Sivut

torstai 27. tammikuuta 2022

Keittiöremppa jatkuu

KEITTIÖREMONTIN 5. PÄIVÄ PE 21.1.2022

Autotalliseinä 21.1.2022
 
Aluksi pahoittelut kuvien epätarkkuudesta. Harmaana päivänä huonoissa valaistusolosuhteissa tuli vain huonotasoisia otoksia. Kuvat kuitenkin toimivat kertomuksen tukena ja kertovat todellisuudesta.

Perjantai alkoi ja jatkui, kuten edelliset neljä päivää. En ollut koko päivää kotona, eikä sillä remontin kannalta mitään merkitystä ollutkaan. Remppamies jätti työmaansa kolmen maissa. Kaapistot on kaikki paikoillaan. Pöytälevytkin valmiina, joskaan ei ilmeisesti vielä kiinnitettyinä.

Ikkunaseinä 21.1.2022


Ikkuna on edelleen muovilla suojattuna. Ilmeisesti maalitelaa on vielä vähän heilutettava. Pari yksityiskohtaa jäi torstai-iltana meitä mietityttämään. Niihin saimme asiallisen ja mieltä rauhoittavan vastauksen remppamieheltä aamulla kysyessämme. Muistin jostain kuulemani sanonnan: "lapselle ja hullulle ei pidä näyttää keskeneräistä työtä". Olen nyt sitten kumpi tahansa tai kumpaakin, katsoin parhaaksi esittää kysymyksiä tässä vaiheessa, jolloin ne on helppo tarvittaessa korjata.

Eteisseinä 21.1.2022

Kalusteissa ei tässä vaiheessa vielä ole ovia tai etusarjoja. Ne odottavat pakkauksissaan olohuoneessa ja eteisessä.

Olohuoneseinä 21.1.2022

Kuten kuvat paljastavat, kaapistojen väri tulee jatkossakin olemaan valkoinen. Palaan väreihin sitten, kun on valmiimpaa esiteltävää.


Laatikot vähenevät muista tiloista vauhdilla. Edessä häämöttää jo päivät, jolloin huonekalut voi palauttaa vanhoille paikoilleen ja lattiasuojat joutavat roskiin.

Olimme varautuneet melun lisäksi runsaaseen pölyyn. Ostimme teipillä varustettuja suojamuovirullia ja vetoketjulla varustetun muovin kiinnitettäväksi käytävän oviaukkoon. Varauduimme siihenkin, että heitän vanhat lakanat sohvien päälle. Eipä ole ylimääräistä pölyä mitenkään mittavasti tullut. Remppamies siivoaa ja imuroi työmaataan säännöllisesti. En ollut itse katsomassa, mutta Ukkokulta selitti jonkun työvälineen hoitavan pölyn imemisen samantien työn edistyessä. Roskaa kulkee jaloissa jonkin verran eteisestä muihin tiloihin. Johan viikon imuroimattomuus näkyisi muutenkin.

Hankkimamme suojamuovit käytetään sitten jossain tulevassa rempassa.


Keittiökalusteet ovat kehittyneet melkoisesti vanhan keittiömme ajoista. Nekin olivat hyvälaatuisia ja niissä oli monia tämänkin päivän mittapuulla hyviä ominaisuuksia. Uudet kalusteet seisovat säädettävillä jaloilla. Helpottaa varsinkin silloin, jos lattia on epätasainen. Jalkojen eteen tulee yhtenäinen sokkelilevy, jonka voi tarvittaessa irroittaa.


Kaapit on lujatekoisia. En edelleenkään luopunut perinteisestä kuivauskaapista. Kaikkea ei voi tiskikoneeseen työntää. Tykkään, että kuivauskaapin ritilähyllyt ovat tummanharmaita. Alimman ritilän alla on metallinen tippuvesialusta, jonka saa liu'uttamalla pois vaikkapa puhdistamista varten. Kaapistot ovat pääosin sisältä valkoisia, mutta esimerkiksi kuivauskaapin takaseinä on tummanharmaa. Kaapin yläosaan tulee vielä yksi kiinteä hylly.


