Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Puutarhavuosi 2022

 
Monille tämä Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnan liikkeelle laittama haaste onkin jo tuttu aiemmilta vuosilta. Tällaisena marraskuinen päivä on mitä mainioin ajankohta selata puutarhakuvia ja miettiä menneen kasvukauden asioita.

Pikkupuutarhan Harkkokäytävä 5.6.2022
 

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä

Tapoihini kuuluu hullun lailla ahkerointi. En vain osaa laiskotella, jos on töitä rästissä. Vielä vähemmän silloin, kun on mukavia hommia tiedossa. Sellaisiahan puutarhatyöt useimmiten ovat. Menneenä kesänä käytin tavallista enemmän aikaa ihan vain käyskentelyyn puutarhassa. Harvoin kykenin etenemään jostain rikkaruohoa ylös nyhtäisemättä tai ruukkua siirtämättä. Monet isommat työt tuppasivat siirtymään ihan vain siksi, etten saanut itseäni liikkeelle halutun mukaisesti.

Metsäpuutarha eli talon puistopääty 15.6.2022

 
2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Viime talvena tuli tehtyä vähemmän puutarhasuunnitelmia. Laadin kyllä kevättalvella luettelon hankittavista kasveista, joista useimmat taisivat jäädä ostamatta. Tavanomaiset listat erilaisista pakollisista ja vähemmän pakollisista töistä sain hoidettua. Pitkään suunnitelmissa ollut kasvimaan muovisten reunanauhojen vaihto metallisiin tuli tehtyä loppukesästä.

Hydrangea paniculata Grandiflora 08/2022. Uudet syyshortensiat ovat vielä pikkuisia.

 
3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Istutin uusia kasveja varsin vähän. Vuoden 2022 istutuskartassani on 62 lajia, joista osaa tietenkin useampi kappale samaa. Kokonaismäärästä 11 lajia oli itse siemenestä kasvatettuja tai omista kasveista jaettuja. 17 kasvia koki siirron uusiin paikkoihin. Valtaosa istutetuista oli perennoja. Pensaita oli neljä, joista kolme syyshortensiaa ja yksi purppuraheisiangervo. Uusia köynnöksiä istutin vain yhden eli koreaköynnöskuusaman.

Myöhään herännyt syysvuokko 23.10.2022

 
4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Talvi koitteli ankarasti puutarhani kasveja. Moni sipulikasvi jäi nousematta. Kärhöistä menetin toisen Hagley Hybridin ja toisen Multi Bluen. Syysvuokoista toinen ei enää noussut. Toinen heräsi eloon myöhään, mistä iloitsen kovasti. Se ei tehnyt ainuttakaan nuppua, mutta sen sijaan syystöiden yhteydessä löysin kaksi siementainta. Jouluruusuista kuoli kaksi Double Elleniä ja kolme vaaleajouluruusua.

Alapihan Kriikunapolku 5.6.2022


5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Monen monta asiaa on edelleen saamatta. Toisaalta suunnitelmien viivästymisessä on hyväkin puolensa. Asioita tulee pyöriteltyä päässä suuntaan jos toiseen. Ajan kanssa huomaan, etten välttämättä ensi huumassa ideoituja juttuja kaipaakaan. Tai suunniteltu asia muuttuu ja jalostuu. Osa katoaa sen kummemmin jälkiä jättämättä. 

Leikkimökki 24.6.2022
 

Vesiaihe muhii takaraivossa ilman aikataulua. Leikkimökki on lähdössä pihastamme tarpeettomana ja kunnostusta kaipaavana. Sen paikalle jää tyhjä tila, jonka käyttöä on vasta hahmoteltu. Yläpihan istutusalueet reunuksineen kaipaavat perusparannusta. Työ on suuri. Se vaatii aikaa, voimia ja taloudellista panostusta. Eli odottaa päivää parempaa.

Yläpihan käytävien kivituhkapinnan uusiminen oli menneenä kesänä työlistalla. Emme ehtineet käydä siihen käsiksi. Ikkunanpuitteiden kunnostuksessa meni yllättävän paljon aikaa.

Ukkokulta piikkasi käytävän kivikovaan jäähän purouomia.
 

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2022?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Sää jälleen kerran. Kevät oli kylmä ja myöhäinen. Senttien paksuista jäätä oli kulkuväylien lisäksi myös istutusalueilla. Sen sulaminen kesti iäisyyden, vaikka koetimme edistää sulamista hakkaamalla puroja rautakangella, lapioilla ja ties millä vempaimilla. 

