Sivut

lauantai 3. syyskuuta 2022

Iloisia ihmeitä tapahtuu!

Clematis Ville de Lyon
 

Roope-kissa on löytynyt. Kuuden viikon seikkailu päättyi onnellisesti. 

Perjantai-iltana kuuden aikaan puhelimeni soi. Lähellä asuvan talon mieshenkilö kertoi nähneensä jo torstaina pihassa mustavalkoisen kissan, joka hänen mielestään voi hyvinkin olla ilmoituksissa mainittu karkulainen. Perhe oli nähnyt kissan uudelleen perjantaina, jolloin  mies soitti minulle. Lähdin samantien Roopen kopan kanssa katsomaan.

Kävelin hiljaa Roopea kutsuen pihasta lähtevää polkua pitkin tutkien pensaiden alustoja. Paikka oli melko avoin, joten hyvin pian näin mustavalkoisen kissan kyyhöttävän puun alla. Lähestyin kissaa varovasti, ettei se vaan lähtisi pakenemaan. Sain sen helposti syliini. Kissan naaman nähdessäni tunnistin Roopen ja takajalan merkit vahvistivat asian.

Roope on isokokoinen kissa. Sain syliini paljon aiempaa kevyemmän karvakaverin. Se on laihtunut kovasti. Pikaisesti tutkittuna en löytänyt ainakaan näkyviä vammoja, mutta ilman muuta kissa on vietävä lääkäriin.

Jo kotoa lähtiessäni katsoin, että kaikki ikkunat ja ovet ovat varmasti kiinni. Päästin Roopen kopastaan, jolloin se juoksi heti valmiiksi laittamani lounastarjoilun äärelle. Ei kuitenkaan alkanut syömään, vaan pakeni vierashuoneen sängyn alle. Hetken kuluttua se oli kömpinyt tuttuun nukkumapaikkaansa päiväpeitteen alle.

Annoimme Roopen olla rauhassa. Jonkun ajan kuluttua keittiöstä kuuluikin rapinaa. Se oli syömässä. Sen jälkeen näimme sen hiiviskelevän varovaisesti ikäänkuin olisi tarkastamassa olevansa todellakin tutussa paikassa. Viemme Roopen tänään omistajansa luo, joka oli ymmärrettävästi löytymisestä onnellinen, kuten mekin.

Löytöpaikka on lähellä kotiamme. Asiantuntijan mukaan arat sisäkissat jäävät yleensä alle 200 metrin päähän. Uskon Roopen olleen koko tämän ajan jossain lähellä. Päivät se on varmasti ollut enimmäkseen piilossa ja liikkunut kenties vasta hämärän ja pimeän tullen. Niin monessa talossa on koiria, joka on ehkä yksi syy, ettei kissasta ole näköhavaintoja.

Kunpa kissat osaisivat puhua, jotta Roope voisi kertoa seikkailuistaan. Olisi kiva tietää, missä se on lymynnyt ja onko se saanut saalistettua syötävää pahimman nälkänsä vaimentamiseksi. 

Olen vastannut lukuisiin puheluihin, kommunikoinut somessa vinkkejä antaneiden ihmisten kanssa, jutellut alueen asukkaiden kanssa, käynyt tarkastamassa monta mustavalkoista ja välillä muunkin väristä kissaa pitkienkin matkojen takana. Loukkua kuskasimme sinne tänne, laitoimme ilta toisensa jälkeen tonnikalan hajuisia tuoksujälkiä. Kuljimme taskulampun kanssa iltahämärässä ja yöpimeässä pensaidenalusia tutkimassa. Pidimme aivan viime päivien kylmyyteen saakka keittiön ikkunaa ja ulko-ovea avoinna, jotta Roope voisi halutessaan tassutella suoraan sisään. Elokuun lämpiminä iltoina istuin terassilla, josta tein täsmäiskuja milloin mihinkin suuntaan Roopea kutsuen.

