Sivut

perjantai 9. lokakuuta 2020

Kevään ja kesän muisto - haaste, osa 2

Lilium Sweet Surrender 18.7.2020


Jatkan Lappalainen etelässä -blogin Nilan laittamaa Kevään ja kesän muisto -haastetta tällä kakkososalla. Kesä itsessään on täynnä kivaa muisteltavaa ja kuvia ja kun siihen yhdistää kevään, kuvatarjonnassa on suorastaan tulva.

HEINÄKUU

Lilium martagon var. Cattaniaea


Niin vain muistot kultaavat kuukaudet ja koko kesä tuntuu näin jälkikäteen olleen lämmin ja aurinkoinen. Heinäkuussa sateita taisi olla useamman kerran, mutta kokonaisuutena sää suosi niin puutarhaa kuin sen hoitajaakin.

Varjoliljojen kukinta oli tänä kesänä runsasta ja kaunista. Varsinkin tavallinen tumma varjolilja nosti kukkavanojaan yllättävistäkin paikoista. Olen kerännyt sen siemeniä ja kylvänyt niitä sinne tänne, missä olen ajatellut varjoliljan viihtyvän. Ehkä vuosien siementen viskominen vihdoin tuottaa tulosta tällä tavoin. Valkoinen ei sen sijaan kukkinut nyt ollenkaan. Päivölän ruusutilan vierailulta ostin tummaa Cattaniaea -varjoliljaa, joka jopa kukki istuttamisensa jälkeen. Hurmasi syvällä viininpunallaan oitis.

Dianthus barbatus - Harjaneilikka 12.7.2020

Harjaneilikoillakin oli kukkaisa kesä. Istutin edelliskesänä aidan vieressä olevaan Syyspenkkiin muutaman siemenestä kasvattamani taimen. Ne olivat kotiutuneet paikkaan hyvin ja kukkivat monen värisinä pitkin kesää. Aurinko paistaa pidempään aidan toiselta puolelta meille päin ja niinpä harjaneilikat suuntasivat katseensa puiston suuntaan. Toivottavasti puiston halki kulkijat nauttivat harjaneilikoistani yhtä paljon, kuin minä itse.

Achillea millefolium 'Red Velvet' - Punakärsämö 17.7.2020


Vuosi sitten Puutarha Tahvosilta ostettu punakärsämö valoitti ensimmäisellä kukinnallaan minut täysin. Hän on todella hurmaava ihan nuppuvaiheesta lakastumiseen saakka. Toivottavasti viihtyy ja runsastuu paikallansa.

Physocarpus opulifolius 'UMN Harpell' - Purppuraheisiangervo 17.7.2020

Ihan pakko on hehkuttaa niinikään vuosi sitten Puutarha Tahvosilta ostettua purppuraheisiangervo UMN Harpellia (netissä löytyy myös nimellä Fireside). Sen lehdet ovat koko kasvukauden upean tummat. Pensas on vielä kohtalaisen pieni, ehkä noin 80 cm:n korkuinen. Tämä tulee lumoamaan katselijan isommaksi kasvettuaan.

Clematis  'Rouge Cardinal' - Loistokärhö 25.7.2020


Mennyt kasvukausi oli ehdottomasti kärhöjen juhlaa. Ne heräsivät varhain ja kasvoivat reippaasti. Kukinta oli monen kärhön osalla upeaa ilotulitusta. Kärhöistä tehokkaimmin pihallamme katseen vangitsi Rouge Cardinal. Se oli tungokseen asti täynnä nuppuja, joista jokaikinen avautui. Voimakkaan värinsä puolesta tämä kärhö näkyi pitkälle. Toivottavasti hän tykkää uudesta tuestaan ja kiipeää ensi kesänä täyttämään sen versoillaan ja kukillaan.