 KEITTIÖREMONTIN 6. PÄIVÄ LA 22.1.2022

Autotalliseinä 22.1.2022

Viikolla sovittiin, että remppamies voi tulla töihin myös viikonloppuna. Lauantaina hän tuli vasta puoli yhdeksän jälkeen, mutta teki pitkän työpäivän jopa ilman ruokataukoa. Olen tarjonnut hänelle päivittäin iltapäiväkahvit. Lauantaina laitoin muutaman voileivän, ettei kaveri pökerry työnsä äärelle. Yhtenä päivänä huomasin tarjota hänelle kylmää vichyä. Yleensä hänellä on oma vesipullo mukana. Tuolloin ei ollut.

Ikkunaseinä 22.1.2022


Päältäpäin katsoen näyttää, ettei keittiössä ollut edellisen päivän kuviin verrattuna kummoisia tapahtunut. Kyllä oli. Tässä vaiheessa on enemmän monenlaista säätämistä ja pieniä yksityiskohtia. Kaikilla on tarkoituksensa kokonaisuudessa.

Eteisseinä 22.1.2022


Välitilalevyt ilmestyivät paikoilleen lauantain aikana eteisseinää lukuunottamatta. Tämän osuuden välitilalevyn mittaa muutettiin, jotta valaisinpainike saadaan tyylikkäämmin asennettua. Uusi levy tulee alkuviikosta.

Olohuoneseinä 22.1.2022


Hyllyjäkin oli seinäkaappeihin ilmestynyt. Samoin seinien maalausta oli viimeistelty.


Tiskipöydän lavuaarit oli paikoillaan. Asianmukaiset tiivistykset tietenkin vielä puuttuvat. Aina on käsin tiskattavaa. Varsinkin isot kattilat, monet muoviesineet ja paremmat lasit tiskaan käsin. Vanhempien luona tuskastuin tiskipöytäratkaisuun, jossa toinen allas vielä menetteli, mutta toinen oli sellaista lilliputtikokoa, jolla ei ollut mitään virkaa. Omaan kotiin halusin kaksi kunnollista lavuaaria.

Materiaalejakin on vaikka mitä tarjolla. Päädyin kotimaiseen ruostumattomasta teräksestä valmistettuun altaaseen, jonka koko on 40x40 cm. Minun valintojani ohjaa usein käytännöllisyys.


Myös valaistuksen pohjatyöt etenivät lauantain aikana. Remppamies oli laittanut tarvikkeet nätisti järjestykseen sähkömiestä varten.


Led-valaistuksen listat hän laittoi lauantain aikana kaappien alareunoihin. Sulautuvat ympäristöönsä niin tehokkaasti, etten ensin meinannut listoja edes huomata. Vanhassa keittiössä käytimme paljon vain työtasojen loisteputkia. Kattolamppua tuli harvemmin sytytettyä. Nyt odotamme jännityksellä, kuinka hyvin led-listat valaisevat ja tuleeko niistä meidän pääasiallinen käyttövalaisimemme. Ainakin valolähteitä on määrällisesti aiempaa enemmän.


Välitilalevy ulottuu myös liesituuletintilaan. Välitilalevy on samaa materiaalia ja kuviota, kuin pöytätasot. Harmaata, ei niin tasaisen väristä. Ehkä vähän betonia muistuttava väri ja kuvio, mutta livenä nähtynä pehmeämpi.

Tykkään kyllä keraamisista laatoista. Mutta en niiden saumoista ja saumojen puhtaana pitämisestä. Toki nyt valitsisin isokokoisemmat laatat, jolloin saumojakin on vähemmän. Ja sauma-aineen värilläkin on ilman muuta merkitystä. Päädyimme kuitenkin välitilalevyyn, enkä usko päätöstä katuvani.


Laatikkopinot ja -rivit harvenevat. Kohta saamme välivarastona toimineet tilat taas kokonaan omaan käyttöömme.

Sunnuntai on välipäivä. Remppamies jatkaa maanantaina. 

