Sivut

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Postireissulla bongattua

Betula - Koivu

Vapaa-aika menee nyt puutarhassa. On se vaan kummallista, että aina riittää tekemistä, vaikka kuinka olisi syksyllä laittanut kaiken valmiiksi. Ja päättänyt, ettei keväällä sitten taas rohmuta ylenmäärin uutta istutettavaa. Eikä siirretä tai jaeta vanhoja. Uusi taimipotteja on ilmestynyt ihan huomaamatta. Pää vilisee kaikenlaisia juttuja, joita ei välttämättä ole minuutilleen pakko tehdä, mutta niin vain löytää itsensä kaivamassa, kärräämässä ja nyppimässä. Innostuneena ja kaikenlaista uutta kehittämässä.

Picea abies - Kuusi

Niin houkutteleva paikka kuin piha ja puutarha onkin, pakko on hoitaa myös arkiset velvollisuudet. Monet välttämättömätkin asiat on voinut tehdä verkossa tarpeettomien kontaktien vähentämiseksi. Ruokakauppaa ja puutarhamyymälää lukuunottamatta ostosreissut ovat jääneet lähes kokonaan pois. Rahaa säästyy, kun ei synny yllätyshankintoja. 

Printteri kaipaa kuitenkin välillä mustekasetin ja romppujakin olen joutunut tilaamaan. Kirjastojen ollessa suljettuna tilasin kirjakaupan alesta luettavaa. Postimerkitkin pääsivät loppumaan. On siis kipaistava vähän väliä kylän asiamiespostiin tai kolmessa eri paikassa sijaitseviin Smartposteihin.

Pinus sylvestris - Mänty

Jollei noudettava posti ole kovin painavaa tai kummallisen muotoista, pyrin hoitamaan postireissut kävellen. Puutarhatyöt ovat usein rankkoja ja varsinkin näin keväällä tuovat esiin uusia lihaksia. Käveleminen on hyvää vastapainoa puutarhakuntoilulle. Postireissusta tulee edestakaisin noin kuuden kilometrin retki. Ukkokullan kanssa kävellessä saatamme kiertää pidemmän kaavan mukaan, sillä kylän lähituntumassa on kolme järveä ja luontokohteita, joissa on kiva tarkkailla vuodenaikojen vaihtelua.

Larix - Lehtikuusi

Lähes aina minulla on kamera mukanani. Koskaan ei tiedä, mitä mielenkiintoista tulee vastaan. Vuosien mittaan olen taatusti kuvannut samat kasvit, kivet ja männynkävyt kymmeniä kertoja. Etenkin näin keväällä luonto näyttää parastaan, pitkän talviunen jälkeen kasvien herääminen on jotenkin lumoavaa. En kyllästy lainkaan katsomaan silmujen muuttumista hiirenkorviksi ja lehdiksi. Vuohenputkienkin voimallinen vihreys tuo hymyn huulille - kunhan eivät kasva omassa kukkapenkissä. 


Tapaan kävellä reipasta tahtia pysähtyen välillä tähtäämään kameralla yksityiskohtia. Yksin kulkiessa pysähtelen enemmän ja otan samasta kohteesta useampia kuvia. Ukkokullan kanssa liikkuessa en voi jäädä pitkäksi aikaa yksittäistä valkovuokkoa kuvaamaan, koska samassa ajassa Ukkokulta on ehtinyt jo pitkälle. Tästä meidän "intervalliliikunnastamme" olen kertonut aiemminkin. Kuvaussessioideni jälkeen joudun laittamaan töppöstä toisen eteen rivakkaan tahtiin saadakseni Ukkokullan jälleen kiinni. 

Aegopodium podagraria - Vuohenputki

Luonnossa liikkuessani ja kävelyillä olen yhtä utelias ja tiedonhaluinen kasvien, lintujen ja ötököiden suhteen kuin kotipihallakin. Olisi kiva tuntea paljon enemmän kasveja. Kotiin päästyäni saatan kaivaa kasvikirjan esiin tai avata netin selvittääkseni kävelyreissulla näkemäni nimettömän. Tänä päivänä tiedon hankkiminen on todella helppoa. Netti on täynnä tietoa ja kirjasto pullollaan opuksia. 

