Sivut

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Johan on ollut huikean hienoja kevätpäiviä!

"Mitä  hyvää täältä löytyykään!"
 

Myrskyisän viikonlopun jälkeen viikko alkoi aurinkoisena ja lämpimänä. Kaikki muut työt saivat väistyä, sillä hinku pihalle on ollut melkoinen ja tekemättömien töiden lista pitkääkin pidempi. Puutarhahommia saa olla vaikka toisille jaettavaksi, eivätkä ne silti yhtään stressaa. Ainakaan minua. Joku tehtävä voi olla vähemmän kivaa, mutta kaikki tyynni kuuluvat tähän elämää suurempaan intohimoon eli puutarhahörhöilyyn.

Lämpö herätti krookukset kertaheitolla.

Piipot poksahtavat auki kilpaa toistensa kanssa. Maassa on runsaslumisen talven jäljiltä sopivasti kosteutta. Lämpö ja aurinko herättävät sipulikukkien lisäksi kaikkea muutakin. Peurojen ja jänisten röyhkeästä verotuksesta huolimatta krookuksia nousee kivasti siellä täällä. Tuntuu, kuin niitä olisi tänä keväänä tavallista enemmän. Ehkä ne pitivät välivuotta viime keväänä.

Kevätkurjenmiekkoja joka lähtöön


Kevätkurjenmiekkojakin tupsahtelee ensimmäisten seuraksi. Viime syksynä istutin meidän puutarhan ensimmäisen jääkurjenmiekan, josta kuva ylläolevan kollaasin vasemmassa alareunassa. Mistä se on saanut nimekseen jääkurjenmiekka? Enemmän tuosta tulee aurinko tai tuli mieleen.

Rhodo ja mahonia ovat hiukan kärsineet

Toistaiseksi en osaa sanoa talvituhoista paljoakaan. Pihalla pyöriminen vaatii taas aivonystyröiden aktivoimista ja muistin virkistämistä. Ilmeisesti nollaan talven aikana kaikki edellisvuoden tiedot ja kevään tullen täytyy listoista tutkia, mitä on tullut istutettua mihinkin.

Osa toisesta mahoniasta on mennyt aika ruskeaksi, vaikka laitoin sillekin varjostusverkon aika varhain. Näin on käynyt ennenkin, joten enää en pelästy menettäväni koko kasvin.Seuraan kasvin tilannetta ja pahimmin ruskettuneet lehdet ja oksat leikkaan pois. Siitä se taas virkistyy.

Rhodoista oikeastaan vain yhdessä on enemmän ruskeita lehtiä. Vuosiin en ole tähän ongelmaan törmännyt, joten kerrotteko, miten hoidan alakuloista rhodoa.

Primula pruttoniciaca 'Sirje'


Esikoita olen vuosien aikana istuttanut vaihtelevalla menestyksellä. Parhaiten ovat viihtyneet etelänkevätesikko ja syklaaminpunainen suikeroesikko. Viime kesänä ostin Nummelan ruusutilavierailulta pikkuisen suikeroesikko Sirjen. Iloisena huomasin sen lykkäävän lehtiä. Aika kiva, jos myös kukkii.

Primula elatior - Etelänkevätesikko


Pikkupuutarhaan istutin vuosi sitten kaksi etelänkevätesikkoa ja yhden himalajanesikon. En laittanut niille nimitikkuja, joten nyt en osaa nimetä kahta esiin noussutta. Aika näyttää, ovatko molemmat etelänkevätesikoita ja nouseeko kolmas ehkä myöhemmin.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä


Viime toukokuussa Pikkupuutarhaan istutetut kaksi valkotäpläimikkää ovat kumpikin elossa. Syksyllä olopihan Syreenipenkkiin siirretyssä valkotäpläimikässä on jopa kaksi nuppua, vaikka sen olemus muuten on talven jäljiltä vähän rähjäinen. Tällaiset uusien tulokkaiden kukkaiset esiintulot ovat aina niin mukavia.

Helleborus - Jouluruusu linnunruoka-automaatin alapuolella.

