Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2020

Kevättalven virkkuja


Mikäs se tällainen risukasa on? Sehän on viinikärhö Polish Spirit talvisessa olomuodossaan. Köynnös kasvoi ja kukki viime kesän hienosti. Joskus olen tehnyt sen virheen, että menen leikkaamaan kärhöjen versoja liian aikaisin. Varsinkin jalokärhöjen versot useimmiten paleltuvat talvisin ja uusi kasvu tulee tyvestä. 


Tänä keväänä saakin olla tarkka kärhöjen kanssa. Onneksi tutkin Polish Spiritin muodostamaa risukkoa ennen kuin aloin heilumaan saksien kanssa. Kuivuneen lehtimassan uumenista löytyi lukuisia vihreitä alkuja. Antaa siis tämän ja kaikkien muidenkin kärhöjen toistaiseksi olla. Paras odottaa, miten ne keväällä heräävät. Tai nukahtavatko ikiuneen liian varhaisen innostuksen myötä.

Primula pruhoniciana 'Wanda' - Suikeroesikko

Suikeroesikkokin on jo herännyt. Annoin puunlehtien olla sen tuoreiden lehtiversojen päällä siltä varalta, että pakkasia vielä tulee. Ja tuleehan niitä, ainakin pikkupakkasia.

Doronicum orientale - Kevätvuohenjuuri

Kevätvuohenjuuri kuuluu jokavuotisiin kevätvirkkuihin. Dennis-myrskyn jälkeen se on päättänyt herätä ja pukkaa uusia lehtiä turhan kovalla kiireellä. Kunpa nyt pitäisi nuppujen alut mullan sisässä ja odottaisi edes maaliskuulle.

Ranunculus ficaria - Mukulaleinikkii

Mukulaleinikkikin, mokoma, on herännyt. Sen nuput ovat yleensä heti noiden kääröllä olevien lehtien tyvessä. En tiedä, kuinka kylmänarka mukulaleinikki on. Yritin sille sanoa, että luntahan täällä vielä on - tai ainakin yleensä tähän aikaan. Kuuliko, kenties.

Malva moschata - Myskimalva

Myskimalva on näköjään myös innostuneena oikomassa itseään talviunien jäljiltä. Ottaisi nyt rauhallisesti sekin ja pitäisi pääosan silmuistaan jossain sisuksissaan oikeaa kevättä odottamassa. Hyvin ehtii itsensä viherryttämään kuukauden pari myöhemminkin.

Helleborus Double Ellen

Jouluruusut ovat tottuneet kylmyyteen. Tuskin nekään paukkupakkasista tykkäävät, mutta selviävät kyllä pienestä hallasta. Parin kesän kuivuudessa Double Ellen on ollut vaisu ja kukkinut vähäeleisesti. Tämä on taatusti saanut ihan riittävästi kastelua näiden talvisateiden myötä, mutta onneksi vesi ei jää sen tyvelle seisomaan.


Kivipenkin vaalea jouluruusu pukkasi nuput heti joulun jälkeen. Välillä ne ovat nuokkuneet pakkaskuuran kumartamina. Kuten kuvasta näkyy, osa nupuista on kärsinyt. Yksi nupuista on avautunut ja suuntaa katseeensa rohkeasti vähäisiäkin auringonsäteitä kohti.


Myös Ovaalipenkin jouluruusuissa tunkee nuput mullasta esiin. Näiden kahden jouluruusukaveruksen viihtymistä ihmettelen, sillä paikka on niille kaikkea muuta kuin lehtomaisen suojeleva. Lähellä kasvava iso mänty tiputtaa ahkerasti neulasiaan, mikä varmasti happamoittaa penkkiä, mutta samalla estää lehtomaisten olosuhteiden vähäisimmätkin mahdollisuudet.

Prunus 'Accolade' -Korisekirsikka

Minun koristekirsikkani on tainnut lukea uutisista Aura-joen rannan kirsikoiden kukinnasta. Silmut pullistelevat enemmän, kuin edellisinä keväinä konsanaan. Vielä ei edes ole mikään kirsikankukinnan aika. Toivottavasti malttaa mielensä vielä hetken, sillä haluaisin mielelläni nähdä kunnon kukinnan ja vieläpä ihan normaaliaikaan.