 

KEITTIÖREMONTIN 7. JA 8. PÄIVÄ MA-TI 24.-25.1.2022


Maanantai eteni edellisviikkoiseen tapaan. Laatikkopinot harvenivat edelleen. Useimmista laatikoista sisältö siirtyi maanantain aikana omille paikoilleen ja sai täytteeksi pahvia ja muuta pakkausmateriaalia.


Remppamiehen mukana saapui sähkömies, joka teki kunnon rupeaman  kiinnittämällä kaapistojen alle uudet pistokkeet.


Vanhat valaisinpainikkeet vaihtuivat uusiin. Uuni, mikroaaltouuni ja liesitaso löysivät paikkansa. Samoin liesituulettimen alaosa.


Eteisseinän lasikaappiin tulee sisälle led-valo, joista toinen oli paikallaan jo maanantaina. Erilaiset listat ja pienemmät yksityiskohdat ilmestyivät kuin varkain maanantain aikana.


Kahvatkin tulivat kiinnitetyiksi oviin ja laatikoihin. Valitsimme metalliset, eleettömät kahvat. Valinnanvaraa niissä olisi ollut joka makuun. Olisi ollut myös mahdollista jättää kaapistot kahvattomiksi, jolloin avautuminen tapahtuu pienellä painalluksella. En kaipaa ylimääräistä sormenjälkien pyyhkimistä, joten meille sopii kahvat paremmin.


Remppamies teki maanantaina pitkän päivän. Putkimies tulee keskiviikkona laittamaan hanan ja liittämään allaskaapin putket paikoilleen. 

Autotalliseinä ti 25.1.2022

Tiistaiaamupäivän aikana jatkui yksityiskohtien hiominen. Liesituuletin siirtyi entiseen nähden vähän vasemmalle. Putken siirtäminen keskemmälle uutta liesituuletinta varten olisi vaatinut isomman operaation välikatossa. Meidän suostumuksellamme remppamies rakensi liesituulettimen yläosaan valkoisen peitelokeron, joka vaihtuu myöhemmin välitilalevymateriaaliksi.

Ikkunaseinä ti 25.1.2022

Ikkunasta riisuttiin muovisuojat pois. Lattialtakin lähti paperisuojia muiden roippeiden kanssa kaatopaikalle.

Eteisseinä ti 25.1.2022

Eteisseinän välitilalevyä ei ole kiinnitetty, koska sen mittaa muutettiin ulottuvaksi valaisinpainikkeen yli. Odotellessa se pysyy paikoillaan pistokkeiden avulla. Uusi levy tulee ensi viikolla, jolloin myös tämän osuuden pöytä- ja välitilalevyn välinen saumaus tehdään.

Olohuoneseinä ti 25.1.2022


Jääkaappi ja pakastin ovat paikallaan. Jääkaappi jo kylmenemässä. Illan voikin käyttää uusien kodinkoneiden opaskirjoihin tutustumiseen.

Remppamies irrotti suojapaperit lattioilta, siivosi muutenkin jälkensä keittiöstä ja eteisestä.  Joimme vielä kahvit, jonka jälkeen hän kiikutti tavarat ja jätesäkit autoonsa. Jollei mitään ihmeellistä tule esille, tapaamme remppamiehen ensi viikolla. Silloin hän tulee tekemään loput tehtävä.

Keskiviikolle jäi putkimiehen osuus eli hanan ja putkien asentaminen paikoilleen. Seuraava postaus kertokoon, millainen keittiö valmiina.


34 kommenttia:

  1. Vau! Näyttää jo tässä vaiheessa todella hienolle <3 Ihanan paljon säilytystilaa ja työtasoja. Odotan innolla seuraavaa postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilytystiloista en halunnut tinkiä. Mieluummin tavaroille paikat kaappeihin ja laatikoihin, kuin kaikki pinnat notkumaan pölyyntyvistä kamoista.
      Postaus valmiista keittiöstä tulee. Kiva, että asia kiinnostaa.

