Sivut

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Loppukesän valkeat kaunottaret

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Syyshortensiat ovat monien suosikkeja, eikä syyttä. Näyttävän kauniita, terveitä, helppoja ja pitkään kukkivia. Tavallinen hydrangea paniculata meidän pihalla on kasvanut jo parikymmentä vuotta. Talomme rakennusaikana asuimme Tapiolassa, jossa syyshortensioita on käytetty paljon julkisissa istutuksissa. Ihastelin niitä ja ajattelin, että sellainen pitää hankkia omaankin pihaan. 

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Muutama vuosi sitten sain uuden syyshortensiakuumeen. Virtuaalitartunta iski katselemalla ja lukemalla houkuttelevia blogipostauksia toinen toistaan ihanimmista kaunottarista. Vanille Fraise oli ensimmäinen lääke hortensiakuumeeseen. Sen istutin alapihan Hortensiapenkkiin kesällä 2013. Penkkiin, joka sai nimensä tästä Vanille Fraisesta.

Hydrangea paniculata 'Vim's Red'

 
Vanille Fraisen ei pitkään tarvinnut uudessa penkissä asustaa, kun se sai kesällä 2014 seurakseen Vim's Redin. Vanille Fraise on rotevakasvuinen pensas, jonka kukkiin tulee syksyn edetessä vaaleanpunainen sävy. Valtavat kukinnot ovat upeita heti alkumetreillä ja aina vain paranevat värin syvetessä.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Vim's Red on malliltaan matalampi ja leveämpi. Kukkakin on pensaan tapaan leveä ja lavea. Vim's Redin kukka värittyy Vanille Fraisea tummemmaksi. Usein siitä tulee lähes viininpunainen. 

Hydrangea paniculata 'Mustila'


Toki puutarhasta löytyi paikka myös Mustilan hortensialle. Istutin sen 2017 pikkuisena pensaana, mutta onneksi varauduin heti pensaan kasvamiseen. Siitä pitäisi tulla kookas pensas, mitä en viime kesänä alkaneen kasvupyrähdyksen jälkeen laisinkaan epäile.

Hydrangea paniculata 'Mustila'
 

Syyshortensioissa katse kiinnittyy helposti niiden kukkiin. Ihmekös tuo, sillä yksi iso kukinto muodostuu lukuisista pienistä kukista. Aluksi rykelmässä on pieniä palleroisia nuppuja, kuin helmiä. Pian ensimmäiset niistä avautuvat ja lopulta kartiomainen kukinto on yhtä valkoista unelmaa.

Hydrangea arborescens 'Annabelle' - Pallohortensia

 
Ensimmäisen pallohortensian ostin 2016 Lohjan Tanhuhovin syysmarkkinoilta neljällä eurolla. Taisin istuttaa sen huonoon paikkaan, sillä lilliputtikokoinen taimi olla möllötti kasvamatta juuri ollenkaan. Ei kyllä kuollutkaan. Lopulta siirsin sen Pikkupuutarhassa parempaan paikkaan, josta puska tykkäsi alkaen kasvaa. Viime kesänä teki ensimmäisen kukkansakin. Pieniä, mutta niin tervetulleita.

Viime syyskesästä istutin kaksi pallohortensiaa lisää. Ne kukkivat heti tänä kesänä ihan mukavan kokoisilla palloilla. Puskat ovat vielä melko hentoja, mutta hyvin ne jaksoivat kukkansa kantaa. Jonkin matkan päässä kodistamme on erään talon pihassa aivan valtavan kokoiset pallohortensiat. Jospa joskus näen vastaavia omassakin pihassa.

Hydrangea arborescens 'NCHA2 Pink Annabelle'

 
Pink Annabelleen ihastuin jo paljon ennen kuin sellaisen omaan puutarhaan sain. Jonkun aikaa jouduin Pink Annabelleä metsästämään ja onni suosi minua vihdoin viime elokuisella Puutarha Tahvosten retkellä. Siellä näimme laajan alueen täynnä parhaimmillaan kukkivia vaaleanpunaisia Annabellejä. Näky oli hurmaava. Sen seurauksena taisi Pink Annabelle lähteä useamman mukaan. Niin myös minun.

