Sivut

tiistai 21. toukokuuta 2019

Silmät pitäisi olla selässäkin

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka

Koko pitkän talven odotan kevättä ja kesää. Kyllä se odottaminen kannattaa. Voi, miten valtavasti pieniä ilon aiheita putkahtaa päivittäin niin mullasta kuin kasvien nupuistakin. Jos yhtenä päivänä ei puutarhaa ehdi kiertää, seuraavana päivänä täytyy tehdä kaksi kierrosta kaiken uuden nähdäkseen. Silmät pitäisi olla varmaan selässäkin. Muuten tulee pyörittyä hyrränä nurmikolla ja jollei pyörimisestä kuukahda maahan pitkin pituuttaan, niin silkasta näkemisen nautinnosta.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka

Yksi tämän hetken ihanimmista kukista on minusta tarhakylmänkukka. Karvaisine olemuksineen se on todella viehättävä. Ensimmäisen kylmänkukkani istutin omituiseen paikkaan, portaiden tyveen rinteeseen. Minusta kukka olisi ansainnut "hienomman" paikan, mutta siinä hän viihtyy. Runsastuu vuosi vuodelta ja tyytyväisenä nousee joka kevät.

Pikkupuutarhan Kivipenkkiin istutin myöhemmin lisää lilaa, punaista ja valkoisen kylmänkukan. Valkoisesta ei vielä näy nuppuakaan. Kasvi on niin pieni ja hentoinen, ettei ehkä kuki. Pääasia, että on hengissä. Kukkikoon myöhemmin. Monessa blogissa olen nähnyt vaaleanpunaisia tarhakylmänkukkia. Arvatkaa vain, haluanko sellaisen meillekin? No, tietysti haluan.

Fritillaria uva-vulpis - Assyrianpikarililja

Viileä toukokuun alku on pidentänyt monien kevätkukkijoiden kukintaa. Kun ihasteltavaa ja kuvattavaa on niin paljon, kaikista ei ehdi blogissa raportoimaan. Scillat ja monet muut ovat jo lopettamassa tältä kaudelta. Keltareunaisia assyrianpikarililjoja istutin muutama vuosi sitten. Niistä nousi tänä keväänä vain kaksi. Iloitsen niistäkin.
 
Corydalis solida Beth Evans - Pysstykiurunkannus
  
Pystykiurunkannus Beth Evansia olen jo muutaman kerran blogissa hehkuttanut. Enkä suotta. On se vaan ihastuttava kaunotar pinkkine hamosineen. Kukinta on jo loppusuoralla, vaan kauanpa se on kestänytkin.

Muscari armeniacum - Helmililja
  
Helmililjoista pidän kovasti. Runsaimmat esiintymät lienevät omenapuiden alla. Istuttamisten, haravoinnin ja muiden puutarhatöiden myötä pikkuruisia helmililjan sipuleita on scillojen ohella kulkeutunut eri paikkoihin, enkä uusia ole enää vuosiin istuttanut. Helmililjojen vihreitä lehtiä nousee usein vielä myöhään syksyllä omenapuiden alle. Jänikset käyvät niitä tasaamassa viimeistään lumien keväällä sulettua. Kukka-aihe piilottelee mullassa ja nousee sieltä ajallaan puutarhaa sulostuttamaan. Eikä näytä uusista lehdistäkään olevan pulaa.

Muscari 'Grape Ice'
  
Kaksiväristä helmililjaa istutin syksyllä 2017. Se nousi kiitettävästi tänäkin vuonna. Erikoisuuksista usein valtaosa häviää aikojen kuluessa muille maille. Ilokseni tämä Grape Ice jaksaa toistaiseksi nousta ja kukkia useamman varren voimin.

Fritillaria meleagris - Kirjopikarililja

Kirjopikarililjasta tykkään myös kovasti (kohta on helpompi kertoa, mistä en tykkää). Sitä pyrin istuttamaan joka syksy ainakin yhden pussillisen lisää, jotta keväällä saisin ihailla taidokasta shakkiruutukuvioitua kukintoa. Mix-pusseissa mukana tulleet valkoiset eivät jaksa samalla tavoin kukkia vuodesta toiseen. Tänäkin keväänä niitä taisi nousta vain kaksi.

Hyasinthus Pink Surprise, Hyasinthus Woodstock
  
Saalipalstan Sailan puutarhassa hyasintit ovat kukkineet tänä keväänä upeasti. Ajattelin, että siellä Sailan etelämeren saarella hyasintitkin viihtyvät paremmin, kuin minun puutarhassani. Vaan kas, niin vain ovat nousseet hyasintit meidänkin puutarhassa. Sekä viime syksynä istutetut, että vanhemmat. Jopa keväällä multaan työntämäni jouluhyasintit ovat kukkineet.

Jouluhyasintti
 

Kieltämättä jouluhyasintit ovat vähän hassuja harvoine "hiuksineen", mutta silti iloisia väriläiskiä vihreyden keskellä. Yhdessä penkissä kukki jokin aika sitten samanaikaisesti edellisen pääsiäisen tetenarsissit ja vaaleanpunainen jouluhyasintti sulassa sovussa. Heistä oli varmaan hauska treffata keväisessä kukkapenkissä, kun muuten joulu- ja pääsiäiskukat eivät tapaa.


Tämä luultavasti keltainen hyasintti on syksyn 2014 mix-pussista, kuten seuraavankin kuvan hyasintti. Viime vuonna näitä ei näkynyt laisinkaan. Taisivat kerätä voimia mullassa tai sitten nousivat väärään suuntaan kukkien kiinalaisille.


