Sivut

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Tätä minä kaipasin

Terassikausi avattu kahvilla ja appelsiinirahkajälkkärillä.


Nyt on hymy huulilla ja mieli keveä. Kroppa sen sijaan on hellänä vauhdikkaasti alkaneen puutarhaspurtin vuoksi. Kyllä se siitä vetristyy, kunhan pääsen pihaelämän jokapäiväiseen tahtiin. Olen niin kovasti kaivannut tällaisia päiviä, jolloin ovet ja ikkunat ovat avoinna pitkin päivää. Jolloin elämä laajenee ulos ja puutarhaan.

Terttuselja

Jos olen minä innoissani keväästä ja lämmöstä, ovat sitä myös kasvit. Kahvia terassilla hörppiessäni ihmettelin, kuinka tuomi jo selvästi vihertää. Kävin katsomassa sitä lähempää ja kyllä, hiirenkorvathan ovat jo puussa. Puiston puolelle itsestään viime vuosina ilmaantuneessa terttuseljassa on aina keväällä lystikkäät kukkanuput.

Lonicera x brownii 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama


Aidasta tukea hakeva tulikuusama on niinikään päättänyt, että nyt on aika pukata lehtiä ja jatkaa kasvua siitä, mihin syksyllä jäi.

Krookukset Vaserinteessä


Kevätkukkijoissa krookukset kirivät aina kakkosiksi lumikellojen jälkeen. Vasenrinteen lilat krookukset leväyttivät terälehdet kohti aurinkoa. Jonkun verran lisää krookuksia on nousemassa. Voisi nousta lisääkin, joten nyt punainen lappu kalenterin syyssivuille, jotta muistan istuttaa enemmän krookuksia Vasenrinteeseen.

Corydalis solida Beth Evans - Pystykiurunkannus

Pystykiurunkannus Beth Evans on oikea kevään ilopilleri. Se alkaa pian kukkimaan. Ensimmäiset lilakukkaiset kiurunkannukset on jo bongattu. Olen istuttanut Beth Evansia muuallekin. Koska lumi sulaa eri paikoissa eri aikoina, saan nauttia Bethin kukinnasta pidempään.

Crocus Fuscotinctus

Keltakukkainen Fuscotinctus on runsastunut mukavasti kriikunan alla. Ruiskutin näiden ympärille Trico Gardenia, jotta rusakko ei kävisi niitä napostelemassa. Samalla kiersin ruiskuttamassa Tricoa kaikille kukkiville tai nupullaan oleville kasveille.

Helleborus - Jouluruusu


Talvi on ollut ankara jouluruusuille. Ovaalipenkin ja Vasenrinteen jouluruusut ovat pärjänneet parhaiten. Ovaalipenkin jouluruususta leikkasin kuivuneet lehdet pois. Rinteessä en viitsinyt vielä tallustella, mutta siellä teen saman operaation.

Pikkupuutarhan jouluruusuista suurin osa on vapautunut lumen ja jään ikeestä. Olen hiukan huolissani niiden toipumisesta. Lehdet olivat aivan mätiä. Toivottavasti juuristo ei ole mädäntynyt. Vaikka jouluruusut asustavat kohopenkeissä, päälle oli muodostunut paksu jääkerros, joka ei meinannut millään sulaa.

Narsisseja, joiden nimistä en ole vielä varma


Pikkupuutarhassa on ollut paljon lunta ja jäätä. Alue näyttää sulavan viimeisten joukossa. Pelkäsin, etteivät narsissit nouse ollenkaan, mutta ensimmäiset ovat jo hyvässä kasvussa. Jätin narskualueelle syksyllä runsaasti lehtiä. Enimmän osan vaahteranlehdistä keräsin pois, mutta muut lehdet saivat jäädä sijoilleen. Olen vuosi vuodelta laiskempi putsaamaan istutusalueita syksyn lehdistä. Luonto kiittää.

Fritillaria meleagris - Kirjopikarililjat


On se vaan ihmeellistä, miten kaikki sipulikukat osaavat yllättää. Yhtenä päivänä mullan pinnalla ei ole vilaustakaan piiposta. Ja kas, parin päivän päästä joukko hoikkia hujoppeja keikkuu penkissä ristiin rastiin. Kirjopikarililjoista tykkään valtavasti. Niiden shakkiruutukuvioinen kukka on tosi kaunis.