Viime viikolla palautin Vainu ry:ltä lainaan saadun loukun. Olimme jo henkisesti valmistautuneet siihen, että Roope ei palaa. Pahin skenaariomme tapauksen jäämisestä mysteeriksi oli hurjaa vauhtia toteutumassa. Kissan löytyminen tuntuu isolta ihmeeltä. Kivi, joka uhkasi juuttua sydäntäni painamaan, putosi. Perjantai-iltana koko kroppani tärisi jännittämisen ja pitkän piinan purkautumisen vuoksi. 

Lukuisat lähellä ja kauempana asuvat ihmiset ovat antaneet vinkkejä, osallistuneet etsintään ja myötäeläneet kanssamme. Tällainen lämmittää mieltä suuresti. Olemme kiitollisia kaikesta avusta. Haluamme myös esittää kiitokset tärkeästä asiantuntija-avusta Vainu Eläinetsijät ry:n Outille.

Lämmin kiitos kaikille huolemme kanssamme jakaneille. Lämmin kiitos meitä auttaneille.
Kiitos Roope, että palasit!

 

 

44 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan upea uutinen ! Toivo oli varmasti jo hukassa mutta taas kerran tuli todistettua että "routa porsaan kotiin ajaa" eli ilmeisesti alkoi kissaherraa jo paleltaa ja tuli koti-ikävä (ja nälkä:-). Minulla on ollut Roope-niminen kissa aikoinaan ja myös siksi tarinasi kosketti kovasti. Onneksi nyt on kaikki hyvin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roopen löytyminen on niin hieno asia, etten tiedä, miten päin istuisin ja olisin. Olin jo menettänyt toivoni löytymisen suhteen. Uskon, että varsinkin kylmillä öillä oli osuutensa Roopen ilmaantumiseen näkyviin. Yöllä se hiippaili huoneesta toisaan. Nyt poika nukkuu päiväpeitteen alla. Kävin hetki sitten juttelemassa sille ja silittämässä sen luisen laihaa selkää.
      Viikonloppuni ja koko syksyni on pelastettu. Sinulle toivotan yhdessä Roopen kanssa mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Voi, miten ihana uutinen! <3 helpotus on varmasti sanomattoman suuri, niin teille kuin Roopen omistajallekin. Taitaa olla ihan juhlan paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kunnon siirtolohkare putosi sydämeltä, kun toin Roopen kopassaan takaisin. Meni kyllä yöunet, mutta kerrankin hyvästä syystä. Yhtään ei harmita valvominen. Joimme hetki sitten Ukkokullan kanssa käpyleivoskahvit juhlan kunniaksi.

      Poista
  3. Mahtava uutinen, niin sinulle, Roopen omalle perheelle kuin Roopelle. Tämä kertoo, että sinnikkyys palkitaan eikä kannata heti luovuttaa. Vo että, tarinan onnellinen loppu saa niin iloiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ilouutisella herkuttelen koko syksyn, ehkä pidempäänkin. Kerrostalon kokoinen huoli on painanut meitä viikkotolkulla. Olimme jo luopumassa toivosta ja sitten tapahtui näin onnellinen käänne. Sinnikkyys totisesti palkitaan.