Istutusalueita en ole kovin pikkutarkasti rapsuttanut enää vuosiin. Napsin kuivuneita perennanvarsia ja poistan paksuimmat vaahteranlehtikeskittymät. Ripottelen varoen piippojen väleihin ja sinne tänne multaa, joka peittää pahimmat rikkakeskittymät. 

Kuvassa linnunruoka-automaatin alla kasvava jouluruusu. Kuten näette, lintujen syöttäminen sotkee ympäristöä. Vaihdoin talvella kuorittuihin auringonkukansiemeniin vähentääkseni sotkuisuutta. Koska käytössä oli alkutalven kuorelliset siemenet, näen eron ympäristössä vasta ensi vuonna. Tarkoitus on laittaa jouluruusun ympärille katemultaa ja kas, näkymät muuttuvat.

Useampi tunti vierähti kellarikasvattamossa siirtäessäni tomaatit, kurkut ja paprikat kasvatusastioihin. Niihin, joissa nämä hyötykasvit viettävät kesänsä kasvihuoneessa. Kaksi kasvia yhteen 30 litran astiaan. Aiemmin olen kuskannut kasvit purkeissaan kasvihuoneeseen ja siellä siirtänyt ne sitten istutusastioihinsa. Viime keväänä istutin kasvit kokeeksi jo kellarissa. Tilavampi multatila näytti innostavan kasvit rehevään kasvuun. Kuskasimme Ukkokullan kanssa kottikärrillä astiat kasvihuoneeseen. Menihän siihen vähän enemmän aikaa suhteessa, että olisin pienemmät purkit vienyt kasvihuoneeseen istutettaviksi. Mielestäni homma toimi hyvin ja siksi teen samoin nyt.

Potentilla nepalensis 'Miss Willmott' - Nepalinhanhikki

Kuvittelin kylväneeni tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita maltillisesti. Ainahan joitakin ylimääräisiä taimia tulee ja niin kävi nytkin. Pari tomaattia, kurkun ja paprikoita istutin pojalle. Hän voi kokeilla niiden kasvattamista lasitetulla parvekkeella. Muita täytyy tarjota naapurille.

Tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden siirryttyä toiseen paikkaan kellarissa, syntyi ensimmäisen kasvilampun alle hiukan tilaa. Äkkiä se täyttyi, kun nostin lattialta ja pimeämmistä paikoista purkkeja lähemmäs valoa. Käsittämätöntä, miten tolkku on taas kadonnut kasvatushommista. 

Valitettavasti kellarikasvattamosta on niukasti kuvia tarjolla. Kamera ei ollut tälläkään kertaa mukana. Lisäksi tehokkaan kasvilampun valossa kaikki kuvattu on keltaista.

Nokkosperhonen talventähdellä

Maanantaina meidän mittari näytti parhaimmillaan +14 astetta. Vaatetta saattoi huoletta vähentää. Pörriäisiä surisi varsinkin krookuksissa. Sainpa kuvattu nokkosperhosenkin. Kurkia ja joutsenia lensi pihaa rapsuttaessa talon yli useita kertoja. Kauempaa on kuulunut muutaman päivän ajan kurkien huutelua. Äänien suunnasta päätellen ne ovat pellolla meistä eteenpäin.

Kroppa on iltaisin jäykkänä päivän aherruksesta. Pois kaikki ruikutus, sillä tätä aikaa on odotettu. Johan on ollut huikean hienoja kevätpäiviä!


44 kommenttia:

  1. Ihanaa päästä taas puutarhahommiin. Sinulla on paljon kauniita kurjenmiekkoja. Noita eri lajikkeita pitäisi lisätä taas omaan puutarhaan.

    Nyt tapahtuu uutta vähän väliä. Ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten tein päätöksen lisätä nimenomaan pikkusipuleita ja se alkaa tuottaa tulosta. Kurjenmiekoista osa on mix-pussukoita. Kiitettävästi nousevat ylös myöhempinäkin vuosina.
      Puutarhan vauhdissa ei meinaa perässä pysyä. Kerrassaan ihanaa aikaa.

