Sivut

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Kevään ensimmäinen soolokonsertti

 
Tiistaina aurinko paistoi täydeltä taivaalta, vesi lorisi ränneissä iloisesti ja mittarikin kipusi reilusti plussan puolelle. Tehdessäni pikakatselmusta pihassa kuulin jotain oudon ihanaa. Nytkö se alkaa? Kyllä, mustarastas istui vaahteran latvuksissa esittäen kevään ensimmäistä soolokonserttoaan. Eikä ihan heti lauluaan lopettanutkaan. Sinne se jäi lurittelemaan lähtiessäni matkaan.

Meidän pihassa on pyörinyt lukuisa määrä mustarastaita koko talven ajan. Ne ovaf oppineet tarttumaan kynsillään keittiön ikkunan edustan siemenmökin laitaan työntäen samalla nokkansa mökin aukosta siemenen saadakseen. Taitavimmat ottavat useammankin siemenen peräjälkeen nokkaansa ja pyrähtävät sitten mökin päälle nielaisemaan ruokansa. Viereisessä tuijassa on välillä monta mustarastasta odottamassa vuoroaan. Näiden lintujen touhuja on ollut mukava seurata.

Havujen alta löytyi monta terhakasta krookusta.

Vesisateet, lämpö ja aurinko ovat sulattaneet lunta aika tehokkaasti. Käytävät olivat tiistaina jo lähes lumettomat ja jäättömät. Märkää toki on, kun ympärillä oleva lumi sulaa tuoden vettä myös käytäville. Piippojahdin laajuus on vielä vaatimatonta. Vaikka yläpihalla lunta on alapihaa vähemmän, ovat parhaimmat sipulikasvipaikat edelleen hangen alla.

Ompun alle istutettu esikko heräilee.

Alapihallakin kevään iloiset esiintymät ovat vielä yhden käden sormissa lasketut. Lumikellojen lisäksi hedelmäpuiden alta alkaa paljastua nousevia krookuksia ja Huvituksen kupeessa myös sinne viime kesänä istutettuja esikkoja. Tässä vaiheessa en yhtään osaa sanoa, minkä värinen yksilö tuo heräilevä on. Muut kaverit kun ovat vielä ihan uppeluksissa.

Vasenrinteen jouluruusussa oli nuput alullaan jo tammi-helmikuussa, jolloin lumi suli rinteestä. Sittemmin lunta on satanut useamman kerran ihan kunnolla ja jouluruusu on saanut nukkua rauhassa hangen uumenissa. Tiistaina nuppuja löytyi enemmän. Annoin kasvin olla kuivuneiden lehtien suojassa, koska ennusteissa ei ole näkyvissä kovin keväistä säätä.

Marketteihin on siementen lisäksi ilmestynyt monenlaisia juurakoita ja mukuloita. Koitin ummistaa silmäni daalioilta ja gladioluksilta. Ainakin toistaiseksi. Mieli tekee uusia, mutta kotiin raahattujen suhteen tuppaa tulemaan hinku laittaa ne multaan. Liian aikaista vielä. Toisaalta saattaa käydä niinkin, että kaikki mieluisammat menevät nopeimpien ostoskoreihin ja minä jään nuolemaan näppejäni.

Niin nopeasti en juurakkopussien ohi kyennyt kulkemaan, ettenkö olisi huomannut suklaakosmosta. Yksi pussukka hyppäsi oitis koriin. Matkalla kassalle katselin suklaakosmoksen juurakkoa todeten sen kovin pieneksi ja kuivahkoksi. Mietin, raaskinko maksaa 4,49 onnettomasta rääpäleestä. 

 
Kassan lähellä olikin toinen juurakkokeskittymä. Päätin tyrkätä suklaakosmoksenijuurakkoni sinne ja ostaa kasvin myöhemmin keväällä kaupasta valmiina taimena. Vaan kuinkas ollakaan, huomasin rykelmässä isomman määrän suklaakosmospussukoita. Niiden joukosta löytyi oikein komean näköinen ja tuoreen oloinen juurakko, joka sujahti vikkelästi ostoskoriin. 

Yhden kerran olen sellaisen ostanut valmiina taimena kesäkukkakaupasta. Seuraavaksi onkin hankittava lisää tietoa suklaakosmoksen kasvattamisesta. Näin viime kesänä jonkun blogissa kauniin yhdistelmän, mutta en kuolemaksenikaan muista, kenen blogissa ja minkä kasvin kumppaniksi suklaakosmos oli istutettu.

