Sivut

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Johan oli myräkkä

 

Uudellamaalla on kärvistelty muutama päivä oikein kunnon helteissä. Maa on rutikuivaa ja monet kasvit sen näköisiä, että ovat jo sanomassa hyvästit. Aamulla katsoin tapani mukaan sääennusteet, joissa luvattiin iltapäiväksi ukkosta. Hyvin pitivät ennusteet paikkansa. Jo puolen päivän aikaan alkoi kaukaa kuulua ukkosen kumua. Vähän ennen kahta aurinko meni pilveen ja taivaanrannasta alkoi vyörymään tummanpuhuvia pilviä. Linnunlaulu loppui kuin seinään ja ilmassa oli käsinkosketeltavaa odotuksen tuntua.


Terassilla oli mukava istua katselemassa komeita pilvimuodostelmia. Ajattelin, josko saisi muutaman salaman ikuistettua.

 
Salamointia oli kyllä runsaasti, mutta ainuttakaan en onnistunut tallentamaan. Ukkosen kolistellessa yhä kiivaampaan tahtiin alkoi myös melkoinen tuuli. Siinä vaiheessa olin jo noussut seisomaan ja kuvaaminenkin jäi toiseksi. Mietin kuumeisesti, onko pihalla kenties jotain sellaista irtonaista, joka kaipaisi turvaan viemistä. Monenmoiset puunlehdet ja risunpätkät jo kiisivät pitkin kivituhkakäytävää.

Pergolan rakentamisen jälkeen auringonvarjolla on ollut yksi ainoa käyttömuoto ja se on toimia kukkivien pionien suojana rankkasateiden sattuessa. Hain varjon aamulla kellarista ja pystytin sen painavaan valurautajalkaan pionien keskelle. Hyvältä näytti. Pioneista osa oli avautunut aamun aikana ja tuumin helteen aukaisevan loputkin vikkelässä tahdissa.
 


Ukkokulta juoksi pikapikaa alapihalle laittamaan kasvarin oven kiinni. Kuuntelin ryminää ja tuulen melkoista puhinaa. Kauhulla odotin, koska kasvihuone tomaatteineen nousee yläilmoihin. Ei onneksi noussut. Sen sijaan pionien suojana ollut 3-metrinen auringonvarjo nousi ilmaan kuin tulitikku ja mätkähti rumasti rusahtaen käytävälle. Puuosat vain lentelivät säleinä ympäriinsä. Painonsa vuoksi kaksin käsin kannettava varjon jalka kaatui kukkapenkkiin. Yhtään pionia se ei kaatuessaan katkaissut eikä alleen murjonut. Sen sijaan juuri nupulle ennättäneet valkoiset malvat taitavat olla entisiä.

Kävin äkkiä siirtämässä varjon jalan pois kasvien päältä ja suljin rikkinäisen päivänvarjon. Yhtään pidempää ei tehnyt mieli suojattomana pihalla olla, sillä puut olivat sen näköisiä, että hetkenä minä hyvänsä joku niistä rymähtää niskaani. Pergolan valokatekin on hyvin kiinnitetty, mutta olin jo varautunut ryskyvän tuulen vievän valokatteenkin mennessään.

Ukkosmyrsky mylläsi päällämme kahden tunnin ajan, hissukseen etääntyen. Vettä tuli koko ukkosen ajan aika voimalla, mutta ilmeisesti rutikuiva maa otti sen hyvin vastaan. Lätäköitä ei tullut mihinkään, eikä vesi vienyt maata mennessään mistään - ainakaan meidän tontilla. Piha on parhaillaan varsin törkyisen näköinen. Teresanruusun terälehtiä on leikkimöin edusta punaisenaan ja viimeisetkin unikot ovat nyt paljaita siemenkotia.


Lämpötila putosi myös nopeassa tahdissa. Nyt ulkona on suorastaan mukavan viileää. Sisällä taitaa seuraavakin yö mennä lakanoissa kieriskellessä, vaikka myräkän hiukan laantuessa avasimme kaikki ikkunat auki, jotta tuuli tuivertaisi hikisen ilman pihamaalle.


