Sivut

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Tätä minä kaipasin

Terassikausi avattu kahvilla ja appelsiinirahkajälkkärillä.


Nyt on hymy huulilla ja mieli keveä. Kroppa sen sijaan on hellänä vauhdikkaasti alkaneen puutarhaspurtin vuoksi. Kyllä se siitä vetristyy, kunhan pääsen pihaelämän jokapäiväiseen tahtiin. Olen niin kovasti kaivannut tällaisia päiviä, jolloin ovet ja ikkunat ovat avoinna pitkin päivää. Jolloin elämä laajenee ulos ja puutarhaan.

Terttuselja

Jos olen minä innoissani keväästä ja lämmöstä, ovat sitä myös kasvit. Kahvia terassilla hörppiessäni ihmettelin, kuinka tuomi jo selvästi vihertää. Kävin katsomassa sitä lähempää ja kyllä, hiirenkorvathan ovat jo puussa. Puiston puolelle itsestään viime vuosina ilmaantuneessa terttuseljassa on aina keväällä lystikkäät kukkanuput.

Lonicera x brownii 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama


Aidasta tukea hakeva tulikuusama on niinikään päättänyt, että nyt on aika pukata lehtiä ja jatkaa kasvua siitä, mihin syksyllä jäi.

Krookukset Vaserinteessä


Kevätkukkijoissa krookukset kirivät aina kakkosiksi lumikellojen jälkeen. Vasenrinteen lilat krookukset leväyttivät terälehdet kohti aurinkoa. Jonkun verran lisää krookuksia on nousemassa. Voisi nousta lisääkin, joten nyt punainen lappu kalenterin syyssivuille, jotta muistan istuttaa enemmän krookuksia Vasenrinteeseen.

Corydalis solida Beth Evans - Pystykiurunkannus

Pystykiurunkannus Beth Evans on oikea kevään ilopilleri. Se alkaa pian kukkimaan. Ensimmäiset lilakukkaiset kiurunkannukset on jo bongattu. Olen istuttanut Beth Evansia muuallekin. Koska lumi sulaa eri paikoissa eri aikoina, saan nauttia Bethin kukinnasta pidempään.

Crocus Fuscotinctus

Keltakukkainen Fuscotinctus on runsastunut mukavasti kriikunan alla. Ruiskutin näiden ympärille Trico Gardenia, jotta rusakko ei kävisi niitä napostelemassa. Samalla kiersin ruiskuttamassa Tricoa kaikille kukkiville tai nupullaan oleville kasveille.

Helleborus - Jouluruusu


Talvi on ollut ankara jouluruusuille. Ovaalipenkin ja Vasenrinteen jouluruusut ovat pärjänneet parhaiten. Ovaalipenkin jouluruususta leikkasin kuivuneet lehdet pois. Rinteessä en viitsinyt vielä tallustella, mutta siellä teen saman operaation.

Pikkupuutarhan jouluruusuista suurin osa on vapautunut lumen ja jään ikeestä. Olen hiukan huolissani niiden toipumisesta. Lehdet olivat aivan mätiä. Toivottavasti juuristo ei ole mädäntynyt. Vaikka jouluruusut asustavat kohopenkeissä, päälle oli muodostunut paksu jääkerros, joka ei meinannut millään sulaa.

Narsisseja, joiden nimistä en ole vielä varma


Pikkupuutarhassa on ollut paljon lunta ja jäätä. Alue näyttää sulavan viimeisten joukossa. Pelkäsin, etteivät narsissit nouse ollenkaan, mutta ensimmäiset ovat jo hyvässä kasvussa. Jätin narskualueelle syksyllä runsaasti lehtiä. Enimmän osan vaahteranlehdistä keräsin pois, mutta muut lehdet saivat jäädä sijoilleen. Olen vuosi vuodelta laiskempi putsaamaan istutusalueita syksyn lehdistä. Luonto kiittää.

Fritillaria meleagris - Kirjopikarililjat


On se vaan ihmeellistä, miten kaikki sipulikukat osaavat yllättää. Yhtenä päivänä mullan pinnalla ei ole vilaustakaan piiposta. Ja kas, parin päivän päästä joukko hoikkia hujoppeja keikkuu penkissä ristiin rastiin. Kirjopikarililjoista tykkään valtavasti. Niiden shakkiruutukuvioinen kukka on tosi kaunis.