Sumu maanantaina 20.3.


Kevätsään keikkumisesta mielipiteitä onkin vaihdettu moneen kertaan. Maanantaina satoi vettä välillä aivan kaatamalla, tiistaina ympyräinen aurinko helotti siniseltä taivaalta, keskiviikkona taasen tienoon täytti vesi-räntä-lumi -sade. Muutamana iltana on noussut melkoinen sumu. 

Puutarhaihmisen ajatukset liikkuvat jo keväässä. Meteorologin mukaan ei nyt kuulemma kannata kiirehtiä. Ei ainakaan autonrenkaiden vaihtamisessa. Kevätsään keikkuminen jatkuu ja niin jatkuu odottaminenkin.

Maanantai-illan sumu puistoalueella.

Blogiini saapuneita kommentteja on viime aikoina mennyt vähemmän roskapostiin. Toivottavasti tilanne siltä osin vähitellen rauhoittuu. Siitä huolimatta käyn siellä säännöllisesti kurkistamassa tilanteen. Ärsyyntymiskynnykseni ylittyi pahasti löytäessäni julkaisua odottavien joukosta Sannan surunvalittelut veljeni kuoleman johdosta. Veljen kuolemasta tulee kesällä 6 vuotta. Samainen Sanna on esittänyt suruvalittelujaan useamman kerran. Kun hänen nimeään klikkaa, päätyy lahtelaisen kuolinpesän tyhjennyksiä harjoittavan yrityksen sivuille. 

Myös Sara esittää blogissani surunvalittelujaan, tällä kertaa yli kaksi vuotta sitten kuolleen äidin johdosta. Hänen nimensä johtaa tamperelaiseen asianajotoimistoon.

Ajattelevatko tällaiset kommentoijat, että heidän surunvalitteluiksi naamioidut mainoksensa saattavat aiheuttaa vastaanottajalle lisää surua? Että pahimmassa tapauksessa tällä tavoin toimimalla he avaavat kenties jo parantumassa olevan haavan. Laitoin lahtelaiseen firmaan sähköpostilla pyynnön, että poistaisivat blogini mainoslistaltaan. Harkitsen, teenkö saman operaation Saran firmaan.

Samassa sarjassa painiva tapaus on Kaisu R, jonka kommentti osoittautui hämeenlinnalaisen laatta-asennusyrityksen mainokseksi. Turhan myöhässä tämäkin keittiöremppaamme liittyvä mainoskommentti tuli, sillä remppa valmistui jo reilu vuosi sitten. Ihan heti putkeen emme ole keittiötä uusimassa.

Nouseepa mieleeni juttu toukokuulta 2018, jolloin minut kuljetettiin ambulanssilla Töölön sairaalaan kaatumisen seurauksena saadun kallonmurtuman ja aivovamman vuoksi. Sairaalasängyssä maatessani kännykkään kilahti viesti. Ambulanssiyhtiö halusi minun vastaavan kysymyksiin ja arvioivan palveluaan numeroilla 1-10. Viimeisenä kysyttiin, voinko suositella ko. ambulanssiyhtiötä muille käyttäjille? Entä jos olisin vammautunut vakavasti? Tai kuollut? Omaiset olisivat varmasti vähemmän tyytyväisenä moista asiakaspalautepyyntöä lukeneet.

Ymmärrän mainonnan ja markkinoinin. Pelisäännöt on silläkin alueella, eikä hetken paneutumisen inhimmillisiin ja eettisiin näkökohtiin luulisi paljon aikaa ja resursseja kuluttavan. 


Jollei konkreettisesti niin ainakin ajatusten siivin kohti  kevättä!
Kivaa viikonloppua kaikille.

 


 

21 kommenttia:

  1. Sinullekin on tullut noita linkkikommentteja roskapostiin. Minä en ole niitä klikannut, kun ovat niin kummallisia, että selvästi spämmiä. Ihmeellisintä ovat kommentit, jotka ovat MINUN kirjoittamiani vastauksia toisten kommentteihin. Eli niitä, jotka eivät normaalisti edes kulje tarkistuksen läpi. Tuohan herättää heti epäilyksiä. Noita on tullut useita. Roskiin vaan. MIetin, että voiko tuo olla edes minkään yrityksen kautta suoraan tullutta, vai jotain laajempaa linkittelyä. Tietävätkö itsekään olevansa tuollaisten linkkien takana. Jäädään ihmettelemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä mainoksiksi naamioituja kommentteja on tullut jo todella pitkään ja vieläpä samoilta firmoilta. Tuskin niitä fyysinen ihminen lähettää, vaan taustalla on jonkinlainen tietotekninen "konevalinta". Mainosten tilaajalla on kuitenkin mahdollisuus määrittää markkinoinnin kohteet ja vaatia siihen tarkkuutta. Siksi kannattaa antaa palautetta ko. firmoille, jotta asiaan tulisi korjaus. Mitä tosin epäilen tapahtuvaksi.
      Omia kommenttejani ei ole mennyt omaan roskapostiin. Ilmeisesti kuitenkin niiden blogien roskapostiin, joita käyn kommentoimassa. Tapaan käydä välillä katsomassa, onko kommenttiini vastattu. Toisinaan huomaan, että kommenttini on kadonnut eli kaiketi mennyt roskapostiin.

