Sivut

torstai 23. heinäkuuta 2020

Penan begoniat ja noidannuoli


Maanantaina kävin illansuussa onnittelemassa naapurin nimipäiväsankaritarta. Päivä oli ollut kiireinen kuin myös sään puolesta aika painostava. Kuin ilmassa olisi ukkosta, joka tulikin varsin lievänä vasta tiistaina.

Vein Maritille Helinä Rautavaaran museomyymälästä ostamani ugandalaisten naisten kierrätyspaperista tekemän kaulakorun. Marit tykkää turkoosista, joten väri oli onneksi nappivalinta.

Paperista on pyöritetty helmiä, joiden pinta on lakattu kestäväksi. Yllättävän paljon helmillä on painoakin, joka takaa kauniin laskeutuvuuden. 

Korut on valmistettu eettisesti ja niiden tekijät saavat kunnon korvauksen työstään. 


Maritin kanssa tulee ruodittua asioita laidasta laitaan, eikä kukkiakaan yleensä unohdeta. Maanantaina katse kiinnittyi Maritin miehen, Penan huolella vaalimiin komeisiin begonioihin. Kolmesta keltaisesta begoniasta kuvan uusin on minusta varsinainen kaunotar. Muut kaksi ovat viettäneet talvet autotallissa jo useamman vuoden ajan, ja kauniita ovat nekin. 


Kuva ei edes anna täyttä oikeutta begonian muhkeudelle ja kukkien runsaudelle. Kuin ruusuja koko amppeli pullollaan. Värikin liukuu jännästi oranssinpunaisesta keltaiseen. Monet eivät tykkää ollenkaan keltaisesta väristä, mutta tätä kasvia katsellessa taitaisi päät kääntyä väriä inhoaviltakin.

Dahlia 'Melody Harmony'

Oman terassin ruukuissa asustavat daaliat ovat vihdoin päässeet kukinnassa vauhtiin. Valkoinen Sneezy on kukkinut jo jonkin aikaa, samoin kaktuskukkainen pinkki versio. Nyt Melody Harmony liittyi heidän seuraansa. Keväällä kaupasta löytämäni Cafe au Lait on tehnyt yhden nupun, jonka aukeamista odotan innolla. Kyseinen daaliahan on ollut suosittu jo parin vuoden ajan. Viime kesänäkin minulla oli yksi Cafe au Laitin mukula, mutta se ei suostunut kasvamaan.

Rosa 'Fairy' - maanpeiteruusu
  
Ruukussa kesäänsä viettävä maanpeiteruusu Fairy on kasvanut muhkeaksi ja avaa vihdoin lukuisia nuppujaan. Kesäkuussa en vielä tiennyt, mihin tämän kasvin syksyllä istuttaisin. Nyt paikka alkaa olla jo melko varma. Oikearinteeseen hän pääsee, kunhan karsin sieltä läjän vuorenkilpeä pois.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu
  
Teresanruusu aloitti pensasruusuista toisena heti juhannusruusun jälkeen. Kukkia Teresassa on ollut ennätysmäärä. Viime vuotiseen tapaan leikkasin kuihtuneet kukat pois ja nyt on alkamassa toinen kukkien vyöry. Kuvassa yhden oksan kärki, jossa avautuneet kukat tungeksivat joukolla toistensa vieressä. Leikkaustoimenpiteen onnistuneista seurauksista innostuneena kiertelin yhden illan leikkaamassa muidenkin pensasruusujen kuihtuneita kukkia. Osa ruusuista on toki kukintansa tältä vuodelta kukkinut, eikä leikkaamisella ole siinä mielessä merkitystä. Kunhan kunnostauduin yli tarpeiden.

Rosa gallica Mundi - Kirjoapteekkarinruusu

Ennakkopeloistani huolimatta kirjoapteekkarinruusu on kukkinut monen kukan voimin. Hiukan sitä sade kiusasi. Samoin voimakkaasti vieressä kasvavan neilikkaruusun kainalovarjoon joutuminen. Mundille on jo uusi paikka varattuna. Viettäköön nyt hetken vielä vanhalla paikallaan.

Rosa F.J. Grootendorst - Neilikkaruusu kukkii ylenpalttisesti

Kaksi päivää herukka- ja vadelmapuskissa tuotti mukavasti marjoja ja mehua pakastimeen. Harmittavampi asia on kykkimisen ja ilmeisesti jonkinlaisen kiertoliikkeen aiheuttama noidannuoli. Selkä on ollut niin  kipeä, että kaikki asennot ja liikkeet ovat olleet tuskallisia. Saatoin nukkua vain selälläni ja huonosti niinkin. 