Thalictrum 'Elin' - Jaloängelmä 31.7.2020


Joka kesä pitää olla jokin uusi kasvialuevaltaus. Nyt tällaiseksi valtaukseksi muodostui ihastus ängelmiin.  Aiemmin puutarhassani on kasvanut nimetön jaloängelmä. Nyt valikoima lisääntyi kolmella jaloängelmällä, yhdellä lehtoängelmällä, yhdellä amurinängelmällä ja yhdellä keijuängelmällä. Vanhin jaloängelmä saa jatkaa eloaan Pikkupuutarhan Kivipenkissä. Uudet ängelmät sijoittuivat kesän mittaan Ruusupenkin uudistuneeseen osaan.

Ängelmien kukintaa pääsin ihastelemaan heti niiden ensimmäisenä kesänään puutarhassani. Varsinkin pitkänhuiskea Elin vangitsi katseeni ja kamerani suloisilla palluranupuillaan.

ELOKUU

Lilium lancifolium 'Flore Pleno' - Kerrottu tiikerililja 9.8.2020


Elokuu oli aurinkoinen, lämmin ja myös melko sateeton. Loppukesä on liljojen aikaa. Tänä kesänä liljakukkoja oli ihan liikaakin. Metsästin niitä kesän ajan ahkerasti, mutta silti ne ehtivät järsiä monien liljojen lehdet surkeiksi.

Tiikerinliljat välttyivät pahimmilta liljakukkoinvaasioilta. Kerrottu Flore Pleno on ehdottomasti istuttamisen arvoinen oranssi kaunotar. Että voikin kukan olomuoto olla noin erikoisen kaunis. Kaikkine pilkkuineen ja kaartuvine helmoineen tätä ei voi ihastelematta ohittaa.

Lilium lancifolium - Tiikerililja 9.8.2020


Aika pian Flore Plenon nuppujen avauduttua joukkoon yhtyi myös perinteinen tiikerililja. Ollaan oranssista väristä mitä mieltä tahansa, näissä kahdessa tiikerinliljassa, tavallisessa ja Flore Plenossa en muuta väriä voisi kuvitella olevankaan. Ovat täydellisiä juuri tuollaisina.

Clematis viticella Purpurea Plena Elegans 15.8.2020


Rouge Cardinalin kanssa kukinnan runsaudesta kilpailemaan lähti Purpurea Plena Elegans. Se oli täynnä pikkuisia, lilanpunaisia suppusuita. Jos yksi kukka ei olekaan koolla pilattu, niiden runsaus nostaa tämän kärhön omaan sarjaansa. Kestävä ja ahkera kukkija. Toivottavasti talon toiselle puolelle istutettu PPE innostuu kasvamaan ja kukkimaan yhtä railakkaasti, kuin tämä olopihan kaunotar.

Phlox paniculata 'Dusterlohe' - Syysleimu 19.8.2020


Kulunut kesä taisi olla  kaikinpuolin kasveille suotuisa. Lämpöä riitti ja vettä tuli välillä ihan sopivasti. Kahden edellisen kesän kuivuudessa kärvistelleet syysleimutkin laittoivat parastaan. Ehkä niitä auttoi myös se, että uudistin niiden asuinalueen perusteellisesti vuosi sitten ja nyt niillä on uutta multaa, johon työntää juurensa. 

Kuvan Dusterlohen istutin keväällä muiden sinipunasävyisten ja valkoisten syysleimujen kaveriksi.

Echinacea purpurea 'White Swan' - Punahattu 19.8.2020


Punahattujen viihtymisen kanssa olen paininut lähes yhtä pitkään kuin jouluruusujenkin. Jouluruusut ovat jo alkaneet kotiutua ja tänä kesänä samoin näyttää tapahtuneen punahatuille. Valkoinen White Swan teki vasta kaksi kukkaa, mutta se on paljon enemmän kuin aikaisempi ei yhtään. Tämä yksilö ei kerro, onko se kasvanut kaupasta ostetusta taimesta vaiko itse kylvetystä siemenestä kasvaneesta taimesta. Hällä väliä. Hienoa joka tapauksessa.