Juhannuksen jälkeen sateet kiersivät meidät systemaattisesti. Kuivuus koitteli jälleen kerran, vaikka onneksi ei sentään niin paljon, kuin edellisenä kesänä. 

Loukulla yritettiin saada Roope talteen 24.7.2022
 

Merkittävin tapahtuma viime puutarhakaudella oli hoitokissa Roopen kuuden viikon mittainen karkumatka. Se ei tietenkään ollut varsinainen puutarha-asia, mutta vaikutti olennaisesti puutarhatöihin. Mieli oli kaiken aikaa huolen musertama. Ei vain jaksanut innostua puutarhasta. Pakolliset työt hoidettiin ajatusten pyöriessä kissan kohtalossa. Ilo ja onni oli suunnaton kissan vihdoin löytyessä laihtuneena, väsyneenä, mutta terveenä.

Tom. Bumble Bee 22.8.2022. Tomaatti- ja kurkkusatoa riitti.

 
7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

En  tehnyt mitään mullistavaa tai erilaistakaan koko vuonna. Suurin saavutus lienee se, että joka kevät saa esikasvatettua hyötykasvit ja joitakin koristekasveja. Ja kiikutettua ne kunnialla kasvariin, ruukkuihin ja minne nyt kunkin asettaakaan. 

Saavutuksena voi pitää sitäkin, että puutarhan hoito ja kunnostus sujuu ilman pakkoa, mieli iloisena ja innostuneena. Että joka kevään kokee jonkin uuden alkuna, samalla vanhan tuttavan odotettuna tapaamisena. Syksy tuo väistämättä mukanaan luopumisen tunteet ja väsymyksen myös puutarha-asioissa. Niin vain ne kaikkoavat jonnekin talven aikana.

Puistopäädyn sadevesitynnyri 6.7.2022

 

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kasvihankintojen suhteen en sano tässä vaiheessa juuta enkä jaata. Aika näyttää, miten kotiutuvat, kasvavat ja kukkivat. Päällimmäisenä mieleen nousee sadevesitynnyrit parhaana ostoksena.

Vasenrinne 5.6.2022

 

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

Eipä tullut tehtyä erityisä virhehankintoja. Kasvien kanssa mukana on aina pieni annos tuuria ja seikkailua. Vaikka kuinka tekisi kasville olosuhteet parhaimmalla mahdollisella tavalla, voivat ne silti lähteä jäähyväisiä ja syytä lähdölleen kertomatta. Ostoksille mennessä mielessä on usein jo valmiit suunnitelmat. Kaupasta mukaan tarttuu myös suunnittelemattomia hankintoja, mutta mehän olemme aina valmiita kokeilemaan ja antamaan mahdollisuus vaikeillekin tapauksille.

Taloudessamme on jo riittävästi puutarhassa tarvittavia työvälineitä ja laitteita eli eipä juuri mitään uutta tullut ostettua. Loppusyksystä oksahaketin hajosi, mutta sen korjaus tai uuden hankinta jääköön ensi kevääseen.

Clematis Texensis-ryhmä Princess Kate 'Zoprika' 30.8.2022


10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Ehdottomasti edelliskesänä istuttamani kärhö Clematis Texensis-ryhmä Princess Kate 'Zoprika'. Jaksoin iloita, että se oli ylipäätään selvinnyt menneestä talvesta. Ihmettelin sen  kukkien kauneutta kerta toisensa jälkeen. Taisin kyllästyttää lukijanikin jatkuvilla Princess Kate -kuvilla ja kehuillani. 

Clematis Ville de Lyon 6.8.2022
 

Kakkossijan positiivisena yllättäjänä saa toinen kärhö eli Ville de Lyon. Sellainen on kasvanut puutarhassani aiemmin, mutta sittemmin menehtynyt. Uusi Ville hurmasi minut runsaalla ja kaunilla kukinnallaan.

Juuri kaupasta tuodut uudet jouluruusut 4.5.2022

 

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Enpä muista mitään erityistä pettymystä. Muistini voi olla näissä puutarha-asioissa valikoiva, mutta suurimmat pettymykset yleensä johtuvat kasvimenetyksistä. Ei niinkään yksittäisen kasviin kohdistuneiden toiveiden romahtamisesta. Ehkä eniten jaksan murehtia menneen talven karua jouluruusujen kohtaloa. Tähän murheeseen lähdin oitis kevään tullen hakemaan korjausta ostamalla uusia jouluruusuja. Ihan heti ne eivät ehtineet kukinnallaan korvaamaan menetettyjä, mutta ainakin toiveet ovat ladattuina tuleviin kesiin.

