Sivut

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Kanttauskierros loppuun



Viikontakaiset sateet ja sen jälkeen saapunut lämpö ovat saaneet puutarhan rehevöitymään melkoisesti. Tuntuuko vain, vai onko kaikki tänä vuonna tavallista aikaisemmassa? Varjoliljat, pionit, osa ruusuista, kellukat ja moni muu pukkaa nuppuja ja aukookin niitä jo aktiivisesti. Hedelmäpuiden ja koristeomenoiden kukinta tuli ja meni, mutta syreenit jatkavat. Oksat suorastaan notkuvat kukkien paljoudesta.

 Päivänliljapenkki

Viime viikonloppuna jatkoin kanttaamista ja sain kesän ensimmäisen kierroksen tehtyä. Hetkeen ei tarvitse kanttauspuuhiin ryhtyä, sillä muutaman vuoden säännöllinen kanttaaminen tuottaa kiitettävää ja pitkäkestoista tulosta. Nurmikko ei helpolla istutusalueille leviä ja yksittäiset rikat saa penkeistä tavallisen ylläpitosiivouksen avulla pois kohtalaisen helposti.


Viimeiset kanttaukset tein kilvan sadepilvien vyörymisen kanssa. Marjapensaiden kanttaus sujui vielä auringonpaisteessa, mutta rinteen alareunan loppumetreillä sadepisarat jo putosivat päähän. Tuumasin, etten ole sokerista, enkä kastumalla sula. Urakan päätteeksi työvälineet kyllä vein paikoilleen juoksuaskelin ja sitten sisälle ja suihkuun. Sunnuntai-iltana leikkasin vielä pitkäksi venähtäneen nurmikon, jotta voisin aloittaa uuden viikon nauttimalla  puutarhan siististä ulkoasusta.

Ornithogalum nutans - Nuokkutähdikki


Alapihan kotikiven kupeeseen istutin syskyllä nuokkutähdikkiä. Se sopii hyvin vieressä kasvavan kääpiöhopeakuusen pariksi. Kerrankin minullakin joku väri sointuu ympäristöönsä.  Harmaa tiikerikissani Juuso nukkuu ikiuntaan kotikiven kupeessa hänkin. Kaikki harmaat kaverit siis samassa paikassa. Etualalla sulkaneilikankin kasvusto on hopeanharmaata.

Rhodorendron Nova Zembla

Rhodoista Cunningham's Whiten kukinta on jo ohi. Nova Zembla availee muutamaa hassua kukkaansa ja kaksi Catawbiense Grandiflorumia sitten kukkiikin useamman kukan voimin. Pelkäsin rhodojeni menehtyvän tai ainakin kärsivän liikaa lisääntyneestä paisteesta. Toistaiseksi ne näyttävät päinvastoin virkistyneen verrattuna sankan metsikön varjossa elämiseen. Nyt ne saavat kevyttä varjoa suhteellisen nuoresta tuijarivistöstä ja rajalla kasvavasta isosta tuomesta.

Verbena bonariensis - Jättiverbena

Kylvöhistoriani ensimmäinen jättiverbena aloittaa kukinnan. Minulla oli tuuria jättiverbenan kanssa, sillä vaikka kylmäkäsittelyssä olleista siemenistä ei yksikään itänyt, kokeeksi pesuhuoneen lattialämmössä olleista kylvöksistä osa iti hyvin. Neljä tainta jatkoi kasvuaan ja päätyi nyt terassilla olevaan isoon ruukkuun. Taimia olisi pitänyt latvoa, mikä jäi tekemättä. Siksi kasvi on hassun näköinen pitkäksi venyneine huiskuloineen. Hassu ulkonäkö ei himmennä onnistumisen iloa. Toivottavasti saan kuvata jättiverbenaani vielä lisääkin.

Tukikepit peittyvät aikanaan lehdistön lomaan

Kelloköynnösten kanssa kävi vähän huonommin. Ne itivät ja kasvoivat loistavasti. Osan istutin jo kellarissa ollessa isoihin muoviruukkuihin. Pergolan sisäänkäyntiin tarkoitetut jätin odottamaan lämpimämpiä kelejä, jotta voisin laittaa ne kahteen isoon keramiikkaruukkuun. Ruukut ovat mullalla täytettyinä niin painavia, etten olisi jaksanut kantaa niitä kellarista ulos.

Huonovointinen kelloköynnös on jo toipumassa

Istuttaessa olin ehkä liian kovakourainen tai huolimaton, sillä osa keramiikkaruukkuihin laitetuista taimista otti ja kuoli. Laitoin istutetuille taimille harsot suojaamaan niitä alkuun auringolta ja öisin mahdolliselta kylmyydeltä. Muoviruukuissa kasvuun lähteneet saivat harsoista huolimatta muutamia vaurioita, jotka ovat alkaneet korjaantua. Sen sijaan painaviin ruukkuihin istutetut, eloon jääneet ovat vasta nyt aloittaneet kasvunsa. Kun on kahden edellisen kesän aikana tottunut komeaan kasvustoon, näyttävät kelloköynnökset nyt aneemisilta. Jatkossa siis istutus isompiin ruukkuihin aiemmin ja huolellisuutta joka vaiheessa. Oppia ikä ja kaikki tässäkin asiassa.