      Poista
  4. Tämä on koko loppukesän paras uutinen, niin ihana, että itkettää, tai ihan itkenkin. Miten onnellista kaikkien kannalta. Harmittaa vain, että Roopen piti lymyillä viikkokausia ulkosalla, kun olisi vain voinut palata teille turvan ja ruokapatojen pariin! Jotenkin niin sääli, että sille ei voinut sitä kertoa eikä se sitä osannut itse päätellä. Nälkä ja pelko sillä on varmasti ollut, ja turvasatama ihan tassujen ulottuvilla. Mutta selitäpä tällaista eläimelle sitten. Niillä on oma logiikkansa ja päätöksensä.
    Toivottavasti kaikki on hyvin Roopen kunnossa.
    Ihana uutinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Saila, olet elänyt tässä tapahtumassa koko sielullasi mukana. Itkeminen tuli itsellenikin tutuksi episodin aikana; ensin Roopen kadotessa, monta kertaa tässä matkan varrella ja eilen saadessani kissan vihdoin syliini. Näin heti, että kyseessä on Roope, mutta silti tutkin sen tunnusmerkit. En meinannut heti uskoa, että jotain niin hienoa voi tapahtua. Että vinkattu kissa on oikea ja kohtuullisen hyvässä kunnossa.
      Meille päästyään se kiersi heti lempipaikkansa ja käyttäytyi siten, ettei puhettakaan väärästä kissasta. Roope on varmasti ollut viime päivinä ihan tässä meidän nurkissa. Olemme kiertäneet pihaa varsinkin iltaisin, mutta emme ole sitä nähneet. Kummallista oikeastaan, että lukuisista vinkeistä niin puhelimessa, kylällä kuin somessakin, ei ole tullut ainuttakaan varteenotettavaa näköhavaintoa. Roopen arkuus on varmasti pitänyt sen hyvässä piilossa. Kaiketi se on liikkunut enimmäkseen hämärän tai pimeän aikaan.
      Aamupalaa syödessämme pihaovi oli auki ja takkahuoneesta kuului erilainen naukaisu. Ajattelimme, että naapurin Mamis on tullut vakiokierrokselle, mutta sitä ei tavanomaiseen tapaan näkynyt missään. Ei sisällä, ei pihalla. Yleensä se kiertää koko kämpän ja käy kiehnäämässä jaloissa. Silloin heräsi epäilys, oliko vierailija sittenkään Mamis. Saattaa hyvinkin olla, että Roope kävi jo silloin kurkkaamassa, mutta ei sitten uskaltanut tulla peremmälle.

      Veimme Roopen aamupalan jälkeen kotiinsa, joka sekin on sille uusi. Sehän asuin aiemmin Vantaalla kerrostalossa. Nyt uusi koti on rivitalossa Nummelassa. Se kiersi asunnon joka nurkan moneen kertaan, antoi emäntänsä ottaa syliin, hyppäsi pöydälle katsomaan ikkunasta ulos ja oli kerrassaan upean seurallinen ja heti kuin kotonaan. Marilta tuli vähän aikaa sitten viesti. Hän oli punninnut kissan nähdäkseen, paljonko se on laihtunut. Eläinlääkäri oli keväällä kehottanut laittamaan Roopen dieetille. Paino on pudonnut seikkailun aikana 2,2 kg, mikä on hurja lukema. Ihan tuollaista diettiiä Roopen ei olisi tarvinnut aloittaa.
      Otimme Roopesta pois lukuisia punkkeja. Neljännen jälkeen lopetin laskemisen. Roope syö, juo ja käy hiekkalaatikolla. Kissa-asiantuntijan mukaan sitä on ruokittava usein pienillä annoksilla märkäruokaa, koska se todennäköisesti kärsii nestehukasta.
      Nyt seuraamme kaikki Roopen vointia. Lääkäriin se viedään varmaan ensi viikolla, jos mitään hälyttävää ei ennen sitä tule.
      Roopen kadotessa laitoin myös kylän fb-sivuille etsintäilmoituksen. Illalla jaoin ilmoituksen, johon kirjoitin kissan löytyneen ja kiitin naapureita ja kyläläisiä saamastamme avusta. Tykkäyksiä tuli nopeassa tahdissa lähes sata. En ole aamun jälkeen käynyt katsomassa tilannetta. Eilen Roopen näköhavainnosta meille soittaneelle perheelle vein tänään pienen herkkupaketin kiitokseksi. Liikutuin, kun nuori mies oli kantanut polun reunaan kupillisen kermaa Roopelle.
      Hienompaa päätöstä tälle tapahtumalle ei voisi saada. Olemme äärimmäisen helpottuneita ja onnellisia.

      Poista
  5. Ihanaa!!! ♥ ♥ ♥ Tätä uutista olin odottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen äärettömän helpottunut ja iloinen kissan löytymisestä. Tällaista ilouutista on ihan pakko jakaa.