Olipa draamaa taas hetkeksi. Myräkkä tuli ja meni sellaisella vauhdilla, että siinä ehti lähinnä ihmetellä. Vahingot jäivät meillä pieniksi. Päivänvarjo hiukan harmittaa, mutta toisaalta se vietti suurimman osan ajastaan kellarissa ja oli jo suorittanut pääasiallisen tehtävänsä vuosien ajan. Pihaa saa muutenkin siivota, joten tuulen lennättämän roskan haravointi ja lakaisu on vain yksi ohjelmanumero jollekin päivälle.

Sen sijaan harmillisempi uutinen tuli myrskyn meillä jo päätyttyä. Tytär soitti kuusen kaatuneen hänen autonsa päälle. Ukkokulta lähti sahoineen ja työkaluineen raivaamaan puuta pois ja tarkastamaan auton vammoja. Tarvittaessa lähden vielä perässä viemään toisen auton tyttärelle lainaan, sillä hän on ilman autoa pulassa. Me pärjäämme jonkin aikaa hyvin yhdelläkin autolla.


Pionit eivät onneksi kärsineet kovin paljon myräkästä. Ulkona sataa jälleen, mutta maltillisesti ripotellen. Kevyt ropina on mannaa puutarhurin korville.

Toivottavasti myräkkä ei tehnyt kenellekään isompia tuhoja.


36 kommenttia:

  1. Meillä satoi maltillisesti, pahin tuuli tuli ennen sadetta. Ukkonen oli aivan päällä ja salama iski johonkin ihan talon vieressä, kyllä säikähdin. Mies lähti juuri tarkistamaan tuliko mitään vahinkoja. Onneksi oli vain auto joka jäi kuusen alle vaikka sekin harmittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että selvisitte säikähdyksellä. Tyttären autokin säilyi jollain ihmeellisellä taialla lähes naarmutta.
      Meilläkin tuuli alkoi ennen sadetta aivan yhtäkkiä ja melkoisella voimalla. Se oli jopa pelottavampaa kuin itse ukkonen.

      Poista
  2. Voivoi, onneksi vaurio tuli autoon, ei ihmisiin! Täällä Ylöjärvellä on vain harmaa taivas, ukkosrintama pyöri Tampereella. Tonttimme takareunassa, kaupungin puistokaitaleella kasvaa hyvin korkea ja laiha koivu. Se näyttää siltä, että voisi myrskytuulella kaatua juuri meidän asunnon päälle. Oman pihan pionit avautuvat ehkä huomenna, naapureilla ne ovat jo kukkineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan onni mukana niin tyttärellä kuin hänen autollaan. Auto nimittäin ei saanut juuri mitään vaurioita ison kuusen rymähtämisestä, kun itse runko ja isoimmat oksat osuivat auton viereen. Alkuun näytti pahalta.
      Ehkä teidän kannattaisi ottaa kaupungiin yhteyttä ja neuvotella kuusen kaatamisesta ennen, kuin mitään vahinkoa ehtii tulla.

      Poista
  3. Meille sade ja ukkonen saapuivat vähän myöhemmin, hieman kolmen jälkeen. Hurjimmillaan sadetta tuli todella kovasti täälläkin. Ukonilmakin kävi ihan vieressä.

    Onneksi tyttäreen ei sattunut 💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan nyt, että rankkasateen seuraaminen jäi täysin hurjan tuulen varjoon. Kuin olisi ollut jossain kauhuleffassa, kun puut ja pensaat vihuivat vaakatasossa ja ilma oli sakeanaan irrallista roskaa.
      Onneksi ei tosiaan tyttärelle sattunut mitään ja kuusen pilkkomisen ja siirtämisen jälkeen osoittautui, että autokin säilyi lähes naarmuitta. Ihmeellinen tuuri.

      Poista
  4. Vaikka vesisade on välillä paikallaan, ei sen tarttis tulla tuommosella rytinällä. Siellä on ollu vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittämiin.
    Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja jälkisiivouksella. Vesisade tuli tarpeeseen, mutta vähempikin voima olisi riittänyt. Erityisesti tuulen voima ihmetytti ja pelottikin.
      Samoin sinulle, hyvää juhannusta!

