Sivut

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Laukaten kesäkukkiin



Sateen ropistessa ikkunoihin on aikaa katsella kukkakuvia tältä kesältä vähän taaksepäinkin. Kolean kevään jälkeen saapunut helle laittoi puutarhan tapahtumat vauhdilla eteenpäin ja siksipä monen kasviryhmän osalta raportointi jäi vähiin tai kokonaan väliin.

Allium atropurpureum - Viinilaukka

Ukkolaukkojen kukinta meni aika nopeasti ohi. Tulihan niitäkin kuvattua, mutta tänä vuonna vähemmällä intensiteetillä. Kuvan viinilaukka kavereineen kasvoi tavallista suuremmaksi ja korkeammaksi. Aika hieno väri, vai mitä!

Allium christophii - Tähtilaukka

Ensimmäisen kerran istutin tähtilaukkaa. Sipulipussi oli tarttunut jostain myymälästä sen kummemmin pohtimatta ja vasta kukkavarren venyessä ja kukan kehittyessä aloin ihmettelemään, mikä jätti sieltä oikein putkahtaa. Itse kukan halkaisija on noin 25 cm. Silti kukka ei ole mikään möhkäle vaan siro ja ilmava. Istutin useita eri sipuleita kasvimaan reunalle, aivan aidan viereen. Tilaa siellä kyllä on, mutta omasta näkökulmasta ehkä enemmän puutarhan takamaata. Kenties joku puistossa kävelijä pääsi nauttimaan tähtilaukasta minua enemmän.

Allium nevskianum

Lähikuva kertoo hyvin, miten osuva nimi tähtilaukka on. Oikeastaan joukko lilasävyisiä tähdenlentoja. Tämä laukka kukki aika pitkään. En olekaan muistanut katsella tarkemmin, millainen siemenkota kukinnosta on kehittynyt.

Allium caeruleum - Sinilaukka

Jos on tähtilaukalla kokoa ja näköä, tämän kesän sinilaukka oli sitäkin pienempi. Ja edellissyksyjen sipuleista nousi ainoastaan yksi. Taisi jäädä penkissä vauhdilla kasvavien ja rehottavien perennojen jalkoihin. Konkreettisesti, sillä päivänliljojen lehdet ovat vallaneet tilaa entistä enemmän.

Allium veniále - Hietalaukka

Hietalaukkaakin istutin muutama vuosi sitten useamman, mutta yksi ainokainen nousi tänäkin vuonna ilokseni.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Jos olemme saaneet sateita yllemme, myös tuuli on ollut säännöllinen vieraamme. Muutaman kerran on ollut suorastaan myrskyistä. Jos sateen välissä ehtiikin muutaman räpsyn kukistaan ottaa, navakka tuuli aiheuttaa kuvatarkkuuden suhteen ongelmia. Tuoksunherneitä kuvatessa tuli sellainen olo, että ne yrittävät  paeta pois kuvauspaikalta - tuulen mukana.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Kerrankin tuoksuherneiden kylvö ja kasvatus on mennyt nappiin. Istutin esikasvattamani tuoksuherneet kahteen suureen ruukkuun, joista toinen on kasvarin nurkalla ja toinen porakaivon kannella. Esikasvatuspoteissa kullakin tuoksuherneellä oli nimilappu. Isoon ruukkuun siirrettäessä nimet menivät sekaisin.

Papaver somniferum - Pioniunikko

Lila pioniunikko seikkailee puutarhassani ja sitä on nykyisin vähän joka penkissä. Pari päivää sitten kävin sadekuurojen välissä kiskomassa muutaman ison pioniunikon pois sipulien ja tillien välistä. Kokeilen, miten pioniunikot pärjäävät maljakkokukkina. Poimimissani unikoissa oli jo isot nuput, joten uskoisin niiden myös avautuvan.

Centaurea cyanus - Ruiskaunokki

Niinikään esikasvatin ruiskaunokkia. Mix-pussillisesta tuli valkoista, perinteistä sinistä ja jännää tummaa ruiskaunokkia. Pussin loput laitoin kasvimaalle parsojen väliin. Alkavat pian avata nuppujaan.

Centaurea cyanus - Ruiskaunokki

Rankkasateiden ja kovan tuulen vuoksi ruiskaunokeista iso osa on makuuasennossa. Tänä kesänä tuettavaa onkin riittänyt. Harva se päivä pitää viritellä kaikenlaisia tukisysteemejä, kun perinteiset keinot ja välineet on jo käytetty lukuisten kasvien pystyssä pitämiseksi.