      Poista
  2. Mustikset viihtyyvät meilläki tosi myähään syksyllä, mutta ny niitei oo näkyny aikoohin. Jospa non kaikki teillä. Mullaki yks kommentooja on rautakauppias. Kaikki keinot on käytös myynnin eristämiseksi. Hilijaasta niillon tainnu viimmeene vuasi ollakki. Siälon niin keväästä. Täälon kaikki tiukasto lumen alla. Yks kesä mulloli montaki suklaakosmosta sekä juurakosta kasvatettu että valamihina taimena ostettu. Sen muistan, että juurakosta kasvoo äkkiää honisko kasvi. Sulon kuitenki kunnon kasvivalot käytös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ne teidänkin mustikset ovat. Meidän omien lisäksi. Toistaiseksi en ole erottanut teidän mustisten murretta omista.
      Varmasti korona-aika kuritti yrittäjiä rankasti. Minua nuo asianajotoimistot, kuolinpesän siivoajat ja remppayritykset ovat pommittaneet jo paljon ennen koronaa. Pitäisikö olla tyytyväinen moisesta huomiosta?
      Parin päivän ajan on tullut vettä aivan kaatamalla. Tänäänkin aamuviideltä ikkunapellit rapisivat sateessa. Lumi on saanut kyytiä reippaasti. Luvassa on reippaasti lunta, mutta eiköhän se ennen heinäkuuta sula - toivon.
      Enpä pidä kiirettä suklaakosmosjuurakon istuttamisessa, ettei tule honiskoa.

      Poista
  3. No huh tuota ambulanssifirman käsitystä palvelusta ja ajoitusta. Ne mainoskommentit harmittavat tosiaan, ja tuollaisessa aiheessa on kyseessä enemmän kuin pelkkä harmitus.
    Sartsan kommentista tuli mieleen, että tänään löysin yhden oman kommenttini roskapostiin joutuneena. Kirjoitin sen pari päivää sitten, jolloin blogi julkaisi sen, mutta jostain syystä se oli sen jälkeen mennyt roskikseen. Varmaan joitakin konfigurointiongelmia roskakommenttien suodatuksessa. Ei sekään varmaan ole ihan yksinkertaista touhua.
    Ihania kevätlöytöjä jo puutarhassasi! Tuota samaa minäkin katsoin, että enpä taida vielä varata aikaa renkaanvaihtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti ambulanssikyydin asiakaspalautekysely tuolloin ihmetytti ja suututti. Nyt jo naurattaa. Eik tuo kysely ollut edes ainoa laatuaan. Äiti kyydittiin parikin kertaa ambulanssilla sairaalaan. Aina tuli palautekysely.
      Tietotekniikka on ihmeellistä. Todennäköisesti joku kenoviiva, kirjain tai lause on Bloggerin asetuksissa väärin, kun roskapostisuodatus toimii noin omituisesti. Hyvä, että voi itse käydä roskapostia tsekkaamassa ja hyödylliset palauttamassa. Sääli sellaisten puolesta, jotka eivät asiasta tiedä, eivätkä osaa tilannetta korjata.
      Parin viime päivän vesisateet ovat sulattaneet lumia tosi tehokkaasti. Pian niitä piippoja ja muuta nousee, vaikka luvatut lumisateet vähän tilannetta viivästyttävät. Ei siis vielä vaihdeta renkaita.

