Sivut

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Meidän joulumme Espanjassa


Lappalainen etelässä -blogin Nila laittoi jo ennen joulua liikkeelle Meidän/minun jouluni -haasteen. Olimme lomalla Espanjassa ja hotellimme netti toimi todella surkeasti. En ollut selvittänyt mobiilidatani ehtoja, joten surffailu jäi vähäiseksi. Lisäksi lomaani kuului myös somepaasto. 

Toteutan haasteen kuitenkin nyt, vaikka monella ajatukset siintävät jo kirkkaasti keväässä ja kesässä. Joulu on joka vuosi edessä, eikä edellisestäkään vielä kauaa ole.


Joulu näkyi kaikkialla koristeina ja jouluvaloina. Liikkeissä oli Feliz Navidad -toivotuksia (hyvää joulua) ja kassoilla niin myös sanottiin. Puistoihin oli pystytetty jouluisia huvipuistolaitteita lapsille. Seimiasetelmia oli paljon. Toreilla oli isoja, usein lasisia laatikoita, joissa oli erilaisia jouluun liittyviä kuvaelmia. Malagassa oli parissakin paikassa markkinakoruja, joissa myytiin seimiasetelmien tekemiseen liittyvää materiaalia; hahmoja, maisemia, puita. Mitä vaan itse kukin keksii omaan seimeensä laittaa. Myös valmiita seimiä oli myytävänä, valaistuinakin


Joulukuusia oli vähemmän, mutta nekin hyvin koristeellisia. Varsinkin kaupunkien aukioilla ja isoilla kävelykaduilla oli valtavan kokoisia kartion muotoisia rakennelmia, jotka iltaisin valaistuina olivat näyttäviä joulukuusia.

Joulupuu Torremolinoksessa

Kotona olin laittanut jouluvaloja niin ulos kuin sisällekin. Pieni tekojoulukuusi koristeineen ja valoineen seisoi pikkujoulusta loppiaiseen eteisen sivupöydällä, kuten se on tehnyt jo vuosikausia. Varsinaisia joulukoristeita laitoin esille hyvin vähän. Sen sijaan joulupiparit, sinapin ja taatelikakkuja tein antaakseni niitä lahjaksi. Kävimme myös ennen matkaa syömässä perinteisiä jouluruoka ravintolassa.


Emme odottaneet lomalta kummoisia jouluun liittyviä traditioita. Hotellissa näimme ilmoituksen, että siellä järjestetään jouluillallinen aattona. Päätimme ilmoittautua, sillä päivän kulkemisista väsyneinä emme enää illalla välttämättä jaksaisi lähteä kaupungille syömään.

Illalliselle meno osoittautui hyväksi ideaksi. Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut juhlavasti. Pöydät oli katettu ja koristettu kauniisti. Henkilökunta toivotti kaikki tervetulleiksi ja taustalla soi vaimeasti rauhallinen musiikki.


Tarjolla oli montaa erilaista sorttia, joista suurin osa voisi olla menussa ympäri vuoden. Hotellimme ravintolassa oli mielestämme hyvä kokki ja ruoka oli hyvin valmistettua ja maistuvaa sekä aina kauniisti esillä. Iloisen puheensorinan ja syömisen tiimellyksessä unohdin valokuvaamisen. Herkullista jälkiruokaa hain lisää ihan vain kuvatakseni muiston tilaisuudesta.

30 euroa/hlö ei tuntunut kovin kalliilta, sillä vaihtoehtoja oli runsaasti. Tilatessani ruoan kanssa lasilliset punaviiniä ja mineraalivettä, tarjoilija toi pöytään kokonaiset pullot todeten niiden kuuluvan hintaan.


Joulutähtiä oli kaikkialla. Eri värisistä joulutähdistä oli tehty asetelmia liikenneympyröihin ja puistoihin. Myös syklaameja oli paljon. Tuskin niitä joulun jälkeen pois revitään, mutta kirkkaanpunainen väri toi suomalaisen silmiin kivasti joulun tunnelmaa.


Tällaisia jeesuslapsen kuvia oli useilla parvekkeilla ja ikkunoissa. 


Fuengirolan Plaza de Españalla oli valtava pallo, jota illan pimeydessä oli kiva katsella. Pallo vaihtoi väriä ja sen läpi saattoi kulkea. 


Katujen ylle oli rakennettu toinen toistaan hienompia valaistuksia. Malagan Calle Marqués de Larios on todella näyttävä jouluna upeine valoineen. Käypä kurkkaamassa valokuvaaja Jorma Ursinin hienoja joulukuvia mm. Malagasta.


Joulu Espanjassa sisältää paljon mielenkiintoisia ja näkemisen arvoisia asioita. Niistä en ottanut etukäteen selvää, sillä emme varsinaisesti lähteneet viettämään etelään joulua vaan lomaa. Toiveemme toteutui likimain täydellisesti. Seuraavasta joulusta en yhtään tiedä, eikä tässä vaiheessa tarvitsekaan.

En haasta nyt ketään, mutta ilman muuta Nilan haasteen voi ottaa tästä tai käydä hakemassa se Lappalainen etelässä -blogista ja samalla katsella tunnelmakuvia Nilan kauniista joulusta. Kiitos sinulle Nila haasteesta!

Varpaat Välimeressä

Haasteeseen liittyy seuraava osio:
 
Kun/jos olet ottanut haasteen vastaan käy kirjoittamassa se Lappalainen etelässä blogin  
"Meidän, minun jouluni  -haaste kommenttikenttään, niin löydän juuri teidän, sinun  joulusi ja samalla pääset kurkkaamaan myös meidän jouluumme. Haasta niin monta blogiystävääsi mukaan kun haluat tähän todella jouluiseen haasteeseen. 
 