Hydrangea arborescens 'NCHA2 Pink Annabelle'

 
En kasannut omalle Annabellelleni turhia paineita. Päätin olla tyytyväinen siihenkin, että se selviää talvesta ja kotiutuu asuinsijalleen Pikkupuutarhassa. Yllätys oli kaikin puolin iloinen, kun noin 80-senttinen pensas kehitti viisi nuppua. Aluksi ne olivat pikkuisia, ja enemmänkin ruskeita. Hetken jo pelkäsin saaneeni väärän taimen tai sen kärsivän huomassani. Turhaan pelkäsin. Nuput kasvoivat ja alkoivat avautua. Värikin muuttui pinkiksi. Jättimäisiä kukista ei ole tullut, mutta hentoihin varsiin nähden isoja kuitenkin. Saattaa olla, ettei tämä Pink Annabelle jää ainokaiseksi. Niin kaunis se on jo nyt ja uskoakseni aina vain kaunistuu.

Hydrangea paniculata - Syyshortensia


Yleensä syyshortensian kukat kestävät hyvin sadetta. Voimakastakin. Nyt jostain syystä sade on kurittanut isoja kukkia aika kovakätisesti. Muutama oksa on murtunut sekä tavallisesta syyshortensiasta että Vanille Fraisesta. Murtuneet oksat olivat onneksi sieltä hennommasta päästä. En yleensä raaski leikata hortensioita maljakkoon, joten nyt tämäkin puoli hoitui. 

Ihan ymmärrettävää, että valtavalle kukinnolle kertyy paljon painoa kastuessaan. Sateiden jälkeen olen käynyt ravistelemassa ylimääräisiä vesiä kukinnoista. Täytyy myös jatkossa miettiä varhaiskevään leikkauksia sillä ajatuksella, että oksista tulisi vahvempia kantamaan painavia kukkiaan.

Hydrangea paniculata - Syyshortensia


Alkusyksyn hämärtyvissä illoissa minua ilahduttaa joka kerran kurkistukset keittiön ikkunasta. Syyshortensian runsaat ja rehevät valkeat kukat ikäänkuin valaisevat puutarhaa illan ja yön hämäryydessä. Jokavuotinen ilon aihe. 

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'

Nyt olemme virallisesti siirtyneet syyskuuhun. Sää on mitä mainioin ulkoiluun ja puutarhahommiin. Illalla hämäryys laskeutuu aina vain varhemmin, mutta vielä riittää arki-iltoinakin valoa pienempiin pihapuuhiin.

 

34 kommenttia:

  1. Minunkin vanhasta syyshortensiasta lohkesi yksi oksa sateen jälkeen suurten kukintojen painon johdosta. Onneksi hortensia toipuu näistä lohkeamisista hyvin.
    Aivan ihania ovat joka tapauksessa ja olen vahvasti harkinnut Vanille Fraisen ja/tai Vim’s Redin hankintaa. Uudet keväällä istutetut valkoiset Annabelle pallohortensiat ovat kukkineet runsaasti jo pitkään vaikka ovat vasta tämän kevään pensaita - hämmästyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Vanille Fraisen ja Vim's Redin hankintaa. Molemmat ovat oikeita kaunottaria ja jaksan kehua niitä vuodesta toiseen.
      En yhtään ihmettele, että hortensiat painoivat päänsä ja pari oksaa katkesikin. Kokeilin yhden ison kukan painoa sateen jälkeen ja kyllähän se painoikin.