Caltha palustris - Rentukka

Asiointiretkien jälkeen on aina tosi kiva palata kotiin ja kotipihaan. Iloitsen tavattomasti ajasta, jolloin sää sallii elämän laajentumisen pihamaalle. Ajasta, jolloin ei tarvitse pukeutua paksuihin vaatteisiin ja valmistautua siirtymään sisätiloihin varhain saapuvan pimeyden takia. Nyt nuo hetket ovat käsillä ja aina vain paranee. Kevään keikkuminen aiheuttaa välillä harmistuksen tunteita, jotka kuitenkin haihtuvat auringonpaisteen palatessa.

Prunus sargentii - Rusokirsikka

Tällaisia tuumasin postireissullani. Millaisin ajatuksin ja tunnelmin sinä otat kevään vastaan?


31 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen kirjoitus, jota oli mukava lukea. Melkein kuin olisin kulkenut mukana.
    Hiirenkorvat, vihertyvä maisema,linnunlaulu ja ensimmäiset kukat. Siinäpä se :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Tänään mustarastas lauloi aamulla niin kauniisti, että liikkeellelähtö viivästyi jäätyäni visertelyä kuuntelemaan.

      Poista
  2. Mukava oli lukea ajatuksiasi. Minä kävelin eilen postireissun. Kävin hakemassa lähikaupan pakettiautomaatista paketin. Kävelin sitten pitemmän reitin kautta kotiin, kun oli niin hieno ilma. Paljon oli katseltavaa ja ihania keväisiä juttuja. Käsileikkauksen vuoksi puutarhahommat ovat minun osalta nyt reiluksi kolmeksi viikoksi jäissä. Pitää ottaa käyttöön lainakäsiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävelyreissuihin saa aikaa uppoamaan, kun on pakko katsella kaikkea kaunista ympärillään.
      Toivottavasti saat riittävästi lainakäsiä, jotta oma kätesi toipuu hyvin leikkauksesta.

      Poista
  3. Tekeminen ei kyllä lopu. Melkein on muistutettava itseä, ettei saa ajatella kiirettä, vaikka näkee tekemistä odottavia asioita joka puolella :). Minäkin hankin noita istutettava taimia niin paljon, että se on tehnyt työmaata.
    Ihana kävelykierros mukanasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhatöissä tekeminen vie mukanaan ja ajantaju hämärtyy täydellisesti. Kiirekin on ihan erilaista, kuin muissa töissä. Ehkä se on enemmän intoa päästä kasvien ja mullan pariin.
      Nyt niitä taimia on hyvä istuttaa. Niistä riittää iloa vuosiksi eteenpäin. Mitäpä muuta sitä puutarhahörhö edes tekisi?

      Poista
  4. Allekirjoitan niin nuo sanasi siitä miten aina keväällä työtä riittää, vaikka syksyllä olisi tehnyt mielestään kaiken mahdollisimman valmiiksi. Ja jos ei suuremmin tarvetta töille olisikaan, niin meissä kaikissa asustava puutarhuri niitä kyllä keksii itselleen.
    Kauniita kuvia ja mukavia keväisiä ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, taidamme olla mestareita keksimään jotain uutta tai vanhan korjaamista. Mikäs on tehdessä, kun se tekeminen on mieluista ja valmista on mukava ihailla kerran jos toisenkin.

      Poista
  5. Minä olen vain sisäkukista juurruttanut uusia alkuja. Pihalla on tullut vain vähän kuopsuteltua. Eilen oli ihana lenkki yksin keväisessä luonnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hienot lenkkimaastot, joissa katseltavaa riittää. Eikö koirakaan lähtenyt kumppaniseksi?

      Poista
  6. Hyvä se on kävellä ja verrytellä välillä. Kun vaan malttaisi lähteä pois omasta pihasta, tuntuu että olen tällä hetkellä jumiutunut lapion varteen... Taidankin tehdä tänään kunnon venyttelyn vastapainoksi eiliselle maratonlapioinnille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, kun ei millään malttaisi lähteä kotipihasta asioita hoitamaan. Sinulla taitaa olla samanlainen varsi lapiossa. Siihen kun tarttuu, ei irti pääse. Vaan kyllä ne kävelylenkitkin virkistävät. Sen huomaa siinä vaiheessa, kun saa itsensä liikkeelle. Lähdepä siis sinäkin verryttelemään.

