Sivut

lauantai 12. helmikuuta 2022

Lumitaidetta ja jäisiä kukkasia

 
Jos on tämä talvi tuonut mukanaan runsaasti lumitöitä, on se myös tarjonnut kaunista katseltavaa. Täällä etelärannikolla on viime vuosina totuttu talvikuukausinakin harmauteen ja vaihteleviin loska- ja jääkeleihin. Vaan nytpä aurinko on paistanut mukavasti lumipyrypäivien välissä. Lämpötila keikkuu muutaman asteen nollan molemmin puolin. Ei siis sään suhteen ainakaan elämä käy liian yksitoikkoiseksi. Vaihtelua riittää joka makuun.


Kuvaaminen on rajoittunut omaan pihaan. Kovasti houkuttelisi lähteä kameran kanssa muuallekin, mutta arki on toistaiseksi niellyt kaiken ylimääräisen ajan. Kunhan sopiva rako tulee eteen, on kävelylenkille otettava mukaan aimo annos sitkeyttä, sillä runsaan lumen ja rajallisen aurauksen vuoksi joutuu paikoin tarpomaan hangessa.

Kesällä ei millään malttaisi lähteä kylille kuvaamaan, kun puutarhassa tapahtuu niin paljon. Talvella tilanne on päinvastainen, kaikenlaista katsottavaa löytyy omistakin nurkista. Luontoäiti on taiteillut lumesta hienoja yksityiskohtia.

Aronia


Rinteen leikkaamattomat aroniapensaat ovat vaipuneet lumihankeen. Sen sijaan leikatut ovat pysyneet  pystyssä. Mustarastaat putsasivat loppusyksyn aikana pensaisiin jättämäni marjat. Vain muutama marja siellä täällä uhmaa talvea ja mustarastaita.

Clematis Purple Dream


Alppi- ja viinikärhöjen sekä lumikärhön versot risteilevät tukirakennelmissaan. Polish Spirit ei ole raaskinut luopua lehdistäänkään. Sen sijaan lumikärhöstä lehdet ovat viimein pudonneet ja peittyneet lumeen. Alapihalle johtavan portin kupeessa kasvava Purple Dream on taitava keräämään huomioni. Sen siemenhahtuvapalluroita olen kuvannut kerta toisensa jälkeen. Jotain kiehtovaa on koko kärhön olemuksessa.

Daucus carota - Koristeporkkana


Innolla ja ilolla odotan taas koristeporkkanan tulevaa kesää. Ensimmäiset daucukseni kylvin kaksi vuotta sitten, kun sitä niin moni oli kehunut. Sepäs tuli ja valloitti sydämeni kertaheitolla. Käsittämätöntä, etten ole tällaista villin riehakasta ja kukkiessaan ihastuttavaa kasvia aiemmin älynnyt puutarhaani kylvää. Tähän saakka koristeporkkana on asunut kasvimaan reunalla. Jatkossa on tarkoitus löytää sille muitakin paikkoja.

Malus 'Musta Rudolf' - Koristeomena


Pikkuinen Musta Rudolf -koristeomena sojottaa koristeltuna kohti taivasta. Keskiviikon vesisade lienee sulattanut ompusta kaiken jäisen jännitteen. Ehkä omppu roikkuu nyt oksalla vettyneenä tai on jo pudonnut maahan. En ole ehtinyt kahlaamaan se luokse tarkastamaan tilannetta.

Lonicera x brownii 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama

Entäs tulikuusama, mitä hänelle kuuluu? Köynnös ei juuri nyt säkenöi punaisilla kukillaan. Loppusyksyn viileydessä se pukkasi vielä muutamia uusia lehtiä, jotka ovat parhaillaan kylmänkankeita kaunottaria.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Salarakkaani Tuure on kasvattanut itselleen partahaivenia. Toivottavasti ne rapisevat lämpimien säiden saavuttua jälkiä jättämättä tehden tilaa avautuville silmuille.

Syringa vulgaris - Pihasyreeni


Syreenit ovat lumisinakin kauniita. Onko kuvan oksa kääriytymässä untuvapeittoon, vai kannatteleeko se omia, höyhenenkeveitä unelmiaan? 

Acer ginnala - Mongolianvaahtera

Kunnan 2018 puiston puolelle istuttamat mongolianvaahterat ilahduttavat minua suuresti myös talvella. Kaksi kolmesta vaahterasta on selvästi kotiutunut. Tekivät syksyllä jo ensimmäiset "nenänsäkin". Toivon mukaan se kolmaskin virkistyy ja ottaa kaverinsa kasvussa kiinni.


