Sivut

lauantai 23. toukokuuta 2020

Tulppaanit aloittavat

Tulipa Pink Impression

Meikäläisen postaukset taitavat laahata jälkijunassa, kun kameraa ei ehdi juoksuttaa puutarhassa. Helatorstaina tapahtui säässä selvä muutos navakasta ja koleasta tuulesta huolimatta. Perjantai olikin sitten silkkaa kevätjuhlaa auringon paistaessa siniseltä taivaalta mittarin huidellessa kesäisissä lukemissa. Oi, millaista nautintoa.

Tulipa Pink Impression

Ilman muuta tulppaanit ovat lämmössä avanneet terälehtensä ja keikistelevät niin kukkeina ympäri puutarhaa. Kyllä niitä kannatti syksyllä multaan piilottaa monta pussillista. Peurat eivät ehtineet kaikkia syödä. Varsinkaan hitaampia, joiden nuput olivat vielä mullassa sorkkavintiöiden napsiessa lehtiä.

Tulipa Esperanto?

Kaikki tämän postauksen tulppukuvat on otettu ennen helatorstaita. Sateisen päivän iltana, jolloin vesipisarat ovat vielä kasvien lehdillä ja valuvat hiljalleen nuppujen terälehtiä pitkin maata kohti. Ehkä lauantaina ehdin kameran kanssa kuvaamaan avoimia kukkia ja keskittymään näiden kaunottarien ihailemiseen.

Tulipa Mount Tacoma

Kolea toukokuu on hidastanut kaikkien kasvien heräämistä. Toisaalta kukkaan ehtineiden sipulikasvien kukinta on kestänyt kiitettävän pitkään. Puutarhuri on saanut käydä tyhjäkäynnillä, kun joitain tehtäviä ei ole kylmien öiden vuoksi voinut viedä lainkaan eteenpäin. 

Tulipa ?

Monien muiden omituisuuksien ohella tämä kevät taitaa minun muistiini painua tomaattistressinä. Kurkut ja tomaatit ovat venyneet kellarissa mittaa hurjaa vauhtia. Pieniä kurkunalkuja on jo useita ja muutama tomaatinraakilekin löytyy. Sääennusteet ovat muutaman päivän ajan lupailleet lämpenevää ja se on herättänyt toiveet tomaattistressin laukeamisesta. Pääsevätkö ne vihdoin kasvihuoneeseen? Pulman ratkeamisesta taitaa tulla raportti myöhemmin.

Tulipa Purple Prince

Viime loppukesän ja syksyn mellastus lapion kanssa parilla istutusalueella puutarhassa on sipulien osalta johtanut yllätyksiin. Niin tulppaaneita kuin muitakin sipulikasveja nousee omituisista paikoista ja outoina yhdistelminä. Vaikka kuinka kirjaisi istutuspaikat ylös, on penkkien uudistamisen yhteydessä pakko tehdä pikaratkaisuja. Kun työtä on muutenkin paljon, ylös nousseet sipulit tulee usein tungettua ensimmäiseen sopivaan koloon. Mieluummin unohdan ne multaan kuin johonkin purkkiin odottamaan istutusta.

Tulipa Sylvestris

Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä monet sipulikasvit, myös tulppaanit, ovat nousseet erityisen runsaina. Monet sellaisetkin, joita ei mielestäni viime vuonna näkynyt ollenkaan tai hyvin vaisuina, esiintyvät nyt tiiviinä ja vahvoina porukoina. Parempi kuitenkin näin päin, vaikka olisikin vain kuvitelmaani.


Yllä olevaa näkymää ihmettelin jonkin aikaa. Lähinnä kummastutti lehtien runsas määrä suhteutettuna muutamaan tulppaanin kukkavarteen. Paikalla pitäisi kasvaa useampi eri laukka, vaikka vain joitakin nuppuja on ilmestynyt näkyville. Ehkä osa tulppaaneista ja laukoista on päättänyt tyytyä tänä vuonna pelkkiin lehtiin.

Tulipa Sun Lover

Pikkupuutarhan Kivipenkissä kasvaa vain yksi Sun Lover -tulppaani. Toki istutin sinne niitä enemmänkin, mutta maistuivat ilmeisesti hyviltä. Onneksi alapihalla kasvaa isompi joukko näitä Sun Lovereita ja osa niistä on jäänyt syömättä. Yksittäisinä tulppuina ne ovat hiukan onnettomia, mutta isommalla porukalla komeita "aurinkoja". Kukka on melkeinpä kuin pioni.

Tuomi

Helatorstaiviikon alussa tuomen kukat olivat vielä nuppuina. Perjantai-iltana tätä kirjoittaessani kukat ovat jo auki. Pian siellä täällä näkyy valkoisina loistavia puita. Tässä sohvalla istuessani näen myös puiston toisella puolella naapuritalon pihassa kukkivan tuomipihlajan. On se vaan kivaa, että toisten istuttamaa kauneutta pääsee muutkin ihastelemaan.

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille!