      Poista
  5. Kurja juttu tyttärellesi. Meillä oli maltillisempi myrsky, ainakin omalla pihalla. Vettäkin tuli, vaikka ei niin paljon, mitä joskus on tullut. Ei mennytkään kaikki pionit nurin. Kumman sitkeitä kasveja voivat olla röuhelöistään huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla selvisi, ettei tyttären auto kärsinyt juuri ollenkaan. Kuusen siivoamisessa riitti hommaa, mutta parempi se, kuin vakavammat seuraukset.
      Kiva kuulla, että pionisi pysyivät pystyssä. Ihmettelin hetki sitten omia pionejani, jotka ovat kaikki edelleen tanakasti pystyssä. Kuvittelin, että pitkäksi venähtäneinä ne olisivat katkenneet myräkässä.

      Poista
  6. Täällä meilläkin tuli iltapäivällä kova ukkossade. Vettä tuli ihan taivaan täydeltä kovan tuulen saattelemana. Mieheni tekemä iso lasilyhty kiiti terassilla lukituksesta huolimatta kohti istuinryhmää kaatuen rytisten sen päälle. Oli todella ihme, että ainoastaan yksi lyhdyn isoista ikkunoista rikkoutui ja istuinryhmän pöydän lasinen kansi säästyi lyhdyn alle jäädessään kuin ihmeen kaupalla ilman vauriota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On teilläkin tuulella ollut sitten voimaa. Ei mikä tahansa kesätuuli lyhtyjä siirtele. Muistelen, että miehesi tekemä lyhty on aika isokin. Hyvä, että selvisitte pienin vaurioin. Ei tarvitse juhannusta aloittaa uuden pöytälasin hankinnalla.

      Poista
  7. Asta-myrsky opetti luonnon voiman ja mahdin. Koskaan aiemmin en moista ollut kokenut, tuhot olivat silloin laajat ja isot Rantatien kaikki männyt olivat kaatuneet, ei onneksi tielle. Siitä alkaen on vetänyt nöyräksi, ihminen ei ole luomakunnan herra.
    Hienoja pilvikuvia. Onko nuo niitä vyörypilviä?
    Tänään ukkosmyrsky tuli ihan päälle ja arvelutti mennä ulos laittamaan aurinkovarjoa suppuun. Sen verran pelotti, että jäi täyttämättä sadevedellä ämpärit ja kastelukannut (meillä ei oman asunnon kohdalla ole syöksyputkea).
    Hienoa, kun pionit säästyivät. Olisin halunnut mennä esikoisen pionin kukkia ihastelemaan, olivat avautuneet tänään ja sade oli ne maata vasten piiskannut. Ensi kesänä sitten :) Hienoja pilvikuvia. Ovatko nuo niitä vyörypilviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon Asta-myrskyn, vaikka se ei täällä tuhoja tehnytkään. Meillä isoja tuhoja aiheutti Tapani-myrsky 2011, jonka seurauksena olimme useita päiviä ilman sähköä ja vettä. Myrskyn keskellä ihminen on todellakin täysin voimaton ja suojatonkin.
      Vyörypilviähän nuo ovat. Meteorologi selitti asian eilen telkussa. Seurasin pilvien saapumista rauhallisesti, kunnes kaikki muuttui yhtäkkiä myräkäksi.
      En yhtään ihmettele, että sinua arvelutti mennä sulkemaan auringonvarjoa. Juoksin automaattisesti kumarassa kuin itseäni suojaten käydessäni siirtämässä käytävälle lentäneen varjon.
      Harmillista, että sade piiskasi esikoisesi pionit. Toivottavasti niistä jäi edes jokunen maljakkoon laitettavaksi. Onneksi pionit nousevat taas ensi kesänä.