Eräs naispuolinen lumimies, siis luminainen, kahlasi aidan viertä kuvaamaan mongolianvaahterat ja tiirailemaan omaa alapihaa vieraammasta vinkkelistä. Alapihalle kun on nyt hankalampi päästä normireittiä portaiden toimiessa lumenkaatopaikkana.

Aurinkokello odottaa kaivonkannen päällä vähälumisempia aikoja seuranaan nuokkuvat hansa- ja juhannusruusut.

Yksittäinen pupujussi on tehnyt kierroksen alapihalla. Nyt on oltava tarkkana verkotettujen kasvien kanssa, ettei hanki nouse liian korkeaksi ja helpota jänisten pääsyä napostelemaan puita ja pensaita.



Sääennusteita on tullut seurattua intensiivisesti. Tuleeko lisää lunta, vai joko olemassa oleva riittäisi. Lumitouhut ovat vieneet ajan ja huomion monelta muulta asialta. Kalenteria katsoessani totesin, että runsaan kahden viikon päästä alkaakin jo maaliskuu. Silloin ryhdyn kylvämään tomaatteja.


Meillä ei ole paljua, johon pulahtaa tähtitaivasta ihailemaan. Ehkä kaivaudun napaa myöten hankeen, kun kerrankin on lunta riittävästi.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


33 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia<3 Nyt on lunta paljon ja taitaa lisää vielä tulla ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne! Minulle tämä lumi jo riittäisi, mutta lisää on tosiaan luvassa. Saattaa tulla vetenäkin eli nastakengät on paras laittaa jalkaansa ulos lähtiessä.
      Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Olet ottanut hienoja kuvia talvisista yksityiskohdista <3 Nyt pitää kulkea ns. silmät auki että näkee kaikki lystiä ja kiinnostavat lumen, jään ja pakkasen muovaamat yksityiskohdat. Nautitaan talvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon kaikkea kaunista löytyi, kun lähdin kameran kanssa ulos. Tänään aurinko paistaa ja linnut laulavat varsin keväiseen malliin.

      Poista
  3. Kauniita luontokuvia!💚

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Kauniita talvisia kuvia. Meillä lunta 70 senttiä ja kaikki piilossa lumen alla,vain puita on voinut kuvailla. Tänne luvattu lisää lumisateita koko ens,viikoksi. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on lunta teilläkin. Jännä nähdä, miten kaikki tämä massa sulaa kevään saavuttua.
      Samoin sinulle hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Nuo pyöreät ovat kuin jääkideohdakkeita. Luonto muovaa pieniä, kauniita taideteoksia.

    Katsoin yhtenä päivänä miten kallellaan kuunsirppi oli, siitä tietää että paljon sadetta taas saadaan. Mukava kun on näitä aurinkoisiakin hetkiä, piristää kummasti. Ja yöllä on saanut katsella kuuta ja tähtitaivasta ja torstai-iltana näin pitkästä aikaa täällä revontulia. Viime yönä koirakaverin piti päästä ulos, mutta en silloin enää ollut revontulien suhteen yhtä onnekas.

    Kivan näköinen tuli teidän keittiöstä, käyn välillä ihailemassa kuvaa valaistusa kaapista :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, minulle uusi asia, että kuun asennosta näkee tulevan lumisateen määrä. Ehkä pitäisi ainakin joskus käydä ulkona yömyöhäisellä, sillä meidänkin kylällä on revontulia nyt nähty.

      Kiitos keittiökehuista! Olemme itsekin todella iloisia ja tyytyväisiä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Luminen maisema tarjoaa paljon kauneutta mutta silti toivon ettei lunta tulisi enää yhtään. Sääennusteissa sitä luvattiin mutta määrä on pienentynyt huomattavasti alun ennusteista ja kääntynyt osin vedeksi. Kohta päästään varsinaisiin tomaattikylvöihin, muutaman siemenen ajattelin uhrata kokeiluun jo tänä viikonloppuna. Testaan kuinka aikaisin pystyn kasvattamaan kunnon kasvilamppujen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä kaipaa minäkään yhtään enempää lunta. Meillä on nyt lumisin talvi vuosikausiin. Lasken jo päiviä maaliskuuhun, jotta voin ihan hyvällä omallatunnolla siirtyä kevättunnelmiin.
      Kylvöhommat ovat päällimmäisinä ajatuksissa. Tarkoitus on tänä viikonloppuna laittaa siemenpussit kylvöaikajärjestykseen. Yritän malttaa mieleni, etten jokavuotiseen tapaan ole helisemässä isojen taimien kanssa liian varhain.

      Poista
  7. Sait hienoja lumisia taidekuvia. Minulle alkaa jo lumi riittämään, huh sentän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä lumijuttujen kiintiö alkaa jo olla tältä talvelta käytetty. Nyt aurinko paistaa täydeltä taivaalta, vaikka eipä se vielä kovin kummoisesti sulata. Tällaista vaan lisää.