24 kommenttia:

  1. Istun tässä ikkuna auki (+4 astetta!) kuuntelemassa lintujen aamukonserttia. Aamulla plussan puolella siis. Aurinko paistaa ja paljon puutarhatouhuja mielessä.
    Meillä vasta tulppaanit kasvattavat nuppujen kokoa. Hitaan varmaa etenemistä tuntuu olevan tänä keväänä. Mikäs tänä keväänä normaalia olisi? Kauniita tulppaaneja sinulla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileän yön ja aamun jälkeen päivästä tuli mukavan lämmin. Lintujen konsertointi on juuri nyt parhaimmillaan. Toivottavasti sait edes osan puutarhatouhuista tehtyä. Eivät ne näköjään tekemällä lopu, ja uusia putkahtaa kaiken aikaa.
      Tänä keväänä yksi jos toinenkin asia tuntuu olevan epänormaalia. Aiheuttaa ajoittain hämmennystä, mutta eiköhän näistäkin ajoista ja kummallisuuksista selvitä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Minullakin tuntuu että osa laukoista kasvattaa nyt hurjasti lehtiä ja niitä on enemmän kuin ennen. Olisiko kuivat kesät auttaneet lisääntymisestä ja kukintaa on luvassa seuraavina vuosina? Tulppaaneja on tulossa mutta voi apua mitä värejä olen taas laittanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selityksesi lehtipaljoudesta saattaa pitää paikkansa. Toivotaan ainakin. Sama ilmiö on meillä monessa sellaisessa paikassa, joihin olen laukkoja vuosien mittaan istuttanut.
      Oletko ostanut mix-pussukoita alelaarista, vai mikä meni värien suhteen vikaan? Suunniteltuinakin sipuli-istutuksissa yllätykset eivät ole harvinaisia. Toivottavasti puutarhastasi nousee hyviäkin värejä.

      Poista
  3. Tänä vuonna ei tulppaanien kukinta vain vilahda ohi, mikä on ihan hieno juttu. Ehtii fiilistellä - ja kuvatakin toivottavasti. Minä roudasin tänään tomaattien pääjoukon kasvariin. Meillä ei vielä tuomet kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tosiaan, että tulppujen kukintaa ehtii ihastella ja kuvata vähän pidempään. Sen verran oli tänäänkin lämpöä, että nuput avautuivat. Mutta ei läkähdyksiin saakka.
      Ahaa, sinullakin tomaatit ovat muuttaneet. Minä vein eilen ja peittelin yöksi tuplaharsoilla ja lisäsin lämmittimen. Toivotaan parasta.

      Poista
  4. Kauniin värisiä tulppaaneja. Minullakin Darwin- hybridit aloittivat aurinkoisemmissa penkeissä kukintansa. Varjoisemmassa kasvupaikassa ne ovat vielä nuput suljettuina. Toisaalta kiva, kun kaikki eivät kukikkaan yhtä aikaa, vaan väri- iloittelusta saa nauttia hieman pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin syksyllä eniten Darwin-tulppaaneja, jotta kukintaa riittäisi useammaksi vuodeksi. Erikoisuudet ovat ihania, mutta ei niistä pitkään iloa riitä. Hyvä idea istuttaa tulppaaneja myös vähän varjoisempiin paikkoihin.

      Poista
    2. Erikoisuudet tahtovat valitettavasti olla pahimmillaan vain yhden kevään ilo. Darwin - hybridit sen sijaan kukkivat joka kevät.

      Poista
  5. Kauniita tulppaaneja <3 Nauratti ääneen tuo lapion kanssa mellastus puutarhassa. Minä siivosin kukkapenkin viime kesänä ja nyt en muista mitä kasvaa missäkin kohti - ja kasvaako ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein ne fiksusti aloitetut istutusalueiden uusinnat muuttuvat silkaksi mellastukseksi, kun väsymys painaa selkää kumaraan. Silloin suunnitelmallisuus kaikkoaa. Älä siis huoli, tarkoista listoista ja muistiinpanoistani huolimatta moni viime syksyn asia on painunut unholaan. Kierrän penkkejä siinä toivossa, että koen jonkinlaisen valaistumisen eli käytännössä näen, mitä mullasta mistäkin nousee.

      Poista
  6. Eikö olekin! Tänään tulppaanit ovat auringon lämmössä avautuneet hienosti. Alkaa olla ihan oikea kevättunnelma.

    VastaaPoista
  7. Nämä säät antavat vautia kesän tulolle! Laukkojen lehtien määrä on meilläkin suuri, mutta en ole edes ajatellut, että siinä voisi olla jotakin outoa. Nuppuja sen sijaan näyttää olevan viime kesää enemmän. Ihanaa, kun tulppaanit vihdoin aukeavat runsain mitoin - jos eivät ole sitten menneet jonkun "lautaselle"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu on laittanut kasveihin vauhtia. Lämpö tuntuu hyvältä varmasti kasveista ja niin tuntuu puutarhuristakin.
      Ei kai noissa lehdissä sinänsä mitään ihmeellistä ole. Yleensä niitä ei noissa parissa paikassa ole tuota määrää.
      Toivottavasti tulppaanisi ovat sinun "lautasellasi" eli puutarhassasi.