      Poista
  8. Ukkosrintama tuli todella vauhdilla sieltä etelästä. Tuulenpuuskat lennättivät lehtiä ja terälehtiä sakeanaan ilmassa. Melkoista katseltavaa. Hienoja kuvia pilvistä olet saanut. Minulla jäi vaan ihmettelyksi ja ikkunasta kauhisteluksi, kun puut ja pensaat paiskautuivat tuulenpuuskien tahdissa. Mukavasti viileni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan melkoinen vauhti. Ensin istuin ihan rauhallisena terassilla pilviä seuraamassa ja kuvaamassa. Yhtäkkiä nousi tuuli, joka laittoi puut ja pensaat vaakasuoraan ja lennätti kaikenlaista sälää rankkasateen kera. Hiljaisuus täyttyi hetkessä rytinäksi ja viuhunaksi. Tunsin itseni todella pieneksi ja voimattomaksi.
      Totta, kuin hengittäminenkin olisi helpompaa viileämmässä säässä.

      Poista
  9. Onpas draamaa siellä, hurjaa myrskyn voimaa. Minäkin olen pariin kertaan virittänyt varjon pionille, mutta hah, vettä on tullut 3 pisaraa. Ottaisin mieluusti pari ukkoskuuroa, sellaisia rauhallisia, että puut pysyvät pystyssä ja tavarat maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli melkoinen kesäteatteriesitys. Sateen otin ilolla vastaan, mutta muu rekvisiitta oli tarpeetonta. Joskin kyllä komeaa katseltavaa.

      Poista
  10. Oli teillä kunnon myräkkä. Onneksi ei mitää korvaamatonta vahinkua aiheuttanu. Tääloli hiano pilivipoutaane päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin eilisen kaltaisia myräköitä täällä näkyy. Ehkä Tapanin myrsky 2011 oli jotain vastaavaa, mutta vuodenajan vuoksi ei tarvinnut murehtia pioneja. Tosin nyt ei mennyt sähköt eikä vesi, kun alueen piuhat on kaivettu maahan. 2011 oltiin useampi päivä ilman sähköä.

      Poista
  11. Meillä vettä, ukkosta ja tuulta tuli ihan sopivasti, että raikasti sään. Ei mitenkään kovalla ryminällä. Itsellä vaan loppui allegia tabletit,luulin että pärjään ilman niitä, mutta illalla tuli hirveä nuha ja aivastelu, koko ajan, siirryin jo yläaulan sohvalle, että mies saa nukkua...onneksi sitten läksin katsomaan, olisiko laukussa, varalääke pussukassa allergia tablettejä, ja oli useampikin..mikä helpotus! Nyt on pilvinen ja 21 astetta näyttää mittari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, ettei myräkkä osunut teille. Pahin rintama taisi mennä sopivasti ohi. Hyvä, että löysit allergiapillereitä, eikä tarvinnut sateessa lähteä apteekkiin.
      Tällaiset mittarilukemat tuntuvat mukavammalta verrattuna edeltävien päivien +31 asteen helteisiin.

      Poista
  12. Meillä mökillä oli juurikin samanlainen myräkkä ja kyllä minun pionit kärsi. Kävin vielä illalla ravistelut tekemässä ja pitää tänään käydä siistimässä ja ottamassa kukkia maljakkoon. No asialle ei voi mitään.
    Minä ajattelin kun luin tekstiäsi että miten mahtaa tuon varjon käydä.... no kävi niinkuin ajattelin. Kokemusta on mutta meillä se heitti kerran keinun alas terassilta kukkapenkkiin kun siinä oli katos päällä. Senjälkeen emme ole sitä katosta laittanut ja nyt meillä on lasikaiteet niin se estää jo tuulta. Mutta anoppilassa kävi varjon kanssa juurikin samoin.....entinen varjo 😣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ikävää, että pionisi kärsivät. Omiani taisi tuulelta ja kovimmalta sateelta suojata syreenit. Eivätkä olleet vielä ehtineet kunnolla avautua. Tänään sitten tekivät senkin.
      Varjoa laittaessani en ajatellut ollenkaan tuulta, vain kovaa sadetta. Varjo on hyvin painava ilman valurautajalkaakin ja se on pysynyt kovillakin tuulilla pystyssä. Tuuli oli kyllä tosi voimakas ja se näytti tulevan alhaalta päin. Varjo on entinen. Onneksi ei käynyt sen pahemmin.

