Sivut

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Lumikelloja, lumikelloja, lumikelloja!!!

 
Ensimmäiset lumikellot havaittu, jee!!! Nämä kasvavat alapihalla, Huvitus-omenapuun alla. Lunta on vielä paljon, mutta vesisateiden pehmentämässä hangessa oli helppo päästä eteenpäin. Joka askeleella jännitys kohosi, löytyykö ompun alta jotain? Ja löytyihän sieltä.

Lisää lumikelloja pitäisi nousta puun toiselle puolelle. Siellä lunta oli vähän enemmän. Piippojen suojaksi aiemmin talvella laittamani havut olivat jäätyneet paikoin maahan kiinni. En alkanut kiskomaan niitä väkisin pois, jotta en samalla vahingoittaisi nousevia sipulikasveja. Jää siis toistaiseksi arvoitukseksi, millainen näkymä on vastakkaisella puolella.

Tämä kuva kertoo todellisuuden eli lunta on runsaasti aivan puun tyveä lukuunottamatta. Havut ovat suojanneet jonkin verran myös sormustinkukkien lehtiruusukkeita, joita puun alla nousi jo syksyllä lukuisia. Kuvassa näkyvä vaaleaksi kaluttu oksa on Mustilanhortensiasta murtunut oksa. Laitoin senkin piippojen suojaksi. Oksa on maistunut jäniksille oikein hyvin.

Sisäänkäynnin korkeisiin ruukkuihin viime keväänä istuttamani muratit näyttävät melko hyvinvoivilta. Vuosi sitten samaisessa paikassa oli vain ruskeaksi paleltuneita ja kuivuneita muratteja. Niissä ei henki pihissyt, eikä mikään muukaan. Joinakin talvina muratit ovat pärjänneet hyvin talven yli, eikä keväällä ole tarvinnut uusia ostaa. Sitten on niitä viime vuoden kaltaisia talvia, jolloin kasvit sai kantaa kevään tullen suoraan kompostiin.

Muratteja oli enemmänkin kesäkukkaryhmissä. Komeimmat niistä upotin ruukuissa daalioilta ja tuoksuherneiltä syksyllä vapautuneeseen lavakaulukseen. Olen toiveikas noidenkin suhteen.

Lumi on sulanut vauhdilla kuluneen viikon aikana. Edelleen sitä on riittämiin, etenkin alapihalla ja paikoissa, joihin sitä on kolattu kulkuväyliltä. Lumi sulaa hauskasti monien kasvien ympäriltä runsaslumisissakin paikoissa. Digitalikset sieltä kurkistavat kohti valoa.

Talven aikana sää vaihteli laidasta laitaan. Välillä lunta oli todella vähän. Monen monta kertaa lunta on tullut kerralla runsaasti lisää. Vesisateitakin on talven aikana ollut, mikä herätti pelon, että saisimme viimevuotisen kaltaisen jääkaaoksen. Nyt näyttää jo hyvältä, enkä enää jaksa uskoa paksuihin jääkansiin. Istutusalueillakin on hanki, eikä sen alla lainkaan jäätä.


Pohjoispuolen käytävät ovat joka kevät ongelmallisia jääpeitteen vuoksi. Vuosi sitten Ukkokulta piikkasi käytävälle uoman, jotta päivällä porottavan auringon sulattama vesi kulkisi vikkelämmin pois. Nyt uoma syntyi ihan itsestään, eikä tuo jääpeitekään kovin paksu ole. Paikoin sen alta hiekkapinta pilkottaa. Lämpötilat sahaavat vuorokauden mittaan voimakkaastikin. Muutamina aamuina mittari on näyttänyt -10℃ ja päivällä taasen elohopea kipuaa jopa +5 asteeseen. Liukkaimpiin kohtiin on ripoteltava hiekoitussepeliä, ettei kukaan kaadu luitaan kolhien.

Joka kevääseen kuuluu jään pilkkominen. Se tuntuu miltei yhtä kivalta, kuin lapsena lätäköissä hyppiminen. On siinä pilkkomisessa hyötynäkökulmakin. Jää sulaa paljon nopeammin, kun sitä vähän auttaa lapiolla tai rautakangella.

Viikko sitten kylvin seuraavia samettikukkia: Favourite Red, Fireball, Jolly Jester ja Strawberry Blond. Muista iti lähes kaikki siemenet, paitsi Favourite Red nirsoili nostamalla esiin vain pari tainta. Toinen niistä nosti ylös siemenkaverinsa. Halusiko se kenties estää kilpailijansa itämisen vai eikö halunnut luopua kaveristaan? Siemeniä on vielä jäljellä, joten taidan tehdä muutamista uusintakylvön. Osan samettikukista kylvän myöhemmin suoraan maahan.

