Sivut

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kaunis Katherine

Iris Katharine Hodgkin

"Olemme aika taitavia huijareita. Puutarhurin kierrellessä tiluksiaan, emme näytä mullan pinnassa kärjen vilaustakaan. Vaan ähäkutti, seuraavana päivänä nostamme vartemme kaikessa pituudessaan ja avaamme kauniin kukkamme." sanoo kaunis Katharine. Toistaiseksi vain yksi. Missä muut Ovaalipenkin neidot luuraavat? Onko komea Munkkiniemen kreivi käynyt, ihastunut ja vienyt mennessään?

Chionodoxa forbesii - Kirjokevättähti

"Eteläinen rinne on meille kevätkukkijoille mieluisa paikka heittää talviturkki yltämme ja nauttia kaverien kanssa auringonpaisteesta. Mikäs on ollessa ja helmililjoja odotellessa, kun leppäkertut käyvät tervehtimässä ja toisinaan varhaiset nokkosperhosetkin pysähtyvät mettä imemään." pohdiskelee lämmössä myhäilevä kirjokevättähtien tiivis porukka.

Scilla siberica - Idänsinililja

"Emme yhtään teistä kirjokevättähdistä jälkeen jää. Silmänräpäys vain ja raikas sinisyytemme tulee valtaamaan puutarhan perimmäisetkin kolkat. Meillä on pitkällisen kokemuksen ja harjoittelun tuloksena syntynyt leviämisen taktiikka; piiloudumme puutarhurin jokaiseen maasta nostamaan multalapiolliseen taataksemme pääsyn uusille alueille. Haravakin meitä välillä auttaa valtaustoimissamme." sanovat pikkuiset idänsinililjat hennoilla äänillään.

Tulipa 'Sun Lover'

"Me tulppaanitpa otamme heräämisen vähän arvokkaammin ja nousemme varovaisesti haistelemaan kevättuulia ennen lehtien leväyttämistä avoimiksi. Annamme  nuppujen valmistautua rauhassa, jotta ne jaksaisivat täyttää loistollaan istutuspaikkansa mahdollisimman pitkään ja samalla hurmata puutarhurin."

Eranthis cilicica - Turkintalventähti

"Tervetuloa vaan kaikki innolla mullasta nousevat seuraksemme! Johan me talventähdet olemme lumikellojen kanssa teitä odotelleet tammikuusta lähtien. Vähän jo väsyttää alituinen kukintojen suppuun laittaminen ja avaaminen näissä vaihtelevissa säissä. Ollaan hetki vielä pieninä aurinkoina puutarhassa ja vaivutaan sitten keräämään energiaa seuraavan vuoden kukkimista varten. Heippa vaan kaikille!"

Euphorbia 'Chameleon'  - Tyräkki

"Kuka täällä niin äänekkäästi kailottaa ja levolla olijoita herättelee?" kyselee punaisin versonaluin  tyräkki Chameleon. "Hohhoijaa, eikös maaliskuu ole vielä ahkerien tyräkkien lepoaikaa, ja monen muunkin koko kesän tanakasti pystyssä pysyvän perennan? No, kun tässä kerran on herätty, voimmekin sitten aloittaa tämän vuoden kasvun ja kehittymisen."

Calium odoratum - Tuoksumatara

 "Onpas nyt puutarhassa puhetta ja pulinaa. Ajattelin kömpiä korsien välistä kuuntelemaan joutsenten ja hanhien kevätmuuttokuulumisia, mutta yllättyneenä jäinkin ihmettelemään kaikkialla kiirivää sipulikasvien ja heräävien perennaystävien jutustelua. Enpä enää kaivaudukaan takaisin multapeiton pehmeään syliin vaan jään tähän seuraamaan, mitä mielenkiintoista varhaiskevääseen heränneet kertovat."

Narcissus 'Bridal crown' - Perunanarsissi


Puhtaat tuulet puhaltaa,
kauniit värit esiin saa.
Valo, lämpö tulvahtaa,
kasvoihimme hymyn saa.
Kesään tulevaan jo
aatoksemme janoaa.


Kuunnellaan kevään ääniä, nautitaan puutarhan alati vihertyvistä näkymistä. 
Mennään eteenpäin kaikki aistit avoinna.
Ja pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.

Mukavaa huhtikuun alkua.


28 kommenttia:

  1. Aurinko paistanutkin monena päivänä ja saanut nuo sinunkin kasvisi nostamaan päätään mullasta! Kevät on niin ihanaa aikaa heräävine luontoineen! Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään herättiin valkeaan yllätykseen. Päivän aikana on sekä satanut lisää että sulanut auringon paisteessa. Kosteus tekee hyvää puutarhalle, joten eiköhän keväistä kauneutta saada vielä lisääkin.
      Voi sinäkin hyvin!