      Poista
  4. Ihanaa, mustarastaat tulivat jo teille. Meillä ei vielä näy. Eilen tuli 20 cm lunta Nurmekseen ja nyt hanki on ukon mittauksen mukaan 75 cm.
    Onpa kurjaa tuommoinen mainonta. Minulla gmail vie suoraan roskapostiin nuo kommentit. Minulla ei ole myöskään kommenttien seuraus päällä, koska koko postini melkein kaatui. Seuraan niin paljon blogeja ja jätän kommentteja.Mukavaa akavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mustarastaat eivät ole mihinkään lähteneetkään, vaan viettäneet koko talven täällä. Olemme seuranneet niiden touhuja pihalla ja ikkunasta. Ehkä ne kiittävät minua talviruokinnasta laulamalla.
      Huh, onpa teillä melkoisesti lunta. Meillä lumimäärä on vähentynyt merkittävästi tämän postauksen kuvistakin. Tosin lisää on luvassa, mutta eiköhän sekin sula npeasti.
      Minullakin gmail huolehtii tehokkaasti roskapostista. Nuo mainokset tulevat suoraan blogin kommenttikansioon odottamaan siellä kuitenkin julkaisua. Voin siis laittaa ne itse roskapostiin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Mustarastaan laulua odotan kovasti. Vielä en ole kuullut. Kevät ottaa säätiedotuksen mukaan taas takapakkia, mutta kyllä se sieltä vielä tulee.
    Tosi rajuja nuo tekaistut surunvalittelut ovat. Niistä voisi melkein tehdä häirintäilmoituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustarastaan laulu on yksi hienoimpia kevään merkkejä. Taitaa nuo meidänkin kevätlaulajat hetkeksi hiljentyä, kun takatalvi on luvassa. Vaan kyllä se kevät jatkaa etenemistään. Kunhan taas aikansa keikkuu.
      Minäkin koen moiset surunvalittelut todella ikävinä.

      Poista
  6. Meidän mustarastaamme eivät ole vielä intoutuneet laulamaan. Sitä odotellessa.

    Myynnin ja markkinoinnin etiikka tai siis sen puuttuminen tökkää silmiin tämän tästä. Pahimmat häiriköt tunkevat viestiään väkisin läpi vastaanottajan tilanteesta ja vastauksesta huolimatta. Vievät kallisarvoista aikaa ja pahoittavat mielen. Kuka siitä muka hyötyy?

    Murrr 🤬.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa mustarastaille mennä hetkeksi "jää" kurkkuun ja laulu vaieta muutamaksi päiväksi luvatun takatalven vuoksi.
      Hienotunteisuus ei todellakaan näytä kuuluvan oleellisena osana markkinointiin. Sääli, etteivät yritykset panosta eettiseen puoleen, koska mielestäni sillä olisi suotuisammat vaikutukset.

