Sivut

torstai 20. lokakuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Pulsatilla vulgaris 'Alba' - Tarhakylmänkukka 13.5.


Tulplasti terapiaa -blogin Pirjo heitti jälleen odotetun Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Jo kymmenes kerta, joten haasteesta on tullut perinne. Aihe on vapaa. Päätin lähestyä haastetta menneen kesän kuumimpina aiheina mieleen jääneillä asioilla.

Talvi oli asuinhistoriamme vaikeimpia, koska vuorottelevat vesi- ja lumisateet kerrostivat pihamaalle ja puutarhaan järkyttävän jääkerroksen. Kevään koleus jatkui pitkälle, eikä jää meinannut millään sulaa. Moni kasvi menehtyi talven kurimukseen. Selviytyjiä riitti jopa yllätyksiin saakka. Joka vuosi kevät ja kesä ovat yhtä odotettuja. Tänä vuonna valo ja lämpö tuntuivat entistä hienommilta.

Malus 'Makamik' - Koristeomena 5.6.

 
Koristeomenapuut eivät pettäneet rankankaan talven jälkeen. Aamuruskon, Royaltyn ja Musta Rudolfin joka keväisestä kukkarunsaudesta lumoutuneena odotin jännityksellä loppukesästä 2020 istutetun Makamikin kukintaa. Se palkitsi odotukseni täydellisesti.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherneet 10.7.

Tuoksuherneitä olen toki kasvattanut lähes joka kesä. Parin viime vuoden ajan ruotsalaisen Cecilia Wingårdin ohjeita noudattaen. Aiemmin olen istuttanut tuoksuherneet isoihin ruukkuihin. Nyt istutin hyvin kasvun alkuun lähteneet taimet kasvihuoneen viereen lavakaulukseen. Sepä olikin onnistunut ratkaisu, sillä isommasta multatilasta innostuneet tuoksuherneet kasvoivat ja kukkivat koko kesän kerrassaan upeasti. Lavakauluksen multakaan ei kuivunut yhtä helposti, kuin yksittäisessä ruukusssa.

Tyttären  kissa Nemo 2.7.

 
Taatusti kesän mieleenpainuvin asia on hoitokissa Roopen pitkäksi venähtänyt karkumatka. Tyttären kissat Loki ja Nemo olivat heinäkuun alussa meillä hoidossa. Niiden kanssa kaikki sujui hyvin, sillä Nemon taidot ovien avaamisessa ovat tullut meille tutuiksi. Sen sijaan veljenvaimon Roopen suhteen minä onneton luotin liiaksi kissan arkuuteen. Roopen onnistui livahtaa keittiön ikkunasta ulos, jolloin karkuretki venyi kuuden viikon pituiseksi.

Nuo viikot kuluivat enemmän tai vähemmän etsimisen, huolen ja lamaannuksen merkeissä. Puutarhan hoitaminen ja kesästä nauttiminen jäi väkisinkin. Koitettiin vain selviytyä arkisista hommista ja ylenpalttisesta kuivuudesta. Vihdoin Roope löytyi, laihtuneena ja punkkisena, mutta löytyipä kuitenkin. Kivi putosi sydämeltä mahdollistaen loppukesästä nauttimisen.

Helianthus annuus - Auringonkukat 30.8.

Kesää, kuten koko vuotta on leimannut Ukrainan sota. Vakava tilanne on jatkuvasti esillä uutisissa ja on se myös mielessä. Olen joskus ostanut pussillisen puna-auringonkukan siemeniä. Laitoin keväällä muutaman siemenen multaan ja niistä kasvaneet kolme tainta istutin kasvimaan kupeeseen. Kaksi kolmesta oli pussin mukaisia puna-auringonkukkia, mutta kolmas keltainen. Auringonkukat venyivät mittaa 2,5 metriin näkyen siten myös puistossa liikkujoille. Niinpä kasvimaallani seisoi koko kesän kannanotto meitä kaikkia järkyttävään tilanteeseen. Auringonkukka on Ukrainan kansalliskukka.