Keskiviikkoaamuna suunnistin kunnan keskustan terveyskeskuspäivystykseen. Oman kylän terkkari on aina kesällä kiinni. Ilmoittautuessani sain kuulla minua ennen olevan kahdeksan potilasta. Ehdottivat fysioterapeutin aikaa iltapäiväksi. Kokemuksesta tiedän, ettei ankarimmassa kipuvaiheessa fysioterapiasta ole apua, vaan ensin pitää saada jokin kipua helpottava lääke. Eikä kyllä innostanut odottaa useita tunteja fysioterapeutin aikaa. Niinpä päätin jäädä päivystysjonoon.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Jono liikkui äärimmäisen hitaasti. Yksi ainoa lääkäri oli vastaanottamassa potilaita. Tuskissani tutkin jo lähellä sijaitsevan yksityisen lääkäriaseman aikoja löytäen sieltä ensimmäisen vapaan ajan klo 13.10. Vaihtoehtoja pähkäillessäni sekin aika meni ja seuraava olisi ollut klo 15.10. Kolmen tunnin jonotuksen jälkeen mukavanoloinen lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Tutkimus haastatteluineen ja ohjeineen kesti tuskin varttia. Noitahan se minuun taas nuolensa oli iskenyt. Sain pari reseptiä ja kouraan neljä vahvaa kipulääkettä.

Kotona otin heti ensimmäisen lääkkeen ja kipu vaimeni selvästi hiukan. Vahvoihin kipulääkkeisiin tottumattomana ja vähiin jääneen yöunen vuoksi tunsin sitävastoin olevani vähän pöllyssä. Pääasia kuitenkin, että lääkkeet poistavat kipua, jotta pääsen vähitellen liikkumaan. Liikuntahan on parasta hoitoa kipeälle selälle. Sitä en vain tämän(kään) episodin jälkeen ymmärrä, kuinka 40 000 asukkaan kunnassa on tavallisena arkipäivänä päivystämässä yksi ainoa lääkäri. 


Puutarhatöiden kannalta tämä viikko menee pahasti miinuksen puolelle. Onpahan kuitenkin aikaa miettiä suunniteltuja siirtoja perinpohjaisesti. Noidat ampukoon nuoliaan mieluummin pusikkoon, eikä minun selkääni. Puutarhani tarvitsee tervettä selkää ja niin tarvitsen minäkin.

Pitäkää tekin huolta selästänne!

PS. Salamoita silmissäni aiheuttaneiden selkäkipujen vuoksi en ole postauksianne jaksnut kommentoida. Sen verran olen niitä selannut, että uskon olevani jotakuinkin ajantasalla.
 

29 kommenttia:

  1. On Penalla tosiaan komia begoni. Mutta ihania on sun daaliat ja ruusukki. Oi ei, selekäkipu/kivut yleensä ei oo kivoja. Toivottavasti toivut pian. Eileen huamasin kans puutarhas mustuvat marijat, mutta puskihin ei oo asiaa viälä pitkähän aikahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penan begoniat ovat joka vuosi kauniita, mutta nyt niiden muhkea kukinta lumoaa katsojan.
      Selkäkivut ovat viheliäisiä. Onneksi lääkkeet helpottavat jo vähän. Täytynee kuitenkin varautua useamman päivän varovaisuuteen, kuten edelliselläkin kerralla.
      Toivottavasti saat hyvän herukkasadon. Olemme edelleen heinäkuussa, joten niillä on hyvin aikaa kypsyä.

      Poista
  2. Penalla on begonia-sormi, upeita kaunottaria ja värikin niin kaunis.
    Ehkäpä selkäsi huomauttaa, että pitäisi välillä levätä. Tiedän kyllä, ettei intohimoinen harrastus anna tilaa lekottelulle. Toivottavasti noita kiskaisee nuolensa pian pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penalla on tosiaan oikea begonia-sormi, joka vain paranee vuosi vuodelta.
      Voi hyvinkin olla, että selkä on joutunut turhan koville viime aikoina. Nyt sitä on pakko kuunnella ja ottaa jonkin aikaa rauhallisemmin. Luulenpa, että noita on jo kiskomassa nuolta pois, mutta kiusaa tekemällä sen hitaasti.