Dahlia

Tänä vuonna en istuttanut  maahan ainuttakaan daalia. Kaikki daaliat ovat isoissa terassiruukuissa. Vanhoista daalioista vaaleanpunainen kaktusdaalia on aloittanut kukinnan.

Dahlia Sneezy

Uusina daaliaostoksina ruukuissa on valkoista Sneezyä, jonka kuvan löysin Navettapiian puuhamaa -blogista. Hänellä tämä daalia on kukkapenkissä, jossa se olisi ehkä kauniimpi kuin ruukussa asuessaan. Tykkään matalammista daalioista, koska ne pysyvät paremmin pystyssä, eivätkä vaadi niin paljon tilaa.

Rosa Polyantha-ryhmä 'The Fairy' - Maanpeiteruusu

Keväällä tilasin nettikaupasta kolmen kappaleen paketin The Fairy -maanpeiteruusua. Vuosia sitten ostin samalla tavoin Sommerwind -maanpeiteruusua, joka vietti kesän ruukussa ja jonka siirsin syksyllä Vasenrinteeseen. Siellä se on viihtynyt hyvin ja juuri nyt se on täynnä pian avautuvia nuppuja.

Ruukussa maanpeiteruusu The Fairy

Olisi ollut viisaampaa istuttaa kukin kolmesta ruususta omiin ruukkuihinsa, mutta taimet olivat saapuessaan aika ressukan näköisiä. Eivät ole enää. Taitavat kohta vyöryä ulos ruukusta ja ryhtyä etsimään vakituista asuinpaikkaansa. Aion istuttaa nämä maanpeiteruusut rinteeseen. En vain vielä tiedä, istutanko Vasen- vai Oikearinteeseen.

Päivänliljapenkki

Paljon olisi puutarhassa tekemistä. Keskiviikkona siivosin yläpihan hiekkakäytäviltä tuulen riepottamia vaahteranoksia, käpyjä ja ties mitä roskaa, jota puista oli lentänyt. Sadevesi on myös muodostanut ruskeita puroja, jotka koostuvat lähinnä koivunsiemenistä ja muuta pienemmästä sälästä. Ihmeekseni sateeton hetki kesti sen verran pitkään, että ehdin jopa pikajuoksua leikata nurmikon. Viime metreillä lautasen kokoiset pisarat jo ropisivat olkapäille, mutta sainpa jotain konkreettista aikaiseksi.

Aristolochia macrophylla - Piippuköynnös

Sade ei suinkaan estä suunnittelemasta ja niinpä paperille on syntynyt luonnos kasvien siirtojärjestyksestä. Jonkinmoinen karuselli on taas tulossa. Ihan mistä tahansa ei voi aloittaa, koska siirrettävistä syntyy ketju. On siis ensin kaivettava jotain pois yhdestä paikasta voidakseen siirtää sinne jotain toisesta paikasta, jonne taasen on siirtymässä kasvi kolmannesta paikasta. Jokunen kasvi on myös purkeissa odottamassa istutusvuoroaan.

Sempervivum tectorum - Mehitähti

Perfektionistina minua häiritsee, etten pääse toteuttamaan siirtosuunnitelmiani puutarhassa. Ensin oli kuivuuden vuoksi parempi antaa kasvien olla paikoillaan ja nyt tulee päivä toisensa jälkeen vettä. En ole sokerista, joten kastuminen on pienin ongelma. Pikemminkin kaivaminen litimärässä mullasta ei innosta. Jatkuvissa sadekuuroissa on se hyvä puoli, ettei tule alituiseen kierreltyä katsomassa odottavia työmaita. Kunhan tulee päivä, jolloin on vähän pidempi tauko sateessa, ryntään aloittamaan urakkani. Näköpiirissä sellainen saattaa jo olla, joten enpä vaivu epätoivoon.


