Sivut

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Ripeämpi työvaihde kera sekalaisen tähtäilyn

Anemone hupehensis - Syysvuokko
 

Viikkoja kestäneen hidastempoisuuden jälkeen näyttää vihdoin löytyneen ripeämpi työvaihde. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä lienee osuutensa, mutta myös lähestyvällä katto-ränni -rempalla. Tiukan aikataulun vuoksi piti leppoisa käyskentely puutarhassa jättää taka-alalle ja tarttua oksasaksiin, lapioon ja kottikärryihin. 

Viikonloppuna raivattiin Ukkokullan ja Pojan kanssa talon päädystä osa köynnöshortensiaa maan tasalle. Myös makkarien ja keittiön ikkunoiden alta kasvillisuus leikattiin maan tasalle, jotta rakennustelineet saadaan pystytettyä ja remppaporukka pääsee helposti käsiksi ränneihin.


Varaparkkipaikka oli pullollaan oksia ja multasäkkeihin sullottua puutarhajätettä, jotka on jo kuskattu kaatopaikalle. Normaalisti hakettaisimme itse tontilta syntyneet oksat ja risut. Nyt siihen ei vain aika riittänyt. Varaparkkipaikka oli tyhjennettävä rakennustelineiden laskupaikaksi ennen niiden pystytystä.
 
Naapurin Buddleja davidii - Syyssyrikkä

Hikisen raivausurakan jälkeen oli hetki aikaa katsella ympärilleen. Keittiön ikkunasta huomasin naapurin syrikässä keltaista lepatusta. Lähdin kameran kanssa tutkimaan tilannetta lähemmin. Syrikkä on viihtynyt jo useamman vuoden naapurin auringon hellimässä rinnepenkissä. Tänä kesänä syrikkä kukkii runsaana ja sen ovat perhoset huomanneet. Menin jo laskuissa sekaisin keltaisia perhosia tähtäillessäni. Joukkoon liittyi myös useita nokkosperhosia.

Thalictrum delavayi - Jaloängelmä


Hellejakson ja kaatosateiden jälkeen puutarha on paikoin resuisen näköinen. Jokakesäiseen tapaan korkeimpia kasveja on saanut tukea. Monista olisi voinut leikata huomattavasti enemmän kukkineita ja ruskeiksi menneitä versoja ja varsia pois. Nurmikon leikkaaminen ja kohtuuhyvässä jamassa olevat kanttaukset pitävät kuitenkin yleisilmeen hyväksyttävänä.

Ängelmiin olen ihastunut. Niissä on keijukaismaista siroutta, herkkää kauneutta. Olen istuttanut naapurin aidan vieressä sijaitsevaan Ruusupenkkiin useampaa erilaista ängelmää. Kunhan ängelmien takana olevat perhoangervot kasvavat tulevina kesinä täysiin mittoihinsa peittämään aitaa, nämä ängelmät nousevat niiden eteen. Perhoangervot saavat mahdollisuuden loistaa katseenvangitsijoina kesällä ja ängelmät puolestaan loppukesästä.

Eryngium planum - Sinipiikkiputki

Vaikka monien kasvien kukinta meni ohi salamavauhdilla, pieniä ilonaiheita silti löytyy. Jossain vaiheessa kesää ihmettelin, minne kaikki sinipiikkiputkeni ovat joutuneet. Sittemmin sellainen ilmestyi herukkapensaiden viereen, jonne sitä en todellakaan ole istuttanut. Nyt löysin myös yhden entiseltä paikaltaan alppipiikkiputkien viereltä. Tai paremminkin niiden keskeltä. Ehkä siksi en ollut sitä aiemmin huomannutkaan.

Aster novi-belgii 'Patricia Ballard' - Syysasteri


Syysasteri Patricia Ballardia on monena vuotena ollut ilo katsella. Nyt se ei taida ehtiä kukkia laisinkaan. Nuppuja on varsin vähän, eikä niidenkään avautumisesta ole vielä merkkejä. Onhan tässä toki aikaa, ellei sää ihan hurjan kylmäksi mene.

Brunnera macrophylla 'Jack Frost' - Rotkolemmikki/Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä

Pikkupuutarhassa käydessäni silmäni reagoivat jotain outoa. Menin jo ohikin, mutta palasin takaisin. Miten ihmeessä valkotäpläimikkään on kasvanut rotkolemmikin lehti? Lähekkäin ne kasvavat, vaan ei nyt ihan vierekkäin sentään. Kumarruin tutkimaan ja ihan yksinkertainen selitys ilmiölle löytyikin. Olin jossain vaiheessa nakannut lapiollisen multaa maassa lepäävän rotkolemmikin lehden varrelle. Se oli venyttänyt itsensä valoa kohden nousten sitten imikän keskeltä ylös. Varsi oli yhä kiinni omassa emossaan ja palasi multapainosta vapauduttuaan perheensä pariin.