      Poista
  3. Voi harmi, tuota noidannuolta! Olen vierestä seurannut miehelläni aika ajoin toistuvia noidannuolia ja tilanne on kyllä paha silloin. Mies ei ilman lääkkeitä pääse oikein kävelemäänkään (mikä siis aina auttaa). Hyvä, että lopulta pääsit lääkäriin, moinen odottelu ei ole kyllä kiva juttu. Meillä oli edelliseen noidannuoli -iskuun onneksi lääkkeet kotona valmiina miehen olkapääleikkauksen jäljiltä, joten pystyi aloittamaan lääkityksen heti. En kyllä muuten olisikaan saanut ukkoa pois nurmikolta, hän joutui makaamaan siellä puoli tuntia lääkkeet otettuaan, että sain kyljen kautta autettua pystyyn ja sisälle. Muutaman päivän jälkeen selkä onneksi taas parani, sitä samaa toivon sinulle.
    Olen iloisena seurannut keväällä istuttamani Theresanruusun kukkia ja hyvä, että hankin tämän kauniin ruusun (sinun esittelyillä oli vaikutusta). Myös keväällä istutetut F.J. Grootendorstit ovat olleet niin täynnä kukkia, että näkyvät kauas, vaikka ovat vielä pieniä. Miten korkeaksi ja leveäksi sinun Theresanruususi on kasvanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noidannuolen aiheuttama kipu on tuskallista ja se rajoittaa liikkumista melkoisesti. Kerran minäkin jäin alapihalle kyykkyyn, josta pojan tuomaan jakkaraan tukeutuen pääsin askel kerrallaan vihdoin sisälle. Tällä kertaa kipu iski terassilla. Kipu salpaa hengityksen, joka pahentaa tilannetta. Tuntuu, että koko kropan toiminnot menevät ihan sekaisin. Tämä on vuoden sisällä toinen kerta. Nyt on onneksi lääkkeitä kotona ja selviän niillä mahdollisesta seuraavastakin noidannuolesta. Siihen lienee järkevää varautua. Muutama päivä menee toipuessa. Kipua sietää paremmin, kun tietää syyn. Nyt lääkkeetkin jo selvästi vaimentavat kipua.

      Theresanruusuni on jo minua korkeampi (pituuteni on 164 cm). Sen kasvukorkeudeksi sanotaan netissä 1,5-2,0 m ja leveydeksi 1,5 m. Tyvestä se on kapea, mutta levenee ylöspäin melkoisesti. Käteni eivät sen ympäri enää millään ulottuisi eli hyvinkin tuo 1,5 m on jo saavutettu. Pensaasta olisi pitänyt keväällä leikata pari vanhinta oksaa pois, jotta se olisi ilmavampi. Jäi taas leikkaamatta, toivottavasti ryhdistäydyn leikkaamisessa ensi keväänä. Pensasruusujen leikkaamisessa on minulla edelleen paljon opittavaa.

      Poista
  4. En ole noin upeita begonioita tainnut koskaan nähdä, kuin nuo Penan begoniat ovat! Todella näyttävät, jotka tosiaan kääntävät varmasti kaikkien päät.
    Ihanan lahjan veit naapurillesi. Nuo eettisesti valmistetut tuotteet ovat nykymaailmassa niitä parhaita valintoja. Olen nähnyt samantapaisia koruja ja ne ovat tosiaan kauniita.

    Kauniita ovat myös oman puutarhasi kukkijat. Tuota kirjoapteekkarin ruusua tuomitaan vähän turhaan kamalan vaikeaksi. Minulta se tosin kuoli silloin tappotalvena 2016, mutta muuten se oli aivan vaivaton ja niin kaunis.

    Toivottavasti selkäsi toipuu pian, sillä selkä vaikuttaa kyllä kaikkeen toimintaan. Kun ei pysty maata eikä liikkua, ei siinä tiedä mitä tekisi. Ota kuitenkin alkuun varovasti, kun aloittelet puutarhassa touhuamisen. Nyt on tosiaan hyvä hengähdystauko miettiä seuraavia siirtoja puutarhassa ja käyttää aikaansa ihailuun ja ruusujen tuoksutteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotitieltä ei naapurin sisäänkäynti taida näkyä, joten begonioilta jää monta ihailevaa katsetta saamatta. Kävelin tänään Espoon Entressen kauppakeskuksessa sijaitsevan Helinä Rautavaaran museokaupan ohi ja vain vaivoin sain itseni pysymään poissa korujen ääreltä. Ehkä odotan syksyä ja sallin sitten itselleni ugandalaisnaisten valmistamat kivat korvakorut.
      En ole kokenut kirjoapteekkarinruusua mitenkään vaikeaksi. Tappotalvi vei omani, mutta ostin heti keväällä uuden. Siirrän ruusun valmiiksi katsottuun paikkaan myöhemmin.
      Selkäkipu on jo helpottanut, kiitos hyvien lääkkeiden ja rauhallisemman otteen elämään. Hurjasti tekisi mieli touhuta puutarhassa, sillä tekemistä kyllä riittää. Vaan nyt otan iisisti, jotta saan selän kuntoon.