      Poista
  2. Ihana katsoa kuvia näistä kevätkukkijoista kun itsellä niitä ei juurikaan ole.
    Mä teen samoin, ripottelen multaa lehtien ja muun moskan päälle. Siistiä tulee ja siellä alla ne muuttuu pikkuhiljaa mullaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullan levittäminen haravoinnin sijaan helpottaa, muuttaa näkymän siistiksi ja hyödyttää kasveja. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Kiva, että sinäkin teet niin.

      Poista
  3. Ihana kattaus kevätkurijenmiakkoja. Orotan tänään avautuvaksi ensimmäästä. Pihahommat imaasoovat yhä suuremman osan päivästä, ohan sitä orotettuki ja piänet rempakki unohtuuvat siinä temmellykses. Meillon ollu tosi kylymät tuulet, eikä lämpötilakkaa oo kohonnu lähellekkää +10. Ehkä loppuviikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenmiekat ovat valloittaneet minut. Syksyllä hommataan taas muutama pussukka lisää.
      Nyt saa sisähommat jäädä sadepäivän ratoksi, sillä mikään ei saa puutarhaihmistä pysymään tällaisilla ilmoilla sisällä. Yliannostus raitista ilmaa tuntuu kyllä illalla, mutta aamuun mennessä meno on taas eilistäkin innostuneempaa.
      Loppuviikolle on luvassa aurinkoista ja mukavan lämmintä. Toivottavasti tekin saatte siitä osanne.

      Poista
  4. Vaikka ei harrasta puutarhailua juuri ollenkaan, niin tällaisia kuvia katsellessa tulee aina mieleen, miten ihanaa olisi, jos keväällä maasta nousisi jotain kukkia ihasteltavaksi. Jospa TÄNÄ vuonna jo saisin istutettua lisää sipuleita pihalle. Aina päätän, mutta en tule laittaneeksi. Ainoastaan yhtenä vuonna laitetut krookukset kukkivat eteläseinustalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun on harjoitettava koko kesän ajan sipulipsyykkausta. Josko siitä jäisi innostus jonnekin takaraivoon ja saisit syksyn tullen muutaman pussillisen pieniä sipuleita laitettua multaan. Minä en ole erityisen innostunut jokasyksyisistä sipulitalkoista, mutta kevään kukinta silmissä ja mielessä saa ahertamaan.

      Poista
  5. Ihania päiviä nyt on! Vuoden parhaita.
    Hurmaavan värisiä kurjenmiekkoja sinulla on! Minustakin jääkurjenmiekka on outo nimi kirkkaankeltaiselle kukalle. Enempi jää tulee mieleen Katharine Hodgkinista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset päivät ovat kaiken odotuksen väärti. Meno on kuin kesälaitumelle pääsevillä lehmillä. Onneksi kaiken innostuksen keskellä syntyy jotain järkevääkin eli kevättyöt edistyvät.
      Hyvä, etten ole ainoa jääkurjenmiekan nimen kummastelija. Karharine Hodgkin tai vaikkapa Frozen Planet ansaitsisivat nimen paremmin. No, ainakin jatkossa tiedän tasantarkkaan, mistä kasvista on kyse, kun näen kirkkaankeltaisen kurjenmiekan mullasta nousevan.

      Poista
  6. Kaunista krookusten ja jääkurjenmiekkojen kukintaa.
    Nyt säät ovat olleet niin suosiollisia, ettei puutarhasta malttaisi pysyä lainkaan poissa.
    Mukavia puutarhahetkiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mennyt tukka putkella pitkin pihamaata kolme päivää putkeen. Hyvä, että syömään malttaa välillä sisälle tulla. Tänään päätin pitää illan vapaana pihatöistä, vaikka vaikeaa se nytkin on, kun aurinko paistaa ja mittarilukema on varjossakin +8.
      Sinulle myös ihania kevätpäiviä!

