 |
| Clematis Ville de Lyon |
Roope-kissa on löytynyt. Kuuden viikon seikkailu päättyi onnellisesti.
Perjantai-iltana kuuden aikaan puhelimeni soi. Lähellä asuvan talon mieshenkilö kertoi nähneensä jo torstaina pihassa mustavalkoisen kissan, joka hänen mielestään voi hyvinkin olla ilmoituksissa mainittu karkulainen. Perhe oli nähnyt kissan uudelleen perjantaina, jolloin mies soitti minulle. Lähdin samantien Roopen kopan kanssa katsomaan.
Kävelin hiljaa Roopea kutsuen pihasta lähtevää polkua pitkin tutkien pensaiden alustoja. Paikka oli melko avoin, joten hyvin pian näin mustavalkoisen kissan kyyhöttävän puun alla. Lähestyin kissaa varovasti, ettei se vaan lähtisi pakenemaan. Sain sen helposti syliini. Kissan naaman nähdessäni tunnistin Roopen ja takajalan merkit vahvistivat asian.
Roope on isokokoinen kissa. Sain syliini paljon aiempaa kevyemmän karvakaverin. Se on laihtunut kovasti. Pikaisesti tutkittuna en löytänyt ainakaan näkyviä vammoja, mutta ilman muuta kissa on vietävä lääkäriin.
Jo kotoa lähtiessäni katsoin, että kaikki ikkunat ja ovet ovat varmasti kiinni. Päästin Roopen kopastaan, jolloin se juoksi heti valmiiksi laittamani lounastarjoilun äärelle. Ei kuitenkaan alkanut syömään, vaan pakeni vierashuoneen sängyn alle. Hetken kuluttua se oli kömpinyt tuttuun nukkumapaikkaansa päiväpeitteen alle.
Annoimme Roopen olla rauhassa. Jonkun ajan kuluttua keittiöstä kuuluikin rapinaa. Se oli syömässä. Sen jälkeen näimme sen hiiviskelevän varovaisesti ikäänkuin olisi tarkastamassa olevansa todellakin tutussa paikassa. Viemme Roopen tänään omistajansa luo, joka oli ymmärrettävästi löytymisestä onnellinen, kuten mekin.
Löytöpaikka on lähellä kotiamme. Asiantuntijan mukaan arat sisäkissat jäävät yleensä alle 200 metrin päähän. Uskon Roopen olleen koko tämän ajan jossain lähellä. Päivät se on varmasti ollut enimmäkseen piilossa ja liikkunut kenties vasta hämärän ja pimeän tullen. Niin monessa talossa on koiria, joka on ehkä yksi syy, ettei kissasta ole näköhavaintoja.
Kunpa kissat osaisivat puhua, jotta Roope voisi kertoa seikkailuistaan. Olisi kiva tietää, missä se on lymynnyt ja onko se saanut saalistettua syötävää pahimman nälkänsä vaimentamiseksi.
Olen vastannut lukuisiin puheluihin, kommunikoinut somessa vinkkejä antaneiden ihmisten kanssa, jutellut alueen asukkaiden kanssa, käynyt tarkastamassa monta mustavalkoista ja välillä muunkin väristä kissaa pitkienkin matkojen takana. Loukkua kuskasimme sinne tänne, laitoimme ilta toisensa jälkeen tonnikalan hajuisia tuoksujälkiä. Kuljimme taskulampun kanssa iltahämärässä ja yöpimeässä pensaidenalusia tutkimassa. Pidimme aivan viime päivien kylmyyteen saakka keittiön ikkunaa ja ulko-ovea avoinna, jotta Roope voisi halutessaan tassutella suoraan sisään. Elokuun lämpiminä iltoina istuin terassilla, josta tein täsmäiskuja milloin mihinkin suuntaan Roopea kutsuen.
Viime viikolla palautin Vainu ry:ltä lainaan saadun loukun. Olimme jo henkisesti valmistautuneet siihen, että Roope ei palaa. Pahin skenaariomme tapauksen jäämisestä mysteeriksi oli hurjaa vauhtia toteutumassa. Kissan löytyminen tuntuu isolta ihmeeltä. Kivi, joka uhkasi juuttua sydäntäni painamaan, putosi. Perjantai-iltana koko kroppani tärisi jännittämisen ja pitkän piinan purkautumisen vuoksi.
Lukuisat lähellä ja kauempana asuvat ihmiset ovat antaneet vinkkejä, osallistuneet etsintään ja myötäeläneet kanssamme. Tällainen lämmittää mieltä suuresti. Olemme kiitollisia kaikesta avusta. Haluamme myös esittää kiitokset tärkeästä asiantuntija-avusta Vainu Eläinetsijät ry:n Outille.
Lämmin kiitos kaikille huolemme kanssamme jakaneille. Lämmin kiitos meitä auttaneille.
Kiitos Roope, että palasit!