Lonicera 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama

Peura peijoonit ovat ottaneet tavakseen tepastella meidän puutarhassa pimeään aikaan. Yhtenä iltana Ukkokulta oli katsonut nukkumaan mennessään keittiön ikkunasta, mikä kumma sytytti liiketunnistinvalon. Ensin yksi peura oli seisonut keittiön ikkunan edessä ja pian myös toinen oli tullut sen kaveriksi. Peurojen sorkista jää tunnistettavat painaumat etenkin mulloksella oleviin penkkeihin, mutta myös märkään kivituhkaan. Sorkanjälkiä olen nähnyt, mutta nyt en voi enää edes ajatella, että kyse olisi satunnaisista käynneistä. Toistaiseksi en ole huomannut tuhoja, mutta kuinka käykään, kun perennojen kasvu alkaa? Entä uskallanko poistaa puilta ja pensailta suojaverkot pois?

Colchicum cilicicum 'Purpureum' - Turkinmyrkkylilja

Peuroista ja liian aikaisin heränneistä kasveista huolimatta ollaan iloisia ja objektiivisia. Kohti valoa ja kukkaisia aikoja mennään vauhdilla.


34 kommenttia:

  1. Juurikin Helsinginreissullani katselin puistossa kovassa kasvussa olevia kärhöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen aikaisuus tuntuu oudolta, kun ne usein ihan normikeväänäkin vitkuttelevat esille tuloaan. Ehkä ne eivät ole vielä talvilevolle ehtineetkään ja jatkavat nyt kasvuaan siitä, mihin syksyllä jäivät.

      Poista
  2. Hirvittää, kun noi kasvit alkavat tunkea maasta yläilmoja kohti ja pakkasta on! Aika näyttää, miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi yöksi on luvattu yli -10 asteen pakkasia tännekin. Voimme vain toivoa parasta.

      Poista
  3. Katselin kuvasi useamman kerran ja ihmettelin! On helmikuu ja näyttää, että kuvasi ovat toukokuulta. On tämä kummallinen talvi. Meillä kuitenkin lumi peittää vielä maan. Mukavaa tulevaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei enää oikein osaa sanoa, mikä ajankohta on meneillään, kun tällaista on ollut viime syksystä lähtien. Enää en edes odota talvea ja lunta, vaan suuntaan katseeni kevääseen.
      Mukavaa viikonloppu sinulle Anneli!

      Poista
  4. Oi että, sieltä ne aarteet heräilee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vielä maaliskuun ottaisivat vähän hitaammin, kun näitä pakkasia on nyt luvattu useammaksi yöksi. Naama kohti maata tässä jo kuljetaan ihmeitä bongaten.
      Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Voi peuranpenteleet, ikävää, että ovat ottaneet tavaksi tehdä puutarhakierroksen. On yllättävää, miten ihan tiiviillä ja asutulla omakotialueella ne oleilevat. Mutta kyllähän ne meilläkin liikkuvat usein ihan tuossa kylätiellä.
    Tuo risu/lehtivyyhti on varmasti oikein hyvä suoja kärhölle, hyvä että et leikannut!
    Mukulaleinikkiä kasvaa pihassani ihan joka paikassa ja se on joka vuosi erittäin aikainen, eikä näytä kärsivän siitä yhtään. Nyt taisi löytyä ekat vihreät lehdet jo helmikuun alussa, ellei suorastaan tammikuussa. Nuppuja ei silti vielä ole näkynyt, varmasti ne odottelevat vielä ja tulevat sitten kyllä hyvin nopeasti, kun on otollista.
    Jouluruusut ovat ihania, hyvä valikoima sinulla! Minullekin on mysteeri, missä ne viihtyvät. Jotkut sanovat, että savimaassa, toiset, että kuohkeassa lehdossa. Hapanta tai kalkittua, mielipiteet vaihtelevat siinäkin. Paras onkin vaan pistää niitä monenlaisille paikoille. Vaaleajouluruusun ongelma onkin justiin tuo kukkien ruskettuminen, kun se on niin aikainen. Siksi ehkä tykkäänkin enemmän noista tarhajouluruusuista. Mutta onhan niissä kukan värissäkin paljon enemmän valinnanvaraa, ja lehdetkin ovat komeammat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä nurkilla peuroja on paljon. Ovat ilmeisesti niin tottuneet ihmisiin, etteivät pelkää. Olen rauhaa rakastava ihminen, mutta josko ainakin ritsan hommaan ja asettaudun iltasella sillä peuroja pelottelemaan.