SYYSKUU

Hydrangea paniculata Grandiflora - Syyshortensia 27.8.2020


Loppukesän kukkijakuningattaria ovat ehdottomasti syyshortensiat. Pyörin hortensiapuskieni ympärillä niin ahkerasti, että luulisi nurmikkoon jo muodostuneen jonkinlaisen kulku-uran. Kuvassa oleva etupihan syyshortensia on kuvattu elokuun lopulla, jolloin kukinnot ovat vielä valkeita. Myöhemmin nämäkin punastuivat kauniisti. Kuten tekivät alapihan Vanille Fraise ja Vim's Redkin. Tässä postauksessa teen poikkeuksen, enkä tunge mukaan ainuttakaan kuvaa jälkimmäisistä eli Vanille Fraisesta tai Vim's Redistä. Monet tietävät, miten paljon niistä tykkään. 

Hydrangea paniculata 'Vim's Red'


Jos nyt kuitenkin yksi kuva Vim's Redistä, joka on tänäkin syksynä antanut parastaan. Kyllä hänen ympärillään kelpaa ihastuksesta tanssahdella.

Echinacea purpurea - Punahattu 3.9.2020


Punahattuja tuolla ylempänä jo kiittelinkin. Tuoreessa muistissa on, kuinka monta kertaa olen ihaillut muiden runsaita punahattukasvustoja toivoen jonain päivänä saavani sellaisen omaankin pihaan. Nyt se toive on toteutunut. Kiemurapenkissä punahattuja on putkahdellut tasaiseen tahtiin ensin nupulle ja sitten avoimiksi kukiksi. Niiden kukinta kestää todella pitkään ja kohtalaisen korkeaksi venähtävät varret pysyvät yllättävän hyvin tukematta pystyssä. 

Tänä kesänä sain turhaan odottaa perhosten valloittavan punahatut. Muutama amiraali ja nokkosperhonen kävi pikavierailulla. Eivät kuitenkaan malttaneet odottaa, että olisin saanut kameran kuvauskuntoon.

Bistorta affinis -Darjeeling Red' - Vuorikonnantatar 3.9.2020


Vuorikonnantatar kuuluu myös loppukesän kukkijoihin. Tässä jälleen kasvi, jota kannattaa katsella niin läheltä kuin kaukaakin. Kukkavana on täynnä pikkuisia kukkia. Väri vaihtelee vaaleanpunaisesta viininpunaiseen kukan iän myötä. Kukinta kestää pitkään. Suosittelen.

Hydrangea arborescens 'NCHA2' Pink Annabelle - Pallohortensia 3.9.2020


Vuoden takaisella Puutarha Tahvosten vierailulla taisi yksi jos toinenkin naisihminen rakastua Pink Annabelleen. Eikä ihme, sillä niin upea oli lukemattomien Annabellejen yhtäaikainen kukinta laajalla alueella. Mukaani lähti yksi kappale, vaikka myöhemmin ajateltuna tilaa olisi ollut useammallekin. Ainahan niitä voi istuttaa lisää. Varsinkin nyt, kun olen huomannut Pink Annabellen pärjänneen menneen talven yli erinomaisesti. 

Suojasin puskan jänisverkolla heti istuttamisen jälkeen. Keväällä leikkasin sen matalaksi ja sieltähän ne uudet versot puskivat maasta. Versojen kärkiin ilmestyi ensin yksi, sittemmin viisi pientä, ruskeaa palluraa. Hetken ehdin jo pelätä, ettei kasvi olekaan Pink Annabelle. Kyllä on. Ruskeista palluroista kasvoi yhä isompia ja väristä tuli kuin tulikin vaaleanpunainen.

Colchicum 'Waterlily' – Syysmyrkkylilja


Kesä ei päättynyt elokuun loppuun, ei edes syyskuun loppuun. Vielä lokakuun toisella viikolla aurinko on paistanut lämpimästi ja mittari kohonnut parhaimmillaan +18 asteeseen. Ulkona on ollut kiva vain olla ja tietenkin valmistaa puutarhaa tulevaan talveen ja seuraavaan kevääseen. Siinä ohessa olen saanut ihailla useamman syysmyrkkyliljan kaunista  kukintaa. Usein niistä nousee yksittäinen kukka sinne ja toinen tänne. Nyt Waterlilyt ovat pukanneet useamman kukan. 