      Poista
  2. Ihana seurata tätä remontin edistymistä!
    Olette saaneet kyllä hyvät urakoitsijat palkattua. Homma näyttää sujuvan hienosti ja minusta tuo jälkien siivous kertoo myös huolellisesta työstä.
    Keittiö näyttää jo nyt hyvältä ja ajattoman kauniilta. Kaappi- ja pöytätilaa on tosi hyvin. Uskon, että nautitte lopputuloksesta tulevaisuudessa joka päivä.

    Tsemppiä remontin loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontti lähti vauhdilla liikkeelle ja vauhdilla se on myös edennyt. Olin varautunut pidempään leirielämään. Suuri kiitos kuuluu remonttimiehelle, jonka työn jälki on kiitettävää.
      Ihan varmasti nautin uudesta keittiöstä. Yksi pitkäaikaisista unelmista on toteutunut.

      Poista
  3. Mielenkiinnolla olen seurannut tätä teidän keittiön muutosta ja toki hyvälle näyttää. Ammattitaitoisen remppamiehen työn jälki on on todella ensiluokkaista, ilo silmälle.
    Jo nyt onnittelut sekä parinpohjaisesta suunnittelusta ja työn hyvästä laadusta.
    Tässä on vielä aikaa puutarhan kevääseen ja voit täysillä nauttia uudesta keittiöstä ja kaappien järjestelyistä.♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työn jälki on meistäkin hyvää. Eipä tarvitse yksityiskohtia piilottaa koristeilla ja ylimääräisillä virityksillä. Keittiösuunnitelma tehtiin yhteistyössä Puustelin myyjän kanssa. Osaava nainen, jolla oli tarjota hyviä ideoita ja vinkkejä.
      Pikkuisen ajatukset ovat jo kääntymässä puutarhaan. Tänään piilotin siemeniä multaan.

      Poista
  4. Oi mahtavaa, sinäkin saat uuden keittiön:) Keittiöremppoja tuntuu olevan liikkeellä. Näyttää upealle tuo vedettävä, leveä laatikosto, ilmeisesti ruokailuvälineille, kauhoille ym.
    Paljon tulee kaappeja ja laatikoita, mutta yhtään ei jääne tyhjäksi, näinhän se menee ;) Onnea uudelle keittiölle ja kokkaajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Olen ihan tohkeissani ja onnellinen uudesta keittiöstä.
      Keittiöremppoja on tosiaan useampi liikkeellä, olen huomannut. Median mukaan koronan lisäämä kotona oleminen on saanut ihmisten katseet suuntautumaan kunnostustoimiin.
      Kuvassa näkyvä laatikosto on mm. aterimille. Tavaroiden sijoittelu takaisin on teettänyt työtä. Yllättäen tyhjääkin tilaa näyttää jäävän.

      Poista
  5. Siellä remontti etenee hyvin, taitaa olla jo ihan valmista. Se on mahtava hetki kun pääse laittamaan astioita ja muita paikoilleen. Luin samalla aiemmatkin postaukset. Uunipellit kannattaa säästää, uusissa ei tule kuin kaksi mukana ja ovat kalliita ostaa. Meidän pitäisi metsästää jostain vanhaa pelti leivinuunikäyttöön, löydän sen todennäköisesti kierrätyskeskuksesta. Emme raaski käyttää sähköuunin peltejä leivinuunissa missä kuumuus voi olla joskus aika kova. Kaksi leivinuunipeltiä on mutta kolmas on joskus tarpeen. Vaikka vanha uunipelti ei olisi täydellinen uuteen uuniin niin jos vain mahtuu sisälle niin voi käyttää ritilän päällä. Kai sentään ritilä tulee vielä mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontti on jo kolmea yksityiskohtaa lukuunottamatta valmis. Ne hoituvat ensi viikolla. En vain ole ehtinyt kuvaamaan enkä aiheesta kirjoittamaan. Tavaratkin alkavat olla jotakuinkin paikoillaan.

      Säästin vanhan uunin pellit, mutta eivätpä sovikaan uuteen uuniin. Saat ne minulta, jos vain haluat (kaksi matalaa ja kaksi syvempää). Näköjään jokainen uuni on eri kokoinen. Yllättäen uudessa uunissa on kolme peltiä sekä ritilä. Uskon niillä pärjääväni, vaikka usein leivon isomman satsin kerralla niin suolaista kuin makeaakin.