Clematis Texensis-ryhmä Princess Kate 'Zoprika' - Tarhalyhtykärhö 30.8.

Ihmisen silmä ja sielu kaipaavat ja tarvitsevat kauneutta ravinnokseen. Tällainen silmänilo omassa puutarhassani on tänä kesänä ollut tarhalyhtykärhö Princess Kate. Olen istuttanut Katen kolme kertaa, mutta vasta tämä vuosi sitten istuttamani kärhö päätti selvitä talvesta, kasvaa ja kukkia. Kyllä olenkin hänen ympärillään pörrännyt niin kameran kanssa kuin ilmankin. Ihastuneena ja ilahtuneena. Köynnöksen kaunis ja runsas kukinta on jatkunut aina tänne lokakuulle saakka. Kunpa saisin nauttia tämän kärhön kauneudesta seuraavinakin kesinä.

Kiitos jälleen kerran Pirjolle tästä kivasta haasteesta, jota laatiessa saa oivallisen tilaisuuden pureutua menneen kesän valoon ja lämpöön, kukkien kauneuteen ja kasvien vehreyteen. Haastan tapani mukaan seuraavat blogit:

Navettapiian Puuhamaa
Saaripalsta
Vaalean Vihreää

Haasteen säännöt:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä
- aihe on täysin vapaa
- haasta muita vastaamaan
 
Pirjon sanoin: "Haasteen voi napata myös vapaasti 
ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu;)"
 
 
 

38 kommenttia:

  1. Tämä on kiva haaste, vaikkakin kuvien valinta ei ole helppoa (itselleni ei ainakaan ollut).
    Valitsit kuvat ja niihin kuuluvat tarinat osuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on ihan yhtä vaikeaa valita vain kuusi kuvaa kesästä. Kuvia kun tulee kesäaikaan räpsittyä satoja, ellei enemmänkin. Ehkä on hyväkin välillä rajoittaa itseään. Haasteen parissa on virkistävää palata kesään ja nostaa sieltä monia jo unohtumassa olevia asioita.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Onki ny kaksin kappalein, mutta kuviahan löytyy, vaikken ookkaa kuvannu yhtä ahkerasti ku enne.
    On tua 'Makamik' sitte hiano. Jäi mulla erellisehen puutarhahan ja näkyy olevan ainavaa, ku silloon tällöön meen ohitte. Onneksi Roope löytyy. Olis varmasti jääny vaivaamahan piiiitkäksi aikaa. 'Kate' on hiano kärhö. Saa nähärä kuinka omani kans käy, ku istutin sen keväällä maahan. Alaku oli kyllä nihkiää, mutta kerkes kuitenki kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa laitat kuvia tuplasti, kun haastekin tuli tuplana. Kuuden kuvan valitseminen kesästä ei ole helppoa. Yleensä kesällä tulee kuvattua pajon enemmän, kuin muulloin.
      Makamik on todellakin hieno. Ensimmäisenä kesänä se ei kukkinut ollenkaan, joten ilo oli nyt sitäkin suurempi.
      Meillä oli pelkona, että Roope ei löydy ja sen kohtalo jää mysteeriksi. Olimme äärimmäisen helpottuneita kissan löydyttyä. Toisen lemmikin hukkaaminen osoittautui suorastaan traumaattiseksi kokemukseksi.
      Luultavasti ihastumiseni Kateen oli sitäkin suurempi, kun kahdesti sen kanssa epäonnistuin. Toivottavasti sinun Katesi kukkii ensi kesänä runsaana.

      Poista
  3. Kauniita kuvia!
    Onneksi Roope löytyi. Oli varmasti todella kova huoli ja epätoivokin noin pitkän karkumatkan seurauksena.
    Ukrainan sota jää varmasti monelle mieleen tästä kesästä ja auringonkukat.
    Toivotaan, että saamme kasvattaa auringonkukkia ensi kesänä iloisemmissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!
      Olimme jo luopuneet toivosta Roopen löytymisen suhteen. Ilo oli sitäkin suurempi. Vastuu toisen lemmikistä on iso. Sen vastuun koin rikkoneeni pahemman kerran.
      Kunpa ensi kesänä maailmantilanne olisi helpompi.