Syysmyrkkyliljan sipulit ovat aika tyyriitä. Siksi en ole kovin montaa kerrallaan raaskinut istuttaa. Tämän syksyn kukinta antaa esimakua siitä, millaisia niiden kukinta on parhaimmillaan.

Sedum "Herbstfreude" - Komeamaksaruoho


Haasteen säännöt

Haasteen voi toteuttaa kuvasarjana ilman tekstiä tai jutustelun kera, miten itse kukin haluaa. Kuvien määrä on haasteessa vapaa. Kuvat saavat olla myös aiemmin julkaistuja. Kevät- ja kesämuistot saavat olla myös puutarhan ulkopuolelta. Jospa tämän haasteen avulla löytyy uusia kivoja blogeja ja mielenkiintoisia kasvituttavuuksia.

Haasta mukaan viisi, tai vähemmänkin käy, blogikaveria.
Kerro kuka tämän haasteen aloitti ja laita julkaisemastasi haastepostauksesta viesti Lappalainen etelässä -blogiin. 

Aster novi-belgii 'Patricia Ballard' - Syysasteri 30.9.2020

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Luonnon luomaa
Mama's Garden

Oravan kesäpesä
Tuplasti terapiaa
Unelmia ruusuista 

Haaste on vapaaehtoinen ja sen voi toteuttaa itselleen sopivana ajankohtana, ilman turhia paineita.

Anemone tomentosa 'Robustissima' - Hopeasyysvuokko 30.9.2020


Vietin innostuneita ja tunteellisia hetkiä kuva-arkistojani selaillessa. Mukana oli iso annos haikeutta, mutta samalla myös odotusta ja toiveikkuutta. Emme jätä hyvästejä, vaan toivotamme puutarhalle voimia kartuttavaa lepohetkeä. Itsellemme myös.

Kiitos Nilalle kivasta haasteesta.
Mukavia syyspäiviä ja kivaa viikonloppua kaikille!


40 kommenttia:

  1. Olet onnistuneesti ottanut kesästä hienoja kuvia runsaasti, jotta saamme niitä täällä kanssasi ihailla. Aivan ymmärrettävästi puutarhassasi kukkii mahtavasti, jos tässä oli valikoidusti osa näytillä.
    Punakärsämö sai minussa aikaan samoja ajatuksia, sillä omani suhteen olin hyvin vaikuttunut kauniista pitkään jatkuneesta kukinnasta.
    Tuo PPE kärhö taisi päätyä minun hankintalistalle, monen muun ohella. Pallohortensia Pink Annabelle on ollut hieno, se lähti melko hitaasti kasvattamaan palloansa, mutta loppukesästä kukinto oli kasvanut ja oikein kaunis ihasteltava, vaikka ihmettelin kesällä sen kokoeroa valkoiseen pallohortensiaan.
    Oli upeaa, että paneuduttu tähän Nilan haasteeseen näin perusteellisesti, tästä oli paljon iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa tulee kierreltyä kameran kanssa ja ilman monen monta kertaa. Kukkien kuvaaminen on innostavaa ja aina ne on ikuistettava, vaikka samasta kukasta on jo ennestään kuvia.
      Punakärsämön kukka ihastutti heti ensi näkemältä. Kuvasit tuota ihastusta hyvin sanalla "vaikuttunut". Juuri niin minullekin punakärsämöä katsellessa kävi.
      Ymmmärrän PPE:siin kohdistuneet kehut nyt, kun se on kukkinut runsaana omassa pihassa. Uskon, että se kiehtoo sinuakin, kunhan sen itsellesi hankit.
      Pink Annabellen kukka kasvoi melkoisesti siitä pikkuisesta ruskeasta sykeröstä. Joku muukin ihmetteli alkuun, onko kyseessä lainkaan Pink Annabelle. Saatoit olla sinä.
      Sinä taisit saada tämän saman haasteen, joten pian päästään katselemaan ja lukemaan sinun muistojasi.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Sykähdyttävän kauniita kuvia. Cattaniaea varjolilja on tosi kaunis väriltään samoin kuin 'Waterlily'syysmyrkkyliljakin. Onko sinulla ollut tuo syysvuokko 'Robustissima' miten pitkään? Minun ainut syysvuokkoni menehtyi ilmeisesti lumen puutteen takia viime talvena ja nyt etsin kestävää syysvuokkoa menehtyneen tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cattaniaea on aika samanlainen varjolilja kuin Russian Red. Kummassakin tumma sävy on todella upea.
      Olen istuttanut hopeasyysvuokon keväällä 2015. Siihen saakka istutin erilaisia syysvuokkoja huonolla menestyksellä. Sitten luin jostain, että syysvuokko kannattaa istuttaa keväällä, jotta se ehtii hyvin juurtua paikalleen kesän aikana. Sattumoisin löysin hyväkuntoisen ja kookkaan taimen heti keväällä. Istutuspaikka on kohopenkki valoisassa paikassa, mutta vieressä kasvava kirsikka ja penkin toisessa päässä oleva isokokoinen tuija luovat hieman varjoa syysvuokolle. Pitkään syysvuokko oli aika pieni, mutta kukkia se alkoi tehdä jo ensimmäisenä syksynä. Viime syksyn kukinta oli hienoa ja tänä syksynä vielä edellistäkin runsaampaa. Kotipuutarhalehden viimeisimmässä (nro 9) numerossa on juttua syysvuokoista. Siellä mainitaan, että hopeasyysvuokko olisi syysvuokoista kestävin.