Naapurin magnolia

Naapurissa kasvaa ja kukkii ihastuttava magnolia. Siinä on lukuisia nuppuja, jotka näkyvät väripilkkuina meidän keittiön ikkunasta katsoessani. Kävin kuvaamassa magnolian avautuneita nuppuja. Näiden ihanuuksien katseleminen johti taas tuttuun pähkäilyyn: milloin ja minne omaan puutarhaani tällaisen istuttaisin?

Kiemurapenkin lemmikkikukoistusta

Sieltä täältä on taas kertynyt joukko istutettavia taimia. Kovasti haluaisin saada ne maahan, mutta näin lämpimällä säällä taitaa olla parempi pitää kasvit purkeissaan ja odottaa hetki, kunnes helteet hellitävät. Halusimme tai emme, niin yleensä käy. Jos kuiva ja aurinkoinen sää jatkuu, otan istutusasian harkintaan.


Yllä oleva kuva on voimakkaasti suurennettu, sillä kamerani zoom ei ulotu  kovin pitkälle. Joka päivä isokokoinen rusakko loikkii puiston halki. Usein se oikaisee yläpihamme halki tielle ja naapureiden pihaan. Tuolla se istuu leikkipaikan toisella puolella miettimässä, mihin suuntaan lähtisi. Tällä kertaa se päätti mennä erään lähinaapurin pihaan.

Aronia

Nauttikaahan viikonlopusta ja upean lämpimästä auringonpaisteesta!



22 kommenttia:

  1. Onpahan hienosti kantattu! Minä otin eilen riskin ja istutin parit taimet! Eilen huolestuneena seurasin niitä ja odotin, että paikka varjostuisi. Olen niin malttamaton! Toivottavasti se ei kostaudu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttamaton olen minäkin, mutta nyt yritän sinnitellä ja odottaa kosteampia ja viileämpiä säitä. Sen verran on lämmintä ja kuivaa, ettei tuoreita istutuksia passaa unohtaa kastelematta. Viikolle on kyllä luvassa ukkosta ja sadetta, joten toivotaan silloin apua taimillesi.

      Poista
  2. Voi, miten siistiltä näyttää, kyllä kanttaaminen kannattaa! Jättiverbena täälläkin availee nuppujaan, se kappale, jonka talvetin kellarissa. Muut siemenkylvötaimista eivät vielä kuki, mutta voivat muuten hyvin. Minun kelloköynnökseni saivat liikaa aurinkoa ja tuulta ja osa lehdistöstä vaaleni, mutta ovat sentään vielä hengissä. Ihana magnolia naapurissasi. Ostin viime syksynä jonkun alemagnolian taimen ja hengissä se vielä on, katsotaan, kestääkö niin monta vuotta, että saan nähdä sen kukkivan:) Voi noita jäniksiä, niitä on tosi paljon - täälläkin! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kyllä itsekin tyytyväinen kanttaustuloksiin. Hienoa, että onnistuit talvettamaan jättiverbenan. Aion itsekin kokeilla. Saapa nähdä, kuinka käy. Viime vuonna kelloköynnöksiini tuli pieni aurinko/tuulivahinkoja, mutta hyvin ne korjaantuivat, eikä niistä näyttänyt mitään haittaa kasvien jatkon suhteen olleen. Nyt kelloköynnökseni ovat huonon näköisiä, mutta eloa niihin on viime päivinä tullut. Ehkä selviän säikähdyksellä, toivon.
      Pitääpä kysyä, kuinka kauan naapurin magnolia on heillä ollut. Kokoa sillä ei ole paljon, mutta kukkia tosi monta.
      Viikonloppu on jo lopuillaan ja mukavan lämmintä on ollut. Antoisaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Minustakin tuntuu, että kukoistukset meillä tulevat aikaisemmin kasvit ovat isokokoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti leudolla talvellakin oli vaikutuksensa. Nyt on todella rehevää ja kukoistavaa joka puolella. Paras aika kesästä meneillään.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Minulla iti jättiverbenat hyvin mutta kasvu on ollut hidasta, pisin on vasta 20cm korkea. Enkä ole muuten latvonut niitä. No taitaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kokeiluksi. Minä olen joitain istuttanut mutta sitten joutuu kastelemaan, ensi viikolle oli luvassa sateita ke-to, toivottavasti tulee sillä tarvetta on. Täällä kanttauskierros jatkuu vielä mutta onpa vaan mahtavaa miten siistin lopputuloksen sillä saa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin vasta jälkikäteen, että jättiverbena olisi kannattanut latvoa. Toki sen olisi voinut itsekin päätellä, vaan aina joku ohje menee ohi silmien ja korvien.
      Viikolle on tosiaan luvassa sadetta, joskin myös aika lämmintä. Meillä satoi viikko sitten useana päivänä ihan kunnolla, mutta toki vesisade on taas tervetullutta. Kunhan ei päivätolkulla sada ja jääkaudeksi muutu. Sääkarttojen mukaan kuivuutta riittää isossa osassa Suomea.
      Puutarhasi on niin suuri, että siellä kantattavaa riittää. Siistiä kanttaamisella saa ja vuosien mittaan homma helpottaa, kun suurimmat ruohokeskittymät on saatu pois.