      Poista
  2. Syyshotensiat ovat ihania syyskukkinoita, olen ihaillut niitä lapsesta asti. Täälläkin kukkii Pink Annabelle, kiitos peurakarkotteen jaVanille Fraise, mutta einoin suurin kukin. Sillä taitaa olla vähän kehno maa. Yhden syyshotensian hankin extempore äskettäin,odottaa vielä ruukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis peurakarkoite toimii? Pitääpä kaivaa Trico Garden kellarista peurojen varalta.
      Kiva, että Pink Annabelle kukkii ja ilahduttaa sinua. Vanille Fraiseni on alusta lähtien viihtynyt hyvin paikallaan. Hetki sitten pyörin taas sen ympärillä ihastelemassa.
      Extempore-hankinnat ovat aina tervetulleita. Ehkä esittelet uuden hankintasi, kunhan saat sen maahan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ehdottomasti ihania! Joka syksyn olen aina yhtä iloinen hortensioistani.

      Poista
  4. Ihanan hyvinvoivat hortensiat! Pink Annabelle on täälläkin ostoslistalla, mutta voi olla vielä pitkäänkin, ehkä se kannattaa hankkia vasta, kun keksin hyvän paikan, joka ei olisi liian kuiva, ja saisin pihan peurattomaksi. Se on todella hurmaava, ja kuvasi siitä vain lisäävät bensaa liekkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveja ei ole kiva hankkia peurojen syötäväksi, vaikka kauniita ovatkin. Pink Annabelle on kuin Vanille Fraisen pikkusisko. Kävin äsken pyörimässä Vanille Fraisen ja Vim's Redin ympärillä. Vim'sin väri alkaa syventyä viininpunaiseksi. On he niin ihania herkkuja.

      Poista
  5. Ihania! Vaaleat, runsaat kukat sopivat niin hyvin pimeneviin iltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshortensian valtavat kukat näkyvät todella hyvin hämärässä ja pimeässäkin pihassa, kun katuvalot siilautuvat tuija-aidan läpivalkoisiin kukkiin. Alkusyksyn parhaita juttuja puutarhassa.

      Poista
  6. On kiva, kun on olemassa myös näitä alkusyksyn kukkijoita. Kauniita vaaleita värejä pimeneviin syysiltoihin. Syyshortensiat ovat upeita. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshortensioista on iloa todella pitkäksi aikaa. Pidän niistä paljon myös kauniin lehdistön vuoksi.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Hienot hortensiat. Sateiden ansiosta tekevät hyvin kukkia mutta sadevaurioista ovat kärsineet täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran tosiaan kärsivät kovista sateista, mutta siitä huolimatta terveitä ja kestäviä kasveja. Ilostuttavat pitkään.

      Poista
  8. Voi miten kaunista ja upeaa kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshortensiat ovat vuosi toisensa perään loppukesän ja syksyn ilahduttajia.

      Poista
  9. Todella kauniit kaunottaret!
    Upeita kukkia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Syyshortensioita katsellessa ilo kuplii mielessä.

      Poista
  10. Arvaat varmaan, että huokailen täällä ihastuksesta. <3
    Hortensiat ja valkoiset kukat ovat lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan hyvinkin. Syyshortensiat ovat kerrassaan hurmaavia.

      Poista
  11. Sinulla on myös paljon kauniita hortensioita. Minullakin niitä on kertynyt peräti kymmenen kappaletta. Nyt taitaa minulle nämä riittää. Kahtena vuonna taisin nämä kotiin haalia. Kaksi pitäisi siirtää muualle. En tiedä riittääkö tämä syksynä puhti ❓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohohh, kymmenen! Sinulla on monen monta syyskaunotarta puutarhassasi. Eilen Espoossa käydessäni näin erään hiljan valmistuneen talon piha-aitana pitkän rivin syyshortensioita. Voin vain kuvitella, miten kauniita ne ovat isoina istutuksina.
      Siirtäminen on sen verran rankkaa puuhaa, ettei sitä kannata väkisin tehdä. Ehkä kannattaa jättää suosiolla ensi vuoteen.