      Poista
  3. Olet ottanut vastaan mukavan haasteen ja vastannut siihen kertakaikkisen upeilla kuvilla. Olet taitava valokuvaaja, kukkien värit ja yksityiskohdatkin tulevat niin hienosti esille. Ilo oli katsella näitä kuvia. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos kauniista sanoistasi. Ikäni olen kameran kanssa säheltänyt ja aina kokenut itseni osaamattomaksi. Vihdoin tuntuu, että ainakin lähikuvissa onnistun. Kiitos siitä kuuluu myös hyvälle kameralle.
      Oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Oi, miten ihania kuvia ja kukkia ❤ Lajien, värien ja kukanmuotojen juhlaa ja sinfoniaa. Hyvää viikonloppua sinulle 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Näin syksyllä huomaa erityisen hyvin, miten ihanaa aikaa kevät ja kesä ovat.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. Aivan ihana tua tumma varijolilija. Yritin ettiä ny syksyllä niitä lisää, muttei täälä ollu niitä tarijolla. Jospa ens keväällä löytyys. 'Pink Annabelle'n hommasin mäki. Sitä niin hehkutitta Tahavosten viaraalun jäläkihin. Ompas sulla hyvin kukkiva 'Waterlily'. Mullaki näkyy, että eres yks kukkii, monien yritysten jäläkihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjoliljoja on tosi harvoin tarjolla. Ulkomaisissa verkkokaupoissa ilmeisesti paremmin. Toivotaan, että tarjonta lisääntyy ja siihen tietenkin auttaa se, että innokkaat kyselevät niitä puutarhakaupoista.
      Waterlilyn tämän vuotinen kukinta on ennennäkemättömän runsasta. Kaipa niiltäkin ottaa aikansa kotiutua. Luulin jo menettäneeni kaikki, vaan taas löytyi yksi uusi.

      Poista
  6. Mahdottoman upea puutarhalajisto sinulla!
    Kiitos haasteesta - tartun siihen mielelläni :-)
    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että otat haasteen vastaan. Jokaisella on erilainen ja omanlainen tapa käsitellä haasteita, mikä rikastuttaa myös omia näkemyksiä.
      Samoin sinulle oikein mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Onpa ihanan rehevää ja runsasta kukintaa, ja monta herkullisen punaista kukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin mukava seikkailla kevään ja kesän kuvissa. Huomasi lisäksi, että moni asia on sittenkin onnistunut, vaikka välillä toisin kuvittelee.