      Poista
  7. Superkivoja keväisiä kuvia <3 Kevät on ihanaa aikaa! Ensimmäiset puutarhassa puuhailupäivät jumittavat kropan. Puutarhatöiden tekeminen on monipuolista jumppaa ja mielellään sitä jumppaa tekeekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven aikana laiskistunut kroppa hiukan protestoi tuntien ulkona uurastusta. Parin päivän jälkeen alkaa taas sujua. Puutarhassa tulee harrastettua monipuolista liikuntaa ja vielä raittiissa ilmassa. Mikäs sen mukavampaa, hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kukkia putkahtelee jatkuvasti uusia ja viherryskin on ihan "oven takana".

      Poista
  9. Todellakin, ihania päiviä! Hui, miten ihania kurjenmiekkoja ja krookuksia!
    Minä olen aivan vakuuttunut siitä, että suurempi kasvutila piristää kummasti vihanneksia eli parempi vaihtaa astiaa mieluummin vähän liian aikaisin kuin myöhään - mikäli saa vain suuremmat astiat mahtumaan jonnekin.
    Nyt on minullakin aika tungos esikasvatettujen armeijassa, lapasesta taitaa aina lähteä, mutta eiköhän se tästä kuukauden sisällä helpotu.
    Iloa sinne puutarhapuuhiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lukea, kuinka kaikki ovat lähteneet innolla ulos nauttimaan näistä hienoista puutarhapäivistä.
      Totta. Huomasin viime keväänä, kuinka kasvit innostuivat kasvuun isompaan tilaan päästyään. Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut niin vankkoja ja hyvässä kasvussa olevia tomaatteja ja kurkkuja. Jospa nyt saisin samanlaisen onnistumisen. Tilaa isommat astiat kyllä vievät. Onnekseni minulla on tuo kellari käytössä.
      Juuri tämä hetki taitaa olla kaikkein ahtain, kun esikasvatuksessa on vähän kaikenlaista. Vielä pitää jättää tilaa kurpitsakylvöille. Ne ovat nopeita, joten hetken vielä odotan.
      Kiitos Päivi, tämä on niin iloista aikaa, ettei paremmasta väliä. Uskon, että sinäkin nautit.

      Poista
  10. Kyllä tätä on odotettu, näitä hienoja kevätpäiviä ja puutarhatöitä. Laitatko tomaatit Biolanin mustaan multaan kasvamaan? Mietin nimittäin koulisinko tomaatit seuraavaksi suoraan mustaan multaan ja säästyisin erilliseltä lannoittamiselta. Ihana krookuskollaasi, monenlaista kukkijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsaslumisen talven jälkeen nämä kevätpäivät tuntuvat NIIN hyvältä.
      Olen aina laittanut tomaatit, kurkut ja paprikat mustaan multaan. Tänä vuonna laitoin astioiden pohjalle myös kompostimultaa. Monet istuttavat tomaatit niihin kasvatussäkkeihin. Eikös niissäkin lannoitteet ole jo valmiina? Vaikka tomaatit ovat tänä vuonna kasvaneet jotenkin hitaammin, niiden purkit oli jo täynnä juuria. Tapaan koulia tomaatit ostoperennoista kertyviin purkkeihin.
      Päätin muutama vuosi sitten panostaa pikkusipuleihin ja nyt se alkaa kantaa hedelmää. Taidan jatkaa sillä linjalla, kun peurat kuitenkin syövät tulppaanit. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin kurjenmiekat nousevat seuraavinakin keväinä. Ne myös kukkivat aika pitkään, säistä riippuen tietenkin. Niitä pitää ehdottomasti laittaa lisää.

      Poista
  11. Onpa siellä kovasti kukkijoita jo! Täällä ei vielä piipotakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa teilläkin pian piipottaisi, kun lämmin ilma virtaa koko maahan. Näin toivon.