      Polish Spirit on muutenkin melko suojaisassa paikassa ja nyt sillä on vielä lehtovyyhti suojanaan. Saa olla rauhassa, kuten kaikki muutkin kärhöt. Usein jätän vanhat kuivuneet varret sitäkin varten, että uudet versot voivat käyttää niitä tukinaan.

      Sääli, ettei kaikissa jouluruusuissa ole lajinimiä. Lukee yleensä vain helleborus kera nätin kuvan. Olisi kiva tietää tarkemmat nimet muillekin kuin Double Ellenille. Minulla taitaa olla jonkinlainen jouluruusupinttymä, sillä messuillakin kyttään, josko taas uuden jouluruusun löytäisin. Unelmissani on sellainen jouluruusurypäs, jollaisen olen nähnyt Kivipellon Sailan kuvissa.

      Leppoisaa viikonvaihdetta koko Saaripalstan väelle!

      Poista
  6. Sinulla kasvaa siellä vaikka mitä, ihan kun oltaisiin toukokuussa! Hyvä, että kirjoitit kärhöistä, pitääkin muistaa katsoa tarkasti, ettei saksi kasvua, jos ylipäänsä minun kärhöni maasta nousevat. Voihan peurat! Tosi kurja, jos alkavat tehdä tuhoja, saattavat tehdä paljonkin harmia ihan yhden yön aikana. Aurinko on kyllä ihana juttu, ja mieli kääntyy vahvasti kevääseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisateiden jälkeen tuntuu kaikenlainen kasvu yltyvän. Nyt on pakkasta, joka varmaan vähäksi aikaa hyydyttää kevätvirkkujen toimintaa. Pianhan voimme jo ihan tosissamme alkaa odottaa piippojen ilmestymistä.
      Kyllä tässä jo kevät mielessä ollaan ja eletään. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Luonto ja puutarha heräilevät jo ihanasti kevääseen. Koitan siitä nauttia, vaikka samalla huolestuttaa, miten käy, jos vielä tulee kovia pakkasia, etenkin nyt, kun täällä ei ole lunta juuri nimeksikään. Lehdet ja kuihtuneet varret minäkin olen vielä jättänyt kasvien suojaksi, vaikka välillä tekisi kovasti mieli mennä niitä saksimaan ja siistimään. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tämän talven opetuksista on ollut se, että kukkapenkit on hyvä jättää siivoamatta. Onpa edes jotain suojaa niistä korsista ja lehdistä, jotka kasvien päällä ovat. Keväällä vain hiukan uutta multaa ripotellaan päälle ja annetaan vihreyden vallata alaa.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Ollaanpas siellä aikaisin hereillä! Ihmeen paljon kasvua jo kärhössäkin! Voisi kuvitella, että meilläkin edes osa kärhöjen viimevuotisista versoista on talvehtinut. Ainakin 'Hagley Hybrid' on pitänyt silmunsa vihreinä läpi talven. Nyt en ole käynyt sitä katsomassakaan, onko parina yönä olleet 15 asteen pakkaset tehneet tuhojaan.
    Millähän peurat saa pysymään poissa puutarhasta? Ei varmaan millään muulla kuin aitaamalla, jos ovat jo oppineet herkuille. Toivottavasti eivät ala pitää puutarhaasi ravintolanaan.
    Ihanat jouluruusun kukat ja nuppujakin nousemassa. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalitalvena harvemmin helmikuussa tulee puutarhassa näin ahkerasti kierreltyä ja havainnoitua, mutta siitä huolimatta kasvu on nyt varsin aikaista. Nyt on täälläkin pakkasta, ensi yöksi on luvattu ehkä talven kylmintä yötä.
      Eipä niitä peuroja taida muu estää, kuin kunnon aita. Ilmeisesti tästä kulkee niiden reitti metsästä läheiselle järvelle. Eksyvät sitten vähän sivuun ja jäävät palloilemaan meidän pihalle. En kyllä yhtään tykkää.
      Toivottavasti huomenna on yhtä hieno paiste, kuin tänään. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. No jopas, siellähän on alkuja jo kukissa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Varsinaisia kevätkukkujia.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Kylläpä teillä ollaan tosi aikaisessa. Täällä en ole vielä nähnyt uutta kasvua nousevan, tosin olen osan penkeistä peitellyt syksyllä havuilla. Niiden alle en ole kurkistellut ja en oikein tiedä ovatko havut olleet hyväksi vai pahaksi. Nyt kun täällä on ollut yöpakkasia ne ovat olleet ehkä tarpeen, mutta onhan täällä ollut tosi lämmintä ja satanut nyt viimeksi todella reippaasti. Kasveilleni toivon parasta ja pelkään pahinta!!
    Tänäänkin täällä on aurinkoinen päivä ja minun mielestäni kaikki olisikin täydellistä jos vain lumivaippa peittäisi tämän lumettoman maan.
    Vielä karkauspäivä ja ollaan maaliskuussa.......😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin aika sitten radiossa puutarhuri kertoi, että lumen lisäksi havut ovat paras mahdollinen suoja kasveille eli eiköhän sinun kukkapenkissäsi asiat ole ihan hyvin, toivotaan ainakin. Toivotaan kaikkien kasviemme selviävän, eihän tässä juuri muutakaan voi.
      Täälläkin on ollut pari kaunista paistepäivää, vaikkakin pakkasen puolella ollaan. Jospa tämä olisi valmistautumista oikeaan kevääseen, johon pian siirrymme.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. TeILLÄ ON KEVÄT!!
    Aurinkoista keväistä viikonloppua,
    täältä talven keskeltä;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Nyt meillä on enemmänkin talvi, tosin lumeton. Tänään kyllä leijuu taivaalta harvakseltaan lumihiutaleita.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. toivotaan nyt, ettei tulisi niin kovia pakkasia enää, et pikkuiset piipot ja lehtisilmut paleltuisi. ja miksi tulisikaan, kun ei ole tullut tähänkään asti!
    ihastuin edellisessä postauksessasi oleviin ristipistotauluihisi. Juuso kisuhan oli päässyt malliksesi:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut pari pakkaspäivää, tänäänkin aamulla -13. Äkkiä se tosin lauhtui ja kohta taidetaan olla taas nollassa tai plussalla.
      Hyvin tunnistit, Juusohan se siellä ristipistona minua katselee. Tein 10 vuoden ajan valtavan määrän ristipistotöitä, mutta vain harva niistä on jäänyt itselle. Useimmat olen antanut eri yhteyksissä ystäville ja sukulaisille.