      Poista
  7. Kauniita kuvia on siellä postireissun varrella. Ennen mullakin tuli kauppa-ja postireissulla 6 km. Mieluiten pyörällä huruuttelin. Kävellen tuntui liian pitkältä, varsinkin jos ostoksia olisi tuonut. Nyt onneksi ei kaupat ole kaukana ja postiakin harvoin tarvitsee. Muuten saa kävellä sitten huvikseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily onkin mukavaa, mutta kameran kanssa liikkuessa on parempi jättää fillari kotiin. Kuusi kilometriä painavan kauppakassin kanssa on pitkä matka. Yleensä minulla on reppu selässä ja painavimmat haetaan autolla. Kiva, että kävelet huviksesi ja otat niiltä retkiltä kuvia meidänkin iloksemme.

      Poista
  8. Ymmärrän hyvin puutarhan uudistamisen vaikka on päättänyt ettei enää mitään uutta tai lisäystä. Teillä meni periaatteessa puutarha uusiksi kun lähimetsikkö kaadettiin ja aidan takana olevat maisemat uudistuivat.
    Kävelymatka postiin kuulostaa kivalta, meiltä tulisi yhteen suuntaan matkaa ehkä 15km :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä alkaa usein väsymys painaa päälle ja silloin tulee puutarhan suhteen tehtyä päätöksiä, joiden ei ehkä ole tarkoituskaan olla pysyviä. Vuodenvaihteen jälkeen into on jälleen palannut ja vauhti senkun kiihtyy.
      Metsän poistuminen ja valo-olosuhteiden merkittävä muutos on lisännyt muutostarpeita. Ja tuonut mukanaan runsaasti uusia mahdollisuuksia. Miksipä niitä ei huomioisi.
      Moinen postimatka jäisi kyllä kävelemättä. Ja pyöräilemättä. Meillä kylän keskustan palveluihin on lyhyt matka. Yhdistän huvin ja hyödyn hoitaessani kevyempiä asioita.

      Poista
  9. Ihanat kuvat. Rusokirsikka ja rentukat, niin keväistä. Sinulla on hyvänmittainen postimatka. Mekin pyrimme joka päivä kävelemään pitkä lenkki. Minäkin olen kokenut, että kävely tekee hyvää puutarhatyön ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sopiva kilometrimäärä asioiden hoitamiseen ja virkistymiseen. Kiireessäkin tuon kävelee edestakaisin. Tosin ajan kanssa on mukavampi kävellä ja kuvata siinä ohessa. Sinullakin taitaa kamera olla lähes aina mukana.
      Rentukoita tuntuu tänä keväänä kukkivan erityisen paljon.

      Poista
  10. Vinkkinä kasvien tunnistamiseen, havainnot voi halutessaan lisätä iNaturalist -palveluun https://inaturalist.laji.fi/. Tuohon verkkoversioon on helpompi laittaa kamerasta kuvia, ohjelmaa voi toki käyttää myös puhelinsovelluksena. Lajia ei tarvitse itse edes osata tunnistaa, vaan ohjelman tekoäly ehdottaa todennäköisiä lajeja. Havainnot varmistaa lopuksi joku asiantuntija, joten ei haittaa, vaikkei tietäisi yhtään mikä laji on kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota palvelua täytyykin kokeilla. Hyvä, että se toimii myös kännykällä, jolloin voi liikkeellä ollessa löytää nimen oudoille kasveille.
      Lämmin kiitos vinkistä!

      Poista
  11. Päivätyö haittaa puutarhanhoitoa:D ja vapaa-ajalle on niin monenlaista muutakin kuin puuhat puutarhassa, joten välillä ahdistus valtaa mielen ja kehon, kun ei meinaa ehtiä pihalle laisinkaan. Toki pakollinen kierros on tehtävä, mutta lenkkireissut joutuu jättämään liian usein väliin. Vaan valintakysymyksiähän nämä vapaa-ajan tunnit ovat. Ihana rusokirsikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat lapset on jo aikuisia, joten se helpottaa töiden järjestelyä. Nostan hattua niille, jotka pikkulapsiarjen ohessa jaksavat hoitaa myös puutarhaansa. Pyrin kasvukaudella hoitamaan mm. kodin siivoukset sadepäivinä, jotta hyvät ilmat jäävät ulkotöille. Aina ei tietenkään voi näin toimia. Leipominenkin on kesällä vähäisempää.
      Kylän keskustan kaksi rusokirsikkaa ovat nyt aivan upeita. Pian vuorossa on vaaleanpunaisten terälehtien sade.

