Sivut

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Loppukesän valkeat kaunottaret

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Syyshortensiat ovat monien suosikkeja, eikä syyttä. Näyttävän kauniita, terveitä, helppoja ja pitkään kukkivia. Tavallinen hydrangea paniculata meidän pihalla on kasvanut jo parikymmentä vuotta. Talomme rakennusaikana asuimme Tapiolassa, jossa syyshortensioita on käytetty paljon julkisissa istutuksissa. Ihastelin niitä ja ajattelin, että sellainen pitää hankkia omaankin pihaan. 

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Muutama vuosi sitten sain uuden syyshortensiakuumeen. Virtuaalitartunta iski katselemalla ja lukemalla houkuttelevia blogipostauksia toinen toistaan ihanimmista kaunottarista. Vanille Fraise oli ensimmäinen lääke hortensiakuumeeseen. Sen istutin alapihan Hortensiapenkkiin kesällä 2013. Penkkiin, joka sai nimensä tästä Vanille Fraisesta.

Hydrangea paniculata 'Vim's Red'

 
Vanille Fraisen ei pitkään tarvinnut uudessa penkissä asustaa, kun se sai kesällä 2014 seurakseen Vim's Redin. Vanille Fraise on rotevakasvuinen pensas, jonka kukkiin tulee syksyn edetessä vaaleanpunainen sävy. Valtavat kukinnot ovat upeita heti alkumetreillä ja aina vain paranevat värin syvetessä.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Vim's Red on malliltaan matalampi ja leveämpi. Kukkakin on pensaan tapaan leveä ja lavea. Vim's Redin kukka värittyy Vanille Fraisea tummemmaksi. Usein siitä tulee lähes viininpunainen. 

Hydrangea paniculata 'Mustila'


Toki puutarhasta löytyi paikka myös Mustilan hortensialle. Istutin sen 2017 pikkuisena pensaana, mutta onneksi varauduin heti pensaan kasvamiseen. Siitä pitäisi tulla kookas pensas, mitä en viime kesänä alkaneen kasvupyrähdyksen jälkeen laisinkaan epäile.

Hydrangea paniculata 'Mustila'
 

Syyshortensioissa katse kiinnittyy helposti niiden kukkiin. Ihmekös tuo, sillä yksi iso kukinto muodostuu lukuisista pienistä kukista. Aluksi rykelmässä on pieniä palleroisia nuppuja, kuin helmiä. Pian ensimmäiset niistä avautuvat ja lopulta kartiomainen kukinto on yhtä valkoista unelmaa.

Hydrangea arborescens 'Annabelle' - Pallohortensia

 
Ensimmäisen pallohortensian ostin 2016 Lohjan Tanhuhovin syysmarkkinoilta neljällä eurolla. Taisin istuttaa sen huonoon paikkaan, sillä lilliputtikokoinen taimi olla möllötti kasvamatta juuri ollenkaan. Ei kyllä kuollutkaan. Lopulta siirsin sen Pikkupuutarhassa parempaan paikkaan, josta puska tykkäsi alkaen kasvaa. Viime kesänä teki ensimmäisen kukkansakin. Pieniä, mutta niin tervetulleita.

Viime syyskesästä istutin kaksi pallohortensiaa lisää. Ne kukkivat heti tänä kesänä ihan mukavan kokoisilla palloilla. Puskat ovat vielä melko hentoja, mutta hyvin ne jaksoivat kukkansa kantaa. Jonkin matkan päässä kodistamme on erään talon pihassa aivan valtavan kokoiset pallohortensiat. Jospa joskus näen vastaavia omassakin pihassa.

Hydrangea arborescens 'NCHA2 Pink Annabelle'

 
Pink Annabelleen ihastuin jo paljon ennen kuin sellaisen omaan puutarhaan sain. Jonkun aikaa jouduin Pink Annabelleä metsästämään ja onni suosi minua vihdoin viime elokuisella Puutarha Tahvosten retkellä. Siellä näimme laajan alueen täynnä parhaimmillaan kukkivia vaaleanpunaisia Annabellejä. Näky oli hurmaava. Sen seurauksena taisi Pink Annabelle lähteä useamman mukaan. Niin myös minun.

Hydrangea arborescens 'NCHA2 Pink Annabelle'

 
En kasannut omalle Annabellelleni turhia paineita. Päätin olla tyytyväinen siihenkin, että se selviää talvesta ja kotiutuu asuinsijalleen Pikkupuutarhassa. Yllätys oli kaikin puolin iloinen, kun noin 80-senttinen pensas kehitti viisi nuppua. Aluksi ne olivat pikkuisia, ja enemmänkin ruskeita. Hetken jo pelkäsin saaneeni väärän taimen tai sen kärsivän huomassani. Turhaan pelkäsin. Nuput kasvoivat ja alkoivat avautua. Värikin muuttui pinkiksi. Jättimäisiä kukista ei ole tullut, mutta hentoihin varsiin nähden isoja kuitenkin. Saattaa olla, ettei tämä Pink Annabelle jää ainokaiseksi. Niin kaunis se on jo nyt ja uskoakseni aina vain kaunistuu.

Hydrangea paniculata - Syyshortensia


Yleensä syyshortensian kukat kestävät hyvin sadetta. Voimakastakin. Nyt jostain syystä sade on kurittanut isoja kukkia aika kovakätisesti. Muutama oksa on murtunut sekä tavallisesta syyshortensiasta että Vanille Fraisesta. Murtuneet oksat olivat onneksi sieltä hennommasta päästä. En yleensä raaski leikata hortensioita maljakkoon, joten nyt tämäkin puoli hoitui. 

Ihan ymmärrettävää, että valtavalle kukinnolle kertyy paljon painoa kastuessaan. Sateiden jälkeen olen käynyt ravistelemassa ylimääräisiä vesiä kukinnoista. Täytyy myös jatkossa miettiä varhaiskevään leikkauksia sillä ajatuksella, että oksista tulisi vahvempia kantamaan painavia kukkiaan.

Hydrangea paniculata - Syyshortensia


Alkusyksyn hämärtyvissä illoissa minua ilahduttaa joka kerran kurkistukset keittiön ikkunasta. Syyshortensian runsaat ja rehevät valkeat kukat ikäänkuin valaisevat puutarhaa illan ja yön hämäryydessä. Jokavuotinen ilon aihe. 

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'

Nyt olemme virallisesti siirtyneet syyskuuhun. Sää on mitä mainioin ulkoiluun ja puutarhahommiin. Illalla hämäryys laskeutuu aina vain varhemmin, mutta vielä riittää arki-iltoinakin valoa pienempiin pihapuuhiin.