Sivut

lauantai 18. joulukuuta 2021

Säätämistä

Jää kimaltaa järvellä
 

Jopas on ollut pimeä viikko. Siksipä perjantaiaamuna tuntui ihan oudolta, kun aurinko nousi siniselle taivaalle ilman ainuttakaan pilviseuralaista. Moista valoilmiötä piti lähteä oikein ulos ihmettelemään. Samalla oli tarkoitus laittaa selkä liikkumaan, vaikka en toki kotonakaan ole pelkästään istunut.

Kahden veden välissä

Plussakelit ja vesisateet ovat toistaiseksi ohi. Lunta on vain muutamissa varjoisissa syvänteissä ja mittari vajaan asteen pakkasella. Tsekkasin kylän kolmesta järvestä kahden jäätilanteen. Samalla tuli kuljettua jonkun matkaa puron vartta. Josko vaikka koskikaran näkisi. En nähnyt.

Jääputous

Tapani mukaan räpsin ahkerasti kuvia. Ihmettelin kyllä, miksi kuvanäytölle tulee omituinen rajaus. Vaihdoin asetuksia, mutta en saanut rajausta pois. Ilmeisesti jäätyneen järven lisäksi myös meikäläisen nuppi oli kohmeessa. Ehkä ihmisen ajatus ei kulje normaalilla nopeudella silloin, kun toisessa korvassa on pumpulituppo. En vain huomannut ottaa pumpulia pois korvasta, jotta olisin voinut todeta, olisiko sillä ollut vaikutusta. Innoissani kivasta kävelykelistä jatkoin askeltamista ja kuvien räpsimistä.

Sammaloitunutta juurakkoa. Ei siis kuva minun jähmeistä aivoistani.

Kotiin päästyäni ryhdyin kuvaamaan amarylliksiäni, joulutähteä ja muita kukkia. Ihan silkasta ilosta, kun auringonpaiste mahdollisti sisällä kuvaamisen. Sitten kipaisin siirtämään kuvia kamerasta tietokoneelle. Silloin tajusin ottaneeni kaikki kuvat RAW-asetuksella, joiden katselemiseen tietokone vaati omaa sovellusta. Jota minulla ei ollut. Kuvat oli mahdollista muokata jpeg:iksi kameralla, joten siitä vain hommiin. Olihan siinä vääntämistä muokata 160 kuvaa. Eikä sekään mennyt ihan putkeen, minkä huomasin siirrettyäni kuvat vihdoin tietsikalle. Valtaosa kuvista oli valmista tavaraa deletoitaviksi. Muutaman kelpuutin rajaamisen ja sävysäätöjen jälkeen. 

Olipa taas oppimisen paikka. Ei pidä säätää kameraa paksut rukkaset kädessä. Ja jos säätääkin, kannattaisi vielä tarkastaa, mitä tuli tehdyksi. Illanratoksi onkin tullut luettua kameran manuaalia ja kerrattua säätöjä. Jospa ne taas hetken pysyisivät aivopoimujen pinnalla helposti esille otettavina.

Kompostori takkuilee

Kompostorinkin kanssa on ollut säätämistä. Joulukuun alun paukkupakkasilla se kylmeni totaalisesti, eikä ole tahtonut millään käynnistyä. Olen lisänyt jokaisen biojätepussin tyhjennyksen lomassa tehokuiviketta. Laitoin myös 5 litran kuumavesikanisterin kompostoriin vaihtaen siihen seuraavana päivänä uudet kuumat vedet. Epäilen jäähtymisen ja jäätymisen syyksi massan toispuolista putoamista kompostorin pohjalle. Yleensä raaka massa muodostaa tulpan kompostorin puoliväliin. Nyt puolet on pudonnut pohjalle. No, ainakin on tilaa täyttää. Eiköhän tuo taas käynnisty kunnolla. Viimeistään kevään saavuttua.

Hiukset pystyssä


Sadepäivinä ei tullut pahemmin puutarhassa käytyä. Lumiseen aikaan pihalla näkyi sekä jänisten että peurojen jälkiä. Kävelyreissulta kotiin palatessani huomasin puiston puolella kohmeiseen maahan painuneet sorkan jäljet. Toisinaan mietin, asentaisiko puutarhaan riistakameran. Parempi olla asentamatta. En halua katsella peura-tv:tä. Kunhan kasvukausi alkaa, käyn suihkimassa nouseville piipoille Tricogardenia.

Vaaleajouluruusu, kohmeessa hänkin.


Syksy on mennyt nopeasti. Vaikka talvi on vielä edessä, voi joulun jälkeen kääntää ajatukset kohti kevättä ja kesää. Eli runsaan viikon kuluttua. Olin jo aikeissa ryhtyä laatimaan ensi kesän lavakaulusten ja kasvihuoneen viljelysuunnitelmaa. Päätin kuitenkin antaa suunnitelmien vielä muhia päässä. Kannattaisi ensin inventoida olemassa olevat siemenpussit. Puutarhanikkareiden 100 euron lahjakorttikin polttelee mielessä. Joitakin ideoita olen kirjannut vinkkivihkoon, mutta muuten ostosuunnitelma on vielä täysin auki.