      Poista
  6. Ihan loistava uutinen! Olet varmasti onnellinen ja huojentunut kuten kaikki kanssaeläjät täällä ja siellä ympäristössä. On hienoa, että niin moni osallistui apuna Roopen etsintään. Onneksi seikkailu päättyi onnellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen ja helpottunut, etten kykene nyt mihinkään keskittymään. Kerrankin saan pyöriä väkkäränä ilosta. Olen myös todella kiitollinen kaikesta siitä avusta ja myötäelämisestä, mitä naapurit ja kauempanakin asuvat ihmiset ovat kissan etsimisessä antaneet.

      Poista
  7. Aivan ihana uutinen,kun Roope kissa löytyi. Kauan oli poika reissussa,onneksi saatiin terveenä kotiin. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tytti, olemme todella helpottuneita. Tuntuu, että iso joukko ihmisiä iloitsee kanssamme. Lukuisa joukko ihmisiä ansaitsee lämpimät kiitokset.

      Poista
  8. Voi mahtavaa ♥️ Hirvittävä taakka putosi harteiltasi ja nyt kaikki on hyvin. Kyllä oli sinnikäs kaveri, olis milloin vain voinu palata teille. Mutta sinnikäitä olitte tekin etsimisen kanssa. Mahtavaa miten saitte tukea monelta taholta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hieno asia. Varsinkin, kun aloimme jo luopua toivosta. Ihmeellistä, että Roope hyvin arkana ja ulkoiluun tottumattomana on selvinnyt ja hakeutui lopulta ihmisten lähelle. Hurjan laihahan se nyt on, mutta onneksi ruoka ja juoma maistuu.
      Olen liikuttunut ja kiitollinen kaikesta saamastamme avusta ja myötäelämisestä. Meitä ihmisiä on montaa sorttia, mutta tällaiset tapahtumat palauttavat uskon hyvyyteen.

      Poista
  9. Hienoa, että Roope löytyi. Kuten aiemmin kommentissani mainitsin niin minulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että kissa vielä löytyisi. 😊😊👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Ehkä luottamuksesi Roopen palaamiseen lensi tänne tuulten myötä ja tavoitti kissan. Silloin se huomasi, että seikkailu saa päättyä.

      Poista
  10. Olipa hyviä uutisia. Onneksi Roope löytyi ennen hurjan kylmiä öitä. Uskon, että olet ollut todella helpottunut kuten Roopen omistajakin. Hienoa, että saitte etsimiseen niin paljon apuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä juuri kylmiksi käyneet yöt laittoivat Roopen etsiytymään ihmisten näkyville. Olemme ikionnellsia, että tarina päättyi hyvin. Ihmisten auttaminen lämmittää mieltä paljon.

      Poista
  11. Onpa ihanaa, että Roope löytyi. Ja on tosi mukava kuulla, että on avuliaita ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roopen löytyminen on meidän perheen vuoden paras asia, ellei peräti useamman vuoden. Olen iloinen ja kiitollinen lukuisten tuntemattomienkin ihmisten avusta ja osallistumisesta etsintään.

      Poista
  12. Olipa ihana uutinen! Ja miten hienoa oli myös se, että Roope ei enää lähtenyt karkuun, vaan antoi sinun nostaa hänet syliisi. Ressukka varmaan halusi jo päästä tuttuun ympäristöön, lämpöön ja ruokapatojen äärelle. Aika pitkään Roope onnistuikin piilottelemaan etsijöiltä. Pidetään peukkuja, että eläinlääkärin tarkastuksessa kissa todetaan terveeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ilon tunteessa kieriskelen taatusti viikkotolkulla. Minua jännitti valtavasti lähestyessäni puun tyvellä kyyhöttävää Roopea. Mietin kuumeisesti, miten reagoisin, jos se pinkaisee pakoon.Olisi ollut kauheaa nähdä metsään vilahtava hännänpää, jonka jälkeen etsintäruljanssi olisi alkanut jälleen. Luulen, että kissa oli jo tosi väsynyt seikkailuunsa ja tyytyväinen kuullessaan tutun ääneni.
      Minäkin pidän peukkuja kattoa kohti, jotta eläinlääkärin tarkastuksessa ei mitään vahingollista löydy. Pitkä paasto on rankkaa eläimen munuaisille.