      Poista
  5. Kauniilta näyttää. Aurinkoista viikonloppua.💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Viikonloppu on ollut lämmin ja aurinkoinen. Niinpä aika on hurahtanut puutarhatöissä ja vasta nyt ehdin lukemaan ja vastaamaan kommentteihin.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Siistit ja huolitellut kanttaukset tuli. Komiat kelloköynnökset jo on, minä en tänä vuonna jaksanut edes laittaa niitä, kun ei ne täällä tahdo ehtiä kukkaan. Tuo toipuu tuosta hyvää vauhtia.
    Viikonloppu aloitettu mattojen pesulla, ens viikolla jatkuu... Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset ovat jo alkaneet toipua ja lykätä uusia versoja. Loppukesästä ne ovat toivon mukaan ihan toisen näköisiä. Kukkiakin odotan, tietysti.
      Nyt onkin hyvät ilmat pestä ja kuivata mattoja. Ajattelin aloittaa vuodevaatteiden pesun.
      Viikonloppu tuli ja meni. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Aivan ihana näkymä päivänliljapenkin suuntaan, todella kaunista!
    Onnittelut kanttausurakan loppuun saattamisesta, minulla on vielä tekemistä siinäkin lajissa.
    Minä en ole vielä koskaan kasvattanut jättiverbenaa, hieno onnistuminen. Harmi taas epäonni kelloköynnösten kanssa, ehkä ne kirivät vielä lämmössä. Minä pidin myös hallaharsoa auringon / kylmän suojana alkuun, se oli hyvä apu. Kyllä näitä epäonnistumisia tulee aika-ajoin, vaikka kuinka olisi aikaisempaa kokemusta. Minulla on ollut tällä kasvukaudella ongelmia sekä kosmoskukkien että tsinnioiden kanssa, viime vuonna ne onnistuivat niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla ihan höppänä, mutta tykkään katsella kanttausurakan lopputulosta. Kaikki on paljon siistimmän ja ryhdikkäämmän näköistä.
      Kelloköynnökset ovat vielä vähän ruman näköisiä, mutta ovat alkaneet jo kasvattaa uusia versoja ja kurkottavat matkalle korkeuksiin. Harso minullakin oli alkuun sekä auringon että tuulen ja yökylmyyden vuoksi.
      Esikasvatin muutaman tsinnian ja kosmoskukan. Kosmokset ovat kasvimaan reunassa. Sen sijaan tsinnioille kävi hassusti. Laitoin ne ruukkuun ja ruukun kasvihuoneen avoimen oven eteen hetkeksi. Tuuli paiskasi oven kiinni, jolloin ruukku kaatui ja tsinniat menivät poikki. Ei niistä enää taida mitään tulla.
      Eikö ole jännä, että vaikka kuinka tekisi asiat mielestään joka vuosi samoin, yhtenä vuotena ei vaan onnistu. Ei lannistuta vastoinkäymisistä, seuraavana vuonna taas uusi yritys.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Pitäisi joskus itsekin kokeilla jättiverbenan kasvatusta. Toivottavasti kelloköynnöksesi toipuu ennalleen. Minulla kelloköynnös on kasvihuoneessa ja näyttää viihtyvän siellä hyvin.
    Kauniilta näyttävät kanttaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti onnistut jättiverbenan kanssa. Sinullahan on ilmiselvästi puutarhurin peukalo.
      Kelloköynnökset ovat jo alkaneet toipua. Vielä ovat vähän rähjäisen näköisiä, mutta uusia versoja työntyy vähän joka suunnasta.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Kaunis on kanttauksen lopputulos. Kauniita näkymiä puutarhassasi muutenkin! Kelloköynnöstä en nyt laittanukkaan kasvamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Yksi kesä menee hyvin ilman kelloköynnöstäkin. Kaikkea kaunista on yllin kyllin, kunhan vain osaisi valita niistä yhden eikä kaikkia.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunis ja siisti lopputulos! Kiva, että jättiverbenoista osa kuitenkin onnistui ja pääset nauttimaan niiden kukinnasta. Täällä kunnon sadetta ei ole ollut aikoihin, tosi kuivaa alkaa jo olla. Toivottavasti pian sataisi. Ihania kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En meinannut uskoa silmiäni nähdessäni kylmäkäsittelemättömien siementen itävän. Joskus sattuu positiivisiakin kömmähdyksiä.
      Sääkartan mukaan isossa osassa Suomea on kuivaa. Viikolle on luvattu sadetta. Toivottavasti ennustus toteutuu. Taivaallinen kastelu on parasta kasveille, varsinkin tuoreille istutuksille.
      Samoin sinulle kivaa kesän jatkoa!

      Poista
  12. Ooh, kyllä kantattu istutusalue on sitten kaunis😍

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!