      Poista
  8. Kauniita lumitaideteoksia ja keväistä auringonpaistetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehdin kuvata. Nyt aurinko pysyykin pilvien takana ja taivaalta tulee vettä. Kevättä sekin.

      Poista
  9. Kaunista lumen luomaa taidetta.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko!
      Viikonloppu tuli ja meni. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Ihanat talvi- ja kuurakuvat!
    Taitaa olla nyt talvi ihan parhaimmillaan 💝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää vaihtelee vikkelään tahtiin. Parhaillaan sataa vettä ja rännit lorisevat.

      Poista
  11. Onpa kauniita yksityiskohtia ja kuuran kimallusta! Erityisesti nuo auringon valaisemat kuvat ilahduttavat; täällä kun ei ole aurinkoa liikaa näkynyt viime aikoina. Nyt tuiskuttaa ihan kunnolla lunta vaikka vielä muutama päivä sitten ennusteet näyttivät hyvin maltillisia lukemia. Joka päivälle on sääennusteeseen ilmestynyt pikkuisen lisää lumisadetta, joten kolan varressa kuntoilua taitaa olla sittenkin taas tiedossa. 70 sentin raja rikkoutui jo, toivottavasti pian ei mene 80cm rikki.
    Rusakoita on nyt paljon ja ne tulevat ruuan toivossa koko ajan pidemmälle puutarhaan. Pitääkin käydä tänään lapioimassa verkkojen ympäriltä nietokset matalammiksi etteivät pääse hyppimään yli. Muutaman tunnin voi kuitenkin vielä odotella, niin ei tarvitse olla heti huomenna toistamassa toimenpidettä.
    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kävin kuvaamassa auringon kimalluksen ja lumitaiteen. Sen jälkeen onkin tullut silkkaa vettä. Hanget ovat humahtaneet matalammiksi ja piha on taas jäätikkönä.
      Luinkin blogistasi jänisten vierailuista. On niitä täälläkin, joten kunhan sade taukoaa, on mentävä tallomaan verkkojen ympäristöjä.
      Sunnuntai on vaihtunut maanantaiksi. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  12. Lumisia ja jäisiä unelmia on maailma täynnänsä, todellakin. Ihana vuodenaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tuo säätila vaihtelee. Kuuraisista näkymistä on taas siirrytty harmaaseen vesisateeseen ja jäätikkökeleihin. Mitäpä mahtaa olla huomenna?

      Poista
  13. Lunta tosiaan riittää, mutta pääseepä hiihtämään;) Toki eivät ehdi avata latuja niin usein kuin uutta lunta tulee... mutta ehkäpä huomenna taas, kun mullakin sattuu olemaan vapaapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sadesäät hiukan haittaavat hiihtämistä. Toivottavasti pääset hiihtämään.
      Meidän kylällä hiihtäjiä riittää. Kunnan ylläpitämän latuverkon lisäksi vapaaehtoiset tekevät pelloille ja järvien jäille sekä latuja että luisteluratoja.

      Poista
  14. Ylinnä on lumistrutsi ja kolmannessa kuvassa lumitoukka, sitten minisiili :)
    Helmikuu on tosiaan jo puolessa ja kevät lähestyy, vaikka lumen määrästä ei vielä sitä huomaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumistrutsihan se siinä. Huomaan nyt itsekin.
      Sadesäät ovat laittaneet hanget vajoamaan, mutta riittäähän tuota lunta varmasti pitkälle maaliskuuhun. Taitaa vielä lisääkin tulla.

      Poista
  15. Voi, niin kauniita yksityiskohtia kuuran peittämistä kasveista! Auringon antama kimallus tekee niistä erityisen upeita! Lunta on riittämiin, kolme viikonloppua olen puhdistanut eri pihoja ja keikkunut useammalla katolla, enkä siis ole mikään palkattu lumityönainen, vaan ihan omia, isovanhempien ja mökin kattoja ja pihoja on koitettu saada järjestykseen mahdottomasta lumentulosta. Kamera on pysynyt visusti kotona ja sisällä, joten on kiva katsella toisten talvikuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaamisinto on ollut hiukan hakusessa, mutta aurinko sentään kutsui tallentamaan lumitaidetta ja timantteja.
      Huh, sinulla on ollut hommaa kerrakseen. Johan tässä yhdenkin talon ja pihan lumikaaoksessa on ollut tekemistä riittävästi. Tuplat tai triplat siihen päälle olisi vienyt lähelle epätoivoa.

      Poista
  16. Nyt pääsevät talviurheilua harrastamaan nekin, jotka eivät istu katsomassa Pekingin olympialaisia.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!