Sivut

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Tammikuun neuleet

Huurteinen verkkoaita
 

Puikot eivät ole tammikuussa heiluneet kovin vilkkaasti. Neulepuseron valmistumisen jälkeen ideat ovat olleet hakusessa. Mieli tekisi aloittaa isompaa työtä, mutta oikeaa mallia ei ole toistaiseksi tullut eteen.

Netin käsityöryhmistä löytyy toinen toistaan kivempia malleja. Täytyy vain olla tarkkana, ettei julkaise toisten luomia ohjeita. Tämän sydänpitsiksi nimeämäni mallineuleen ohjeen joku oli löytänyt Pinterestistä ja kääntänyt sen sitten venäjästä suomeksi. Ruutuohje oli sen verran selkeä, ettei mallin sisäistämiseksi kielitaitoa tarvittu.

Lankana on 7veikan viininpunainen akileija (596). Helppo ja kaunis malli. Kuvio tulisi ehkä paremmin esille ohuemmasta langasta.

Novitan Fazer-karkkimallien myötä kauppoihin on tullut muutamia uusia lankavärejä. Valikoimasta löytyy yksivärisiä ja niihin sopivia raitalankoja. Tarkoitus lienee, että näistä uutuusväreistä kudotaan sukkalehdissä julkaistuja malleja.

Muutama uutuussävy putosi minunkin ostoskoriini. Punaisesta Mariannesta (556) ja sävyyn sopivasta Geisha-karkkiraidasta (9041) tein tavallisen nilkkasukat. Kuvassa Marianne-sävy näyttää kirkkaamman punaiselta, kuin se todellisuudessa on.

Ostin ennen joulua Fazer x Novita Sukkalehti I:n. Nyt sitten tämän II:n, jossa on enemmän myös yksivärisiä pitsineulemalleja. Netin käsityöryhmissä ihmiset ovat kutoneet urakalla lehtien malleja. Koska kirjoneuletaipaleeni ei ole vielä kunnolla edes lähtenyt käyntiin, poimin näin aluksi pitsi- ja pintaneulemalleja.

Katseeni osui oitis II-lehden kansikuvan Vadelmajogurtti-sukkiin. Tai pikemminkin tuon mallin suklaapalaosuuteen. Aloittaminen viivästyi, koska ruskea (turve 691) oli joka paikasta loppu. Eikä ainoastaan Novitan langoista vaan myös Lankavan vastaavan sävyn hyllypaikka loisti tyhjänä. Lopulta erään kaupan hyllynperällä oli kaksi kerää, jotka nappasin ostoskoriin.

Vadelmajugutti-sukkien ohjeesta nappasin lähinnä suklaapalaosuuden. Jätin suosiolla vadelmajugurttiin viittaavan vaaleanpunaisen pois. Resorin palmikkoneuleen vaihdoin valepalmikoksi. Näin sukat ovat kuin juuri kääreistä avattu sininen suklaalevy. Suklaista parhainta.


 
Seuraavaksi ajattelin kutoa yhdet tai kahdet tai kenties vielä useammat miesten sukat. Jouluna niitä olisi kaivattu enemmänkin, mitä olin ehtinyt kutomaan. Ehkä se innostava neulepuseromallikin vielä jostain esille solahtaa.


26 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Iloisissa väreissä olevia sukkia. Raitalanka näyttää kivalta ja sitä pitääkin ostaa, jos osuu kohdalle.
    Noista Vadelmakarkki- versioista tuli tosi hienot. On kiva, kun värit voi sovittaa omaan makuun sopivaksi. Nyt ne voisikin nimetä Fazerin sinisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet raitalangat ovat raikkaita ja niitä voi toki käyttää ihan mihin itse haluaa.
      Vadelmajuguttisukat ovat nätit, mutta tykkään mallista enemmän ilman sitä vattujugurttia.

      Poista
  3. Upeita neuleita. Rakastan suklaata ja nuo suklaasukat ovat suorastaan syötävän ihanat.
    Upea tuo kuurakuva ja ihanat värit tuossa viimeisessä kuvassasi. Kyllä Suomen talvi on satumaisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fazun sininen on herkullista suklaata. Nyt voin tepastella suklaisin jaloin.
      Ennen tämän päivän harmaata sadetta maisema oli usean päivän ajan satumaisen kaunis.

      Poista
  4. Kivoja sukkia .Minäkin aloitin yhtä kirjomallia ohuesta langasta taitaa tulla pitkä projekti .
    Neulepuseroita en ole vuosiin tehnyt kun on se mummotauti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksulla langalla tekemisessä on se hyvä puoli, että valmista tulee nopeasti. Sopii tällaiselle hätähousulle.
      Minulla ei ole mummotautia, mutta lämminverinen olen aina ollut. Siksi ehkä noiden villapuseroiden tekeminen on jäänyt vähemmälle.

      Poista
  5. Kylläpä oli luontokin kutonut kaunista pitsineuletta verkkoaitaanne!
    Uniikkeja ja persoonallisia sukkia - taitaa se taivas vaan olla rajana tuossa kutomisessakin - kuten askartelussakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kauniisti koristeltu verkkoaita.
      Kutomisessa on todellakin vain taivas rajana. Tykkään väreillä leikkimisestä ja langoilla se onnistuu erinomaisesti.