      Poista
  13. Olin juuri mökillä käymässä, kun ukkonen alkoi. Ehdin juuri ja juuri juosta kotiin ennen sateen alkua. Sitä edeltävä tuuli oli hyvinkin pelottava, kun kiirehdin metsän läpi. Joka myrskyssä metsästä on aina muutama puu kaatunut. Onneksi puutarhassa ei ollut mitään vaurioita ellei lasketa terälehtensä menettäneitä pioneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, metsässä tuntui varmasti vielä pelottavammalta. Harmi, että pionisi menettivät terälehtensä. Niiden kukintaa tulee aina odottaneeksi kovasti. Onneksi vältyit muilta vaurioilta.

      Poista
  14. Oli kyllä melkoinen myräkkä! Sait hienoja kuvia myrskyn alkuvaiheesta, samat tunnelmat olivat täälläkin. Olipa kurja kuulla tyttäresi auton päälle rysähtäneestä puusta, onneksi tytär ei ollut autossa silloin. Harmi on kuitenkin auton vaurioituminen.
    En voi kyllin kiittää eilen saapuneesta paketista, sehän sisälsi jälleen melkoisen yllätyksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkikäteen ihan huvittaa, kun tyynen rauhallisesti istuin kameroineni terassilla odottamassa salamointia niiden kuvaamiseksi. Tyyneys ja kuvaussuunnitelmat katosivat vikkelästi tuulirytäkän alkaessa.
      Mukavaa, että paketti ehti sinulle juhannukseksi. Lindan kirjaa ei voi kyllin kehua, on se vaan niin hieno.

      Poista
  15. Teillä on myrskynnyt sitten kunnolla, vaikuttavat kuvat pilvistä. Hyvä, ettei tullut sen suurempia tuhoja, vaikka auton päälle kaatunut puu varmasti säikäytti kunnolla. Meillä ei edes tuullut kovin paljoa mutta vettä satoi senkin edestä. Kuulin tänään vanhemmiltani, että heillä päin oli metsää kaatunut ja sähköt olleet poissa kymmenen tuntia. Samoin Kuopiossa myrskyn aikaan ollut isäntä kertoi, että siellä oli ukkostanut ja tulvinut ihan kunnolla. Myrskyn voima voi olla valtava sopivasti kohdalle osuessaan.
    Villasukkakirje pienine lisäyllätyksineen tuli eilisen postissa. Kiitos paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moista myräkkää ei ihan joka kesä kohtaa, onneksi. Edellinen kylälle osunut iso tapahtuma oli Tapanin myrsky 2011. Silloin oltiin viisi päivää ilman sähköä. Nyt vauriot rajoittuivat rikkoutuneeseen päivänvarjoon ja sotkuiseen pihaan eli aika vähäiset.
      Kiva, että paketti ehti juhannukseksi perille. Nykyisin ei enää yhtään tiedä, milloin ja mihin paketit kulkeutuvat.

      Poista
  16. No huh, onneksi ei pahempaa tuhoa ole aiheutunut! Tuo myrsky tosiaan tuli aivan vyöryen. Sitä isännän kanssa ihmeteltiinkin eilen, kun ensin oli aivan tyyntä ja yks kaks tuntui että kaikki puut on kohta katki ja kaatuneet. Ei meilläkään onneksi mitään pahempaa sattunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden vanhan päivänvarjon rikkoutuminen ja sotkuinen piha on pieni vaiva moisen myrskyn jälkeen. Aika voimaton ja pieni olo tuli myrskyn pauhua katsellessa.

      Poista
  17. Tämä ukkosrintama kulki loppujen lopuksi aika kapealla alueella. Hyvä, ettei riehunut teillä.
    Ihanaa juhannusta sinullekin!

    VastaaPoista
  18. Hurjat olivat ilmat ja hurjia sateita ja tuulenpuuskia sattunut eri paikkoihin. Teilläpä onkin ollut draamaa kotona sekä tyttären pihassa - onneksi ei pahempaa sattunut! Omassa puutarhassa ei suurempia vahinkoja toistaiseksi ole käynyt, mutta komeaan pituuteen ehtineet Duchesse -pionit taipuivat sateen voimasta ja osa katkesi. No, tulipa tuoksuvia pioneja maljakkoon.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!