      Poista
  8. Uskomattoman ihania kukkijoita! Tuo punakärsämön intensiivinen sävy on kyllä vertaansa vailla. Syysmyrkkyliljat ovat kauniita. Niitä olen etsinyt muutamana vuonna, mutta ovat aina olleet täältä loppu. Pitäisi kai tilata niitä netistä. Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punakärsämö on ennakoitua hienompi. Olen oikein tyytyväinen, että näin sen Tahvosilla ja tartuin heti purkkiin.
      Syysmyrkkyliljat näyttävät menevän ensimmäisenä, jos niitä ylipäätään jossain näkee. Tänä vuonna ostin Rustasta kaksi Waterlilyä ja kaksi Giantia. Ulkomaisissa nettikaupoissa tarjonta on laajempaa. Ajattelin jatkossa käydä niissä kurkkimassa.
      Sinullekin lämpimiä syyspäiviä ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Paljon ,niiiin ihania kukkia!
    Kyllä minä syvään kumarran "teitä -puutarhureita",Kukkameren hoitajia!🌻
    Mukavaa viikonloppua!,Sinulle!🧦🍁🍂🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, otan lämmöllä vastaan kumarrukset ja kiitokset, sillä kyllä noissa kukkasissa hoitamistakin riittää. Se vain on niin innostavaa ja palkitsevaa, ettei työtunteja tule laskettua.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. Kylläpä oli taas karkkia silmille tässäkin postauksessa! 'Rouge Cardinal' pistää ihan parastaan eikä taida 'Purpurea Plena Elegans' jäädä yhtään huonommaksi. Vuorikonnantatarin lisään kyllä ostoslistalleni. Kivasti eri värisävyjä tuollaisessa runsaasti kukkivassa kasvustossa.
    Harjaneilikat kukkivat täälläkin ahkerasti, vaikka sateet ja tuulet saivat niiden varret kaatuilemaan ja retkottamaan pitkin maata. Uusia taimia on jo tulossa ja niille yritän etsiä sellaiset paikat, että saisivat paremmin tukea ympärillään kasvavista kasveista.
    Hopeasyysvuokko on todella kaunis. Sen nuppupalluraiset näyttävät juuri siltä, että niitä pitää käydä silittelemässä. Vähän niin kuin tarhakylmänkukan nuput keväällä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vuorikonnantatarta. Se mainittiin hyvänä syysvärinä hiljan jossain lehdessäkin. Olisiko ollut Kotipuutarhalehti. Tykkään siitä monestakin syystä ja yksi on juuri tuo, kun samanaikaisesti on eri sävyisiä kukkia.
      Harjaneilikka on mestari kiemurtelemaan milloin milläkin mutkalla. Meidän aita pitää jonkin verran sitä pystyssä. Muuten se olisi jatkuvasti vaarassa joutua ruohonleikkuriin.
      Syysvuokon nupuissa on tosiaankin samaa herkkyyttä, kuin tarhakylmänkukassa. Taidan suhtautua kasveihin, kuin kivoihin kavereihin. Vaan niitähän ne ovatkin.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Pink Annabelle on siitäkin ihana, että on kukkinut tosi pitkään! Meilläkin siis meni ainakin viime talven yli, talvi tosin oli aika suotuisa.
    Kyllä kukkijoita tosiaan piisaa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, kunhan tekee hyviä kasvivalintoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Pink Annabelle kukkii pitkään. Näköjään toimii samoin, kuin muutkin hortensiat. Toivottavasti niin sinun, minun kuin muidenkin Annabellet pärjää tulevan talven yli.
      Kaikenlaisia kasviherkkuja näkee toisten blogeissa ja niin niitä kulkeutuu omaankin pihaan. Tänään ostin alesta japaninhappomarjan, vaikka mitään ei enää pitänyt hankkia.

      Poista
  12. Wautsi miten ihania kukkia, ja ihana puutarha.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Kasviahmatti on unohtanut tyystin kaikki rajansa ja rohmuaa kaikenlaista kaunista ympärilleen.

      Poista
  13. Jälleen aivan ihanaa kukintaa 🤍 Tässä vaiheessa sitä tosiaan hieman haikeana muistelee menneen kesän kukintaa, joka sinun puutarhassasi onkin ollut todella yltäkylläisen runsas 🤍 Aurinkoisia lokakuisia päiviä sinulle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Mennyt kasvukausi on ollut kaikinpuolin suotuista. Toivotaan ja uskotaan, että sellaisen saamme taas tulevana vuotena.
      Samoin sinulle aurinkoisia lokakuun päiviä!