Lonicera per. 'Belgica Select' - Ruotsinköynnöskuusama

Ruotsinköynnöskuusama on kasvanut ja kukkinut kesän aikana tavallista vaisummin. Enkä niitäkään vähiä kukkia ennättänyt kuvaamaan. Ilmeisesti se on päättänyt parantaa viikkojen hiljaiselon jälkeen tahtia ja availee parhaillaan nuppujaan.

Campanula patula - Harakankello


Harakankellot ovat nekin innostuneet toiseen kukinta-aaltoon. Meinasin jo vahingossa kitkeä niiden kuivilta näyttäviä varsia kompostiin, vaan onneksi en sitä tehnyt. Saanpahan ihastella näitä hentoja luonnonkukkia vielä syyskuun puolellakin.

Hydrangea serrata 'Blue Bird' - Safiirihortensia

Safiirihortensia jaksaa ihastuttaa ja ihmetyttää. Sen lehdistöä tutkiessani löysin alempaa uuden kukkarykelmän. Kivasti kukat vaihtavat kehittyessään väriä. Ensin valkoista, sitten sinistä ja lopuksi lilaa.

Clematis alpina - Alppikärhö


Alppikärhöllä on tapana kukkia loppukesästä, joskin kevättä maltillisemmin. Suurin osa sen kukista on keskittynyt köynnöksen yläosiin, joten niitä ei välttämättä edes tule huomanneeksi. On ihan vartavasten käännettävä päätä takakenoon ja suunnattava katse taivaita kohden.

Clematis alpina 'Columnella'  - Tarha-alppikärhö


Samoin Columnella kukkii parhaillaan kesän toista kierrosta. Tämä vaaleanpunainen tarha-alppikärhö kasvaa samassa köynnöstuessa sinisen alppikärhön kanssa. Käytännössä ne ovat kasvaneet toisiinsa kiinni, eikä enää pysty erottamaan, missä kulkee kummankin kärhön versot.

Sain vihdoin tyhjennettyä biokompostorit. Edellisen kerran olin tyhjentänyt harmaan kompostorin joskus keväällä. Lämpötila alkoi laskea, josta päättelin alaosan olevan pullollaan valmista materiaalia. Kuten olikin. Sain kottikärryllisen muhevaa ainesta, josta vain osa kananmunankuorista oli tunnistettavissa.

Oikeanpuoleisen saimme anopilta hänen muuttaessaan 10 vuotta sitten rivitalosta kerrostaloon. Sen alaluukusta puuttuu pari kiinnikettä ja siksi pakkanen pääsee pöntön sisälle. Se onkin toiminut lähinnä vieressä seisovan Biolanin jälkikompostorina ja varatilana.

Viime talvena harmaa kompostori pääsi aika pahasti jäätymään. Oma syy, sillä loppuvuodesta tyhjensin sitä liikaa. En jättänyt juuri ollenkaan massaa auttamaan uuden aineksen kompostoitumisessa. Tänä syksynä on muistettava olla huolellisempi.

Fragaria x rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka


Koristemansikka on söpö vaeltaja. Monen monta kertaa minun on pitänyt purkittaa sen "varkaita" ajatuksena saada toisaalle runsas kasvusto. Kerran jo sain useamman verson ruukuissa pörhistymään. Annoin ne kuitenkin tyttären pihalle istutettaviksi.

Buddleja davidii - Syyssyrikkä ja nokkosperhonen


Tuntuu haikealta, kun elokuu vaihtui syyskuuksi. Lämmön lisäksi kesäkaudessa parasta on runsas luonnonvalo aamusta iltaan. Nyt valon määrä hiipuu hurjaa vauhtia ja sisälläkin on jo sytytettävä lamput reilusti ennen nukkumaanmenoa. Turha säitä ja vuodenaikoja on murehtia, kun niille ei mitään voi. Otetaan siis kaikki vastaan positiivisin mielin ja koitetaan löytää itseä ilahduttavat elementit.

Buddleja davidii - Syyssyrikkä

Välillä elämä on kuin unta,
joskus taas tuntuu satavan vain räntää ja lunta.
Liian usein pienet tärkeät asiat unohtuu,
ja ne huomaa vain kun jotain tapahtuu.
Ihaile voikukkaa tai kudo villasukkaa,
mutta älä pienten hetkien tärkeyttä hukkaa!

 

 

26 kommenttia:

  1. Voi miten paljon erilaisia kukkijoita pihassasi on. Moni on minulle melko outo.

    Kaunis runo ja niin totta. Tuon kun aina muistaisi:)
    Mukavaa syyskuun alkua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne, vielä kukkii moni kasvi.
      Olen löytänyt useita kivoja kasveja omalle pihalle toisten blogeista. Se on yksi blogielämän antoisimmista asioista.
      Sinullekin valoisaa syyskuuta!