      Poista
  6. Onnea uudelle keittiölle! Olipa ihana postaus, sai seurata ihan vaihe vaiheelta miten remppanne etenee. Ja lienee kohta jo valmista. Uusi keittiö on todella kiva ja viihtyisyyttä antava. Nykyaikaiset laatikot ovat ihan toista kuin ennen vanhaan. Ihanan paljon tilaa on. Kun etsimme täältä Raumalta asuntoa, kävimme muutamissa ihan uusissa asunnoissa ja monessa niistä oli sellainen moderni keittiö, jossa oli vain alakaapistot. Mietin vain, mihin sitten laitetaan kaikki tavarat. Mukavia tammikuun lopun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Keittiö on jo muutamaa pikkuasiaa lukuunottamatta valmis. Nekin hoituvat ensi viikolla. Mukava lukea uutisia aamutuimaan uudessa keittiössä.
      Alakaappien muuttaminen laatikoiksi oli yksi tärkeimmistä asioista. Silti en missään vaiheessa halunnut luopua yläkaapeista. Vaikka kuinka minimoisi tavaran määrän, kertyy sitä helposti pinnoille, jollei ole tilaa niiden säilyttämiseen.
      Kalenteria ei ole tullut katsottua. Ihan hätkähdin eilen huomatessani tammikuun pian päättyvän. Valoisia talvipäiviä sinulle!

      Poista
  7. Hienoa. Kaunis keittiönne on jo ihan viittä vaille valmis käyttöön ja pääset laittamaan tavaroita paikoilleen. Kaikkien pintojen pyyhkiminen ja läpikäyminen on ehkä se ikävin osuus koko projektissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa tavaroista on jo uusissa kaapeissa ja laatikoissa.
      Pintojen pyyhkimisessä meni jonkin aikaa. Laitoin samalla hyllyille paperit ja laatikoihin suojamatot. Haluan pintojen pysyvän edes hetken uudenlaisina. Remppamies kävi kaikki pinnat läpi harjasuuttimella imuroimalla, joten minulle jäi lähinnä hiukan pölyä.

      Poista
    2. Mekin hankimme Eurokankaasta 3 millistä huopamattoa vetolaatikoiden pohjalle, joissa säilytämme astioita. Yläkaappeihin taas tilasimme ohutta hyllymuovia. Puustellin hinnat olivat näiden osalta melko suolaisia.

      Poista
    3. Enpä tullut ajatelleeksi, että Eurokankaasta saa huopamattoa. Kiitos vinkistä. Laatikoissa on nyt Ikean keittiöosastolta ostettua suojamuovia. Se pysyy hyvin paikoillaan ja on tarvittaessa pyyhittävissä. Eipä astiat seikkaile mihinkään.

      Poista
  8. Näyttää tosi upealta! Kyllä mahtuu paljon tavaraa noihin. Laatikot ovat Tosi hyvä keksintö, verrattuna entisiin keittiömallien kappeihin. Huomasin sen kun muutin uudesta talosta vanhempaan.
    Noista pahveista tuli mieleen, että olis siinä hienoa katemateriaalia kasvimaalle. Katsoin vasta Youtube videon kateviljelystä, nurmikon päälle pahvia ja sanomalehtiä tms katemateriaalia ja päälle multaa, niin siinä voi heti kasvattaa jotain :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, minäkin tykkään. Vanhassa keittiössä oli paljon säilytystilaa. Halusimme tilanteen säilyvän yhtä hyvänä. Hyvin ovat tavarat uusiin kaappeihin ja laatikoihin mahtuneet. Tyhjääkin tilaa on vielä jäljellä. Laatikot ovat todella käteviä. Tilavina niihin saa mahtumaan monenlaista ja tavaroiden ottaminen on helppoa.
      Olen käyttänyt pahvia omassa puutarhassa. Varsinkin nyt, kun sanomalehtiä on yhä vähemmän. Rempasta tuli iso keko pahvia ja sen pois kuskaaminen kuului sopimukseen, joten annoin mennä. Kellarissa on joitakin tyhjiä pahvilaatikoita, joita voin ottaa tarvittaessa käyttöön.