      Poista
  12. Muhkeita ja kauniita! Meillä kukkii vaaleanpunertavia taloyhtiön pihassa. Ihastelen joka päivä niiden runsasta kukintaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että taloyhtiönne on istuttanut syyshortensioita pihaan. Jaettu ilo on isompi ilo!

      Poista
  13. Kappas, sielläkin on kierretty kuvaamassa hortensiota ;)
    Ihania ovat ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurit ovat jo tainneet tottua jokapäiväiseen näkymään, kun minä tosiaankin pyörin syyshortensioiden ympärillä. Homma, johon en kyllästy yhtenäkään syksynä.

      Poista
  14. Täälläkin tuo Tahvosten annabelle vai kaunistuu vanhetessaan. Ostin kaksi pensasta mutta nyt toinen on jäänyt tähkäverbenan jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi minunkin pitänyt ostaa kaksi, mutta ehtiipä sitä myöhemminkin. Mitä kummaa vispilänkauppaa sillä tähkäverbenalla on Annabellen kanssa?

      Poista
  15. Ihanat kuvat! Hortensiat ovat kyllä kaikessa runsaudessaan hurmaavia. Erityisesti nuo kukinnan edetessä punastuvat vievät sydämen.
    Kumpikin omista 'Vanille Fraisen' taimistani on kasvanut tänä kesänä sen verran mukavasti kokoa, että varmaan kukkivat jo ensi vuonna. Nyt toivon, että hallayöt pysyvät mahdollisimman pitkään poissa, jotta mustilanhortensia ja kaksi 'Prim Whitea' saavat kukkia rauhassa mahdollisimman pitkään. Joskus vielä melkein vannoin, etten hanki varsinkaan syyshortensioita meille yhtään niiden huonon hallankestävyyden takia, mutta kuinkas kävikään! Ehkä pitää vain tyytyä kiltisti etsimään harsot valmiiksi pensaiden lähistölle, jotta hallayön uhatessa on nopea käydä vetäisemässä suojaa hortensioiden kukkapilville.
    Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sitä kuvittelee, että syyshortensiat ovat kauneutensa kukkuloilla niiden alkaessa kukkia. Vaan aina vaan näkymät paranee, kun sävy punastuu.
      On tänne eteläänkin pari kertaa luvattu yöhallaa, mutta syyshortensiani eivät ole tähän saakka siitä kärsineet. Toivottavasti niin ei käy jatkossakaan. Halla on täällä sen verran vähäistä tähän aikaan vuodesta, ettei tule edes ajatelleeksi syyshortensioiden hallanarkuutta.
      Toivottavasti teille ei tule hallaa ja jos tuleekin, ei osu hortsuihin.
      Mukavaa viikonloppua, toivottavasti aurinko ilmestyy teille pilvien takaa!

      Poista
  16. Hortensiat saavat nyt ansaitsemansa huomion, niin upeilta ne näyttävät sekä päivänvalossa että tummuvissa syysilloissa. Vanille Fraise, Vims´ Red ja Lime Light näyttävät viihtyvän meilläkin. Tuon Annabellen vielä hankin, on se myös niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi syyshortensiat eivät kulu ihastelusta. Sen verran runsaasti olen niiden ympärillä pyörinyt. Pian nurmikolle tulee ura askelistani.
      Annabelle on niin kaunis. Kannattaa hankkia.

      Poista
  17. Komeeta! Varsinki muiren pihoolla. Enoo oikee päässy kunnolla kiinni hortessooren sialunelämähän, paitsi 'Annabellen'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan siinä etunsa, kun naapurit istuttavat kaunottaria omille pihoilleen ja niitä saa ihan ilmaiseksi ihastella. Minä unohdin täysin hortensioiden sielunelämään tutustumisen ja lähdin suorilta käsiltä niitä istuttamaan. Enkä ole katunut.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!