Lumimyräkkä mursi kahdesta eri syreenistä isokokoiset rungot tammikuussa. Syreenit odottavat kevättä ja haketusta. Kävin leikkaamassa maassa makaavista rungoista muutaman oksan maljakkoon. Nyt oksat availevat silmujaan.


 Ensimmäisten lumikellojen myötä kivaa sunnuntaita kaikille!


34 kommenttia:

  1. No eihän sunnuntaista voi tulla kuin kiva tuollaisen lumikellolöydön jälkeen. :) Olen toiveikkaana kierrellyt jo useampana päivänä omaa pihaani joko osin sulavasta penkistä niitä näkisin mutta juuri niin kohdalla on ollut vielä tiukka jääkansi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellonäkymistä riittää iloittavaa seuraaviksi viikoiksi. Ihania!
      Kohta alkaa olla sopivat hetket piippojen löytämiseen. Lumikellotkin puskevat parhaimmillaan läpi lumen ja jään. Toivottavasti jää sulaa pian pihaltasi, jotta piipot pääsevät ilmoille.

      Poista
  2. Lumikellot näyttävät olevan todella aikaisia kukkijoita. Tuo digitalis naurattaa lääkinnällisessä mielessä :)
    Muistan jo lapsuudesta, kuinka tehtiin kesää hakkaamalla jäätä. Nykyisin sitä ei niin kovin enää tule tehtyä. Meillä olikin lapsuudenkodissa rinnetontti, joka sijaitsi metsän vieressä. Sieltä lähti aina vihonviimeisenä lumet ja jäät pois.
    Hämmentävän hyvän näköinen muratti! Minullakin on muutamana vuonna ollut tosi sitkeitä, mutta ei niistä ole vielä kertaakaan ollut uuteen kasvuun lähtijöiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin mukaan digoksiini eli "digitalis" on sormustinkukista saatava lääke, jota käytetään mm. rytmihäiriöihin ja sydämen vajaatoimintaan. Ehkä kuitenkin jätän omat sormustinkukat napsimatta suihini. Myrkyllisiähän ne ovat - ainakin väärin käytettyinä.
      Montako kertaa onnistuit kastelemaan sukkasi jäätä rikkoessasi? Minä "plurasin" ojaan jäätä rikkoessani koulumatkalla. Ei ollut syvää, mutta saapas nielaisi kunnon annoksen vettä.
      Muratit näyttävät tänä vuonna tavallista paremmilta. Ovat ne ennenkin talven yli pärjänneet, mutta paljon olen saanut niistä kuivaa leikata.

      Poista
  3. Voi että, miten ihana näky! Nyt vaikuttaa muutenkin hyvältä, kun kovat yöpakkaset ovat loppuneet ainakin joksikin aikaa. Ei niitä enää kaivata.
    Lumikellosi ovat pitkällä jo, varret venyneet ja nuput nuokkuvat avautuakseen pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat varmaan olleet jo useamman päivän valmiina katsottaviksi. Enpä ole tullut alapihalle kahlanneeksi.
      En kaipaa ollenkaan minkäänlaisia pakkasia, enkä luntakaan. Plussa-asteet tuottavat musiikkia korville, kun rännit litisevät ja ojat lirisevät.