      Poista
  13. Siellä on tosiaan kevät! Täällä rupes nyt talveksi, yöllä noin 15 asteen pakkasia ja luntakin on, ei kylläkään hiihtämiseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi tuli meillekin ja tänä aamuna mittari näytti -13. Lumi sen sijaan puuttuu, vaikka nytkin hiljakseen joitakin lumihiutaleita taivaalta leijuu. Tulkoon kunnon kevät oikeaan aikaan.

      Poista
  14. Siis toi jouluruusu oikeesti kukkii näin kylmällä?? En totakaan tienny :)
    Täälä on nyt hivotellu kymmentäkin pakkasastetta. Tää on nyt sit kai 2 vyöhykettä. Kohta alkaa maaliskuu ja voi oikeesti alkaa tuntumaa keväältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu kurkistaa nuppuineen usein lumihangestakin. Tämän talven kasvireaktioihin en kyllä osaa sanoa mitään, sillä niin omituista kaikki on ollut. Meilläkin on parin päivän ajan ollut ihan kunnon pakkasia, aamulla -13. Ennusteiden mukaan viikolla mennään taas plussalle ja vesisateisiin, joten eiköhän tässä kevättä pian eletä ihan koko maassa.

      Poista
  15. Toivottavasti kaikki kasvuun lähteneet kasvit selviävät nyt ilman lumisuojaa näistä, parina yönä olleista, melko kovista pakkasista huolimatta. Ajatella, sinulla jopa kärhökin on aloittanut kasvunsa.
    Mukavaa viikonloppua. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhö olisi saanut vielä nukkua. Nyt on ollut sen verran kylmää, että se saattaa pahasti vilustua. En enää olisi välittänyt pakkasista, kun ei ole luntakaan. Viikolla näyttäisi olevan taas plussaa ja vesisateita, joten eiköhän tässä kevääseen pian siirrytä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Onpas kasvit jo täpinöös. Ihan selevästi jo tukevasti lähtökuapis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään niillä on jokin kisa, kuka ehtii ensimmäisenä...

      Poista
  17. Oho, tuo alimmainen kuva kuin suoraan maaliskuulta tai huhtikuulta. Toivottavasti peurat pysyvät loitolla kasveistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna näkymä on vähän erilainen, kun yöllä on satanut lunta ja sataa yhä.
      Samaa toivon minäkin eli peurat pysykööt poissa puutarhastani.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!