      Poista
  12. Olipas täällä paljon silmäkarkkia! Perhosille ja pörriäisille on nyt kunnon herkkuapajat. Minä kyttään omia kevätkurjenmiekkojani. Ensimmäiset pilkistelivät toissa päivänä maasta ja eilen illalla niitä oli jo kymmeniä (tai ainakin reilusti yli kymmenen) esillä. Ovat aina nopeampia kuin ehdin ajatellakaan, joten seuraan niitä nyt silmä kovana, jotta näen edes ensimmäisen nupun. Kukat avautuvat varmaan juuri silloin kun olen töissä.
    Tomaattien ja paprikoiden istutus suurempiin ruukkuihin antaa niille varmasti kunnon kasvuspurtin, vaikka ovat sitten painavampia siirrellä kasvihuoneeseen.
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, kuinka paljon perhosia ja pörriäisiä on viime päivinä ollut liikkeellä. Nokkosperhoset tykkäävät näköjään kirjokevättähdistä ja pörriäiset krookuksista. Pörinä oli ihanaa musiikkia korvilleni.
      Irikset saattavat hyvinkin avautua päivän aikana. Ehdit niitä ihailemaan vielä viikonloppunakin. Ihmeen pitkään ne kukkivat, mikä sekin on tosi kviaa.
      Kävin tänään katsomassa tomaatteja ja kurkkuja. Näytti, kuin ne olisivat ihan silmissä tukevoituneet ja kasvaneetkin. Harhaa varmaan, sillä tuskin pari päivää niin paljon vaikuttaa. Kieltämättä isot astiat painavat ja tukikeppeineen niiden siirto vaatii huolellisuutta. Hyvin se sujui viime keväänä. Luotan niin käyvän nytkin.
      Päivä oli upean lämmin ja aurinkoinen. Tällaista on luvassa tulevillekin päiville, joten toivon sinunkin saavan siitä osasi.

      Poista
  13. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoa teille, että olemme paikallinen yritys ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille toiminnan lisäämiseksi tai ostoksen tekemiseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Jos haluat lisätietoja, ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai whatsappilla.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com
    WhatsApp: +33752366330

    VastaaPoista
  14. Vau, mikä kevätkukkijoiden kavalkadi! Kevätkurjenmiekat leviävät mukavaan tahtiin, niistä saa kivoja mättäitä odottamatta kovin montaa vuotta. Ihmettelen nepalinhanhikkejasi, oletko en tänä keväänä siemenestä kasvattanut? Omat kylvökseni nimittäin jurottavat lähes nuppineulanpään kokoisina, kasvu ollut todella hidasta, vaikka ovat kasvilampun alla. Minä menetin joitakin vuosia sitten oman mahoniani kokonaan, joten peittelen uutta tulokasta huolella. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Mukavaa viikonloppua, nautitaan säästä ja puutarhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole ollut kovin montaa vuotta kevätkurjenmiekkoja, joten on kiva kuulla niiden leviävän. Siitä huolimatta aion istuttaa niitä lisääkin, jotta pääsen ihastelemaan niitä useammassa paikassa.
      Nepalinhanhikit ovat tosiaan tänä keväänä siemenistä kylvettyjä. Tilasin niiden siemeniä pari-kolme vuotta sitten muistaakseni Hyötykasviyhdistykseltä. Viime vuonna kylvetyistä taisi itää yksi ja sekin nuupahti ennen ulos pääsyä. Nyt näyttää paremmalta.
      Tappotalvena mahoniani kärsi oikein kunnolla. Silloin sain neuvon leikata siitä kuivuneet oksat ja kas, sieltä se sitten elpyi. Suojasin mahoniat nytkin, mutta silti isommassa on vähän vaurioita. Ei onneksi paljon. Seuraan sen tilannetta ja tarvittaessa leikkaan ruskeaksi menneitä osia pois. Muistan edellisestä kerrasta, että ruskeista lehdistä huolimatta varsissa oli eloa ja niihin tuli uusia lehtiä.
      Usko pois, nautin aivan valtavasti. Oikein aurinkoisia ja ihania puutarhapäiviä sinulle!

      Poista
  15. Kevät on tosiaan jo tänne tullut, tänään tuntui melkeinpä kesältä, kun mittari näytti +15.

    VastaaPoista
  16. Kiitos tästä kevätkukinnan näytteestä, meillä vielä odotellaan ensimmäisiä krookuksia. Kevätkukkijoihin panostaminen syksyn ankeudessa palkitaan keväällä niin ruhtinaallisesti, että kaikki tympeät, lätäköissä kyykityt kylmät tuokiot unohtaa autuaasti.

