Sivut

torstai 13. helmikuuta 2020

Puikoilta pudonneita


Marianne-karkin makua näihin matalavartisiin nilkkasukkiin tuli kirkkaan punaisesta ja luonnonvalkoisesta 7veikasta. Jalan päällä mallineuleena kerrosrivinousu eli kolmen kerroksen ajan 3 silmukkaa oikein, 1 s nostamatta, neljäs kerros kaikki oikein.


Korpi-langoista on vaikea saada identtisiä sukkia. Muutenkin Korpi-langassa värit sijoittuvat oudosti läiskinä. Ulkonäkö rauhoittui vähän, kun yhdistin ruskeasävyisen Korpi Lastu -langan yksiväriseen.


Wurm-pipon ohjeen löysin Puikko ja lanka -blogista.Tässä pipossa silmukoita on resorissa 110. Resorin jälkeen lisäsin tasaisin välein vielä 10 silmukkaa. Ihan hyvä olisi tullut vähemmälläkin eli seuraavassa voisi resoriin riittää 90 tai 95 silmukkaa, eikä resorin jälkeen lisäyksiä tarvita ollenkaan. Riippuu tietenkin pään koosta ja siitä, haluaako löysemmän vai napakamman pipon. Sekä langan vahvuudesta. Tässä pipossa käytin 7veikan luonnonvalkoista.

Wurm-pipo on lämmin ja istuu mukavasti päässä. Sen alle saa mahtumaan pidemmätkin hiukset. Tällä mallilla teen jossain välissä uuden pipon muun värisenä.


Sukat&Neuleet -lehdestä poimin Hattaraa -pitsipolvisukkien ohjeen, jonka toteutin marjapuuron (053) värisellä 7veikalla. Helppo malli.


Kaupassa hyppäsi koriin 7veikan uusi sävy Kevätesikko (202). Sitten en tiennytkään, mitä langasta tekisin ja lopulta yhdistin sen omasta lankavarastosta löytyneeseen kausiväriin (olisiko pääsiäinen tms.). Tuli sukat pikkujalkoihin.


Muutama vuosi sitten somessa hittinä pyörinyt pystyraitamalli on palannut jälleen. Mallissa kudotaan kahdella eri sävyisellä langalla kummallakin 2 o. Tässä mallissa kannattaa huomioida, ettei se jousta yksivärisen neuloksen tapaan. Lisää siis käsialasta riippuen 1-2 silmukkaa puikkoa kohden, jotta sukan saa jalkaankin. Tein pystyraidan vain varsiosuuteen. Ihan kivan näköiset sukista tulee, jos ulottaa mallineuleen jalkaosioonkin. Lankoina 7veikan kirsikka ja 7veikan Polkka (poistunut myynnistä). Värejä ja niiden paikkaa vaihtelemalla saa hyvin eri näköisiä sukkia.


Kauneimmat käsityöt -lehden numerosta 2017-44 löysin palmikkosukkaohjeen, jonka toteutin nilkkapituisina. Lankana 7veikan turkoosi (355).

 

26 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia ja tosi kivoja värejä ja väriyhdistelmiä. Tykkään punaisen eri sävyistä sukissa. Tuovat kummasti energiaa ja turkoosi sukka näyttää myös malliltaan tosi kivalta. Itsellä on juuri työn alla Merja Ojanperän polveen saakka ulottuva sukkamalli Arietta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisen eri sävyt ovat minullekin mieluisia.
      Merja Ojanperällä on kivoja malleja, eikä ollenkaan niin vaikeita, mitä ensikatsomalla kuvittelisi. Eikö häneltä ole tulossa uusi kirja?

      Poista
  2. Mihin laitat kaikki kauniit kutomasi sukat? Itse haluan virkata ja välillä miettii, että minne ne kaikki laittaa? Vien jotain myös tuliaisiksi vierailulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan lahjana ja vien tuliaisena. Jonkun sukkaparin annan esimerkiksi syksyllä asunnottomien hyväksi. Joulun alla naapuri myy sukkiani työpaikallaan. Tähän saakka kaikki ovat johonkin kadonneet. Mietin kyllä välillä itsekin, mihin tekeleeni laittaisin, jos ne eivät kenellekään kelpaisi.

      Poista
  3. Punaiset pystyraita sukat ehdoton suosikkini näistä. Ihailen noita palmikkosukkia,en ole vielä tähän ikään mennessä tehnyt kuin valepalmikkoa. Pitäiskö ottaa tavoitteeksi opetella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin raikkaat "mariannet". Kokeile ihmeessä palmikkoa. Ei ole ollenkaan vaikeaa, vaikka ehkä siltä näyttää. Tarvitaan vain ylimääräinen puikko silmukoiden siirtämistä varten ja siihen kelpaa vaikka hammastikku.