Olopihan Syreenipenkkiin istutin syksyllä useita uusia tulppaaneja. Tähän hätään en muista nimiä ja istutuslistakin on työhuoneen laatikossa. Tsekkaan nimet sitten, kun tulput alkavat näyttää nuppujaan. Nimet lukevat myös kuvassa näkyvässä tikussa, vaan enpä ulottanut kuvaa siihen saakka.

Tulipa sylvestris - Metsätulppaani


Vapautin mustilanhortensian jänisverkoista. Onneksi huomasin sen vierellä nousevat metsätulppaanit, enkä vahingossa tallonut niitä. Näillekin on käytävä ruiskuttamassa Tricoa, sillä yhtenä keväänä peurat napsivat myös metsätulppaanit.

Iris ret. 'Frozen Planet'


Nämä Frozen Planet -kurjenmiekat ovat oivallinen esimerkki siitä, miten yhden päivän tauon aikana piippomaailmassa ehtii tapahtua. Ehkä näidenkin esille tuloa helpotti se, kun kävin rapsuttamassa mustarastaiden levittämät kuorikatteet takaisin rinteen yläosaan.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä


Siirsin kymmensenttiset tuoksuherneet kasvihuoneeseen. Toistaiseksi ne ovat isossa muovilaatikossa, jossa on toivoakseni vähän lämpimämpää. Kasvarissa ei ole lämmitystä. Laitoin pääsiäisenä kasvihuoneen molemmille pitkille sivuille tuplaharsot valmiiksi vastaanottamaan tomaatit, kurkut ja paprikat.

Trillium erectum - Punakolmilehti


Kurkkasin tontin puistopäädyssä kasvavien rhodojen alle. Meinasin pyllähtää takamukselleni yllätyksestä, kun huomasin punakolmilehden tunkevan lehtikääröjään kuivien syyslehtien keskellä. Myönteinen yllätyslöytö, koska monena vuotena huomaan punakolmilehden vasta, kun se on jo nupulla.

Muurahaisilla on kevätkiireitä


Kylvin muutama päivä sitten ruusukaalia ja retiisiä pitkulaisiin laatikoihin, jotka vein pääsiäismaanantaina kasvihuoneeseen. Olivat alkaneet jo itää. Onnettomuudekseni kompastuin kasvihuoneen kynnykseen, jolloin retiisilaatikko lensi pitkin lattiaa. Oli siis kylvettävä ne uudelleen.

 
Kovin tarkasti en nurmialueita haravoi. Aika paljon talven aikana on tullut männyn- ja koivunoksia, käpyjä ja kasapäin pupupapanoita. Niitä käyn putsaamassa sitä mukaa, kun maa on paljastunut lumen alta. Paikoin on vielä hyvin märkää, joten parempi antaa paikkojen kuivua kunnolla.

Muutamassa päivässä lumi on sulanut todella tehokkaasti. Arvelin alapihan portaiden olevan hangessa vielä vappunakin, mutta pieleen meni sekin arvaus. 

 
Sisäänkäynnin puolella ja talon autotallipäädyssä on vielä isompia lumikeskittymiä. Myös jonkun verran jäätä käytävän reunoissa. Jää on ollut uskomattoman paksua ja niin tiukkaa, ettei siihen meinaa mikään vempain purra. Rautalapiolla kävin taas alkuillasta lohkaisemassa isompia keskittymiä ohuemmiksi ja pienemmiksi. Sulaapa nopeammin.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka Vasenrinteessä

Tuntuu hassulta, kun yhtäkkiä tekemistä on yllinkyllin, eikä päässä pyörivä lista lyhene laisinkaan. Leudompina keväinä puutarhaa on päässyt siivoamaan ja valmistelemaan paikkoja kesäksi kuukautta aikaisemmin. Nyt on sellainen olo, kuin pitäisi viikossa ottaa kiinni menetetty aika. Eikä malttaisi millään lopettaa uurastusta ja tulla illansuussa sisälle. Yllättävän paljon saa aikaan lyhyessäkin ajassa, kunhan vain tarttuu toimeen. Eli kyllä se lista lyhenee.

Kasvien ja lintujen lisäksi myös perhoset ja muut pörriäiset ovat heränneet. Perjantaina näin lukuisia nokkos- ja sitruunaperhosia sekä komean suruvaipan.

Ihania pihapäiviä ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille!