Ilo elää -blogin Sesse oli napannut "Lukemisen pitkä historia" -haasteen ja kehotti halukkaita ottamaan haasteen itselle. En tiedä, kuka haasteen on alunperin laittanut liikkeelle. Kiitos Sesselle ehdotuksesta ja ehdottomasti myös haasteen aloittajalle.
Lukeminen on lapsesta saakka ollut minulle tärkeä harrastus. Aina on joku kirja lukuvuorossa yöpöydällä. Kirja kulkee mukana moneen paikkaan. Kirjoja lainaan kirjastosta ja ostan kirjakaupoista ja kirppareilta. Annan kirjoja myös lahjaksi.
Näistä pidin, kun opettelin lukemaan
En yhtään muista, millaisista kirjoista olen opetellut lukemaan. Tammen kultaiset kirjat ovat ainakin tuttuja. Ensimmäisellä luokalla osasin jo lukea ainakin jonkin verran, sillä muistan alakoulun kivan systeemin; kun oli saanut tunnilla annetut tehtävät valmiiksi, oli lupa lopun aikaa lukea luokkahuoneen seinähyllystä hakemaansa kirjaa. Kirja palautettiin aina takaisin hyllyyn, mutta se oli "omassa käytössä", kunnes kirja oli luettu.
Anni Swanin kootut kertomukset muistan hyvin kahden ensimmäisen luokan ajalta. Tottisalmen perillinen, Iiris rukka ja Ollin oppivuodet luin tuolloin ensimmäisen kerran ja myöhemmin vielä uudelleen. Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjoista pidin myös paljon.
Muut lapsuusiän suosikkini olivat
Monille tutut tyttökirjat kuuluvat minunkin lukukokemuksiini. Lucy Maud Montgomeryn Anna-sarja sekä Louisa May Alcottin Pikku naisia on luettu vähintään kahteen kertaan. Myös Frances Hodgson Burnettin Salainen puutarha kiehtoi. Anni Polvan Tiina-kirjoja luin jossain vaiheessa, mutta jostain syystä niistä ei koskaan tullut suosikkejani.
Erilaiset satukirjat tuli luettua kannesta kantaan. Topeliuksen, Anni Swanin ja H.C. Andersenin sekä Grimmin veljesten satukirjat tulivat tutuiksi.
Nuorena olin kiinnostunut
Kenties isoveljen vaikutuksesta nuoruuden alkupään lukemistoon kuuluivat Mark Twainin ja Jack Londonin seikkailukirjat sekä Jules Vernen tarinat. Ilman muuta myös Viisikon kaikki seikkailut tuli ahmituksi ennen teini-ikää. Aika pian ryhdyin hamuamaan aikuisten romaaneja. Sitä hidasti lähinnä kirjaston säännöt, jotka eivät sallineet lasten lainaavan aikuisten kirjoja. En muista, missä ikäraja Espoon kirjastossa kulki. Sen muistan, kuinka iloinen olin saadessani luvan lainata kirjastoauton aikuisten puolelta.
70-80 -luvuilla oli useita kirjakerhoja. Parhaimmillaan kuuluin kolmeen eri kirjakerhoon. Aktiivisen kirjastolainaamisen ohessa kirjakerhot kartuttivat oman kirjahyllyn antia. Kotimaan ja maailman klassikot tuli luettua. Kirjojen maailma tarjosi yhä uusia tutustumisalueita. Maksim Gorkista Leo Tolstoihin, André Brinkistä John Irvingiin, Cervantesista Gabriel Garcia Marquetziin ja Guy de Maupassantiin, Charlotte Brontesta John Steinbeckiin.
Kotimainen proosa on aina kiinnostanut. Mika Waltari, Väinö Linna, Eeva Joenpelto, Jörn Donner, Anja Snellman, Alpo Ruuth, Anu Kaipainen, Marja-Liisa Vartio, Bo Carpelan, Helvi Hämäläinen, Henrik Tikkanen vain joitakin mainitakseni. Nuoremmista Kjell Westö, Tommi Kinnunen, Olli Jalonen, Katja Kettu, eikä loppua näy.
Erilaisia kausia on ollut myös runsaasti. Fantasiakirjallisuudesta unohtumattomin on J.R.R. Tokienin Tatu sormusten herrasta. Kahlasin kolme paksua kirjaa yhden pääsiäisen aikana ja lumouduin täydellisesti.
Runot ovat aina kuuluneet lukuvalikoimaani. Taisin aloittaa Eino Leinosta, Katri Valasta ja Lauri Viidasta, joista jatkoin sujuvasti aina vain uusiin runoilijatuttavuuksiin. Edesmennyt appiukko teki toimittajauransa alussa kirja-arvosteluja. Häneltä sain ison pinon kirjailijoiden arvostelukappaleita. Joukossa lukuisia suomalaisia runoilijoita.
Myöskään tietokirjallisuutta en kaihda. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja erityisesti antiikin ja Egyptin historiasta. Lapsuudenkodin kirjahyllyssä oli Kansojen historia -kirjasarja sekä C.W. Ceramin "Muinaisaarteita etsimässä", jonka luettuani päätin ryhtyä isona arkeologiksi. Ei tullut minusta arkeologia, mutta kirja löytyy nykyisin myös omasta hyllystä.
Puutarhainnostus alkoi itämään jo paritaloaikana, mutta valloilleen se pääsi omakotitalon rakennettuamme. Se taasen johti intoon lukea ja hankkia puutarhakirjoja.
Näitä luin lapsilleni / sisaruksilleni / muulle (tai jätä väliin)
Hoidin paljon 10 vuotta nuorempaa pikkuveljeä. Tietenkin hänelle tuli myös luettua kaikenlaista. Itse en ole koskaan innostunut sarjakuvalehdistä, jollei belgialaisen Hergén Tintti-kirjoja lasketa mukaan. Lapsuuden kotiin tuli Aku Ankka. Muutama Nakke Nakuttajakin pikkuveljien käsissä pyöri. Lehdet oli tietenkin luettava pikkuveljelle, kunnes hän itse oppi lukemaan.
Omille lapsille tulikin sitten luettua todella ahkerasti. Halusin siirtää lapsilleni kiinnostuksen kirjoihin ja halusin myös kehittää heidän kielellisiä taitojaan. Kävimme lasten kanssa ahkerasti kirjastossa jo ennen kuin he osasivat puhua. Pupu Tupunat luettiin hiirenkorville. Omasta lapsuudesta tutut Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjat viehättivät erityisesti poikaa. Astrid Lindgren, Kaarina Helakisa, Kaija Pakkanen ja monia muita tuli lainattua kirjastosta ja hankittua kotiin.
Richard Scarryn kirjat taisivat meillä edeltää Mauri Kunnasta. Scarryn kirjoja oli hankala lukea kuvien runsauden ja kirjoitetun tekstin vähyyden vuoksi. Sitäkin enemmän niissä kirjoissa oli yksityiskohtaisia kuvia, joita jaksettiin etsiä ilta toisensa jälkeen. Mato Matala lienee monille lapsiperheille tuttu hahmo.
Puolisoani / kaveriani / muuta läheistäni kiinnostaa
Kaipa ihminen etsii kumppanikseen itsensä kaltaisen ihmisen. Näin ainakin voisi päätellä siitä, että myös Ukkokulta on kirjojen suurkuluttaja. Hän on aina lukenut hyvin monipuolisesti kirjallisuutta. Nykyisin dekkarit taitavat olla mieluisimpia. Tosin hän nappasi ostamani Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäisen osan itselleen, joten joudun sitä hetken aikaa jonottamaan.
Nyt kesken
Vaikka väitän itseäni kirjojen suhteen kaikkiruokaiseksi, kotimaisen proosan ohessa eniten nykyisin tulee luettua kotimaisia ja skandinaavisia dekkareita. Jonkun verran myös ranskalaisia ja brittiläisiä dekkareita. Juuri nyt yöpöydällä on kesken tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin tuorein "Uhri 2117". Adler-Olsenin kirjat kertovat osasto Q:n persoonallisen poliisi Carl Morckin tutkimuksista.
Kirja, jonka lukemisesta haaveilen
En haaveile jonkun tietyn kirjan lukemisesta, vaan ylipäätään keskityn nauttimaan lukemattomien jo julkaistujen ja kaikkien tulossa olevien kirjojen tuomista mahdollisuuksista päästä uppoutumaan mielenkiintoisiin tarinoihin. Olen haaveillut kirjoittavani itse kirjan, mutta se lienee mahdotonta niin kauan kuin mailmalla riittää taitavia kirjailijoita. Missä välissä ehtisin kirjoittaa arkkia enempää tekstiä, kun vietän puutarhailulta ja käsitöiltä jäljelle jäävän vapaa-ajan jonkun toisen luoman hienon tarinan parissa.
Mikäs se mukavampaa hämärtyvinä loppusyksyn iltoina, kuin uppoutua hyvän romaanin syövereihin.
Tämän haasteen saa napata joka haluaa !