Olopihan Syreenipenkkiin istutin syksyllä useita uusia tulppaaneja. Tähän hätään en muista nimiä ja istutuslistakin on työhuoneen laatikossa. Tsekkaan nimet sitten, kun tulput alkavat näyttää nuppujaan. Nimet lukevat myös kuvassa näkyvässä tikussa, vaan enpä ulottanut kuvaa siihen saakka.

Tulipa sylvestris - Metsätulppaani


Vapautin mustilanhortensian jänisverkoista. Onneksi huomasin sen vierellä nousevat metsätulppaanit, enkä vahingossa tallonut niitä. Näillekin on käytävä ruiskuttamassa Tricoa, sillä yhtenä keväänä peurat napsivat myös metsätulppaanit.

Iris ret. 'Frozen Planet'


Nämä Frozen Planet -kurjenmiekat ovat oivallinen esimerkki siitä, miten yhden päivän tauon aikana piippomaailmassa ehtii tapahtua. Ehkä näidenkin esille tuloa helpotti se, kun kävin rapsuttamassa mustarastaiden levittämät kuorikatteet takaisin rinteen yläosaan.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä


Siirsin kymmensenttiset tuoksuherneet kasvihuoneeseen. Toistaiseksi ne ovat isossa muovilaatikossa, jossa on toivoakseni vähän lämpimämpää. Kasvarissa ei ole lämmitystä. Laitoin pääsiäisenä kasvihuoneen molemmille pitkille sivuille tuplaharsot valmiiksi vastaanottamaan tomaatit, kurkut ja paprikat.

Trillium erectum - Punakolmilehti


Kurkkasin tontin puistopäädyssä kasvavien rhodojen alle. Meinasin pyllähtää takamukselleni yllätyksestä, kun huomasin punakolmilehden tunkevan lehtikääröjään kuivien syyslehtien keskellä. Myönteinen yllätyslöytö, koska monena vuotena huomaan punakolmilehden vasta, kun se on jo nupulla.

Muurahaisilla on kevätkiireitä


Kylvin muutama päivä sitten ruusukaalia ja retiisiä pitkulaisiin laatikoihin, jotka vein pääsiäismaanantaina kasvihuoneeseen. Olivat alkaneet jo itää. Onnettomuudekseni kompastuin kasvihuoneen kynnykseen, jolloin retiisilaatikko lensi pitkin lattiaa. Oli siis kylvettävä ne uudelleen.

 
Kovin tarkasti en nurmialueita haravoi. Aika paljon talven aikana on tullut männyn- ja koivunoksia, käpyjä ja kasapäin pupupapanoita. Niitä käyn putsaamassa sitä mukaa, kun maa on paljastunut lumen alta. Paikoin on vielä hyvin märkää, joten parempi antaa paikkojen kuivua kunnolla.

Muutamassa päivässä lumi on sulanut todella tehokkaasti. Arvelin alapihan portaiden olevan hangessa vielä vappunakin, mutta pieleen meni sekin arvaus. 

 
Sisäänkäynnin puolella ja talon autotallipäädyssä on vielä isompia lumikeskittymiä. Myös jonkun verran jäätä käytävän reunoissa. Jää on ollut uskomattoman paksua ja niin tiukkaa, ettei siihen meinaa mikään vempain purra. Rautalapiolla kävin taas alkuillasta lohkaisemassa isompia keskittymiä ohuemmiksi ja pienemmiksi. Sulaapa nopeammin.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka Vasenrinteessä

Tuntuu hassulta, kun yhtäkkiä tekemistä on yllinkyllin, eikä päässä pyörivä lista lyhene laisinkaan. Leudompina keväinä puutarhaa on päässyt siivoamaan ja valmistelemaan paikkoja kesäksi kuukautta aikaisemmin. Nyt on sellainen olo, kuin pitäisi viikossa ottaa kiinni menetetty aika. Eikä malttaisi millään lopettaa uurastusta ja tulla illansuussa sisälle. Yllättävän paljon saa aikaan lyhyessäkin ajassa, kunhan vain tarttuu toimeen. Eli kyllä se lista lyhenee.