      Poista
  9. Vauhdilla etenee! Ainakin, kun ei ole ihan vierestä katsomassa, eli katselee vaan täältä ruudulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on edennyt. Muutama pikkujuttu jäi ensi viikolle. Leirielämä on jo päättynyt ja valtaosa tavaroista on jo paikallaan.

      Poista
  10. Näyttää hyvältä!
    Ja kaikki tuntuu myös menevän sutjakkaasti.
    Upeaa! Kaikki rempat eivät etene tätä samaa latua 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tyytyväinen. Tai pikemminkin innoissani uudesta keittiöstä. Projekti sujui hienosti, jopa suunniteltua nopeammin. Olimme varautuneet vastoinkäymisiin, joita ei ainakaan tähän mennessä ole tullut. Kerran näinkin päin. Niin paljon kuulee ikäviä kertomuksia.

      Poista
  11. Tuo välitilan levytys on hyvä homma.Meille laitettiin sellainen pari vuotta sitten enkä ole katunut päivääkään. Helppo pitää puhtaana ja helppo(?)myös vaihtaa jos kyllästyy kuosiin. Hienolta näyttää ja nopeasti on edennyt !Hyvät miehet ilmeisesti tekemässä ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kokevat laatoituksen arvokkaammaksi, mutta itse tykästyin välitilalevyyn. Helppohoitoinen ja kivan näköinen. Kuten sanoit, helppo myös joskus halutessaan vaihtaa. Tosin yllätyin, miten näppärästi ammattimies pois laatat.
      Keittiöremppaa olen mielessäni pyöritellyt jo iät ja ajat. Keittiöfirmojen myyjä-suunnittelijoilla on myös homma hallussaan. Kohdallemme sattui kiitettävän ammattitaitoinen remppamies - ja kivakin kaiken lisäksi.

      Poista
  12. Hienolta näyttää teijän uus keittiö. Kaappitilaa on hyvä olla reilusti. Miekin laitatin teräksiset tiskialtaat, kun tätä taloa rakennettiin. Käsitiskii tulloo leivottaessa ja isommilla kattiloilla keitettäessä ym. Laatikostot alakaappeina on tätäpäivee ja käytännölliset. Hyvä kun ootta lopputulokseen tyytyväisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä avohyllyistä, mutta en tykkää siivoamisesta ja pölyjen pyyhkimisestä. Siksi riittävä määrä kaappeja sopii meille.
      Uudet teräsaltaat ovat entisiä syvemmät. Niihin olen oikein tyytyväinen. Leipoessa ja säilöessä tulee aina isoja astioita, jotka eivät mahdu tiskikoneeseen.
      Olemme todella tyytyväisiä. Pitkään muhinut unelma on täyttynyt ja onnistuneesti.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Keittiö on jo valmis paria yksityiskohtaa lukuunottamatta. Voi, että miten nautimme.