20 kommenttia:

  1. Oon aina ouroksunu joulukoristeeta kesääsis maisemis, mutta ny se taitaa olla pian tääläki iha normaalia. Teilloli hyvin elämykselline joulu ja koko loma muutenki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa sentään joulunaikaan päivisinkin hämärän pimeää ja lumettomana jouluna vielä pimeämpää. Silloin varsinkin valot piristävät ja tuovat joulun tuntua.
      Kaipa tuolla olisi kunnon joulutunnelmaan päässyt, jos sitä olisi halunnut. Meillä se ei ollut edes tavoitteena. Sen sijaan lomana reissu onnistui hienosti.

      Poista
  2. Ihan mukava joulu se on tuollainenkin ilman suomalaisia perinteitä, onhan niitä saanut viettää ja saa jatkossakin varmasti, suurimman osan jouluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdettiin hakemaan lomaa ja katselemaan uusia paikkoja. Tavoite saavutettiin hyvin. Paikallisia joulutraditioita tuli katseltua mielenkiinnolla ja ilolla. Jouluja on tullut vietettyä perinteisesti ja perusteellisesta, luultavasti vietetään tulevaisuudessakin. Kiva kokeilla muitakin vaihtoehtoja.

      Poista
  3. Aattohan ei ole katolisissa maissa mikään juttu, vasta keskiyön messu ja joulupäivä ovat pyhiä. Lapset saavat yleensä lahjansa vasta loppiaisena, se on kuulema iso juhla.

    Yhden joulun olen viettänyt Italiassa ja olihan se erilaista.

    Kiitos taas näistä kuvista ja tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluaatto oli Costa del Solissa monilla normaali työpäivä. Marketit olivat iltayhdeksään auki. Viime vuonna olimme Krakovassa ja siellä jo opittiin, että loppiainen on melkeinpä joulua suurempi juhla (kolmen kuninkaan/tietäjän juhla). Maailma muuttuu ja näköjään traditiotkin sekoittuvat yhä enemmän.

      Joulu Italiassa on varmasti erilainen. Toisaalta ulkomaille lähtiessä jotain erilaista haetaankin.

      Kiva, että jaksat seurata näitä jorinoita. Lisää tulee.

      Poista
  4. Ihan rennon tuntuinen joulu!
    Ja ei joulujen tarvitse olla aina samanlaisia, niin minäkin totesin tänä vuonna. Ensi vuodesta en minäkään tiedä, mutta sen tiedän, että monenlainen joulu voi olla mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluun liitetään aina yhdessä olo, hyvät ruoat, lepääminen. Meillä tuo kaikki onnistui tänä jouluna. Bonuksena saimme hienoja elämyksiä ja kokemuksia. Ihan tyytyväisiä olemme jouluumme.

      Poista
  5. Joskus voisi viettää ei-perinteisen joulun jossain muualla. Tiedä tuntuisiko se joululta, mutta lomalta ja vaihtelulta ainakin. Upeita valaistuksia Espanjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että Espanjassakin voisi järjestää hyvin perinteisen joulun, vaikka lumi ja moni muu tuttu asia puuttuukin. Monen monta traditiojoulua olemme viettäneet, joten välillä voi kokea muutakin. Nyt ei ole pikkulapsia lähipiirissä, mikä tekee jouluista jo sinällään erilaisen.

      Poista
  6. Mukavaa jouluista tunnelmaa lomallanne Espanjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä joulu oli kaiken aikaa läsnä. Nautimme tällä kertaa enemmän lomailusta, kuin jouluperinteiden noudattamisesta. Kauneutta ja lepoa saimme yllin kyllin monen mielenkiintoisen kokemuksen lisäksi.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Oli oikein mukava ja mielenkiintoinen joulu lomineen.

      Poista
  8. Teillä oli vaihteeksi erilainen joulu. Minä olen viettänyt kolme joulua Afrikassa. Ensimmäinen oli parikymppisenä Keniassa ja oli haikeaa ja ikävä Suomeen. Ei siinä oikein saanut joulutunnelmaa, vaikka olimme suomalaisten kanssa ja teimme yhdessä joulutorttuja, porkkana- ja bataattilaatikoita, karjalanpiirakoita ja kalkkunaa.
    Pari seuraavaa joulua oli taas ihan erilaista. Niistä puuttui tutut jouluruuat, suomalaista joulua saatiin vain joululaulujen merkeissä, Namibian Ambomaalla. Mutta ne oli rentoja, stressittömiä jouluja ja niistä jäi jotain muistoa meidän nykyisiin Suomen jouluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut eksoottisia jouluja useampi. Toki tutut ruoat ja koristeet tuovat joulun tuntua, mutta vieras miljöö varmasti vaatii hiukan tottumista. Tärkeintä taitaa olla asenne eli miten haluaa joulun ottaa vastaan.

      Poista
  9. On virkistävää viettää joskus joulu poissa kotoisista piireistä. Kyllä Etelä-Euroopassa modernit joulun merkit ovat näkyvissä, kuten kukat, valot ja koristeet. Seimi onkin ollut siellä jo perinteisesti jouluun kuuluva juttu, jota on vähitellen alettu harrastaa täällä meilläkin. Kaunista ja aurinkoista joulua olette viettäneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä jouluna oli erinomainen mahdollisuus pitkään lomaan. Kesällä ei raaski omasta puutarhasta poissa olla.
      Seimellä on tärkeä rooli espanjalaisessa joulussa. Niitä oli isoja ja pieniä lukuisia. Ihmiset kiersivät niitä katselemassa lapset olkapäillään, jotta pienet näkivät paremmin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!