      Poista
  12. Kiitos, että otit mukaan postireissullesi. Kevät on siellä jo niin pitkällä, rentukkakin kukkii.

    Minä olen huomannut, että postipakettiautomaatit ovat valtavan ruuhkaisia näinä poikkeusaikoina. Tänään piti hakea tilaamani puutarhatyökalut *köhhöh* aivan eri marketin aulasta kuin tavallisesti. Hieman huvitti kyykistellä lokerokoodia näpyttelemässä äärimmäisessä alanurkassa. Edellisellä kerralla kurkottelin äärimmäiseen yläkulmaan.

    Meinasin huoltaa fillarini ja hoitaa jatkossa posti- ja apteekkireissut kylälle polkien.
    Ensin pitää vain varmistaa, että tasapainoaisti on vielä tallella ja pysyn pystyssä. Harmittavia jälkijuttuja ne kaksi infarktia jättivät, yliherkät jalkaterät ja huonon tasapainon.
    Tulevana kesänä joudun muutenkin tulemaan toimeen ilman autoani, Perikunnan nuoremman ajokortin myötä voin kohta vain katsella autoni kääntyvän pihatieltä kaupungin suuntaan.

    Ihana rusokirsikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatka vielä, mikä olisi sinun ehdotuksesi kahden rusokirsikan tyhjään välitilaan?
      Nyt siihen jää multa-alue johon syksyllä upotan isot kasat kevätkukkien sipuleita. Joku pieni ja maltillinen pensas tai havu voisi ryhdistää aluetta talvella?

      Poista
  13. kauniita kevät kuvia ja aatoksia:)

    Kovasti unelmoin ja suunnittelen..
    hyvää viikkoa!,Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, samoin sinulle mukavaa viikonloppua!
      Suunnittelua on välillä pakkokin harrastaa, mutta unelmointi vasta mukavaa on. Siinä voi laittaa siivet lentämään.

      Poista
  14. mukavaa oli kulkea matkassasi postireissulla ja kuunnella tuumailujasi! mul postilaatikko paljon likempänä, joten siitä ei kovin pitkää lenkkiä kerry. juur ti aamuna vein taas pari korttia postiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postia tulee lähetettyä enemmän, jos postilaatikko on lähemmpänä. Minulla unohtuu välillä kortit moneksi päiväksi laukkuun, kun en muista niitä ensimmäisellä reissulla postittaa.
      Toisinaan teen tikusta asiaa ihan vain päästäkseni kävelylle ja katselemaan, mitä luonnossa tapahtuu.

      Poista
  15. Keväällä on kokonaisuudessaan ihanaa, kun kaikki alkaa taas kasvaa. Tuoksut tulevat talven jäjiltä. Kuraiset kulkureitit muutuu nurmikkoisiksi. Ihmisiä ilmestyy parvekkeilleen. Vaatteita voi keventää. Asiakkaitakin voi joskus viedä ulos helpommin, kun ei oo liukasta, eikä tarvii käyttää paljoa aikaa pukemiseen. Pihoille ilmestyy kukka-asetelmaistutuksia. Harmaat kerrostalotkin alkaa elää kevättä ja kesää.
    Kotona omalla terassilla voi juoda vaikka päiväkahvit. Kevät on paras vuodenaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettelemiisi positiivisiin asioihin ei ole paljon lisättävää. Kaikki nuo hienoudet ovat kevään tullen kaikkien käytettävissä.
      Terassikahvit ovat kyllä tänä keväänä jääneet vähiin, kun edelleen on aika koleaa. Ehkä viikonvaihteessa voisi tälläytyä lämpimästi ja avata terassikausi.

      Poista
  16. Kiitos Suvi! Kaksi isoa rusokirsikkaa kukkii kylän keskustassa. Kohta täytyy käydä katsomassa, kun vaaleanpunainen terälehtien pilvi leijailee maahan.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!