      Poista
  14. Näyttää todella hyvälle jo nyt! Taidanpa olla jopa pikkuisen kateellinen. Laatikostot alakaapeissa ovat näppärät käytössä ja välitilassa levy laattojen sijasta helpottaa kummasti puhtaanapitoa. Haluan kummatkin ratkaisut sitten aikanaan omaankin keittiöön. Samoin irrotettavan sokkelin alakaappeihin. Nykyinen on naulattu kiinni sen verran tehokkaasti, ettei ole toiveitakaan kurkata ilman isoja vaurioita esim. allaskaapin alle.
    Meillä on muuten juuri sellainen normaalikokoisen ja pikkuruisen altaan yhdistelmä. Se on ilmeisesti laitettu sen vuoksi että saadaan tiskipöytätilaa enemmän. Pieni allas sopii hyvin maitopurkkien kuivatukseen mutta ei siitä oikeastaan mihinkään muuhun ole. Meillä on onneksi heti keittiön vieressä kodinhoitohuone, jossa on sen verran kookas tiskiallas, että uunipellinkin sopii tiskaamaan siinä hyvin.
    On näiden remonttikuvien katseleminen kyllä inspiroivaa. Heti tekee mieli hakea kynä ja paperia ja laittaa ideoita ylös. Mistähän saisi sellaisen lottovoiton, että olisi varaa pistää keittiö uusiksi saman tien?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remppa on valmis paria yksityiskohtaa lukuunottamatta. Väliaikainen leirielämä on vaihtunut uudesta keittiöstä iloitsemiseen. Tietäisitpä, miten iloinen ja onnellinen olen. Niin kauan rempasta unelmoin, välillä jo heitin toivoni sen suhteen kokonaan.
      Laatikot ovat todella kätevät. Kunpa joku keksisi yläkaappeihinkin jonkun vastaavan, käyttöä helpottavan systeemin. Myös välitilalevyä katson joka aamu kuin suurtakin aarretta. Ja sitähän se minulle onkin. Sokkelitkin ovat nykyisin helposti irrotettavia. Meillä oli jo ennestään muovialtaat kodinkoneiden alla. Nyt uusien muovialtaiden lisäksi sokkelista pilkistää pikkuiset "anturit", jotka ilmaisevat mahdollisen vesivaurion. Sokkelien helppo irrottaminen on meille tärkeää, koska yksi seuraavista kunnostuskohteista on parketin hiominen ja lakkaus. Silloin sokkeli on irroitettava.
      Teidän talon rakentaja on ollut fiksu laittaessaan myös kodinhoitohuoneeseen lavuaarin. Sitä olen monta kertaa kaivannut lasten kasvamisen jälkeenkin. Syvästä teräsaltaasta olisi paljon hyötyä ja iloa myös taimikasvatuksessa ja kukkapurkkien pesussa.
      Pihi mies ja vuosien säästö taitaa olla lottovoittoa varmempi keino saada uusi keittiö.

      Poista
  15. Oi että, kaikki niin kaunista ja ihan uudelle tuoksuvaa, kolhutonta ja siistiä. Onnittelut uudesta keittiöstä ja ennen kaikkea joutuisasti ja sujuvasti edenneestä remonttivaiheesta! Ihan varmasti keittiöstä nyt nauttii kun ei ole remppa-aikaista mielipahaa märehdittävänä ja kaikki meni niinkuin pitikin. Sujuisipa oma remontti aikanaan yhtä joutuisasti.
    Miten muistat kaikkien kihvelien ja vuokien sijainnit? Piirsitkö jonkun keittiön aarrekartan? Voin kuvitella kuinka itse pyörisin aivan eksyksissä modernien kaapistojen keskellä ja etsisin milloin pullasutia milloin talousvaakaa :D Varmaan pitää aluksi turvautua muistisairausniksiin, teipit oviin ja teippiin kirjoitus mitä ko.kaappi sisältää.
    Autuaita keittiöhetkiä uudessa keittiössänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uusi keittiö on niin ihana, että saatan istua paikkoja tuijottamassa ja ihailemassa. Ei todellakaan kolhuja eikä väliaikaisia virityksiä.
      Muistan aika hyvin kapustojen paikat. Käytin kyllä runsaasti aikaa niiden sijoittamiseen. Osa on jo ehtinyt vaihaa paikkaakin. Sen sijaan Ukkokulta on ihan pihalla. Ehkä joudun vielä häntä varten laatimaan tavarakartan. Alulle sen jo laitoin, mutta on vielä kesken. Ostin jokin aika sitten tuhdin tarralappupinon. Siitä riittäisi dementialappuja jokaiseen kaapin ja laatikon oveen. Josko ensin kokeilen opastettua kauhakierrosta Ukkokullalle.

      Poista
  16. Kyllä ammatti-ihmiset osaavat. Uusittu keittiö on iso ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään muhinut keittiöunelmani on vihdoin toteutunut. Onneksemme saimme ammattilaiset sen tekemään.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!