Kasvien ja lintujen lisäksi myös perhoset ja muut pörriäiset ovat heränneet. Perjantaina näin lukuisia nokkos- ja sitruunaperhosia sekä komean suruvaipan.

Ihania pihapäiviä ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille!


31 kommenttia:

  1. Siellä on kevät todellakin täydessä vauhdissa! Mahtava fiilis, saan tunteesta kiinni. Minä olen levitellyt etupihalla lunta. Nurmikko on näkyvissä osasta etupihaa. Takapihalle ei ole asiaa,kun kumpparin varsikaan ei vielä riitä :) Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta levitellessä on välillä sellainen olo, ettei se häviä milloinkaan. Vaan sulaa se ja jopa yllättävän nopeasti näillä lämmöillä. Vaikka tänään ei aurinko ole kunnolla edes paistanut ja mittari näyttää +10 astetta, on lumi jatkanut sulamistaan. Pian pääset sinäkin takapihalle ilman kumisaappaita.
      Työteliäästä viikonlopusta vielä toinen päivä jäljellä. Mukavaa. Iloista lauantai-iltaa sinulle!

      Poista
  2. Minun Frozen Planet-kurjenmiekat eivät nousseet enää toista kertaa. Katherinet kyllä kukkii ja monista jopa hitusen lisääntyy. Nyt riittää tekemistä puutarhassa yllin kyllin. Samaa taktiikkaa noudatan minäkin, turha siivota penkkejä liian tarkkaan, kun multa ane niin ryönä ja kuivat lehdet jäävät piiloon ja maatuvat aikoinaan kasvien hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi joku muukin mainita, etteivät Frozenit ilmaantuneet enää toisena keväänä. Saan siis olla tyytyväinen, että omani kukkivat. Tänään niitä oli auennut muutama lisää. Katherinen olen huomannut lisääntyvän. Hyvä niin.
      Hyvin kaikki kuivat lehdet maatuvat, vaikka ei haravaa näyttäisi niille ollenkaan. Istutusalueiden haravoiminen on ylipäätään hankalaa, kun joka paikasta nousee piippoja ja vihreitä versoja. Parempi olla vahingoittamatta niitä. Kevyt kerros katemultaa siistii pahimmat rytöläjät ja pian lisääntyvä viherrys peittää loput.

      Poista
  3. Appelsiinikiekoista lisäaurinkoa kirkkauteen! Minä näin eilen ekat leskenlehdet.
    Nuo krookukset on upeita noin ryppäinä!
    Onko nuo multapussit vielä niitä, joita silloin kerran tilasit ison kuorman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen usein pääsiäisenä aurinkovuori -nimisen rahkakakun, jossa kulho vuorataan appelsiiniviipaleilla charlotte russen tapaan. Nyt syötiin aurinkovuoren jämät.
      Kuvan multapussit saapuivat vasta torstaina. Vuoden takaisen tilauksen 65 säkistä on jäljellä kolme. Tänä vuonna kulutus tuskin on viime vuoden tasoa. Silloin uusin kasvimaan lavakauluksiin mullan lähes kokonaan.