      Poista
  6. Vau, ihanat suklaapalasukat! Sinun versiosi on kauniimpi kuin lehdessä, minunkin makuuni ne ovat liian sekavat eivätkä värit kovin kauniit yhdessä. Näin yksinkertaisempana paljon kivempi.
    Ehkä tuosta suklaapala-kuviosta saisi aika kivan villapuseron tai neuletakin? Jos haluat siis tehdä omasta päästä. Omat projektini ovat lähes aina sellaisia, että katson jonkun kivan kuvion ja teen siitä sitten jotain, joskus osittain jonkin ohjeen mukaan, mutta useimmiten täysin omasta päästä. Joskus aloitan niinkin, että teen pätkän jotain kivaa mallineuletta ja sitten vasta päätän, että siitä tulee esim. neuletakin helmakaistale. Neuleissa tuo matkan varrella säveltäminen on niin mukavan helppoa.
    Teillä on taas ollut älyttömän hieno verkkoaita-taideteos pihalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein yksinkertaisempi on kauniimpi. Minustakin näistä suklaapalasukista tuli nätimmät ilman vadelmajuguttiosuutta. Aamulla käsityöryhmässä seikkaillessani huomasin joidenkin päätyneen samaan ratkaisuun.
      Isomman neuleprojektin etsinnässä ei oikeastaan kuvio ole tärkein, vaan löydänkö malliltaan mieluisan puseron, villatakin, topin tai jonkun liivin ohjeen. Olen kutonut viime vuosina niin vähän muuta kuin sukkia, pipoja ja tumppuja, että koen tarvitsevani sopivan ohjeen alulle päästäkseni. Sitten voinkin harrastaa säveltämistä.
      Verkkoaita on vähän matkan päässä eräällä tontilla koira-aitana. Hieno on!

      Poista
  7. Nam, mitkä Fazerin siniset -sukat! Minustakin on kiva yhdistelmä juuri noin. Olet ihailtavan ahkera ja taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Ahkeruudesta tai taitavuudesta en tiedä, mutta innostusta riittää näihin neuleisiinkin. Suklaapalasukat onnistuivat minusta tosi hyvin. Ne jäävät omaan käyttöön, ilman muuta.

      Poista
  8. Nyt onkin erinomainen hetki tehdä muutamat miesten sukat ensi joulua varten varastoon 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti miesten sukille on tarvetta jo paljon ennen joulua. Vaan mikäpä estää kartuttamasta varastoa, kun vielä ei ulkohommiinkaan ole menemistä.

      Poista
  9. Karkkiraidassa on kivat värit. Sopii hyvin yhdistettäväksi johonkin yksiväriseen.

    VastaaPoista
  10. Ihanat nuo tekemäsi Fezerin siniset sukat! Heti alkoi tehdä mieli suklaata;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkalehden kuviomalli on kerrankin osuva. Ei voi erehtyä, etteikö kyseessä olisi se tuttu sininen suklaa.

      Poista
  11. Fazerin siniset sukat, ihan parhaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläpä terveellistä sinistä suklaata. Varpaat pysyy lämpimänä ja mieli suklaisena.

      Poista
  12. Nuo ensimmäiset vaaleanpunaiset sukat voisivat olla minun seuraavan inspiraation kohde...? Parin kk kuluttua pitäisi olla jo kovasti olla taimien äärellä joten vielä olisi aikaa sukkiin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkkien sukkien malli oli helppo ja nopea kutoa. Kuvio on minusta kaunis. Aion tehdä samalla kuviolla toisetkin.
      Tosiaan, vielä on aikaa ja intoa heilutella puikkoja, mutta pian taimitouhut kutsuvat puoleensa. Nyt jo olisi muutama chili koulittavana. Lähipäivinä ryhdyn toimeen.

      Poista
  13. En meinannut millään käsittää, mikä tuo taideteos eka kuvassa on, ennen kuin luin alta. Mietin, että onko tuo joku huivi tai jotain ;) Varsinainen taidekuva!
    Oih, sinä ehdit jo neuloa suklaapalasukatkin! Tuollaiset minäkin voisin tehdä, paitsi että oltuani tämän vuoden suklaa- ja karkkilakossa, tuottaa jo pelkkä villasuklaan näkeminen veden kielelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni pakkanen ja huurteinen lumi teki harmaasta koira-aidasta kauniin pitsiteoksen. Laitoin lähikuvan, jossa pitsimäisyys tuli laajempaa kuvaa paremmin esille.
      Suklaasukat ovat lehdet kannessa. Katse osui niihin ensimmäisenä ja ensimmäisenä ryhdyin juuri niitä sukkia tekemään. Jospa suklaasukat jalkoja lämmittämässä veisi suurimman himon suklaan napostelulta.

      Poista
  14. Silmukka soikoon -blogista löysin tänne ja ihailin kuviasi. Tuo ensimmäinen luonnon taideteos on upea. Katsoin myös suklaasukkien kuvaa. Minulla on menossa sama idea, mutta ilman sinistä, eli pelkkää suklaata. Aika työläs mielestäni se langan kiertäminen, mutta eivätköhän ne piakkoin valmistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista. Kiva, että eksyit blogiini.
      Luontoäiti tykkäsi, että harmaa metalliaita on paljon kauniimpi hieman koristeltuna. "Pitsikuvioista" aitaa oli metritolkulla, mutta lähikuva toi kauneuden paremmin esille.
      Suklaapalasukat ilman sinistä on hyvä idea. Mietin sitä itsekin ja sen vuoksi ostin lisää ruskeaa lankaa, jota oli nyt kaupassa kerrankin tarjolla. Langan kiertäminen oli todellakin alkuun hiukan työlästä, mutta aika äkkiä sen kanssa pääsi hyvään rytmiin. Käteni kuivuvat näin talvella helposti. Tuon suklaapalakuvion kutominen hiersi etusormeen avohaavan, jonka vuoksi nyt kudotaan laastaroidulla sormella.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!