      Poista
  14. Olipa mykistävän hurja setti upeita kukkia! Tuo punakärsämö sijoittautui heti hankittavien listalle. Syysvuokkoa olen minäkin monasti istuttanut, mutta eipä niistä ole ollut pitkäaikaista menestystä. Hopeasyysvuokkoa siis tilauslistalle!

    Kiitoksia ihanasta ja syksyn ensimmäisestä haasteesta. Tähän on nautinto vastata ihan ajan kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, ettet pety punakärsämöön, jos sellaisen hankit. Syysvuokkojen kanssa painin pitkään onnistumatta. Ehkä tein jotain väärin, ehkä taimet olivat huonoja. Tuon hopeasyysvuokon kanssa homma toimii ja se onkin Kotipuutarhalehdessä mainittu kestävimmäksi syysvuokoksi.

      Kiva, että otat haasteen vastaan. Ei mitään kiirettä sen toteuttamisella. Koko talvi edessä.

      Poista
  15. Katsoin putkeen osat 1 ja 2 ja olen ihan silmät kukkina. Minullekin värikkäät kärsämöt olivat yksi tämän kesän uusi ihastus, mutta ne olivat eri värisiä kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsämöitä on monenlaisia. Minullakin on ennestään kultakärsämö, jota olen vahingossa kutsunut keltakärsämöksi. Aivan erilainen kuin punakärsämö, mutta tykkään kyllä molemmista.
      Kivasti ja osuvasti sanottu: "silmät kukkina".

      Poista
  16. Kylläpä on ollut upea kukkakesä puutarhassasi💚 Ja kiitos vielä haasteesta, tartun siihen varmaankin vähän myöhemmin, sitten kun epätoivo iskee joskus talven synkimpinä hetkinä. Kuulin eilen, että Pekka Pouta olisi ennustanut lauhaa talvea ja ilahduin kovasti. Jospa lumikellon kukkisivat jälleen jo tammikuussa👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiva, että otat haasteen vastaan. Sen toteuttamiseen voi tosiaan käyttää ne syvimmät epätoivon hetken, kun talvi painaa päälle ja värit puuttuvat puutarhasta.
      Puutarhan kannalta lauha talvi olisi ihan kiva. Kunhan ei kaiken aikaa sada märkää vettä taivaan täydeltä.

      Poista
  17. On todellakin upeaa kärhöjen loistetta! Pink Annabella pitäisi varmaan hankkia itsellenikin.
    Todella kiva haaste! Kun luin ekan osasi tästä, ajattelin että tuohon kyllä vastaan, vaikkei kukaan haastaisikaan. Ihanaa, täältähän se haaste tulla tupsahti. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti puutarhastasi löytyy Pink Annabellen vaatima tyhjä aukko.
      Haasteita voi toteuttaa haastamattakin, mutta jotenkin sen haaasteen saaminen innostaa enemmän. Odotan kovasti, miten toteutat tämän haasteen. Upeita kuviasi on ilo katsella.

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Etenkin tällaisena koleana sadepäivänä kesäkuvien parissa viihtyy.

      Poista
  19. Upeaa kukintaa koko kasvukausi. Kiitos, Between, haastesta! Pitääpä kaivella vähän kesän kuvasaldoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvien avulla pääsee hetkeksi lämpimään ja kuivaan, pois tällaisesta syksyisestä sateesta.

      Poista
  20. Ai ai miten upeaa kukintaa ja jutustelua. Sain ylös muutaman kivan kasvivaihtoehdon vaikka nyt en tänä syksynä enää osta mitään. Mutta kuvasi antoivat intoa uuteen kevääseen ja sen myötä uuteen kasvukauteen.
    Kiitos sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos löytyi uusia kasvivinkkejä. Tämä alulle laittamasi haaste on lähtenyt liikkeelle, joten toivotaan toisten blogeista löytyvän lisää ideoita.
      Kiitos kivasta haasteesta!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!