Sivut

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Jämälankasukkia


Jämälankasukkaprojektini on tältä osin päättynyt. Olisihan pienistä keristä voinut jotain muutakin tehdä, mutta katsoin parhaaksi antaa puikkojen suihkia aivojen levätessä. Sukkia kutoessa kuuntelin mm. äänikirjoja ja musiikkia.

Lankakerien koko- ja värilajittelun jälkeen aloitin keltaoranssisävyillä yhdistäen ne kerrosrivinousumallilla harmaaseen lankaan. Kohtuullisen kelvollisen näköiset raitasukat näistä tuli ja tämän sävypinon nöttöset on nyt käytetty.


Seuraavaksi otin työn alle sinisävyiset langat. Kudoin aina kaksi kerrosta sävylangalla ja väliin yhden kerroksen mustalla. Jalkaosiossa näkyy, kuinka Korpi-langoilla syntyy "värikasaumia". 


Kolmantena oli jälleen vuorossa kerrosrivinousu mustalla pohjavärillä, johon yhdistin kaikki vähänkin punaista väriä sisältävät kerät. Eipä niitä paljoa ollut, mutta sukkaparin niistä sain. Kummasti yksivärinen pohjaväri sitoo kirjavatkin värit yhteensopiviksi. Nuo värilliset olivat kaikki liukuvärjätty, joissa sävyvalinnan on jo valmistaja tehnyt.


Näihin lapsenkokoisiin nilkkasukkiin en ole oikein tyytyväinen. Vaaleanpunaiset värit olisivat ehkä kauniimmat johonkin tummempaan sävyyn yhdistettynä. No, tällaiset tuli ja jälleen monta pientä kerää kohtasi päätteensä.


Harmaita ja sinisiä nöttösiä oli vielä jonkun verran. Harmaalla pohjavärillä jälleen kerrosrivinousua käyttäen tuli siistit sukat. Näissä sukissa pohjaväriä on joka 3. kerros. Postauksen aiemmissa kerrosrivinousuissa joka 4. kerros pohjavärillä.


Lopuksi oli keksittävä vihreistä ja ruskeista pikkukeristä jokin yhdistelmä. Oli ihan riittävän sotkuista kuljettaa kolmea eri väriä sukan läpi, joten siksi nuo tummemmat sävyt sijoittuivat kärkiosaan. 

Puikot ja lanka kulkeutuvat käsiini ihan huomaamatta. En vain tahdo saada niillä muuta aikaan kuin sukkia. Jospa taas syksyllä ideat kulkisivat päässäni laajemmassa kaaressa.
 

24 kommenttia:

  1. Sieviä sukkia <3 Jämälangoista saa tosi kivan näköisiä. Olet ollut ahkera! Ja mikäpä se mukavampaa ja rentouttavampaa puuhaa kuin villasukkien neulominen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutominen on rentouttavaa ja kivaa puuhaa. Siksi niitä jämälankanöttösiäkin syntyy ja välillä on keskityttävä varaston tyhjentämiseen. Muuten laatikot pian pullistelevat pikkuisia lankakeriä.

      Poista
  2. Hurjan kivannäköisiä sukkia! Voisi itsekin aloitella jonkinlaista jämälankaprojektia, ne kehittävät aina mukavasti luovuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Jämälankoja lajitellessa ja niistä sukkia kutoessa pääsee käyttämään luovuutta oikein kunnolla. Toki summanmutikassa pikkukeriä kutoenkin kivannäköisiä yllätyksiä saa aikaan.

      Poista
  3. Oletpa taas "maalaillut" kauniita sävyjä. Varmasti palkitsevaa, kun saa langanloput käytettyä. Huh, minun pitäisi tehdä samaa kankailla. Muutaman pussillisen vein jo kirpparille, mutta nythän nekin on kiinni.
    Mä voisin jämälangoistani virkata isoäidin neliöitä, mutta en ole siitäkään innostunut. Tekisi jo niin mieli olla pihahommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen on hyvä sana, sillä värittämiseltä pienen kerien lajittelu tuntui. Luovuin kangaspaloistani ja vein ne pari vuotta sitten paikalliseen päiväkotiin. Ottivat mielellään vastaan. Jätin vain muutaman mieluisimman kankaan. Nykyisin tulee kovin vähän ommeltua.
      Isoäidin neliöistä saa hienoja juttuja. Niihin jämälangat ovat omiaan. Mutta kuten sanoit, mieli vetää jo ulkohommiin.

      Poista
  4. Niin ihania sukkia, olet taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reeta! Taitavuudesta en tiedä, mutta sinnikkäästi yritän käyttää vanhoja taitoja ja opetella myös uusia.

      Poista
  5. Sinun sukkatehtaasi on ollut hyvässä vauhdissa taas! Kauniita yhdistelmiä jämälangoista.
    Minun tehtaallani on nyt seisokki. Pitää kehitellä joku hyvä systeemi lankakerille, paria puutarhakissaopiskelijaa tuntuvat myös lankakerät kiehtovan erityisen runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin huomannut, ettei sinulta ole vähään aikaan tullut kauniita neuleita esitteleviä postauksia. Kertun ja Oskarin kanssa on varmasti haasteellista pitää lankakeriä esillä. Juusokin rakasti lankakeriä. Jos jätin neulekorin esille, siellä köllötti oitis iso kissa täydessä unessa.

      Poista
  6. Aikamoinen määrä jämälankaa kohdannu elämäntarkotuksensa sukkina. Värisilmää näyttää löytyvän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! Tykkään sommitella värejä, vaikka esteettinen taitoni ei kovin mainittava olekaan. On nautinnollista nähdä, kuinka pienistä keristä syntyy käyttökelpoisia sukkia.

      Poista
  7. Kylläpä on ollut ekologinen ja luova sukkatehdas tuottoisassa touhussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Jämälankavaraston käytöstä tulee aina hyvä mieli.

      Poista
  8. jämälankasukkasi upeita, ensimmäisten värimaailma juurkin mun makuuni. taitavasti olet yhdistellyt erilaiset langat ja sävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Jonkin verran sai nöttösiä pyöritellä, että yhteensopivat sävyt löytyivät. Mukavaa hommaa kuitenkin.

      Poista
  9. Voi mahoton tuota sukan neulomis vauhtii! Kauniit on sukkasi jämälangoista. Miullakin on männeillään Villelle sukat, metsänpojalle korpi-lankoo raitoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen lankavalinta saapassukkiin metsänpojalle.
      Taitaa minun neulomisvauhtini ehtyä, kunhan pihahommat käynnistyvät todenteolla.

      Poista
  10. Onpa kauniita. Olet todella taitava. Pidän erityisesti noista lasten sukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Taitavuudesta en tiedä, mutta innokas ja sinnikäs.

      Poista
  11. Kauniita "rakkaudesta kauniiseen sukkiin"
    Hyvää viikonloppua!.Sinulle Between!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Ja rakkaudesta lämpöisiin villasukkiin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!