      Poista
    2. Kiitos! Itsekin olen laittanut kukkien ja muidenkin kasvien nimiä ylös, että muistaa siemeniä hankkiessa niitä etsiä:)

      Poista
    3. Minulla on vihko muiden blogeista ja muualta löytyneitä kasvi-ideoita varten. Sieltä on välillä kiva viivata yli niitä, joita olen hankkinut ja istuttanut.

      Poista
  2. Nyt ihana sää on saanutkin puutarhatyöt taas maistumaan ja samalla on saanut nauttia elokuun viimeisistä, aurinkoisista päivistä.
    Onpa ihana ja herkkä kuva kauniista jaloängelmästä. Minulla on vain tavallinen lehtoängelmä ja onhan sekin ihan kiva, mutta jaloängelmä pitää laittaa kyllä korvan taakse.
    Ajatuksia herättävä kaunis runo.
    Mukavaa syyskuuta. Nautitaan hämärtyvien iltojen tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset ja lämpimät päivät suorastaan kutsuvat ulkohommiin. Ilmojen viiletessä pitänee vain lisätä vaatetta.
      Jaloängelmäni vieressä on useampi erilainen ängelmä. Nimitikut ovat menneet vähän sekaisin, jonka vuoksi putosin kärryiltä. Odotin kukkia tunnistaakseni ne, mutta kaikki eivät ole kukkineet.
      Ajattelin tänään viritellä sisälle muutamia valosarjoja. Ulkona jo pari onkin. Tuovat kauneutta ja piristystä pimeneviin iltoihin.
      Antoisaa syyskuuta sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Perhoset ovat hullaantuneet syrikän kukista.

      Poista
  4. Jaloängelmät kukkivat ihanasti! Ihastuin sellaiseen jo monnta vuotta sitten, ynnärtämättä, että ängelmiä on erilaisia. Innoissani ostin ja vasta myöhemmin tunnistin sen lehtoängelmäksi, josta en pitänytkään. Keräsi valtavat määrät kirvoja ja loppukesästä oli härmän peitossa. Siis pois tuollainen! Mutta jaloängelmää alankin metsästää uudelleen, ihana! Puutarhastasi löytyy vielä monta kaunista kukkijaa, vaikka syksy kolkutteleekin ovia. Suloinen Safiirihortensiakin jatkaa kukkimistaan! Omani on hengissä, mutta ei kuki ainakaan tänä vuonna. Nautitaan kauniin runon ajatuksesta, pienistä asioista! Tsemppiä teille remontin keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi luopua kasveista, jotka aiheuttavat ärsytystä. Jaloängelmiä on runsaasti erilaisia. Eiköhän niistä löydy sopiva sinunkin puutarhaasi.
      Ensimmäiseen jaloängelmään taisin ihastua Saaripalsta-blogissa. Meni kuitenkin aikaa, ennenkuin sain niitä hankittua omalle pihalle. Vuosi sitten istutin useamman uuden, joista kaikki ei ole vielä kukkinut. Nimitikut menivät sekaisin eli on odotettava kukkia tunnistusta helpottamaan.
      Safiirihortensiani on ylittänyt odotukset. Mitenkähän sen saisi suojattua, ettei versot paleltuisi ja kuivuisi viime talven tapaan? Pääasia, että sinunkin safiirihortensiasi on elossa. Toivotaan sen kukkivan ensi kesänä.
      Kiitos Sirkku, paikat ovat valmiina vastaanottamaan ensi viikolla alkavan rempan.
      Valoisaa syyskuuta sinulle!

      Poista
  5. Kylläpä sinulla riittää vielä kukintaa!
    Kaunista on 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Onneksi kesä ei pääty elokuun viimeisenä päivänä. Hyvällä tuurilla puutarhatöitäkin voi tehdä vielä pitkään.

      Poista
  6. Siellä on tohinaa! Huomasin ihan saman, nyt alkaa pihatyöt maistua paremmin. Kahtena päivänä ollaan miehen kanssa siivottu parkkipaikkaa. Sen etupuolella tai takana, miten nyt katsookin, on Valamonruusuja, ne leikattiin aika rajustikin ja jopas tuli ryönää! Syreeniä leikeltiin myös ja kaikenmaailman rikkikset sai kyytiä. Nyt on mukavan siistiä..hetken.
    Ängelmät on kauniita ja herkkiä, kuten kerroit. Syrikkä taas on ihanan räväkkä väritykseltään ja taatusti perhosten suosiossa :) Hyvää alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, teillä onkin ollut iso urakka valamonruusujen leikkaamisessa. Ruusuista tulee isot keot ryönää, kun oksat haaroineen sojottavat joka suuntaan. Piikkien vuoksi niitä ei ole helppo käsitellä.
      Nauttikaa siististä näkymästä. Omien kättensä tuloksia on kiva katsella, vaikka se olisi väliaikaista.
      Naapurin syrikkä on ollut viime päivät perhosten valtaama. Yksi keltainen perhonen sentään eksyi meidänkin puolelle.
      Samoin sinulle, mukavaa ja valoisaa syyskuuta!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Naapurin syrikkä on komea ja kukkii parhaillaan runsaana.