      Poista
  4. Oli kiva kiertää kanssasi puutarhan tapahtumat ja nähdä miten monenlaista tapahtuu. Nyt on jo todettava, että todennäköisesti melkein kaikki veikkaukseni menivät pahasti pieleen, sillä lumen alta paljastuvat krookukset kukkivat saman tien. Ihanaa! Ja olisi pelkästään myönteistä, että vappuna ei olisi lunta 😊. Eikö niin?! Kiitos näistä kasviesittelyistä, minun haluni löytää jostain Beth Evansin taimia yhä vain kasvaa, en ymmärrä, että sitä ei ole täällä taimistoilla ollut myynnissä.
    Ihanaa kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että veikkaukset menivät tällä tavoin pieleen; että kohteet kukkivat arvauspäivää aiemmin. Oli kyllä tosi vaikea veikata kukinta-aikoja, kun tämä sääkin on ollut niin arvaamatonta. Kuka olisi tiennyt, että saamme viettää pääsiäistä lähes kesäisissä oloissa.
      Ei ole vappuna lunta. Ei, ellei taivaalta tule lisää. Ja vaikka tulisikin, tuskin pitkäksi aikaa maahan jää. Kiersin tunti sitten puutarhan ja lunta on enää parissa paikassa. Yksi kunnon sadekuuro, niin nekin ovat sulana. Routaa sen sijaan on vielä paikoin ihan kunnolla. Muutama rhodon oksa makasi maassa. Ajattelin nostaa niitä ylemmäs matalan metallituen avulla. Eipä uponnut tuki maahan senttiä syvemmälle.
      Viime vuonna Beth Evansia oli ainakin Viherpeukaloilla ja muistaakseni myös Korpikankaalla. Taimimyymälöissä en ole siihen törmännyt.
      Olen taas aivan naatti päivän puutarha-aherruksesta. Mutta ihanasti naatti. Leppoisaa lauantai-iltaa ja mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  5. Nyt saakin olla hereillä, jotta ehtisi bongata kaikki puutarhan tapahtumat.
    Onpa jouluruusussasi jo isot nuput. Toivottavasti kaikki jouluruususi, joita muistelen sinulla olevan useita, selviävät talvesta. Yhden ja ainokaisen jouluruusuni siirsin viime vuonna otollisempaan kasvupaikkaan. Käydessäni pari päivää sitten sitä katsomassa, siitä ei näkynyt ainakaan toistaiseksi ainoatakaan elonmerkkiä.
    Nautinnollisia kahvihetkiä terassillanne ja mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan pyöriä kellon ympäri pihalla, jotta ehtisi kaikki tapahtumat nähdä.
      Parissa jouluruusussa on jo isot nuput, mutta Pikkupuutarhan kaunottarien selviämisestä en ole edes varma. Eivät selvästikään tykänneet paksusta jääkannesta päällään. Tänään näytti, kuin Double Ellenissä olisi elämää. Toivon hartaasti, että elpyisi.
      Minäkin siirsin vuosi sitten yhden jouluruusun, enkä sen jälkeen ole siitä nähnyt vilaustakaan. Yritysten ja erehdysten kautta olen vihdoin saanut jouluruusut viihtymään. Silti tuntuu, etten ole tippaakaan perillä niiden sielunelämästä. Toivotaan, että sinun jouluruususi vielä nousee.
      Kiitos, sinulle myös mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Mäki korkkasin terassin männä viikolla :) Ihanaa ja sitä riittää pitkälle syksyhyn. Kovin ovat kevään sipulikukat ollu asialla. Kukkiivat torella saman tiä, ku näkyyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se kahvi ja särpimet maistuvatkaan niin hyvälle pihapöydän ääressä!
      Tänä keväänä sipulikukat eivät käytä aikaa turhaan jahkailuun. Heti vaan mullan pinnalle ja kukkaan. Nyt sää vähän viilenee. Katsotaan, tuoko se malttia kasvuun ja kukintaan.

      Poista
  7. Mukavia puutarhapäiviä sinnekin. Ihanasti on jo kukkia tullut ja osa tosiaan ehtii aika nopeasti kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin oli antoisa puutarhapäivä. Tarkoitus oli ottaa vähän keveämmin, mutta niin vain olen viuhtonut tukka putkella pitkin puutarhaa koko päivän. Kaipa sitä aikaa voisi muutenkin viettää, mutta minkäs mahdat puutarhahöperyydelle.