Henkisen puolen kannalta olisi hyvä päästä lapiohommiin ja saada ajatukset muualle. 87-vuotias äiti joutui maanantaina sairaalaan verenmyrkytyksen vuoksi ja 92-vuotias muistisairas, lähes sokea isä pääsi siksi aikaa hoivakotiin. Äiti on huonossa kunnossa, mutta hoito on alkanut purra. Isällä on ikävä äitiä. Kumpikin on hyvässä hoidossa


Sääherra saisi nyt rauhoittua ja löytää jonkinlaisen kohtuullisuuden. Torstaiaamuna mittari näytti +9 astetta, mutta päivän mittaan lämpötila sentään nousi +16 asteeseen. Lauantaiksi on luvassa jälleen kunnon sateita ja kovaa tuulta. En siis ainakaan olopihan puoleisia, täpläkuvioisiksi muuttuneita ikkunoita ala pesemään.

Mukavaa heinäkuista viikonloppua kaikille!


Pilvetön taivas ei sada,
maa ilman ihmistä ei kukoista.

- Kiinalainen sananlasku - 




 

34 kommenttia:

  1. Minäkin harrastin lähes juosten nurmikon leikkuuta. Pieni ala jäi leikkaamatta, kun sade alkoi. Olen tehnyt todella vähän puutarhatöitä koko kasvukautena. Tuota viinilaukkaa olen aikonut monta kertaa kaivaa maahan, aina se on jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme siis harrastaneet "luonnonmukaista" kuntosalihommaa kumpikin. Ehkä loppukesän sää tarjoaa enemmän hyviä puutarhasäitä, toivotaan.
      Pitäisi kukinnan aikaan kirjata kaikki jatkoon menevät kasvit. Sipulitilausta tehdessä ei välttämättä enää muista, mitä on keskikesällä miettinyt. Laitankin nyt heti paperille, että lisää viinilakkaa. Tee sinäkin niin.

      Poista
  2. Upeasti tuo pilvi vyöryy kohti, niin sadetta on saatu aivan riittävästi.
    Laukat ovat tosiaan laukanneet ja kukinnat jääneet vähiin. Tähtilaukka on tähti ja varsinkin sen kuiva kukinto on tähtiä täynnä.
    Täälläkin odottaa pieni projekti, nyt kun autokatosten kattoremppa on edennyt vastapäisen talon osalta voin aloittaa tuon työn. Meidän autokatos on viimeinen joka valmistuu mutta ne työt eivät aiheuta mitään järjestelyjä kasvien suhteen.
    Sateet toivat puutarhaan rehevyyttä ja nyt on todella siistimisen paikka ja tähän toivotaan ainakin muutaman päivän poutaa. 👍
    Eniten tuo ns puutarhan ”liika rehotus” vaivaa vain meidän omaa silmää ja vieras tuskin sitä huomaa tai edes ymmärtää siihen kiinittää huomiotaan.
    Hajuherneet ja ruiskaunokit. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, liika rehotus on kyllä puutarhurin omissa silmissä. Sateiden jälkeen myös niskassa ja nilkoissa, kun käytäville kaartuvat kasvit kastelevat ohi- tai pikemminkin läpikulkijoita.
      Pilvet ovat vyöryneet tasaista tahtia kohti tonttiamme ja sen jälkeen pudottaneet vesilastinsa pihallemme. Tänään on ollut hieno päivä ja sen olen käyttänyt rästitehtävien purkuun. Hyvältä tuntuu.
      Laitapa pieni raporttipostaus autokatosrempan aiheuttamasta projektista.

      Poista
  3. Onpa teillä tullut tiheään sateita! Tuo juokseminen ruohonleikkurin kanssa viimeisten pisaroiden putoillessa oli hyvin kuvailtu. Samoin nauratti, että istutat Fairyt rinteeseen - mutta oikeaan vai vasempaan!
    Olisikohan teille tulossa tänään sateeton päivä, tänne lounaaseen on ainakin luvassa silkkaa aurinkoa ennen huomista sademyräkkää. Pakko leikata nurmi täälläkin, se alkaa jo olla pitkää, vaikka lopetti kuivuuskautena kiitettävästi kasvun eikä ole sen jälkeen oikein rehahtanut.
    Laukat ovat ihania! Viinilaukkaa täytyy muistaa hommata lisää, täällä kukki enää kaksi, eri paikoissa, ja olen istuttanut niitä siis vähintään kaksi pussillista, varmaan enemmänkin. Paljon jäi raportoimatta helteellä, kun kukinnat menivät ohi ihan silmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on totisesti saatu koko hellekauden edestä. Tänään on ollut hieno päivä ja se on kulunut lapiohommissa. Vieläkin ehtisi tehdä yhtä sun toista, mutta hölmöjen siirtojen välttämiseksi on parempi päivittää suunnitelmat. Niin vain työn tuoksinassa ajatukset muuttuivat.
      Mihinkähän kaikki vuosien aikana istutetut sipulit katoavat? Varmaan kiinalaisilla on lystiä, kun maasta pukkaa kivoja kasveja, joita yksi innokas suomalainen joka syksy tunkee multaan.