      Poista
  13. Ihana asia, tätä postausta olen sieltä teiltä toivonut ja odottanut. Todella olen puolestasi iki onnellinen kaikkinensa. Roope-kissa on nyt löytynyt ja omassa kodissaan. ♥ ♥ ♥.
    Kissani Neppi oli aikoinaan viime vuosituhannen lopuilla kadoksissa kahdeksan viikkoa, tosin puolet ajasta tiesimme sen olevan isojen viljapeltojen keskellä. Houkuttelut Nepin suhteen valuivat aina hukkaan ja kissa oleili näkymättömissä muutamia päiviä kunnes taas vilahteli vehnäpellon reunamilla. Tuli puinnin aika ja tuttu isäntä pui taiten vehnäpeltoaan ja kun viimeinen viilu oli meneillään kissa juoksi yli pihapiirin rypsipeltoon. Oleili siellä aikansa ja sitten vihdoin ja viimein parin päivän rankkasateiden jälkeen antoi ottaa itsensä kiinni.
    Olen ikuisesti kiitollinen kesäkodin lähinaapurin isännälle, hän teki kaikkensa kissamme eteen ja vihdoin viimein se tuotti tuloksen.
    Tiedän Between mikä suuri painolasti on sydämestäsi lähtenyt ja miten olet taas viikkojen jälkeen voinut keskittyä omaan arkeesi ja rakkaaseen puutarhaasi.♥

    Täällä meidän asuinalueella katosi vanha persialainen, täysin sisäkissa. Sitä joukolla etsittiin ja se onneksi päättyi viikon etsinnän jälkeen onnellisesti. Minä olin se onnellinen joka ilta pimeällä lopulta kissan löysin kyyhöttämässä parinsadan metrin päästä omalta kotioveltaan. Oli joulukuu, viikko jouluun ja se riemu ja ilo mikä kissan löytyminen toi perheelle oli valtaisa. Sanat jotka perheen isäntä sanoi on jäänyt pysyvästi mieleeni kuului näin: Nyt meille voi tulla joulu. ♥ Klaara-kissa oli tosiaan hyvin vanha mutta tämän seikkailun jälkeen se sai elää vielä pari vuotta omassa kodissaan ja nauttia perheen hyvästä hoidosta.♥
    Onneksi kaikki nämä seikkailut ovat saaneet onnellisen lopun. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Uskon sinun kissanomistajana ymmärtävän, millaisen piinan vallassa olemme olleet viikkotolkulla. Ja miten valtava helpotus oli vihdoin löytää Roope. Mietin kyllä paljon, mitä vaaroja kissa onkaan seikkailunsa aikana kohdannut. Ja miten peloissaan se on ollut, kun on muutenkin arka luonne. Oli ilo nähdä, miten virkeä ja tyytyväisen oloinen se oli päästyään eilen oman emäntänsä luokse.
      Nepin tarina on aika huikea. Mikähän kissaa piti niin tiukasti viljapellon keskellä? Mieltä lämmittää myös kesäkotinne isännän suhtautuminen kissan oloon viljapellolla, vaikka se aiheuttikin mutkia hänen puintiurakkaansa.
      Voin hyvin kuvitella, miten raskas joulu Klaaran perheelle olisi tullut ilman kissaa. Talvella kadonneesta kissasta syntyvä huolen määrä on varmasti moninkertainen, kun on kylmää.
      Nyt olo on valtavan paljon kevyempi, eikä rautanyrkki purista jatkuvasti sydäntä. Mieli on taas kirkas ja jaksaminen ihan toista luokkaa, kuin edellisten viikkojen aikana. Tämä Roopen seikkailun onnellinen päätös tulee jäämään pysyvästi mieleen.