      Poista
  8. Hupsista, miten ihania kukkamättäitä ja nuppuisia piippoja siellä jo onkaan! Ei ihme, että olo on iloinen ja mieli tekee viettää koko päivä puutarhassa! Täällä vieläkin lumi ja märkyys haittaa pihapuuhia, mutta haastearvaukset tulevat menemään positiivisesti mönkään, sillä lumen alta paljastuu niin hyvävointisia kasvien alkuja, etteivät kukkanuputkaan ole kaukana! Mukavaa puutarhaviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että arvaukset menevät yhdeltä jos toiseltakin positiivisessa mielessä mönkään. Kevään kukkijat yllättävät meidät innokkaalla heräämisellään.
      Olen nauttinut valtavasti näistä aurinkoisista kevätpäivistä. Ihmettelen jatkuvasti, miten nopeasti lumi lopulta lähti sulamaan. Pian lumi teiltäkin sulaa ja märkyys haihtuu.
      Tänään ei ole pihahommia, sillä menemme ristiäisiin. Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  9. Kukapa meistä ei kevätpuuhia ja iloisen värikkäitä kevätkukkasia kaipaisi pitkän talven jälkeen. Eikö olekin mukavaa, kun lumet ovat jo sen verran vähissä, että puutarhasta löytyy tekemistä tai ainakin katseltavaa koko päiväksi? Meillä vielä odotellaan noita hetkiä. Yritin kyllä sinnikkäästi pyöriä ympäri pihamaata, mutta vähäisiksi jäivät puutarhapuuhat tältä päivältä. Lumen sulaminenkin tuntui hidastuvan kun aurinko ei edes yrittänyt kurkistaa pilven raosta. Patiolta sain sen verran lunta lapioitua pois, että puutarhakalusteet olisi voinut tuoda sinne. Jäi kuitenkin tekemättä, sillä varastolta patiolle välillä olisi pitänyt kömpiä ensin metrin korkuisen lumikinoksen yli ja sen jälkeen rämpiä loppumatka polviin asti upottavassa hangessa. Ei houkuttanut moista temppurataa lähteä painavien kalusteiden kanssa suorittamaan. Ehkä huomisen homma onkin lapioida auki edes puolet väylästä varastolle.
    Toivottavasti jääkannen alla värjötelleet jouluruususi ovat hengissä (samoin muut kasvisi). Jää on aika armoton kumppani kasveille. Onneksi hyvä osa puutarhastasi näyttää olevan jo sulana, niin ei mene aikasi kokonaan jäätiköitä pilkkoessa.
    Mukavia puutarhailuhetkiä huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuumasin eilen, että elämässä kaikki on kohdillaan, kun ihmisen iloksi riittää pienten kevätkukkien ihastelu ja lumijäänteiden levittely.
      En yhtään ihmettele, että teillä puutarhakalusteet ovat edelleen varastossa. Ehkä ne on mukavampikin tuoda paikoilleen sitten, kun olet ehtinyt siivota ympäristöäkin. Kovin paljon meilläkään ei pergolan pöytäryhmän äärellä vielä ole istuttu. Terassilla sentään vähän enemmän.
      Ihan joka nurkkaa en ole vielä päässyt putsaamaan. Eikä muutenkaan kaikkien kasvien herääminen ole tässä vaiheessa tiedossa. Massiivinen jääkansi oli lähes kaikilla istutusalueilla - tai oikeastaan koko puutarhassa. Se syntyi helmikuun vesisateilla ja säilyi hyvin, kun jään päälle satoi paksu lumikerros. Eivät kasvit siitä tykänneet, mutta toivotaan mahdollisimman pieniä vaurioita.
      Tänään ei puutarhailla, sillä menemme ristiäisiin. Aurinkoista puutarhapäivää sinulle!

      Poista
  10. Kyllä kevätkukat ovat ihania! Ja miten yllättivät minutkin. Yksi ilta näin yhden valkoisen krookuksen kukan ja seuraavana päivänä niitä oli jo ainakin 50 kaikissa ihanissa väreissä!
    Päivä päivältä löytyy piippoja siellä sun täällä. Lumet sulaa vauhdilla ja joki tulvii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti mieltä virkisti katsella krookusten kukkivaa merta. Piippojen kasvu ja kukkimisvauhti on joka kevät nopeaa, mutta nyt tuntuu, kuin kaikilla olisi erityisen kiire.
      Toivottavasti joen tulviminen ei aiheuta teille vaurioita.