      Poista
  4. Niin hyvä tuo kiinalainen sananlasku tuossa lopussa. Vaikka me puutarhurit taidamme toivoa yöllisiä sateita ja päivisin poutasäätä, että saisimme paremmin tehtyä hommia.
    Upeita laukkoja ja muita kukkivia. Ihailin tuota tähtilaukkaa Päivänpesänelämää Katjan puutarhassa. Se on tosiaan kuin suuri tähti räjähdys tai tähtisädetikku. Upea kertakaikkiaan.
    Voimia äitisi ja isäsi asioissa! <3 Läheisten sairastumiset ja muut huolet vaikuttavat usein tosi voimakkaasti kaikkeen tekemiseen. Silloin olisi tosiaan hyvä päästä välillä lapion varteen ja "kaivamaan huolet maan uumeniin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä "harjoitusistutuksia" tulee vähän väliä. Tiedänpä jatkossa, että tähtilaukka ansaitsee paremman paikan.
      Hieno sää salli tarttumisen lapioon ja sen myötä tuli murheet upotettua multaan. Onneksi kummallakin vanhemmalla tilanne on kohtuullinen. Antibiootitkin purevat äidin vointiin.

      Poista
  5. Tähtilaukka on upea mutta minullakin ehkä väärässä kohtaa liljojen kanssa, en tajunnut kuinka suuret kukinnot siihen tulee. Päivänlilja-penkissä katse kiinnittyi lautasen kokoisiin kärhön kukkiin, mielettömän upeat. Tsemppiä vanhempien kanssa ja toivotaan heidän pääsevän vielä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään lukenut tähtilaukkapussin tietoja sen tarkemmin. Iloitsin kuitenkin komeasta ulkonäöstä ja valitsen paikan jatkossa paremmin.
      Rouge Cardinal voittaa tämän kesän kärhökukinnan kirkkaasti. Ehkä tulostan sen kuvan ja kierrän näyttämässä muille kärhöille esimerkiksi.
      Lupailivat sairaalassa äidille kotiutumista ensi viikon alkuun, mutta siihen tietenkin vaikuttaa äidin voinnin kohenemistahti. Sen verran korkea ikä kummallakin, että tällaiset asiat ovat olleet "ilmassa".

      Poista
  6. Kauniita kukkia sinulla. Minuun se puutarhainnostus ei tarttunut nuorena muuta kuin hyötykasveja viljeltiin, marjapensaat ja iso mansikkamaa. Nyt jäljellä enää marjapensaat, uusinut ole niitä. Kukkapenkkejä en enää laita, kun jäävät hoitamatta. Koristepensaita pitää ostaa jotakin. Nekin pitäisi suojata pieninä jäniksiltä. Loistojasmike on kitunut vuosikausia, ei veny, ei kuki. Mikä lienee vikana. Rusokuusamaa en onnistunut tappamaan.
    Ilmat taas kummalliset, ensin 3 vko helleputki, se päättyi Päivö-myrskyyn ja kaatosateisiin. Nyt taas viileää ja jatkuvia sadekuuroja. Vanhemmillesi toivon paranemista. Korkeassa iässä jo molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivista, ettet ainakaan rusokuusamaa saanut hengiltä. Minun puutarhainnostukseni on aikuisiän aikaansaamaa, ja toistaiseksi innostusta tuntuu riittävän vähän joka saralle.
      Olisikohan tämä enemmän sellainen normaali suomalainen kesäsää? Vaihtelua on ainakin niin paljon, ettei perässä pysy.
      Vanhempani ovat tosiaan iäkkäitä. Hyvin he ovat pärjänneet kaikenlaisista vaivoista huolimatta. Toivottavasti tämäkin tilanne etenee ilman suurempia ongelmia.