Syyspiha 9.10.2022

 

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasveihin
b. Kiviin / Kiveyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun

65 säkkiä mustaa multaa 23.4.2022
 

Minulla ei ole varsinaista puutarhabudjettia. Isommista hankinnoista keskustellaan Ukkokullan kanssa. Suurin menoerä tälläkin kaudella lienee multaostos. Tilasin kuormalavallisen Biolanin MustaaMultaa eli 65 kpl 45 litran säkkiä pihaan toimitettuna. Halpaa tai kallista, mullalle on aina tarvetta. Lavallisen kerralla tilaamalla ei tarvitse joka kauppareissulla pohtia, mahtuuko takakoslaan vielä muutama multasäkillinen. Monta säkkiä tuosta kasasta on jo tyhjennetty, mutta jokunen jäi odottamaan ensi kevättä.

Huoltopihan sadevesitynnyri

Olemme pitkään miettineet sadeveden hyödyntämistä kasvien kastelemisessa. Syksyn 2021 kattorempan yhteydessä myös rännit uusittiin ja kolmeen syöksytorveen hankittiin RänniRosvo, joka mahdollistaa sadeveden keräämisen. Hankimme kaksi sadevesitynnyriä, jotka Ukkokulta liitti ränneihin. 200 litran tynnyri täyttyi yllättävän nopeasti sateella. Käytön myötä rutiinit hioituivat ja tyytyväisyys kasvoi. Erinomainen panostus.

Pionit 1.7.2022

13. Mitä opit?

Toivon mukaan opin enemmän asioita, mitä tässä kykenen muistamaan. Ehkä tomaattia, kurkkua, paprikaa ja muiden hyötykasvien siemeniä voisi kylvää vähemmän. Varmuuden vuoksi tulee kylvettyä aina liikaa, eikä niistä ylimääräisistä taimista olekaan sitten helppo luopua. Pieni kasvari on viidakko vähemmälläkin määrällä.

Dahlia Sneezy 08/2022
 

Daalioita ei myöskään kannata kovin aikaisin ryhtyä kellarissa kaivamaan esiin. Niistä kasvaa honteloita ja kalmankalpeita otuksia, joita saa sitten hoitaa kaikkien muiden kevätkiireiden ohessa. Daalioiden sijoittaminen kesäksi ruukkujen sijaan lavakaulukseen oli hyvä idea. Suurempi multatila vähensi kastelutarvetta, aikaisti ja lisäsi kukintaa. Sama koskee tuoksuherneitä. 

Crocosmia - Ruostekukka 15.8.2022 (Lappalainen etelässä -bloginNilalta saatu).
 

Muistaisinkohan jo ensi kesänä, ettei niitä ruukkukukkiakaan ole viisasta tolkuttomia määriä pihalleen haalia. Kastelukannun kanssa kulkeminen vaatii aikaa sekin. Varsinkin kuivana kesänä ruukut tarvitsevat paljon kastelua.

Tiikerililjat 11.8.2022
  

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...

a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

D-kohta on tähän kysymykseen paras vastaus. Tuskin edellistä kasvukautta on ehditty kunnolla paketoimaan, kun jo seuraava siintää mielessä. Muutama päivä sitten pohdin, ryhtyisinkö jo laatimaan kasvimaalle istutussuunnitelmaa? Mietin myös, milloinkas ne uudet siemenluettelot ilmestyvät ja mitä sieltä tilaisin?  Asiaan vihkiytymättömistä tällainen tuumailu saattaa kuulostaa omituiselta. Aito puutarhahörhö pystyy hyvin samaistumaan näihin ajatuksiin. Kunhan joulu on juhlittu, voikin koristeita varastoon laittaessa suunnitella siementilauksia.

Hemerocallis Agnes Elpers 23.8.2022

Haasteen säännöt:

1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista). Haastepohja löytyy täältä (korjaathan vuosiluvun otsikkoon).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Rosa rugosa Ritausma 25.9.2022

 

1. Minut kutsui haasteeseen Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päivi.
Olin päättänyt tehdä Puutarhavuosi 2022 -selonteon, vaikka kukaan ei minua haastaisi.
Kiitos siis Päiville, että hän pelasti minut haastamalla mukaan.

2. Haasteen on laittanut liikkeelle Hiidenmäen puutarhassa -blogin Minna.
Kiitos Minnalle tästä(kin) kivan haasteen liikkeelle laittamisesta.

3. Haastan seuraavat blogit:

Kukkia ja Haaveita

Saran mökissä ja puutarhassa 

Vaalean Vihreää