napakoita pakkasia tulla, jos lunta ei suojana ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on tarjolla lapselle perinteinen joulu, kun maassa on lunta. Kohta nämä etelän lapset eivät tiedä talvesta mitään.
      Ei ole mehitähdille lunta tarjota suojaksi. Vettä sataa parhaillaankin. Onneksi on jouluvaloja tuomassa piristystä.

      Poista
  15. Hieno kuva kuunsirpistä! Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta! Sää ei ole tarjonnut kauneutta viikonloppuun, joten ihan sisäisellä kauneudella on menty.

      Poista
  16. Kauniit maisemakuvat! Mä en ole kiertäny puutarhassa muuta kun sen verran, että linnuille oon vieny jyviä. Välillä siinä polun varrella näkyy jouluruusun vihreät lehdet ja välillä ne on lumen peitossa. Joskus 10-vuotta sitten puutarhan peitti niin korkea hanki, että jänikset olivat syöneet jopa suurten omenapuiden oksia yli metrin korkeudelta maan pinnasta. Toivottavasti saadaan lunta jouluksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää varmaan opetella katsomaan joulukuista puutarhaa uusin silmin ja hyväksymään lumettomuus. Muistan omastakin puutarhasta, kuinka korkean hangen vuoksi jänis oli ylettynyt omenapuun oksiin, verkoista huolimatta. Ehkä jänikset saavat nyt paremmin luonnosta ruokaa, toivotaan.
      Vähemmän voisi ainakin sataa vettä, että ulkoilu onnistuisi kastumatta.

      Poista
  17. Kierrä vaan puutarhassa, näe, unelmoi tulevasta. Muista, se hoitaa mielialalääkkeiden asian paljon paremmin. Minä täällä pikkupihallani käyn laskemassa kukkaruukut ja aina saan saman 23, mutta jonain päivänä . . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, puutarhakierrokset ovat lääkettä mielelle näin rospuuttoaikaankin. Vaikka kuivempaa ja valoisampaa toivonkin, pärjään hyvin tämän pimeydenkin kanssa. Pianhan tässä taas lähdetään kohti kesää.
      Jospa lähetän täältä yhden mehitähtiruukun sinulle 24. ruukuksi talvehtimaan.

      Poista
  18. Ei kuulosta kovin tavanomaisilta joulukuun puutarhapuuhilta nuo kanttaamiset ja haravoinnit;)
    Täällä on lunta, tosin vesisateiden jälkeen enää kovin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä sentään maa on jäässä joulukuussa, mutta kaipa tällaiset säät ovat uusi normaali. Parhaillaan sataa taas vettä...

      Poista
  19. Upeat taivasmaisemat! Taivasvärit vaihtelevat todella vauhdilla synkästä piviharmaasta kirkkaaseen tähtikimallukseen. Hetkittäin maahan satanut lumenhärmä valaisee ihmeellisesti, kunnes se taas sulaa pois. Joulun sää ei nykyisin ole enää oleellista. Tärkeintä on rauhallinen tunnelma, joka löytyy lumettomastakin puutarhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumettomaan jouluun lienee paras tottua. Tunnelman voi luoda ilman luntakin, siinä olet oikeassa. Ihmisen sisältähän lähtee se, miten jouluun suhtautuu. Positiivisuutta on minunkin vielä opeteltava.

      Poista
  20. Upea tuo eka kuva, mitkä mahtavat värit. Eipä taida tulla valkoista joulua, sillä voi lohduttautua että eipä sitä jouluna paljoa muutenkaan tule ulkoiltua, ne on aina vuoden parhaan pyjamapäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, otetaan joulunpyhät levon ja hellittelyn kannalta. Eiköhän sitä ehdi kuntoilla myöhemminkin. Turha näitä säitä on surkutella, kun niille ei mitään voi. Energiaansa voi käyttää muuhunkin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!