Ennen kevättä ja kesää juhlitaan joulu ja uusi vuosi pois päiväjärjestyksestä. Olkaahan kilttejä, sillä nyt ikkunoiden takana kurkkivat tontut ovat aktiivisimmillaan.

Valoa ja iloa teidän jokaisen joulunaluspäiviin!


16 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia olet matkanvarrella napsinut. Minä olen kameran jättänyt jo vuosia sitten kaappiin kunnon putkia olisi kyllä mutta ei enää kiinnosta. Minä otan melkein kaikki kuvat tabletilla ja en niitä värisävyjäkään muuttele että saatte kaiken katseltavan minulta niinsanotusti "raakavedoksina" mutta hyvä että muilla riittää kiinnostusta kuvaamiseen vähän pintaa syvemmälle. Ja mukavaa se on hyviä kuvia katsella.
    Nyt kun maa oli vähän jäässä niin sorkat eivät painuneet niin syvälle multaan ja eivät tehneet niin paljon vahinkoa juurille ja yleensäkin kasveille. Me jatketaan keväällä heinäseiväs aidan tekoa että läpikulkua ei ainakaan voi enää suorittaa.
    Minä en kasvata ensi vuonna muuta kuin hyötykasveja siemenistä ja perennoja jaan ainoastaan. Mutta lähellä monella on ensi siementen istutus.
    Meillä on keväällä lopputarkastus mökin uudesta puolesta että loppusuoralla ollaan siinä asiassa.. Senjälkeen alkaa keittiöremontti ja vanhan puolen sisäpinnat. Ehkä seuraavana vuonna saisin sitten sen kasvihuoneen niin sitten minullakin alkaa taas ne siementen kasvatus jo aikaisin keväällä.
    Mutta sitä ennen opiskelen teidän myötä hyvät lajikkeet ja kokemukset.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirryin pari vuotta sitten Canonin järkkäristä Olympuksen minijärkkäriin, josta pidän kovasti. Pienempi yksikkö putkineen mahtuu jopa käsiveskaan (ei sentään ihan pieneen) ja jaksaa sitä kaulassakin roikottaa. Joissakin blogeissa on todella hyvälaatuisia ja muutenkin taidokkaita kuvia. Niitä on kiva katsella. Blogeissa minulle on tärkeintä teksti ja siihen liittyvä kuva, joka selkeyttää tarinaa. Ei todellakaan tarvitse olla huippukuvia, kuvan sisältö on tärkeämpää.
      Aitaaminen taitaa olla tehokkain keino estää peurojen kulku pihalla. Mökille heinäseiväsaita sopii ulkonäkönsäkin puolesta hyvin.
      Hyötykasvipainotteista minunkin siemenkylvöni tulevat olemaan. Muutamia kesäkukkiakin varmasti kylvän. Aina sinne joukkoon pujahtaa jokunen perennakin.
      Kun mökkinne on kokonaan rempattu ja kasvihuonekin on sinne saapunut, maltatteko enää kaupunkiin mökiltä tullakaan?
      Toisten blogeista löytyy aina hyviä vinkkejä. Oli sitten kyse hyötykasveista tai kukkasista. Monista asioista minun on kiittäminen blogikavereita.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Hyviä kuvia. Itse ei tule tarpeeksi panostettua kuvaukseen. Järjestelmäkamerallakin kuvaaminen on jäänyt kohdallani hyvin vähäiseksi.
    Oikein mukavaa joulun odotusta. Koetetaan pysytellä terveinä ja koronan tavoittamattomissa. 🎄🎄🎄



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin ottaa taidokkaita kuvia, mutta epäilen vahvasti, ettei minusta koskaan tule laatukuvaajaa. Onpahan haastetta, kun jatkuvasti tavoittelee lisäoppia.
      Hiukan koronan voimakas lisääntyminen ahdistaa. Olkaa tekin varovaisia ja pysykää terveinä. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Minusta kuvasi ovat kyllä hyviä!
    Minullakaan ei ole mitään ohjelmaa jolla voi muokata noita raw-kuvia. Toki olisi varmaan kiva opetella se, mutta ei ehkä niin tärkeää minunlaiselleni harrastelijalle ;)
    Teillä on siis nyt miltei lumetonta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet harrastelijaksi taitava kuvaaja. Tykkään kuvistasi paljon.
      Osaan kuvista sain kontrastin ja värit säädettyä. Osan deletoin, kun en kameran pienellä näytöllä saanut niitä kunnolla muokattua.
      Ehkä olisi hyvä osata raw-kuviakin muokkaus, mutta toistaiseksi en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi. Pärjään hyvin näinkin. En ole kovin hyvä minkäänlaisessa tekniikassa ja sitähän esimerkiksi tietokoneiden kanssa on jatkuvasti tarjolla.
      Meiltä on kaikki vähäinenkin lumi sulanut. Itse asiassa hiukan näkyy tienvarren ojassa lunta olevan. Kolattiin lumi sinne sen yhden lumisen päivän aikana.