Anemone nemorosa -Valkovuokko

Valkovuokkojen kukinta on tänä keväänä ollut pitkää. Ne ovat vuosien varrella siirtyneet vähitellen kunnan puolelta meille. Kuvan pöheikkö kasvaa pienen karviaispensaan tyvellä ja kasvusto jatkuu myös nurmikon puolelle. Olen leikannut nurmikon jo kahdesti, mutta valkovuokkojen kohdalta vasta, kun kukinta on täysin ohi. Muutaman valkovuokon ryhmiä on ilmestynyt muillekin istutusalueille. Minua ne eivät häiritse, koska kukinnan jälkeen koko kasvi katoaa ilmestyäkseen taas seuraavana keväänä.

Anemone nemorosa f. caerulea. - Hämyvuokko
  
Hämyvuokon olen istuttanut 2014. Se näköjään lisääntyy hidasta vauhtia. Muutaman kukan voimin se keväisin kukkii.

Anemone ranunculoides - Keltavuokko
  
Samoin keltavuokon hankin kesällä 2014. Niin kelta- kuin hämyvuokkokin kuuluvat niihin kasveihin, joita olen bongannut toisten blogeista ja niiden suhteen on tullut "täytyy saada" -reaktio. Keltavuokkokaan ei ole suuria alueita valloittanut, mutta joka kevät se nousee keltaisena väripilkkuna lähelle rajanaapuria ja pyykkitelinettä. Täytyyhän sitä kaunista katseltavaa olla silloinkin, kun sukkia ja pyyhkeitä narulle ripustaa.

Ficaria verna - Mukulaleinikki

Mukulaleinikin historiaa en edes muista. Sellainen mielikuva on, että olisin saanut sitä joltain tutulta. Hyvin se on kotiutunut kahteenkin paikkaan. Kuulin, että siitä olisi vaikea päästä eroon. En ole kokeillut, koska tarvetta eroonpääsyyn ei ole ollut. Varhaisena kukkijana mukulaleinikki on mukava.

Kotilo - murrr...
  
Sitten pari mäntimpää asiaa, jotta kukaan ei kuvittelisi minun elävän paratiisissa:

Viime kesän kuivuudessa ei pahemmin kotiloita tarvinnut kerätä. Ehti jo syntyä mielikuva, että ne olisivat joko heittäneet kokonaan henkensä tai vaihtoehtoisesti keränneet kamansa tuonne kotiloonsa ja muuttaneet kosteammille maille. Mitä vielä, viikontakaisen kunnon vesisadepäivän iltana menin kellariin sammuttamaan kasvivaloja ja matkasta tulikin pitkäkestoisempi. Keräsin käytäviltä kymmenittäin kotiloita etikkapurkkiin. Vesisateessa. Jos jotakuta kiinnostaa agressioidensa purku, tervetuloa meille kotiloita keräämään. Vesisateessa tai heti vesisateen jälkeen. Silloin ne tulevat näytille.

Tuo vimmatun vintiö kuvassa rouskutti mullasta nousseen Ville de Lyon -kärhön vantteran verson suihinsa. Ehdin pelastaa vain pienen pätkän, joka kärsineenä heitti henkensä. Onneksi mullasta nousee pari muutakin versoa, joiden ympärille ripottelin ferramolia. Mikään ei puutarhassa ota minua niin paljon päähän, kuin kotilot. Sen verran pitkään olen niitä vastaan taistellut, etten sentään hermojani menetä. Kesän mittaan kotilojen keräilystä tulee yksi jokakesäinen ja välttämätön ohjelmanumero. Kun ei niille mitään voi, on vain tehtävä parhaansa eli kerättävä kaverit etikkapurkkiin. Ja ripoteltava huisin kallista ferramolia.

Vaahteravauva - yksi miljoonista

Pikkuisen on vielä muristava vaahteravauvoista. Ihan mahdoton määrä niitä on tänä keväänä joka paikassa. Jollen nyt ihan miljoonaa ole nyppinyt, niin satoja ainakin. Ja joka päivä uusia nousee mullasta eli työmaata vielä riittää. 

Minulle on kehittynyt omanlaisensa ympäristön silmäilykyky, joka auttaa bongaamaan muiden kasvien seasta pikkuiset vaahterantaimet. Mitä suuremmaksi ja peittävämmäksi muut kasvit kasvavat, sen vaikeampi vaahteroita on huomata. Siellä ne lymyävät ja kasvattavat etupäässä juuriaan. Tuollaisella kuvan kahden lehden taimella on jo pitkä ja vahva juuri, jonka nyhtäminen vaatii voimaa ja välillä jopa molempia käsiä. 

Vaahteravauvoja käytävällä

Puutarhassa kulkiessani kumarrun vähän väliä nyppäämään vaahteran sieltä, toisen täältä. Aina ei nyrkki tai aika riitä ja silloin pudotan vauvat käytävälle myöhemmin siivottavaksi tai jätän mullan päälle kuivumaan. Nyppimättä niitä ei voi jättää, sillä kokemuksesta tiedän pian kukkapenkissä kasvavan 20 senttisen vaahteran. Mitä suurempi taimi, sen työläämpi  taimen poistaminen. Isoja vaahteroita on ympäristössä riittävästi. Ei sentään kukkapenkkiin isoa puuta, kiitos.

Oxalis

Puutarhasta tarinoiminen on mukavaa, mutta lukijoita säästääkseni lopetettakoon tällä erää. Toiste taas lisää. Kiva, jos jaksoit loppuun saakka. 

Aurinkoisia ja lämpimiä puutarhahetkiä teille kaikille!