      Poista
  5. Kuulostaa kyllä kamalalta tuommoinen noidannuoli, onneksi sait vastatropit viheliäisen kivun taltuttamiseen. Nyt taidat vähän pakostakin joutua himmailemaan tahtia sillä vaikka 'liike onkin lääke' kipu on se mittari joka sanelee tahdin.

    Hurjan komeat on Penalla begoniat.

    Cafe au lait -dahliaa minäkin kovasti odotan, toistaiseksi näyttää voivan ihan mainiosti. Nuppuja en ole vielä syynännyt tarkemmin, toivottavasti löydän sateen tauottua edes yhden.

    Nyt sitten sitä ruusuterapiaa selkävaivan oheishoidoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noidannuoli on kuulemma yleisimpiä selkäkivun aiheuttajia. Itselläni tämä on kolmas kerta eli taidan olla riidoissa "kumminoitani" kanssa, kuka sitten lieneekään. Lääkkeet purevat ja kipu alkaa jo helpottamaan, mutta varovainen pitää edelleen olla. Äkkinäiset liikkeet juilivat niin vietävästi.
      Ahaa, sinullakin on Cafe au Lait. Eilen löysin omastani kaksi uutta nuppua, joten toiveet ovat korkealla. Huomiseksi on luvattu meille rankkoja sateita, mutta daaliat ovat suojassa sateilta.
      Ruusuterapian lisäksi taidan maistaa kohta lakritsijäätelöä.

      Poista
  6. Muhkeat begoniat,todella.♥
    Harmitus tuo noidannuoli, koetahan malttaa ja parantele nuolen tuottamat kipupaikat.
    Daaliat täälläkin tekevät nuppujaan ja odottelen niiden pikapuolin aukeavan. Juurakot ovat viime vuodelta ja niiden sävyt ovat hempeitä keltainen,vaalean oranssi ja vaalean punainen.
    Tuo Kirjoapteekkarin ruusu on vallan viehättävä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahin kipu on jo selätetty, mutta edelleen on oltava varovainen erilaisissa liikkeissä. Nuolenpätkä taitaa olla vielä pystyssä ampumakohdassa.
      Sinulla onkin kauniiden kukintojen ihastelu edessä, kunhan kaikki daaliat pääsevät vauhtiin. Kirjoapteekkarinruusun "polkagrisar"-mainen väritys on todella kaunis. Kyllä luonto osaa.

      Poista
  7. Onpa kauniita kukkakuvia. Pidän tuosta neilikkaruususta paljon, se on jotenkin niin "sopivan" kokoinen. Voi harmi tuota sinun noidannuoltasi. Toivottavasti se jo helpottaa. Tuntuu kyllä todella kumnmalliselta, että 40000 asukkaan kunnassa on vain yksi päivystävä lääkäri. Kun olimme viime viikolla etelä-Suomessa, jouduin menemään Haminassa päivystykseen. Haminassa on alle 20000 asukasta ja päivystäviä lääkäreitä oli kaksi. Pääsin vastaanotolle kymmenen minuutin odotuksen jälkeen. - Paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Toipumisen tiellä ollaan.
      Neilikkaruusun tapa kukkia on aina niin ylenpalttisen hieno. Se ei harrasta minimalismia laisinkaan.
      Pahin kiputila on jo ohi, mutta rauhallisesti on otettava vielä useampi päivä. Harvinaisen myrkkyisen nuolen noita tällä kertaa ampui.
      Joka kesä kunnassamme terveyspalvelut supistetaan minimiin. Nyt kunta on todella velkainen ja kaikesta säästetään. Kaipa sillä on tämäkin vaikutus.

      Poista
  8. Miten upea tuo keltainen riippabegonia!
    Parantelehan selkäsi, toivotaan että noidat ampuvat jatkossa tosiaan pusikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hieno begonia.
      Kaatosateet helpottavat selkäkivun hoitamista, kun pihalle ei ole menemistä. Kastukoot nuoliaan ampuvat noidat ihan rauhassa.