      Poista
  4. Mies on ehdottanut, että ottaisin raw-kuvia, mutta en yleensä muokkaa kuviani paljoa ja ne vievät paljon tilaa kameran muistissa, joten en ole niistä kovin innostunut. Ihana, kun on välillä aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raw-kuvat vievät todellakin paljon tilaa kameran muistista. Minulle riittää vähempikin. Muokkaan lähinnä kuvien kokoa ja toisinaan kontrastia ja sävyjä. Kuvaamiseni päätarkoitus on jonkun asian taltioiminen. Taiteellisemmat elementit eivät ole oikein hallussani.
      Tänään aurinko saattaa näyttäytyä. Lähden kohta ulos sitä katselemaan.

      Poista
  5. Kuvasi ovat hyviä! Joskus sitä on säätämistä vähän joka saralla. Meillä olisi kameroita joka lähtöön, silti oma innostukseni ei riitä kuin puhelimella räpsyttelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Usein ne säätämiset tulee kerralla moneen laitteeseen ja asiaan.
      Monissa kännyköissä on erittäin hyvä kamera. Oma kännykkäni on jo aika vanha, eikä sen kamerassa ole hurraamista.

      Poista
  6. Oi, kunpa minun jouluruusuni olisi tuossa tilassa nyt. Luultavasti kastelin liian vähän sydänsuven helteillä...

    Kännykkäni kameran piti olla hyvä, mitä se ei ollutkaan. Vanhalla Canon -pokkarilla otettu parhaat kuvat vieläkin.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jouluruususi herää kevään tullen uuteen kukoistukseen. Kuvan jouluruusuni ehti avata useimmat kukkansa ennen pakkasia. Muut jouluruusuni nukkuvat jo talviunta.
      Eräällä valokuvauskurssilla opettaja sanoi, että paras kamera on se, joka on mukana. Hyvä siis, että vanha Canonisi toimii ja saat sillä hyviä kuvia.

      Poista
  7. Voin hyvin uskoa, että niin harvinainen valoilmiö kuin aurinko tähän aikaan vuodesta oli ehdottomasti käytävä toteamassa ulkona. Hienot kuvat sait, vaikka varmasti oli työn takana saada ne näkymään. Eipä noista kameran säädöistä ja asetuksista pysy perillä, jos ei säännöllisesti niitä kertaile. Monista yrityksistä huolimatta en löytänyt nykyisestä kamerastani manuaalista tarkennusta silloin kun otin laitteen käyttöön. Parisen viikkoa sitten kameraa räpläillessäni löysinkin vahingossa sen. Nestorin touhuja kuvatessa siitä on ollut todella paljon apua ja varmasti siitä on iloa myös ensi kesänä kukkia kuvatessa.
    Meilläkin on kompostori heikossa hapessa. Mittari näyttää alle nollaa, vaikka massa tuntuu käteen lämpimältä. Olen epäillyt mittarin olevan rikki tai sitten se mittaakin kompostorin ulkopuolista lämpötilaa. No, pääasia, ettei kompostori ole jäässä.
    Pian ne ensi kesän kasvatukset alkavat jo kutkutella mielessä ja siemenpussit huudella laatikon kätköistä. Hetki vielä pitäisi malttaa.
    Hyvää neljännen adventin iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivien harmauden keskellä hetkenkin pilkahtava aurinko tekee hyvää sielulle. Tänään pitäisi taas päivällä aurinko näkyä, mutta en taida ehtiä sitä silloin katselemaan.
      Mainiota, että löysit manuaalisäädöt kamerastasi. Toisinaan istahdan kameran ja ohjekirjan kanssa tutkimaan asetuksia. Sen kun jaksaisi tehdä siinä vaiheessa, kun kameran hankkii. Vaan aina on mukamas kiire johonkin muuhun hommaan.
      Ehkä kompostorisi mittari on rikki. Pitääpä käydä koputtamassa omaa mittaria. Sisältö nimittäin ei ole jäässä. Olen vienyt lämminvesikanisterin lähes joka päivä kompostoriin saadakseni massan pysymään hereillä. Vaikeimmat ajat taitavat olla vielä edessä.
      Kävin lauantaina Marketanpuiston joulumarkkinoilla ja kiertelin samalla katsomassa istutuksia. Kevätmieli hyökkäsi voimalla, joten pian saatan ryhtyä siemenpusseja rapistelemaan.
      Mukavaa jouluviikkoa sinulle!

      Poista
  8. Sammaloitunutta pääjuurakkoa löytyy meiltä yllin kyllin ja oikein kiemurassa ;)

    VastaaPoista
  9. Viile vuonna olin tähän aikaan jo innosta puhisten suunnittelemassa tilauksia ja taisinpa jonkin siementilauksen tehdä jo tässä pyhinäkin. Nyt ei jotenkin innosta vielä yhtään?? No se on yksi hetki kun se into jostain löytyy ja alkaa valmistautuminen. Nyt ensin vähän lepäilen. Nukahdin tänään pöydän ääreen päikkäreille kun katsoin Montyn kolmatta joulu-spesiaalia😴 No herättyäni katsoin sen sitten uudestaan. Taidan olla levon tarpeessa, viimeksi lomaa on ollut kesälomalla.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!