      Poista
  4. Oih, siellä on jo ihan oikeita kevätkukkia! Mikä onni! Täällä on vielä niin paksu lumivaippa, että tekisi mieleni mennä lapioimaan lumia pihan puolelta metsikköön nopeuttaakseni edes hieman kevään tuloa. Kaiken huipuksi olemme kasanneet sekä etu- että takapihalle valtavat kasat kulkureiteiltä kolatuista lumista. Lapset tykkäävät tietenkin leikkiä "lumivuorissa", joten en raaski vielä koskea niihin. Mutta viimeistään ensi kuussa ne saavat kyytiä! Jäätyneet kulkureitit on myös meillä ongelma. Olemme hakanneet jäitä jonkin verran, mutta alkutalvesta se jäi tekemättä, joten jääkerros on melko paksu. Onneksi viimeaikaiset plussakelit ovat sulattaneet jäätä. Minä huomasin tänään samettikukkieni 'Tangerine Gem' itäneen. 'Bolero'-lajikkeen itämistä vielä odottelen. Voi olla, että minunkin tulee lisäksi suorakylvettyä niitä. Ihanasti vihertää sinun syreeninoksasi. Kiitos muistutuksesta, taidanpa itsekin hakea jonkin puun tai pensaan oksia maljakkoon. Ihanaa sunnuntain jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikelloni ovat tämän kevään ensimmäiset. Niiden näkeminen ilahduttaa monta päivää, ellei viikkoja eteenpäin.
      Ihmeen nopeasti lumi alkoi sulamaan alkuun päästyään. Kyllä se lumi teiltäkin sulaa. Aion lapioida isompia lumikasoja laajemmalle, kunhan kevät tästä etenee. Kevään edistäminen kuuluu jokavuotisiin rutiineihin.
      Lasten lumivuorista en minäkään vielä luopuisi. Meidän muksut laski aikoinaan alapihan portaille kolattua lumikasaa pitkin. Sanoimme paikkaa lentäkentäksi, sanomme yhä, kun siihen kertyy lunta joka vuosi valtavasti.
      Samettikukat ovat yleensä aika nopeita ja hyviä itämään. Koulin tänään omani. Pitääkin googlettaa Bolero. Tangerine Gemiä olen itsekin kasvattanut.
      Hae ihmeessä oksia maljakkoon. Pikkuiset hiirenkorvat ilmestyvät nopeasti lämpimässä huoneilmassa.
      Kivaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  5. Voi, miten suloiselta lumikellomättäät näyttävätkään! Meillä kaikki alueet ovat paksun lumikerroksen alla, pois lukien auratut hiekkatiet, jotka ovat tänään täysin jäätiköllä. Huoh, tosi vaikeaa on taas kävely. Nastalenkkarit toki auttavat, mutta ne ovat niin matalat, että lumessa kävellessä saa nilkat märiksi kylmässä lumisohjossa.
    Teillä näkyy sentään puutarhassa jo hiekkakäytäviä. Toivotaan kevään edistymistä ja lisää kukkamättäitä näkyville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat niin ihana näky! Täytyy varmaan käydä tuijottamassa niitä joka ikinen päivä. Lumi lähti sulamaan vauhdilla. Tänään iso osa käytävistä on käytännössä jäättömiä. Vielä ei voi huoahtaa helpotuksesta, loppuivatko nastakenkäkelit tähän. Toivottavasti niin tapahtui. Teillä se kestää varmaan vielä jonkin aikaa. Kukaan ei ole tainnut vielä kehittää polveen ulottuvia nastapohjasaappaita. Voisihan sitä tietysti virittää irralliset nastavempaimet saappaisiin.
      Ensimmäisten lumikellojen löytäminen aktivoi piippokierrokset, vaikka toiveet muille esiintymille on täälläkin vielä turhia. Iloitaan kuitenkin siitä, että joka päivä mennään eteenpäin - kohti KEVVÄTTÄ!

      Poista
  6. Ihanat kevään airuet. Ihme olisi, jos muratit eivät selviäisi talvesta, sillä niin elinvoimaisilta ne näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kevään airueita, aivan ihania lumikelloja! Samaa mieltä, muratit ovat tänä vuonna erityisen hyvän näköisiä. Ihme, jos eivät jatka eloaan lämmön lisääntyessä.

      Poista
  7. Ihana lumikellonäky! Meillä pitää viälä lumen sulaa, että näkis vastaavan. Muratit näyttäävät hyvin elinvoimaasilta. Moon talavettanu niitä navettakeittiös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totisesti ihana lumikellolöydös! Arvaa vaan, kuinka niiden löytyminen aktivoi piippokaipuun. Viikonlopun aikana lumen sulaminen on kiihtynyt. Toivottavasti tällainen tahti jatkuu. Myös sinun puutarhassasi.
      Navettakeittiösi on varmasti erinomainen paikka talvettamiseen.

      Poista
  8. Ihanaa!
    Meillä ei vielä näy maata, mutta aurinko on paistanut tämän päivän aika kivasti, joten ehkä jo pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on aurinko näyttäytynyt. Täällä on ollut koko päivän pilvistä ja välillä on satanutkin. Sade sulattaa lunta ja jäätä vallan mainiosti.

      Poista
  9. Kauniit lumikellot, niin herkkiä. Hyviltä näyttää muratit! Täällä on enemmän lunta, vaikka vesisade vajotti kyllä hankia ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikello on kuin satuolento, ihana kerrassaan!
      Minustakin muratit näyttävät oikein hyviltä. Olen tyytyväinen.
      Ihmeen hyvin lumi on sulanut, vaikka sitä on tämän talven aikana tullut monen monta kertaa roppakaupalla lisää. Kunpa suurimmat lumisateet olisivat jo mennyttä.

      Poista
  10. Oi mahtavaa, ensimmäiset lumikellot. Minulla on ekoista ehkä sentti näkyvissä lehtien kärjistä. Hitaasti tämä kevät tulee, kahden viikon päästä on huhtikuu ja yhtä lumista on täällä kuin tammikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellojen löytyminen piristää kummasti. Seuraavia piippoja saakin näköjään vielä odottaa.
      Ennusteet eivät kovin lupaavilta kevään edistymisen kannalta näytä. Kunhan pysyisi plussalla ympäri vuorokauden. Silloin sulaisi.

      Poista
  11. Kevään ensimmäist lumikellot - aina yhtä sykähdyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joka kerta tuntuu ensimmäiseltä kohtaamiselta.