      Poista
  4. Jälleen olet ahkerana ollut ja hyvin tuloksin! Nuo kauniit pystyraitaiset kiinnittivät huomion!
    Minua nolottaa, että olen ollut saamaton kutomiseen suhteen. Nuorena neuloin aina, tein puseroita, villatakkeja yms melko suuritöistäkin. Äiti oli tosi lahjakas käsitöissä ja neuvoi minua aina, kun tuli ongelmakohta. Kissat lankakerässä haittasivat langan kulkua ja kolme peräkkäin syntynyttä lasta täyttivät kädet ja ajan - pakkasin langat kaappiin, enkä mokoma ole saanut uudelleen aloitettua. Voi minua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutominen on tosi mukavaa. Samalla voi kuunnella musiikkia tai vaikka äänikirjoja. Tai antaa ajatusten lentää keväiseen puutarhaan.
      Minäkin tein nuoruudessani paljon käsitöitä. Vielä lasten ollessa pieniä ompelin ja kudoin heille vaatteita. Sitten työelämä ja muut asiat tempaisivat mukanaan, eikä käsitöille riittänyt aikaa tai kiinnostusta. Innostuin kutomisesta uudelleen muutama vuosi sitten ja se on osoittautunut hedelmälliseksi harrastukseksi. Hetken jo kuvittelin, etten enää sukkaa tai muuta osaisi kutoakaan, vaan siellä ne tiedot ja taidot ovat jossain selkäpiissä. Nykyisin netti on vielä suurena apuna silloin, kun itselle tulee tenkkapoo. Väkisin ei mitään kannata tehdä, silloin ilo tekemisestä kaikkoaa kauas. Eihän sitä tiedä, vaikka vielä jossain välissä innostuisit kutomaan. Anna ajatukselle mahdollisuus.

      Poista
  5. On sinulla erikoiset puikot, kun ne pudottelee tuollaisia! Ei vaan onnistuis minun puikoilla. Jälleen tosi kauniita värisävyjä ja malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Jokainen meistä on hyvä jossain ja osaa jotain. Sinäkin. Älä lainkaan väheksy taitojasi.

      Poista
  6. Etoo joutilahana ollu taaskaa. Hianoja töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Taisin periä isältäni duracell-pupugeenin. Aina pitää olla joku projekti meneillään, parhaimmillaan useampi samanaikaisesti.

      Poista
  7. Sun puikoilta putoaa kyllä niin kauniita ihanuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Putoaa, kunhan aina ensin saan jotain niillä puikoilla aloitettua.

      Poista
  8. Oi miten ihania neulomuksia! Kumpa minullakin olisi tuollaiset puikot:) Ihanaa, iloista ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, samoin sinulle hyvää ystävänpäivää!
      Sinultahan syntyy jos jonkinmoista kaunista. Jospa ottaisin printterillä kopion puikoistani ja lähettäisin ne sinulle. Olisikohan siitä apua.

      Poista
  9. On tuas kauniita sukkia ja paljon oot kerenny neuloo! Puikot on ahkerasti kilisseet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Itse asiassa olen ollut kutomisen suhteen aika saamaton, joten iloitsen näistäkin aikaansaannoksista.

      Poista
  10. Nauratti tuo lausahdus, helppo malli, minulle kun ei olisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en ole lausahduksissani ylimielinen. Se ei ole laisinkaan tarkoitus. Vielä jokin aika sitten vähänkin monimutkaisemmat mallit olivat minullekin hepreaa.
      Monet neulemallit näyttävät vaikeilta, mutta hetken tutustumisen jälkeen eivät sitä olekaan. Usein pitsimalleissa kuvio vaatii kerrosten ja silmukoiden laskemista ja ohjeen tiukkaa seuraamista. Sanon helpoiksi sellaisia, joissa kuvio jää nopeasti päähän, eikä joka hetki tarvitse tuijottaa ohjetta. Voi jopa katsoa telkkua kutomisen ohessa.

      Poista
  11. Kivoja, kauniita sukkia olet taas saanut aikaiseksi. Palmikon tekeminen on minulla vielä harjoittelematta, valepalmikolla mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Valepalmikko on kaunista ja kätevää. Sitä on myös mukavampi kutoa, kun ei tarvitse käyttää ylimääräistä puikkoa silmukoiden siirtämiseen. Palmikko kannattaa kyllä opetella, sillä se ei ole vaikeaa. Vähän hitaampaa vain.

      Poista
  12. Nättiä, niin nättiä. Minä vaan pakerran niitä tavallisia perussukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussukat ovat parhaita ja niitä minäkin enimmäkseen teen. Väreillä vähän somistan harmaiden päivien iloksi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!