      Poista
  11. Vau miten ihania kevät kukkia! Olipas ihana nähdä mitä kaikkea sieltä rupeaa pukkaamaan 😊 Minusta on tuntunut, että lumet jää meille koko kesäksi 😂 mutta niin vain viikon aikana on alkanut paljastua maa läbttrjä sieltä täältä. Vielä on lunta ihan kiitettävästi, mutta kyllä krookukset tulivat esiin suunniilleen kukkien. Tai siltä minusta tuntui, kun edellisenä päivänä oli lunta ja seuraavana päivänä se oli sulanut ja krookukset kukassa 🤭 kyllä nauratti ihan hirveästi siinä niitä töllistellessä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on joka vuosi jännittävää aikaa. Tänä keväänä ehkä piirun verran jännittävämpää, kun puutarhakierroksilla saa miettiä, tuliko talvitappioita. Ainahan niitä tulee, mutta näin vaikean talven jälkeen ehkä enemmän.
      Ai sinäkin ajattelit joutuvasi katselemaan lunta vielä kesälläkin. Varauduin henkisesti juhannuslumeen ja -jäähän. Uskon, että vappuna on vielä muutama kasa varjoisemmissa paikoissa. Muuten lumi on saanut kyytiä ihmeteltävän vikkelästi.
      Mahtoi krookuksia harmittaa, kun lumi ei suostunut niiden kukinnan päältä väistymään. Sipulikukilla on ihailtavaa energisyyttä ja positiivisuutta.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

      Poista
  12. Kiitos upeasta esittelykierroksesta puutarhassasi! Kroppa hellänä ollaan täälläkin, kun ei vain malta pysyä sisällä aurinkoisen lämpiminä päivinä ja iltoina. Saman olen huomannut itsestänikin, että en enää niin tarkaan siivoa kaikkia lehtiä kukkapenkeistä ja nurmikolta, sillä kyllähän ne aikaa myöten maatuvat.
    Ihanaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että viihdyit postauksen parissa ja jaksoit lukea loppuun.
      Kropalta vie vähän aikaa tottua puutarhatöiden vaatimiin asentoihin ja jatkuvaan raittiissa ilmassa oloon. Loppukesästä ei enää tunnu missään, vaikka koko päivän pakertaisi.
      Luonto hoitaa omansa eli pian kasvu peittää isommatkin syyslehdet ja madot hoitavat loput.
      Kiitos, sinulle myös valoisia kevätpäiviä!

      Poista
  13. Eilinen oli kyllä aivan mahtava puutarhapäivä! Kyllä tätä onkin odotettu! Nyt tapahtuu vauhdilla kaikkea ja kasvua tapahtuu ihan silmissä. Omilla jouluruusuillani on sama kohtalo, aika säälittäviltä näyttävät. Toivottavasti toipuvat vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä jo tuskastuin, kun kevät ei meinannut millään alkaa. Nyt mennään tukka putkella valon voimalla, kuten tekevät kasvitkin.
      Harmittaa, jos menetän talven jäätikölle hienosti viime vuonnakin kukkineet helleborukseni. Varsinkin Double Ellen huolestuttaa. Toivokaamme toipumista jouluruusuillemme.

      Poista
  14. Mahtavassa vauhdissa puutarhasi kevät jo! 💖

    VastaaPoista
  15. Kevät ja ekat terassikahvit, aivan mahtavaa aikaa just nyt.

    VastaaPoista
  16. Kylläpä on herkullisen näköinen kahvihetki. Teillä on ihanan keväistä kaikkine kukkineen ja hiirenkorvineen. Mukava, että olet päässyt puutarhapuuhiin. Meillä takapihalta sulivat viikonloppuna viimeisetkin lumenrippeet ja maa kuivui. Pääsin eilen siistimään kukkapenkit loppuun. Eilen ei enää ollut niin lämmin päivä, mutta puutarhahommiin se sopikin oikeastaan paremmin kuin paahtava kuumuus. Tällä viikolla on ilmeisesti melko kylmää, joten taidan seuraavaksi paneutua puutarhasuunnitelmiin. Kunhan taas lämpenee, pääsee sitten toteuttamaan suunnitelmia. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan siivoaminen ja kesään valmistaminen sujuu mukavammin, kun ei ole hurjan kuuma. Nyt ilma on selvästi viilennyt, mutta toivotaan sen olevan tilapäistä. Välillä on kiva levätä siistimisestä ja paneutua suunnitteluun. Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!