      Poista
  4. Voi ihanuutta miten upeita kesäisiä kuvia.Nuo tuoksuherneet ovat hurmaavia. pakko kasvattaa ensikesänä. Ihanaa, että Roope-kissa löytyi. Mitähän kaikkea hänellä olisikaan seikkailusta kerrottavana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Tuoksuherneiden kasvatus onnistui yli odotusten. Sellainen rohkaisee uusiin kasvatuksiin.
      Olisi tosiaan kiva kuulla Roopen kertomuksia seikkailustaan. Nyt kissalla on kaikki hyvin. Ja meillä pysyy ikkunat visusti kiinni seuraavien kissavierailujen aikana.

      Poista
  5. Ah, ihana haaste ja ihanat kuvat. Kiitos haastamisesta!
    Luojan kiitos, että Roope löytyi ja tämä kesä ei jäänyt surun muistojen joukkoon. Auringonkukilla tulee tästä sodasta lähtien aina olemaan erityinen symboliarvo, joka ei varmana unohdu niin kauan kuin elän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Saila! Tämä haaste on jokasyksyinen ilo.
      Ilo Roopen löytymisestä ei hevillä unohdu, mutta eipä unohdu sen katoamisesta aiheutunut huoli ja surukaan. Olin hilkulla murtua totaalisesti noina etsimisen viikkoina. Onneksi kissa löytyi ja sen seikkailu päättyi kaikin puoli hyvissä merkeissä.
      Auringonkukat tulevat todellakin muistuttamaan ikuisesti tästä vakavasta konfliktista, jonka varmasti jokainen toivoisi ratkeavan mahdollisimman pian.

      Poista
  6. Voi miten hyvin kesää kuvaavat kuvat. Tuotahan se oli. Ja Roopen karkaaminen ja katoaminen, uskoisin sen olleen kaikkien blogiasi lukevien mielessä ja toiveissa kissan löytyminen. Nyt on jälkipolville kerrottavana tarina Roopen ihmeellisestä kesästä. Sailan kanssa olen samaa mieltä, vaikka olen tiennyt auringonkukan olevan Ukrainan kansalliskukka niin tämän vuoden jälkeen niitä katsoo aina erilailla kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Menneestä kesästä olisi varmaan enemmänkin kerrottavaa ja muisteltavaa. Nuo asiat jäivät päällimmäiseksi. Uskon Roopen katoamistarinan koskettaneen monia lemmikinomistajia. Kaikkien lemmikit eivät ole koskaan karanneet ja kadonneet, mutta uhka siitä on varmasti jokaisen karvaturrin (onhan niitä karvattomiakin lemmikkejä) isännän ja emännän mielessä. Iloiset uutiset ja onnistumiset tuntuvat aina hyviltä. Huh, miten edelleen liikutun syvästi noita viikkoja ajatellessani.
      Toivokaamme, että voisimme pian katsella rauhallisin mielin auringonkukkia. Että koko tämä hirvittävä ajanjakso helpottaisi.

      Poista
  7. Ihanat kuvat! Onneksi Roope löytyi, ihan kamalaa ajatella, että olisi voinut käydä huonomminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Vieläkin menee kylmiä väreitä selkäpiissä, kuin muistelen niitä kauhun hetkiä todetessamme kissan karanneen ja sitä etsiessämme. Ja kun etsintä jatkui viikon toisensa perään. Pahinta olisi ollut, jos kissaa ei olisi löytynyt. Roopen löytyminen on uskomattoman hieno päätös karmealle tapahtumalle.

      Poista
  8. Ihania kuvia sinulla 😊 Kesäisiä ja kertovat kivasti kuluneesta kesästä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Kiva, jos sinäkin pääsit kuvien avulla muistelemaan kesää. Menee vielä hetki, ennenkuin seuraava kesä on taas käsillä.