      Poista
  9. Komiat on begoniat ja värikin hyvä. Molemmat ruusut on todella hyviä, Teresanruusu ollu suosikki pitkään. Voi pikaista paranemista sinulle! No jo on tosiaan kummallinen ja vajaa lääkäritilanne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresanruusu on vaivaton ja luotettava kukkija. Siitä tuli heti yksi lempiruusuistani.
      Kiitos Maatuska, paranemisen tiellä ollaan. Velkainen kuntamme säästää ihan kaikesta.

      Poista
  10. Toipumisia. Minulle iskee sama vaiva ajoittain. On hankallaa olla silloin. Toivottavasti saat selän taas kuntoon. Kauniisti sinulla kukkii ruusut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitten tiedätkin, miten kivulias ja rajoittava vaiva noidannuoli on. Selkä tulee taas kuntoon, mutta näköjään saan varautua vaivaan vastaisuudessakin. Onhan tämä jo toinen kerta vajaan vuoden sisällä.

      Poista
  11. Kertakaikkisen upea begonia. paranemista selälle, huomaan ettei omakaan selkä oikein tykkää marjapuskissa olemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin kerääväni hyvinkin ergonomisessa asennossa marjoja. Istuin pallilla ja ämpäri oli suurimman osan ajasta jalkojeni välissä. Vaan kyllähän siinä joutuu kumartelemaan ja selkään tulee kiertävä liike, joka on selvästi selälleni myrkkyä. Paranemassa on kuitenkin.

      Poista
  12. Minullakin on tuollaiset afrikkalaiset paperihelmet ja olen itsekin kokeillut niitä pyörittää, ei ihan nopeaa hommaa, mutta onnistui kyllä. Toivottavasti selkäsi kuntoutuu hyvin, kurja vaiva! Taidankin nostaa takapuoleni tästä ja ruoskia itseni hiukan joogaamaan, etten ihan jumiudu.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, pyörittelin kerran paperihelmiä. Hidasta, mutta ei vaikeaa.
      Selkä on edelleen kipeä, mutta selvästi paranemaan päin. Pyrin jo liikkumaan suhteellisen normaalisti, vaikkakin varoen, kuten lääkäri ohjeisti. Täytyy taas kerrata selän vahvistamisen liikkeitä ja palauttaa mieleen väärät asennot, jotta osaa niitä välttää.

      Poista
  13. Voi ei, vielä noidannuolikin riesana! Miksi ihmeessä noidat juuri puutarha-aikaan ampuvat nuoliaan? Pikaista paranemista! Penalla on kyllä erityisen komea begonia. Kukat kuin ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti noitia harmittaa, kun eivät saa riittävästi huomiota puutarhaihmisten ahertaessa puskiensa parissa. Ampukoon nuoliaan, kunhan ei meidän selkiimme.
      Naapurin Penalla on joka vuosi kauniit begoniat, mutta tänä vuonna hänen viherpeukalonsa on saanut aikaan oikeita taikoja.

      Poista
  14. Selkäkivut ovat ikäviä, ja puutarhaihmiselle erityisen ikävä vaiva, pikaista paranemista! Naapurissasi asustelle myös viherpeukalo, miten mukavaa. Minulla on viime syksynä hankittu kirjoapteekkarinruusu ja olen aivan hullaantunut sen kauniisiin kukkiin. Toivotaan, että saamme nauttia ruusuistamme mon ta ihanaa vuotta! Tsemppiä sinulle ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kukaan todellakaan kaipaa noidannuolta juuri parhaimpaan puutarha-aikaan. No, lääkkeistä saan kipuun helpotusta ja muuten noidanuoli paranee ajan kanssa. Nyt on jo paljon helpompi olo.
      Hienoa, että sinäkin olet päässyt kirjoapteekkarinruusu-kerhoon. Se on kyllä kaunis ja varsin helppo ruusupensas.
      Meillä on naapurissamme tosiaan taitava viherpeukalo, jonka kauniita begonioita saan joka kesä ihailla.
      Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  15. Noidannuoli on kamala vaiva. Itselläni ollut se pari kertaa. Olen lukenut, että homeopatiastakin voisi siihen olla apua. Pitäisi ehkä itse niihin hoitoihin tutustua hieman paremmin, jos vielä on tarvetta. Tutulla niitä tulee säännöllisin väliajoin. Kauniita nuo kukat!
    https://www.torinrohdos.fi/

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!