      Poista
  12. Voi miten ihania kevätkuvia. Aurinko sulattaa pian nuo viimeisetkin kinokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on jo vahvasti läsnä, vaikka sinne tänne keikkuukin.

      Poista
  13. Ihania nuo lumikello mättäät. Meillä ei ihan heti oo näkyvissä. Lunta on vielä reilusti niitten piällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut lumikellot on minullakin vielä lumen alla. Nuo nyt näkyvät ovat paikassa, joka sulaa ensimmäisten joukossa. Kevät etenee sinunkin kotinurkillasi. Toivotaan, että pääset pian ihastelemaan omia lumikelloja.

      Poista
  14. Ihania lumikelloja niiden kasvatukseen minunkin pitää syksyllä paneutua niitä minulla ei taida olla yhtään . Meilläkin mökillä on vielä ihan reilusti lunta . Peitimme timjamin ja persiljan havuilla josko eivät tänä vuonna kuivuisi . Minulla on ollut yleensä kellarissa muratit mutta nyt tuo kirjava jäi ulos ja näyttää hyvin selviävän minunkin. Onneksi oli tänä vuonna tällainen tuuri .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat kauniita ja usein niitä ensimmäisiä kevätkukkijoita. Näyttävät olevan myös tarkkoja istutuspaikoista. Olen vuosien mittaan istuttanut lumikelloja moneen paikkaan, mutta vasta tuolla ompun alla ne ovat alkaneet viihtyä.
      Lehdessä sanottiin, että kevättä on vielä turha odottaa. Ikkunasta katsoen se pitää paikkansa; vettä ja räntää taivaan täydeltä.

      Poista
  15. Voi miten kaunista kevään ensimmäistä kukkaloistoa. On kyllä varsinainen ihme tuo kukkiminen kylmän lumen keskellä ja aivan ihanaa tuo ensimmäinen kevään vihreys.

    Täällä Itä-Suomessa lunta vielä noin 60 cm, mutta vettä ja räntää sataa jo vuorotellen (siis vanhan lumen surmaa). Joska se kevät löytäisi tännekin.

    VastaaPoista
  16. Ensimmäiset kevätkukat, kuinka ihanaa! Ja miten hurmaavalta näyttävät hortensian kuihtuneet, ruskeat kukat raikkaan valkoisten lumikellojen seassa. Kukassa yhtä aikaa syksy ja kevät. Murattisi ovat myös talvehtineet hyvin. Onkin ollut sen verran leuto talvi, että voi odottaa vaikka minkälaisia ihmeitä tapahtuvaksi.
    Täälläkin on kuultu jo keväisiä ääniä. Rännien lirinän lisäksi tänä aamuna aamulenkillä jää rapisi kenkien alla kun yön aikana sohjo ja lätäköt olivat jäätyneet. Aurinko paistoi ja linnut sirkuttivat, joten oli jo oikein keväinen tunnelma. Vielä ei hanki kantanut, mutta eiköhän lähipäivinä sekin tapahdu ja pääsee liikkumaan muuallakin kuin auratuilla väylillä.
    Meinasin kylvää tänään 'Alumia Vanilla Cream' -samettikukkaa mutta päädyinkin ripottelemaan kylvölautalle ikivanhat samettikukan siementen jämät. Jos eivät ala itää viikon sisällä, kylvän nuo uudemmat. Nyt alkaa kuitenkin olla jo hankala hillitä kylvöintoa mutta vielä vähän pitäisi malttaa, ettei tule myöhemmin keväällä hirmuisia ongelmia tilanahtauden kanssa.
    Teillä näyttää jo todella keväiseltä. Ei mene kauaa kun kukkapenkit alkavat olla lumettomia ja lumikellojen joukkoon nousee joukoittain muitakin kevätkukkijoita.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita hortensian kukintoja on meillä ympäri pihaa. Tuuli irrottaa niitä erityisesti köynnöshortensiasta ja kiikuttaa pitkin pihaa.
      Edellisen kammotustalven jälkeen tuntuu hyvältä huomata, että on mahdollista tehdä iloisia löytöjä.
      Eilisessä auringonpaisteessa lintujen konsertti oli hienoa kuultavaa. Mustarastaskin oli noussut vaahteran latvaan laulamaan. Tänään sataa vettä, lunta ja räntää. Näyttää hiukan lohduttomalta, mutta tällainen saa sulattaa vanhaa lunta ja jäätä.
      Samettikukka itää aika nopeasti. Minullakin on Vanilla Creamia, mutta himmailen sen kylvämisessä. Muuten kohta on aivan liian ahdasta ja vielä on kuitenkin jätettävä tilaa kurkuille ja muille.
      Kiitos, aurinkoa toivon tänne ja sinulle sinne!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!