      Poista
  8. Aivan ihania tulppaaneja. Ja parasta on se, etteivät ne juuttaan sorkkaeläimet syöneet sinulta kaikkia. Saat nauttia kukista, me kuvistasi.

    Täällä tullaan pikkuisen jäljessä, tulppaaneissa on jo pulleat nuput mutta ihan vielä eivät uskalla avautua. On mielenkiintoista nähdä millaisia värioksennuksia olen onnistunut laatimaan yläpihan näkyvimmälle ja keskeisimmälle paikalle. Pakkauksia viime syksynä nurmikolla pyöritellessäni tein mielestäni harmonisia ja kauniita kokonaisuuksia, jännää nähdä mitä sieltä tulee.
    Jännittävintä tässä on kuitenkin kukinta ylipäätään, aiempina keväinä on ihan ykköskukkia nähty koska myyrä...

    Laukoilla on hurjat lehdistöt, toivottavasti edes joku muistaa kukkia.

    Huimaa tahtia kevät harppoo eteenpäin, tämä on ehdottomasti mieluisin vuodenaika minulle.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peura ovat näköjään olleet valikoivia, sillä valtaosa Darwin-tulppaaneista on jäljellä. Tai sitten juuri niiden nuput olivat vielä mullan kätköissä. Niin tai näin, kaunista katseltavaa.

      Ihailen ihmisiä, jotka malttavat miettiä väriyhdistelmiä. Minulle tulee syksyllä aina istutusväsymys ja viimeiset sipulit tungen multaan suorastaan vimmalla. Paikat olen miettynyt, mutta väreihin ei enää jää tarmoa.
      Kiva, etteivät myyrät ole tänä vuonna mellastaneet puutarhassasi. Harmittaa, kun istutustyö menee jonkun muihin suihin.

      Kulunut viikonloppu on ollut kunnollista esimakua kesästä. Kyllä onkin nautittu ja jopa syöty ensimmäinen ateria pergolassa. Eikä tullut edes kylmä, vaikka paitahihasillaan istuttiin ruoan jälkeenkin.

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  9. Kauniisti tulppaanisi ovat kukassa. Meilläkin on nupulla ja joitakin auki. En syksyllä kovinpaljon istuttanutkaan uusia. Varjosemmassa on kukinta pidempi aikanen ja tuonne mehtäalalle enimmäkseen istutin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopun lämpö on saanut tuppaanit avautumaan kauniisti. Yöllä on sen verran viileämpää, että kukinta ei ole ehkä hetkessä ohi.
      Tavallista vähemmän minäkin syksyllä tulppaaneja istutin ja niistäkin peurat verottivat osan. Onneksi eivät kaikkia ja nyt pääsen niistä nauttimaan.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Kauniita tulppaaneita! Onneksi peurat eivät saaneet täydellistä tuhoa aikaiseksi puutarhassasi. Laukat saattavat puskea nuppunsa hetken myöhemmin esille. Ainakin meillä käy aina niin, että lehdet alkavat jo kellastua ennen kuin nuput ovat nousseet näkösälle. Täällä ensimmäiset tulppaanit ovat kukkineet joitain päiviä, seuraava erä nupulla ja osa vasta noussut kurkistelemaan maanpinnalle. Vähän ollaan normaalista jälkijunassa, mutta huimaa vauhtia ollaan näiden lämpöjen saattelemana kiritty aikataulua kiinni. Koivutkin jo vihertävät. Kesäisen lämmintä alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkojen nuppuja on jo jonkin verran näkyvissä, vaikka kuvittelin istuttaneeni niitä enemmän.
      Lämpö sai meidänkin tulput kiirehtimään. Osa on jo täysin auki, osa vasta kurottaa nuppujaan kohti yläilmoja. Ihan kiva, ettei kaikki kuki ohi hetkessä. Viikon verran minusta puutarha on edellisvuotta jäljessä joiltakin osin. Kärhöistä useimmat selvästi etuajassa.
      Viikko näyttää alkaneen hyvässä säässä. Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa sinulle!

      Poista
  11. Kauniita pisarakuvia! Täälläkin saisi vähän sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osassa maata on ilmeisesti aika kuivaa. Meillä satoi toukokuun puolivälissä aika runsaasti, eikä maa ole täysin kuivaa. Jospa tulisi sellaisia leppoisia yösateita ja päivät saisimme nauttia auringosta.

      Poista
  12. Tulppaaneja minulla ei ole mökillä ollenkaan paitsi yhden tuppaan istutin joka nyt on mukavasti nupuilla. Ehkä myöhemmin puutarhan puolelle voisi kokeilla näitä Darwin lajikkeita. Sinulla on aika montaa lajiketta ja yksi Sun Lover on todellakin kuin pioni 🤗.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin viime vuonna enemmän Darwin-lajikkeita, jotta niistä olisi iloa myöhempinäkin vuosina. Erikoisuudet katoavat nopeasti, niin kauniita kuin ovatkin. Sun Lover on täysin aukinaisena iso ja komea.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!