    Samoin olen kummastellut juurikin tuon kurjenmiekan nimeä, olin nimittäin varma, että olin sotkenut nimisäleet tai jotain kun jääkurjenmiekka helotti keltaisena ja se jäisempi versio olikin jotain ihan muuta.

    Nautitaan, on tätä odotettukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä aurinko ja lämpö kipaa teillekin. Tänään olemme saaneet nauttia lähes kesäisestä päivästä, kun mittari näytti +15. Juotiin ensimmäiset kahvitkin pihalla. Tai tokat, sillä ne ensimmäiset muutama viikko sitten värjöteltiin minuutin verran ja palattiin pian takaisin sisälle.
      Kiitos rehellisestä tunnustuksesta, johon yhdyn. Nimittäin minäkin mietin, olenko sekoittanut tiedot istutuslistallani ja nimennyt jääkurjenmiekaksi jonkun muun. Tämän episodin jälkeen muistan, missä sitä kasvaa. Välillä noiden kasvinimien kanssa joutuu omaakin päätä raapimaan ja miettimään, mikä on ollut nimeäjän ajatus.
      Nautin täysillä ihan joka päivä. Muutama lisätunti päivässä olisi nyt tarpeen, mutta iloitaan näistäkin.
      Siltä varalta, ettei lämpöä meinaa riittää Uuttamaata korkeammalle (riittää kyllä), puhallan osan täältä sinne.

      Poista
  17. Ihana kevät kukkineen ja auringon paiste ovat täällä 💛🌼 Kiitos upeista kevätkukkien kuvista; sinulla onkin niitä kiitettävän paljon ja todella monenlaisia.
    Pihahommia kyllä nyt riittää ja mikäs onkaan upeampaa kuin tehdä niitä kauniissa kevätsäässä.
    Sinulla on siellä upeaa satoakin tulossa 💚
    Mukavia, työntäyteisiä kevätpäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tekin olette saaneet osanne näistä upeista kevätsäistä. Olen viime vuosina panostanut syyssipulien istuttamiseen. Alkaa vihdoin näyttää hyvältä.
      Pihahommat eivät näytä edes tekemällä loppuvan, mutta mielelläni niitä teen. Nyt jopa tuntuu, että muu elämä haittaa puutarhaelämää.
      Aurinkoa ja lämpöä sinun viikonloppuusi!

      Poista
  18. Ihanat kollaasit olet tehnyt meidän iloksi. Kauniita ovat. Minulla on useita havuja ruskettunut vähän vaikka suojasin ne todella aikaisin. Onneksi minulla on sitä havupuupalsamia. Vielä en ole suojia poistanut ja taidan vielä antaa olla muutaman päivän. Annoin sitä myös yhtenä vuonna rodolle kun oli samanlaisia ruskettumia. Meillä näkyi myös jo viime viikonloppuna muutamia perhosia. Kiva kun esikkosi on menestynyt ja kohta näet jo kukinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin jo suojaat ikivihreiltä, kun maa tuntuu olevan sulanut jo pintaa syvemmältä. Havut korjaavat itseään ihmeellisen hyvin. Alapihan kaksi valkokuusta ruskettuivat pari vuotta takaperin aika pahasti. Hyvältä näyttävät taas. Annoin niille ensiapua havupuubalsamilla. Pitääpä kokeilla, jos siitä olisi apua myös rhodolle.
      Eilen perhosia oli runsaasti. Sain jopa kuvan kolmesta nokkosperhosesta yhtäaikaa. Saapa nähdä, tuleeko tänään samanlainen pörriäisten ilottelupäivä, kuin eilen.

      Poista
  19. Onpa hyvä, että jäi vielä noinkin paljon iloisia kukkijoita piiponnapsijoista huolimatta.
    Todella ihania kevätpäiviä. Menenpä taas nauttimaan yhdestä sellaisesta, kun lomapäivä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen suihkinut Trico Gardenia vähän joka paikkaan. Vielä en uskalla sanoa, onko siitä ollut apua, mutta sellaista tässä uumoilen.
      Ihana päivä. Mene ihmeessä jatkamaan nauttimista.