      Poista
  7. Ihanaa, että siellä on jo nähtävissä noin iso keskittymä krookuksia ja esikot ynnä jouluruusu alkaa valmistautua kevään kukoistukseen.
    Minäkin olen joutunut vielä muutaman kommentin nostamaan esiin roskaposteista, kerran ihan lähiaikoina oli sinunkin kiva kommentti mennyt sinne ja nyt onneksi osaan ottaa ne esiin oikealla tavalla.
    Markkinointi ottaa joillain tahoilla turhan aggressiivisen roolin. Tuo ambulanssifirman kysymys ja ajoitus oli jo suorastaan mautonta.
    Hyvää viikonloppua sinulle siellä mustarastaiden konserttien keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän tämä joka kevät menee; ensin kärvistellään viikkotolkulla piippo-odotukset mielessä ja sitten ne alkavat pongahdella esiin ajatusta nopeammin. No, takatalvi luvassa, joten kevään edistymiseen taitaa tulla muutaman päivän viivästys.
      Ihmeen kauan tätä bloggerin roskapostiongelmaa on kestänyt. Kaipa se jollain aikavälillä korjaantuu. Onneksi olemme oppineet tarkastamaan roskapostikansiomme ja palauttamaan kommentit paikoilleen.
      Ambulanssifirman palautekysely tuntui tuolloin 2018 irvokkaalta. Nyt se jo naurattaa.
      Mustarastaat hyppelevät parhaillaan pihan lätäkössä. Pitänee päivemmällä käydä pihalla tsekkaamassa, kuuluuko lurituksia.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. No johan sinua on pommitettu ahkerasti roskaposteilla! Todella typerää ja myös harhaanjohtavaa jollain valeprofiililla kommentoida (tai antaa keinoälyn kommentoida) ja samalla piilomarkkinoida omaa firmaansa. Ja ambulanssifirman viesti se vasta törkeä olikin! Minulle ei ole tullut pitkään aikaa muita kuin jonkun lähi-itään viittaavan kommentteja tyyliin Beautiful blog ja heti perään Please read my post. Jälkimmäinen meneekin yleensä suoraan roskapostiin mutta ensimmäinen ei ja sitä jos joku hyväuskoinen erehtyy klikkaamaan, tiedä minkä viruksen tietokoneelleen saa.
    Ihana, että siellä jo mustarastaat lurittelevat ja lumet ovat sulaneet hyvin. Meillä on satanut melkein koko viikon enemmän tai vähemmän vettä ja ollut tukevasti plussalla, mutta hanget eivät ole vajuneet senttiäkään. Alan uskoa siihen, että vesi ei sulatakaan lunta, vaan lumi imee itseensä vettä kuin sieni ja jopa turpoaa.
    Minulla oli suklaakosmosta viime kesänä. Komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' kanssa se oli ihan kiva pari, mutta luulen, että ihastelit sitä samassa blogissa kuin minäkin. Ei vaan tule minullekaan mieleen, missä. Sellainen vaaleankellertävä kukka ja oliko myös joku koristeheinä? Nyt kyllä jäi vaivaamaan minuakin, missä blogissa se oikein oli. Toivottavasti kirjoittaja näkee tämän ja tulee kommentoimaan. Nostin oman kosmokseni syksyllä kellariin ja siellä se odottelee edelleen "heräämöön" pääsyä. Odotelkoot vielä muutaman viikon.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmani ei noiden roskapostien vuoksi romahda. Välillä vain kaikessa turhuudessa ottavat pattiin. Varmaan joku tekoälysysteemi siellä on takana. Sama "Beautiful blog + Please read my post" -kommentoija jättää minullekin tämän tästä puumerkkinsä. Joskus vastaan kiittämällä, koskaan en lähde vastavierailulle. Paras olla varovainen, ettei ihan kaikkia viruksia koneeseensa käy imemässä.
      Eilen oli ihanaa käyskennellä hyvin sulaneessa puutarhassa. Illalla alkoikin lumisade, jonka vuoksi tänään piti tehdä perinteiset lumityöt. Mustarastaat sentään edelleen lurittelevat. Muutama peipponenkin käyskentelee hangella.
      Onpa mainio huomio, että teillä lumi imee kaiken veden ja sen seurauksena turpoaa sienen lailla. Siinä olisi hyvä vienti-idea kuivuudesta kärsiviin maihin.
      Kyllä, joku vaalea kukka ja heiniä. Kuva piirtyy verkkokalvoille, mutta sittenkään en saa päähäni, kenen blogissa sen näin. Kehuinkin yhdistelmää. Näköjään kaikki pitäisi tallentaa yhteen paikkaan myöhempää tutkimista varten.
      Suklaakosmoksen heräämisellä ei vielä ole kiire. Toivokaamme, että omasi virkoaa kiitettävästi.
      Sinulle kivaa sunnuntai-iltapäivää!

      Poista
  9. Ikäviä nuo mainostyrkyt, niitä tulee valitettavasti. Mut hei, sulla pilkottaa jo vihreää pihalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainostyrkkyjä tulee tasaiseen tahtiin. Onneksi ne nostavat verenpainetta vain ajoittain. Joo, eilen oli hyvinkin vihreää ja keväistä. Tänään ollaan taas tiukasti talvessa lumineen ja pikkupakkasineen.

      Poista
  10. Samanlaista piilomainontaa tulee minunkin blogiini, ilmoitan ne aina roskasisällöksi. Ei ole minusta rehellistä toimintaa. Piippoja on jo ihan kivasti näkyvillä ja mustarastaat ovat saapuneet meille, tänä talvena niitä ei ollut yhtään mutta kevät toi ne pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskasisällöksi minäkin niitä laitan. Silti samat tulevat aina vain uudestaan. Kaipa joku tekoälysysteemi niitä meille syöttää.
      Taitaa teidänkin piipot olla taas uudemman kerran lumen alla. Mustarastaat sentään jatkavat keväistä luritustaan. Ja peipposia on ilmestynyt pihalle.

      Poista
  11. Minäkin sorruin ostamaan suklaakosmoksen juurakoita ja oikein kaksin kappalein. Tai voiko puhua sortumisesta, kun piti mennä toiseen Prismaan, kun ensimmäisessä, jossa suklaakosmokset bongasin, oli jo tyhjä laatikko. Pläräsin läpi kaikki pussit ja löysin kuin löysinkin sellaiset, joissa näytti olevan jo pienet alut. Toivottavasti saan pidettyä ne hengissä siihen asti, että pääsevät ulos.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!