      Poista
  9. Kivasti toteutettu postaus! On mahtava juttu että Roope löytyi! Voin kuvitella sen huolen ja mielipahan, kun kissa karkuteillä oli.
    Minulla viime kesänä istutettu 'Princess Kate' ei selviytynyt talvesta. Harmi. Se on niin nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin löysin kohtuullisen helpolla lähestymiskulman.
      Lemmikin omistajana kykenet samaistumaan huoleen. Tapahtuma, jota en totisesti toivo toiste.
      Onkohan Princess Kate erityisen herkkänahkainen? Tosin viime talvi kuritti meidänkin pihalla montaa kasvia. Multi Bluen ja Hagley Hybridin kakkosparit heittivät myös henkensä.

      Poista
  10. Nyt alkaakin olla hyvä aika katsoa kesän kuvia. Kate näyttää todella kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värittömyyden lisääntyessä kesäkuvista iloitsee paljon.
      Princess Katen kukkien muoto ja väri on tosi kaunis.

      Poista
  11. Kauniita kuvia ja niin kesäistä tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Kesäkuviin on virkistävää palata näin lokakuun lopun päivinä.

      Poista
  12. Kiitos haasteesta. Vastailen siihen. Kauniita kuvia. Ja kesääsi tosiaan vaikutti paljon hoitokissan katoaminen. Toivotaan tulevasta talvesta helpompaa puutarhalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit saada tämän haasteen useammaltakin.
      Roopen katoaminen osui kesän ytimeen. Huoli vei paljon energiaa ja etsiminen aikaa, mikä väkisinkin vaikutti kesän viettoon.
      Joka kesä on erilainen. Toivotaan, ettei kohta alkava talvi kovasti kurita puutarhojamme.

      Poista
  13. Ihanat kuvamuistelmat kesältä! Roopen tarinakin sai pitkän odotuksen jälkeen onnellisen päätöksen. Komea auringonkukka ja hienosti vielä pilvetöntä, sinistä taivasta vasten. Näkyy pitkän matkan päähän ja on varmasti ilahduttanut montaa puistossa kulkijaa. Omat auringonkukkani eivät kukkineet lähellekään noin komeasti; kaksi ehti aukaista yhden kukan ja kolmannen avautumaisillaan ollut nuppu paleltui ensimmäisessä hallassa. Eivät viihtyneet auringonkukat varjossa, varsinkaan pilvisenä ja sateisena kesänä. Toivottavasti ensi kesänä ei tarvitse kylvää auringonkukkia samasta syystä kuin tänä vuonna.
    Pidän peukkuja, että prinsessasi talvehtii tänä vuonna hyvin ja ilahduttaa ensi kesänä tuplasti runsaammalla kukkamäärällä. Ainakin minulla Kate on komistunut vuosi vuodelta ja sekä aloittanut kukinnan edellistä vuotta aiemmin että jatkanut pidemmälle syksyyn. Huipputyyppi ja vielä niin kauniskin!
    Vain kuuden kuvan valitseminen lukuisten kesällä räpsittyjen otosten joukosta tuntui ainakin minusta vaikealta, mutta voihan sitä halutessaan tehdä vaikka toisen postauksen niistä kuvista, jotka eivät ensimmäiseen mahtuneet.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roopen seikkailu leimasi kesäämme voimakkaasti. Hienoa, että karkumatka päättyi onnellisesti.
      Auringonkukkia ei olisi tarvinnut esikasvattaa, mutta laitoinpa kuitenkin siemenet multaan. Se varmaan nopeutti kukintaa. Tosin kasvoivat myös hyvin aurinkoisella paikalla. Matalampi versio olisi mukavampi, mutta noitakin tuli ihailtua lukuisia kertoja.
      Elän toivossa, että Princess Kate talvehtii hyvin ja runsastuu.
      Mikään ei todellakaan estä tekemästä useita kuusi kuvaa kesästä -postauksia. Kesällä tulee otettua niin paljon kuvia, että postauksista syntyisi suorastaan tulva.