      Poista
  20. On se joka kevät sykähdyttävää nähdä näiden pienten sipulikukkien ponnistavan maasta ja huomata ensimmäinen kimalainen ja perhonen. Eilen lensi upea kurkiaura korkealla ylitse. Minäkin olen lopettanut perenna-alueiden siivoamisen, mitä nyt vähän murustelen talven alla vaalenneita isoimpia varsia ja lehtiä pienemmiksi. Sitten kun puutarhakomposti sulaa, sitä kerros katteeksi ja lannoitteeksi. Kevät hurahtaa niin nopsaan, että pian kaikki onkin lehdessä ja maanpintakin peitossa. Ihanaa kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivien aurinko ja lämpö on saanut pörriäiset ja perhoset joukolla liikenteeseen. Menin tänään jo laskuissa sekaisin, kun nokkosperhosia lenteli ympärillä niin paljon.
      On helppoa ja kaikin puolin puutarhalle hyväksi jättää penkit rapsuttamatta. Hento multakerros saa hetkessä näkymät kauniiksi ja kasvit kiittävät.
      Samoin sinulle lempeää viikonloppua!

      Poista
  21. Voi ihanuus tätä kevätaikaa. Niin kauniita kevätkukintoja ja lupaavia alkuja. Nyt kyllä passaa olla ulkona kun on niin upeat säät. Pääsen huomenna haravoimaan tyttäreni talon pihaa. Haravointiakin voi olla ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tässä rinta pakahtuu lämmöstä ja auringosta. Tykkään haravoinnista. Siinä ohessa on mukava tarkkailla ympäristöä ja nauttia keväästä hyötyliikunnan merkeissä.

      Poista
  22. Niin keväisen kaunista ja kesän tuloa ennustavia kuvia.Täällä meillä ei ole kuin muutamia kevätkukkioita ja sen kyllä huomaa eli mitään erikoista väriläikkää ei ole näkyvissä.Sinivuokkoja onneksi on kaksi puskaa ja niistä kiitos jo manan maille siirtyneelle lähinaapurin pariskunnalle.
    Vielä yksi pieni laikku luntakin löytyy meidän olopihalta, huomenna se varmasti häviää ja sitten voin sanoa, että piha on kokonaan vapautunut lumesta.
    Tuossa eka kuvassa pörriäinen on käpertynyt krokuksen sisään kuin huumaantuneena keväästä,lämmöstä ja medestä ja melkein tekisi minunkin mieleni jonnekin hyvään paikkaan käpertyä,nauttia taas auringosta ja lämmöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taitaa lumet teiltäkin jo lähteneet. Sen verran lämmintä uutisten mukaan on ollut muuallakin, kuin täällä etelässä. Aurinko saa pian sinunkin kukkasi heräämään.
      Pörriäiset ovat viime päivinä olleet sananmukaisesti pöllyssä kukasta kukkaan mönkiessään. Sinullahan on kaksi ihanaa karvalämmitintä, joiden kanssa on varmasti mukava nauttia auringosta ja lämmöstä.

      Poista
  23. Teillähän ollaan jo täydessä touhussa kevättöiden kanssa. Aurinkoiset päivät kyllä vievät ajatukset kesään. Huonomuistisuutta on liikkeellä, minäkään en koskaan muista, mitä viime syksynä on tullut pihalla tehtyä. Paremmin pitäisi kirjoittaa muistiin, mutta kun aina luulee muistavansa. Rhodosi varmaan tuosta toipuu vedellä ja lämmöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jo täysi tohina päällä. Aurinko herätti puutarhan ja puutarhurin. Minä kirjaan kaikki istutukset, mutta harvoin lista mukana kulkee. Jännästi kesän aikana nimet ja paikat taas pulpahtavat pinnalle unohtuakseen seuraavan talven aikana.
      Rhodo on jo nyt silmin nähden virkistynyt. Mahoniasta täytyy vähän leikata, mutta annetaan nyt rauhassa toipua.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!