Sivut

torstai 20. lokakuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Pulsatilla vulgaris 'Alba' - Tarhakylmänkukka 13.5.


Tulplasti terapiaa -blogin Pirjo heitti jälleen odotetun Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Jo kymmenes kerta, joten haasteesta on tullut perinne. Aihe on vapaa. Päätin lähestyä haastetta menneen kesän kuumimpina aiheina mieleen jääneillä asioilla.

Talvi oli asuinhistoriamme vaikeimpia, koska vuorottelevat vesi- ja lumisateet kerrostivat pihamaalle ja puutarhaan järkyttävän jääkerroksen. Kevään koleus jatkui pitkälle, eikä jää meinannut millään sulaa. Moni kasvi menehtyi talven kurimukseen. Selviytyjiä riitti jopa yllätyksiin saakka. Joka vuosi kevät ja kesä ovat yhtä odotettuja. Tänä vuonna valo ja lämpö tuntuivat entistä hienommilta.

Malus 'Makamik' - Koristeomena 5.6.

 
Koristeomenapuut eivät pettäneet rankankaan talven jälkeen. Aamuruskon, Royaltyn ja Musta Rudolfin joka keväisestä kukkarunsaudesta lumoutuneena odotin jännityksellä loppukesästä 2020 istutetun Makamikin kukintaa. Se palkitsi odotukseni täydellisesti.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherneet 10.7.

Tuoksuherneitä olen toki kasvattanut lähes joka kesä. Parin viime vuoden ajan ruotsalaisen Cecilia Wingårdin ohjeita noudattaen. Aiemmin olen istuttanut tuoksuherneet isoihin ruukkuihin. Nyt istutin hyvin kasvun alkuun lähteneet taimet kasvihuoneen viereen lavakaulukseen. Sepä olikin onnistunut ratkaisu, sillä isommasta multatilasta innostuneet tuoksuherneet kasvoivat ja kukkivat koko kesän kerrassaan upeasti. Lavakauluksen multakaan ei kuivunut yhtä helposti, kuin yksittäisessä ruukusssa.

Tyttären  kissa Nemo 2.7.

 
Taatusti kesän mieleenpainuvin asia on hoitokissa Roopen pitkäksi venähtänyt karkumatka. Tyttären kissat Loki ja Nemo olivat heinäkuun alussa meillä hoidossa. Niiden kanssa kaikki sujui hyvin, sillä Nemon taidot ovien avaamisessa ovat tullut meille tutuiksi. Sen sijaan veljenvaimon Roopen suhteen minä onneton luotin liiaksi kissan arkuuteen. Roopen onnistui livahtaa keittiön ikkunasta ulos, jolloin karkuretki venyi kuuden viikon pituiseksi.

Nuo viikot kuluivat enemmän tai vähemmän etsimisen, huolen ja lamaannuksen merkeissä. Puutarhan hoitaminen ja kesästä nauttiminen jäi väkisinkin. Koitettiin vain selviytyä arkisista hommista ja ylenpalttisesta kuivuudesta. Vihdoin Roope löytyi, laihtuneena ja punkkisena, mutta löytyipä kuitenkin. Kivi putosi sydämeltä mahdollistaen loppukesästä nauttimisen.

Helianthus annuus - Auringonkukat 30.8.

Kesää, kuten koko vuotta on leimannut Ukrainan sota. Vakava tilanne on jatkuvasti esillä uutisissa ja on se myös mielessä. Olen joskus ostanut pussillisen puna-auringonkukan siemeniä. Laitoin keväällä muutaman siemenen multaan ja niistä kasvaneet kolme tainta istutin kasvimaan kupeeseen. Kaksi kolmesta oli pussin mukaisia puna-auringonkukkia, mutta kolmas keltainen. Auringonkukat venyivät mittaa 2,5 metriin näkyen siten myös puistossa liikkujoille. Niinpä kasvimaallani seisoi koko kesän kannanotto meitä kaikkia järkyttävään tilanteeseen. Auringonkukka on Ukrainan kansalliskukka.

Clematis Texensis-ryhmä Princess Kate 'Zoprika' - Tarhalyhtykärhö 30.8.

Ihmisen silmä ja sielu kaipaavat ja tarvitsevat kauneutta ravinnokseen. Tällainen silmänilo omassa puutarhassani on tänä kesänä ollut tarhalyhtykärhö Princess Kate. Olen istuttanut Katen kolme kertaa, mutta vasta tämä vuosi sitten istuttamani kärhö päätti selvitä talvesta, kasvaa ja kukkia. Kyllä olenkin hänen ympärillään pörrännyt niin kameran kanssa kuin ilmankin. Ihastuneena ja ilahtuneena. Köynnöksen kaunis ja runsas kukinta on jatkunut aina tänne lokakuulle saakka. Kunpa saisin nauttia tämän kärhön kauneudesta seuraavinakin kesinä.

Kiitos jälleen kerran Pirjolle tästä kivasta haasteesta, jota laatiessa saa oivallisen tilaisuuden pureutua menneen kesän valoon ja lämpöön, kukkien kauneuteen ja kasvien vehreyteen. Haastan tapani mukaan seuraavat blogit:

Navettapiian Puuhamaa
Saaripalsta
Vaalean Vihreää

Haasteen säännöt:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä
- aihe on täysin vapaa
- haasta muita vastaamaan
 
Pirjon sanoin: "Haasteen voi napata myös vapaasti 
ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu;)"