      Poista
  7. Laukat tosiaan laukkas, nii nopiaa meni kukinta. Tuata tähtilaukkaa oli vuasi sitte, vaan ny ei enää näkyny. Ny mullon 'Sneezy' purkis, eikä tykkää. No, en esikasvattanu, vaan laitoon suaraa myähän purkkihin. Saa nähärä kukkiikokaa. Ny o saanu mitoottaa puutarhatyät tarkasti, josei oo halunnu kastua. Toivottavasti tulis viälä tänä kesänä kuvempiki jakso. Ihana tua Kardinaali! Voimia vanhempien kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä, nouseeko tähtilaukkani ensi vuonna. Ajattelin kyllä syksyllä hankkia useamman ja istuttaa ne toiseen paikkaan.
      Esikasvatin Sneezyn kellarissa, joten se on jo kukkinut pari viikkoa. Saattaisi kyllä olla paremman näköinen maassa, mutta kun ei oikein ole hyvää paikkaa daalioille.
      Tauot vesisateiden välissä ovat olleet kovin lyhyitä. Harmittaa, kun vartin työrupeaman joutuu sateen vuoksi keskeyttämään. Silmälaseissa pitäisi olla pyyhkijät, mielellään jollain supernopeudella toimivat.
      Vanhempani ovat sen verran iäkkäitä, että jokainen päivä alkaa olla arvoitus.

      Poista
  8. Vähän kummalliset ovat säät tosiaan olleet. Ensin kuumaa ja kuivaa, mitään ei jaksanut puutarhassa tehdä pakollisen kastelun lisäksi, eikä istutuksia tai siirtoja voinut edes harkita. Nyt on sitten tullut vettä senkin edestä, eikä puutarhassa ole tullut tehtyä sitäkään vertaa. En myöskään ole sokerista, mutta kivempihan se on kuivalla ilmalla hommia tehdä. Toivotaan, että vielä ehtii tulla jotain-siltä-väliltä -säätäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhurin kannalta säät ovat olleet kinkkiset, mutta puutarha kyllä näyttää tykkäävän rehottamalla melkoisesti. Tänään oli onneksi hyvä sää ja sehän sitten kuluikin lapion varressa. Vieläkin ehtisi, mutta täytyy välillä jalostaa suunnitelmia.
      Kyllä niitä sopiviakin säitä tulee, uskotaan ja toivotaan niin!

      Poista
  9. Ihana on näitä sinun kukkia katsella.
    Tuo valkoinen Daalia on todella kaunis ja kaikki muutkin.
    Huomasin että teillä siellä Suomessa alkaa kesä olla pitemmällä.
    Meillä kevät on aina edellä suomen kevättä mutta sitten yht'äkkin teillä kaikki kasvaa meistä ohi. Hyvää kesän jatkoa Teille ,.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Ensin oli kolea kevät, jota seurasi helteinen kesäkuu. Luonto ja puutarha on tänä kesänä todella rehevä ja kukinta runsasta. Yleensä teillä onkin kaikki kovasti meitä edellä, vaikka minäkin asun täällä Etelä-suomessa.
      Samoin sinulle, aurinkoisia kesäpäiviä!

      Poista
  10. Viinilaukka on hienon värinen. Minkä kokoinen sen kukinto suunnilleen on? Hurmaavan värinen on myös tuo tummanpunainen tuoksuherne.
    Nurmikon leikkaaminen juoksujalkaa sateenrakosessa on varmasti kuntoa kohottava toimitus. Meillä saa nurmikko rehottaa rauhassa niin kauan, että tulee poutaa. Kasvien siirtely ja jakaminen sen sijaan houkuttaisi, mutta ehkä pitäisi tosiaan vähän suunnitella ja miettiä ensin.
    Tsemppiä vanhemmillesi ja sinulle myös! Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan sade lakkaa, käyn mittaamassa viinilaukan siemenpalluran koon. Halkaisija on noin 6 cm, joka on minusta aiempaa suurempi. On siis ihan näyttävä, varsinkin useamman laukan rykelmässä.
      Eilen oli hieno päivä, jonka käytin lapiohommiin. Ruusupenkin toinen pää on nyt mullalla ja odottaa sateetonta hetkeä, jotta pääsen istuttamaan kasveja.
      Vanhemmat pärjäävät kohtuullisen hyvin, kumpikin nyt tahoillaan.
      Toivon sinulle aurinkoa tämän kaatosateen päätteeksi.

      Poista
  11. Tuoksuherneiden esikasvatus on tosiaan kannattanut, kun jo nyt kukkivat.
    Minäkin kiinnitin huomioni kauniisti kukkivaan Rouge Cardinaaliin.
    Meillä on ollut tänään koko päivän lämmintä ja aurinkoista ja saimme mieheni kanssa odottamassa olleen projektin valmiiksi, kun sade ei ollut uhkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noudatin tuoksuherneiden esikasvatuksessa ruotsalaisen Cecilia Wingårdin ohjeita ja onnistuin erinomaisesti. Suosittelen.
      Minun Rouge Cardinalini kiittää sinua hyvistä ohjeista ja näyttää sen kukkimalla komeasti.
      Eilen olikin hieno päivä, jonka minäkin käytin puutarhatöihin. Tänään taas sataa.

      Poista
  12. Päivänliljapenkki näyttää hyvin kauniilta! Sadekuurojen välissä on työskenneltävä, niin se on. Ja välillä tekee tiukkaa ehtiä kaikki suunnitellut tehtävät.
    Toivottavasti vanhempasi selviävät tämän hetken tilanteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen sain aloitettua siirtolistan hommat, joten kyllä ne tästä edistyvät. Toivottavasti huomenna sataa vähemmän, kuin tänään. Tällä vauhdilla hukumme veteen.
      Vanhempien tilanne näyttää jo paremmalta.
      Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

      Poista
  13. No, sateella on aikaa istua koneella, suunnitella tulevia hommia ja syventyä jo aiemmin kuvattuihin kasveihin. Tuulen tuivertamat hajuherneet näyttävät kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadepäivät ovat ihan tarpeellisia välipäiviä kaikkeen puutarha-ahertamiseen. Saapa kotitöitäkin tehtyä, etteivät ihan kaikki rästiin keräänny.
      Tuoksuherneiden kukinta on tänä vuonna kaunista. Kerrankin onnistuin niiden kanssa yli odotusten.

      Poista
  14. Ihania kesäkukkia! Pidän noista laukoista ja sinulla onkin niitä montaa lajiketta. Säät ovat todella vaihtelevia, joskus paistaa ja joskus sataa. Paitsi että tänään sataa koko päivän. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat ovat kivoja myös kukinnan jälkeen. Pysyvät hyvin pystyssä ja ovat myös kuvauksellisia.
      Joka toinen aurinkopäiväkin olisi ihan hyvä. Tänään vettä on tullut yli äyräiden.
      Samoin sinulle mukavaa jatkoa tälle viikonlopulle!

      Poista
  15. Upeita kukkasia sinulla onkin paljon erillaisia laukoja. Hyvää viikonloppua.🌞❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Viikonloppu sujuu hyvin paistetta odotellessa. Ehkä jo huomenna...

      Poista
  16. Hienot kuvat jälleen kerran, kiitos. Piippuköynnöksen hiljainen voima on vaikuttava, olen aina tykännyt siitä vaikka itselleni en ole hankkinutkaan.

    Tuoksuherneet ovat hurmaavia, ensimmäisen kerran minäkin niiden kanssa onnistuin Cecilian ohjeilla.

    Täällä on erittäin tervetullut sadepäivä, tähän saakka sateet ovat meidät kiertäneet varsin huolellisesti. Nyt sitten sataa ja kuivana maahan vettä mahtuu.

    Laukkoja ei oikeastaan voi olla liikaa, minua miellyttää niiden muotokieli kaikissa kasvun vaiheissa. Tulee iso tilaus eurobulbille tänä syksynä.

    Siirtoralli on oma lajinsa. Omani sain vihdoin päätökseen, tältä kesältä. Epäilemättä ensi kevääseen mennessä on taas monta uutta ajatusta päässä ja sitten taas kuokitaan ja kärrätään.

    Kivaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aamu avautui aurinkoisena, joten ihan kohta menen pihalle jatkamaan hommia, jotka sateiden vuoksi ovat odottamassa. Eilen tuli ihan järkyttävän paljon vettä, josta osan antaisin mielelläni jollekin tarvitsevalle.
      Cecilian ohjeita aion käyttää tuoksuherneissä jatkossakin. Onnistuminen tänä vuonna oli sataprosenttinen.
      Siirtoprojektit näyttävät kuuluvan normaaliin puutarhaelämään. Tänään kaikki näyttää hyvältä ja huomenna jo päässä vilisee uusia ajatuksia ja ideoita. Ei pääse yksitoikkoisuus yllättämään.
      Mukavaa sunnuntaipäivää!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!