      Poista
  14. Ihanat kuvat! Aina kesään liittyy iloa ja surua kasveista ja muustakin. Tästä kesästä jäi minulle päällimmäiseksi kiitollisuus kaikesta kauniista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Ilman muuta jokaisesta kesästä jää mieleen ilo ja haikeus. Etenkin näin jälkikäteen kesään palatessa hämmästelen joka kerran kauneuden määrää.

      Poista
  15. Mukava nähdä kesäkuvia jälleen. Onkin ollut niin pilvistä ja harmaata. Aivan ihana kuva kylmänkukista. Voisi ehkä tilata sen siemeniä ensi keväälle. Eihän ensimmäisiin siemenkylvöihin ole kuin muutama kuukausi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvia katselemalla ammentaa voimaa ja iloa harmaisiin päiviin. Tosin täällä on ollut aika aurinkoista. Valkoisista kylmänkukista olen erityisen iloinen, sillä luulin ne jo menettäneeni. Uuteen kylvökauteen on yksi huraus vain.

      Poista
  16. Teidän kesänne ei varmastikaan ollut ihan ennalta suunniteltu ja sisälsi monenlaista muutakin puuhaa ja huolta kuin vain rikkaruohot ja kuivat hellejaksot. Mutta kuvistasi välittyy myös ihana kesä ja puutarhan kauneus, ne ovat ilo silloinkin, kun maailman murheet kasaavat pilviä päällemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme todellakaan suunnitelleet kesäämme moista hermopainetta. Kädet alkavat täristä vieläkin muistellessani avointa ikkunaa ja kissatonta huushollia. Kuivuuskin aiheutti paljon pohtimista. Mutta kuten sanot, kesä ja puutarha auttoivat jaksamaan raskaita ajatuksia ja hetkiä.

      Poista
  17. Tuo kärhö on hurmaava jos vielä lisään kärhöjä pitää tämä nimi muistaa. Olihan niitä kärhöjä alessa mutta en nyt tänä vuonna vilkaissutkaan niitä . Muutenkaan en kovin paljon ostanut mitään. Tuon Roopen takia olen itkeä tihuttanut ja niin tein nytkin mutta onneksi kaikki päättyi onnellisesti mutta silti silmät vetisinä luin tätä olen sellainen myötä eläjä. Tuoksuherneesi on todella hyvässä hapessa kuvassa ja hyvä idea kasvattaa niitä lavassa. Tarhakylmänkukkia minä rakastan ne on hyviä kevään kukkijoita ja kukinnan jälkeenkin ovat ihania. Levätään nyt niin ollaan hyvässä tikissä taas keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Princess Kate kannattaa laittaa muistiin. On se vaan niin kaunis. Olen ostanut monta kärhöä alesta. Katen halusin ja maksoin siitä normihinnan.
      Voi sinua, myötäelämisen kyky on arvokas taito. Roopen seikkailu laittoi kyllä meilläkin tunteet melkoiselle vuoristoradalle. Onneksi tarinan päättyi hyvin. Roope voi nyt mainiosti, vaikka menetetystä painosta puuttuu vielä paljon.
      Tarhakylmänkukka on yksi lempikukistani. Toivon sydämestäni, että sinulta saadut kylmänkukat menestyvät vuosia puutarhassani.

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Kommenttisi oli jostain syystä mennyt roskapostiin. Palautin sen sieltä tähän.

      Poista
  19. täällä meillä näyttää olevan nyt juuri maijan laki voimassa, tuli makaamaan näppäinten vasenpaan syrjään ja tekstit meni sen sileän tien. kirjoitin aika pitkän jutun, mutta nyt se on mennyttä. kauniit kukat olet tuonut esittelyyn, kiitos niistä. nyt on paras lopettaa ja antaa silitykset tälle vaativalle kotikissalle.

    VastaaPoista
  20. Monien tapahtumien vuosi ja kesä. Mitähän Roopelle kuuluu nykyisin? Onko elpynyt reissultaan?

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!