      Poista
  14. Onpa hienoa, että Roope löytyi. Möykky rinnasta lähti ja suatta huokasta helepotuksesta! Kyllä siellä kaupungissa kissoille on vaaranpaikkoja tarjolla, jos niikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roopen löytyminen pudotti kiven sydämeltä. Kotikissan ei enää ole turvallista liikkua näin tiheästi rakennetussa ympäristössä. Toivottavasti Roope ei enää loppuelämänsä aikana uhmaa sovittuja sääntöjä.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Olin jo varautunut siihen, ettei kissa enää löydy. Hienoa, kun episodi päättyi näin hyvin.

      Poista
  16. Ilouutinen <3 Mahtavaa, että pitkän ajan jälkeenkin Roopella oli sinuun suuri luottamus ja halusi lähteä mukaasi. Kesäseikkailun oli aika päättyä, kun ulkona loppui lämpö ja ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan valtavan hienoa, että kissa löytyi. Ehkä kylmäksi käyneet yöt edistivät Roopen etsiytymistä ihmisten pariin. Ehkä sen mielestä seikkailut saivat riittää.

      Poista
  17. Voi miten ihanaa kuulla! <3 On ihan paras uutinen, että Roope löytyi ja vielä hyväkuntoisena! Ihan pääsi itku, kun luin tämän postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpotus ja ilo on valtava. Roope voi hyvin, vaikka onkin menettänyt 40 % painostaan. Syö, juo, nukkuu ja käy hiekkalaatikolla normaalisti. Kulkee emäntänsä perässä, ettei tämä vaan katoa näköpiiristä.

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Olemme todella iloisia ja helpottuneita. Roopen seikkailu sai onnellisen päätöksen.

      Poista
  19. Edellinen kommentti on hävinnyt mutta onnellinen olen minäkin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sekin kommentti löytyy roskapostista. Käynkin seuraavaksi katsomassa.
      Olen niin iloinen. Vielä suurempi ilo syntyy teidän kaikkien kauniista sanoista.

      Poista
  20. Kertakaikkiaan huojentava uutinen teille kaikille! Minäkin ehdin jo ajatella, että Roopea ei enää löydy, joten hämmästyin kovasti, kun löytyikin. Ihanaa! Omistaja on varmasti valtavan onnellinen ja tekin saatte asian sydämeltänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko lähipiirimme on huokaissut helpotuksesta. Kissan omistaja on tietenkin kaikkein onnellisin, mutta minä ja Ukkokulta seuraamme hyvinä kakkosina onnellisuusmittauksessa. Olimme jo vakuuttuneita, ettemme enää kissaa näe.

      Poista
  21. Ihanaa ja huojentavaa! 🥰

    Iso stressi pääsee toivottavasti liukenemaan menneisyyteen ja positiivinen elämä päässee voiton puolelle. Onneksi olkoon mahdottomasta haasteen jaksamisesta! 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Tämä tapahtuma oli monella tavoin raskas ja energiaa nielevä. Pelko siitä, että kissan kohtalo jää mysteeriksi ja syyllisyys, etten ollutkaan luottamuksen arvoinen, olivat musertaa minut. Stressi on hyvää vauhtia liukenemassa. Pitkästä aikaa olen muutaman yönkin nukkunut kerrassaan erinomaisesti.

      Poista
  22. 🤍🤍🤍🤍🤍 Todella ihanaa, että Roope löytyi. Ihan nousi kyyneleet silmiin, kun luin tekstisi. En voi edes kuvitella, kuinka raskasta sinulla on ollut ja kuinka helpottunut nyt olet. On huojentavaa, että onnellisiakin loppuja on 🤍🤍🤍🤍🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kissan katoaminen oli tosi raskasta. Alkupäivinä olin murtumispisteessä, eikä vähiten syyllisyyden vuoksi. Koin olleeni huolimaton jättäessäni avoimen ikkunan vartioimatta. Nyt olo on huojentunut ja iloinen. Mikä parasta kissakin voi hyvin, vaikka paino onkin pudonnut melkoisesti.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!