      Poista
  2. Sieltä ne puutarhurin kaverit pikku hiljaa nousee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee. Tänään on kyllä vaihteeksi valkeat näkymät, mutta pian se taas sulaa pois.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Ihanat kaverit :). Onhan sinulla onneksi siellä kurkistelemaan vaikka mitä eli kaikki eivät sentään ole päätyneet rusakon hampaisiin. Onnellista kevään ja kasvun ihmettä! Tämä on ihana vuodenaika ja onneksi melkein kaikki puutarhan yllätykset on vielä edessäpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna maassa oli tukevasti lunta. Kävin tsekkaamassa, eikä lumessa näkynyt sen enempää jänisten kuin peurojenkaan jälkiä. Ehkä eivät viitsi lumesta syötävää kaivaa, vaan odottavat kaiken olevan kohta taas sopivasti tarjolla.
      Lumi sulaa aikanaan ja sulaessaan kostuttaa sopivasti puutarhamultaa. Kummasti joka aamu herään yhtä toiveikkaana ja innoissani seuraamaan kevään edistymistä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Päivi!

      Poista
  4. postauksesi oli kuin keväinen loru, ihastuttavaa pulputusta ympäri puutarhaasi.
    Iris Katharine Hodgkin oikea kaunotar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät saa puutarhaihmisen kuulemaan kasvien pulputusta. Musiikkia korville linnunlaulun lisäksi.
      Oikein leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Täällä on jo kolmas päivä lunta. Iltaa kohti aina sulaa pois.
    Monta kurkkijaa siellä jo onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna mekin heräsimme valkoiseen maailmaan. Osa on jo sulanut, osa on vielä jäljellä. Vähän jouduin lunta lapioimaankin, kun talven toinen tai olisiko ollut kolmas aurauskeikka heitti möhkäleet sisääntuloon.
      Parasta näissä ensimmäisissä kukkijoissa on se, että ne eivät suinkaan jää viimeisiksi.
      Leppoisaa perjantai-iltaa sinulle!

      Poista
  6. Hauskasti kirjoitettu :) Pääsiäiseksi viimeistään toivon oikein hyvää säätä jotta näitä juttukavereita pääsee urakalla tervehtimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Joskus on ollut hyvin lämpimiä pääsiäisiä, lähes kesäisiä. Sellaisen voisin ottaa nytkin.

      Poista
  7. Wau siellähän kuuluu pihalta jos jonkinlaista puheen pulputusta, onpa mukavaa. Eipä joka vuosi näin aikaisin olekaan pihan kasvit heränneet. No, täällä ei ihan vielä, ollaanhan muutama sata kilometriä pohjoisempana teitä. Nyt tuli pieni takatalven poikanen mutta se kuuluu asiaan.
    Oikein mukavaa kevään jatkoa sinne, niin pihamaan asukeille kuin ihmisväelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä täälläkin tässä vaiheessa pihassa on vielä lunta ja jäätiköitä, vaikka piippoja jo kurkisteleekin. Tämä vuosi on kaikkinensa täynnä ihmeellisiä asioita.
      Samoin sinne paljon valoa ja virkeyttä!

      Poista
  8. Olipas ihanasti kirjoitettu postaus. <3 Suloisesti siellä jo kasvaa vaikka minkälaista porukkaa. Täällä odotellaan vaihteeksi lumien sulamista. Parhaillaan sataa tosin hiljalleen lisää lunta. Lämpötila on onneksi plussan puolella, joten satava lumi sulanee pian maahan päästyään. Aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan pulputtajat peittyivät perjantaina lumeen ja vieläkin pihalla on valkoisia kasoja, jotka tosin sulavat hyvää vauhtia. Viikolle on luvassa lämpöä, jonka toivon ulottuvan teillekin.
      Auringon lämpöä sinun sunnuntaillesi!

      Poista
  9. Siältä jo kuuluu kunnon pulina. Meillä ollahan viälä autuahasti untenmailla. Ja jatketahan talaviunia paksun lumipeittehen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tänä vuonna hätäisiä höpöttäjiä. Hyvin kerkeäisivät kasvuun vähemmälläkin vauhdilla. Pian tarinat lentävät sinunkin puutarhassasi.

      Poista
  10. Pieniä lupauksia keväästä nousee. Kunhan niitä ei syötäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Taas viime yönä peura on käynyt napostelemassa edellisyönä syömättä jätetyt. Viritin jo verkkoja, jotta ei pääsisi alapihalle. Riittää, että parturoi yläpihan.

      Poista
  11. Siellähän jo on paljon kukkivia nähtävissä! Meillä vasta talventähet näky, nyt lumen alla vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova kiire kaikilla on ilmestyä mullasta. Tosin perjantaina satanut lumi ja yöpakkaset nyt vähän hidastavat tahtia.

      Poista
  12. Siellähän puheliasta väkeä on! Kovasti odottelen, milloin täälläkin alkaa kuiske käydä. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantain lumi vähän tukki puutarhahöpöttäjien suita, mutta lumi on lähtenyt hyvin sulamaan ja tuleva lämpö laittaa taas kasvuun vauhtia.
      Aurinko paistaa, toivottavasti teilläkin.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Maailmassa vallitseva tilanne vaatii satuilua ja huumoria. Siihen yhtyy puutarha.

      Poista
  14. Penkkipunnertajat parhaimmillaan.
    Ihana tarina ja ihanat kuvat, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka!
      Vaihteeksi vähän kevyemmin kera puutarhakaverien.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!