      Poista
  8. Paljon on kukintaa. Suuri on naapurin syrikkä. Teillä riittää nyt hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin syrikkä on iso ja siinä on runsaasti kukkia. Parasta, että minäkin voin sitä ihan keittiön ikkunasta katsomalla ihailla.
      Nyt riittää töitä, vaan kaikki on niinsanotusti kotiinpäin.

      Poista
  9. Oi miten hieno syrikkä. Tekisi mieli kokeilla sitä omassakin puutarhassa mutta en ole vielä uskaltanut. Minulla on vielä keittiöjätteen kompostorin tyhjennys edessä, olen odotellut, että kasvimaalle tulee lisää tyhjiä penkkejä, upotan kompostorin lopputuotteen sinne lannoitteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain muutama vuosi sitten samaisilta syrikkänaapureilta oman syrikän. Se ei selvinnyt talvesta. Istutin sen paikkaan, jossa sitä olisi päässyt helposti ihailemaan. Jälkikäteen ajateltuna ei kuitenkaan syrikälle paras mahdollinen paikka. Olen pyöritellyt mielessäni syrikälle sopivaa paikkaa pihaltamme, mutta vielä en ole keksinyt.
      Kasvimaa onkin erinomainen paikka kompostimullalle. Keväällä laitoin sinne, nyt ei vielä ollut tilaa.

      Poista
  10. Minäkin olen pitkään haikaillut jaloängelmää, mutta vielä en ole saanut sitä hankittua. Kiva, että saitte asioita tehtyä kattoremonttia edesauttamiseksi. Takana on tosiaan kiireinen puutarhaviikko sekä tyttären tontilla että omassa puutarhassa. En ole oikein ehtinyt edes koneella käydä.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan on niin paljon kiireitä, ettei blogin pariin ehdi. Onpahan sitten sinne päästessään useamman jutun verran kerrottavaa. Sinä olet varmaan istuttanut hankkimiasi taimia. Kiva nähdä, mistä ne löysivät uuden asuinsijansa.

      Poista
  11. Minun syyssyrikkäni on jo kukkimisensa kukkinut, ei se ole enää moneen viikkoon näyttänyt tuollaiselta kuin naapurisi yksilö. Ihan kohta pitää oma kantaa kasvihuoneen kautta talvisäilöön, täällä se ei talvesta selviä ulkosalla.
    Jaloängelmästä niin täydellisen kaunis kuva, kiitos siitä (ja kaikista muistakin kuvaihanuuksistasi).
    Hyvää viikonloppua, työntäyteistä siellä ja täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin syrikkä on tänä vuonna kerrassaan upea. Pitääkin muistaa kysyä, kuinka kauan se on paikallaan ollut. Useampi vuosi kuitenkin, koska olen sitä jo joskus aiemminkin kuvannut.
      Jaloängelmä on vaikea kuvattava pikkuruisine yksityiskohtineen. Yritin tänään kuvata Hewitt's Doublea, mutta ärhäkän puuskan vuoksi kaikki kuvat heilahtivat. Josko huomenna koittaisi uudelleen.
      Työntäyteinen viikonloppu sopii minulle hyvin. Koitahan sinä välillä levätäkin.

      Poista
  12. Mielettömän hieno syyssyrikkä naapurillasi. Mekin pääsemme siitä nauttimaan! Täytyy käydä vilkaisemassa omia alppikärhöjä, josko siellä olisi syyskukinta vuorossa.
    Tuli mieleen, että jollain nätillä kuormaliinalla saisi kakkoskompostin luukun sen verran tiiviisti kiinni, että sitäkin voisi kunnolla käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, tosi upea syrikkä. Minä onnellinen voin katsella sitä joko keittiön ikkunasta tai kävellä tien yli ihastelemaan läheltä.
      Alppikärhöni ovat kukkineet nyt melko pitkään. Usein siniseen tulee kukka sinne toinen tänne. Nyt on useiden kukkien ryppäitä.
      Kuormaliina onkin hyvä vinkki, kiitos. Ukkokulta tuumaili jotain pysyvämpää systeemiä. Täytyy kysyä, ettei vain ole unohtanut koko asiaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!