Sivut

perjantai 19. toukokuuta 2023

Tulppaaniaika alkoi

Tulipa Sun Lover
 

Useita päiviä kestänyt lämpö ja aurinko herättivät tulppaanit kukkaan. Ehdin jo hätäillä, tuleeko tulppaanien kukinnasta ennätysnopea. Maanantaipäivä päättyi kuitenkin muutamaan kunnon sadekuuroon ja tiistaikin jatkui pilvisenä ja sateisena. Tulppaanit sulkivat terälehtensä odottamaan päiviä valoisampia.

Tulipa Sun Lover


Viime syksynä istutin aika vähän tulppaaneita. Erikoisemmat lajit taantuvat ja innokkaimmat nousijat menevät peurojen suihin. Ihmeellisesti joitakin vuosia sitten istutettuja tulppaaneita nousee yhden tai useamman kappaleen voimalla. Joku viime keväänä herännyt ei ehkä nyt jaksakaan nousta, mutta moni muu korjaa senkin puutteen.

Kuvan Sun Lover on mahtipontinen pröystäilijä. Se ei osaa päättää, ollako tulppaani vai ruusu vai ruusutulppaani.

Tulipa sylvestris - Metsätulppaani


Metsätulppaaneja olen istuttanut vähän sinne sun tänne nähdäkseni, missä ne viihtyvät parhaiten. Muuten ovat kotiutuneet kivasti, kunhan peurat jättäisivät ne rauhaan. Tänä keväänä kukinta on vähäistä juuri siksi, koska nuput olivat jo pitkällä peurojen vierailun aikaan. Metsätulppaanit ovat hyvin viehättäviä siroine varsineen.

Bermudan sisäänkäynnin sivulle en ole muutamaan vuoteen istuttanut yhtään tulppaania. Siihen nähden tämän kevään kukinta on suorastaan yltäkylläistä. Näistä vain osa kukki viime keväänä. Missä mahtoivat luurata?

Tulipa Darwin Pink Impression


Olopihan Syreenipenkkiin olen parin vuoden aikana istuttanut Darwin-tulppaaneita. Niitäkin peura verotti tänä keväänä ankarasti, joten kukinta jää nyt vähemmälle.

Tulipa Darwin Mystic van Eijk


Siirsin viime kesänä kaksi mustaherukkapensasta muiden marjapensaiden kanssa samalle istutusalueelle. Näin pensaiden talon puoleiselle sivulle jää sopivasti tilaa vaikkapa tulppaaneille, joita istutinkin syksyllä useita. Mystic van Eijk on hurmaavan näköinen.

Tulipa Darwin Mystic van Eijk


Tulppaanit ovat parhaimmillaan isoina ryhminä. Näitä istutin samaan paikkaan kerralla 20 sipulia, joista jokainen nousi. Syksyllä saattaa olla vaikea löytää riittävän suurta tilaa isommalle määrälle sipuleita. Ainakin minua surettaa kaivella perennojen juurten läheisyydessä peläten koko ajan vahingoittavani jotain tärkeää. Meillä ei ole vapaana kuohkealla mullalla varustettua aluetta pelkästään syyssipulien istutusta varten. Aina ne sipulit on koetettava tunkea olemassa olevien kasvien väleihin.

Tulipa Darwin Blushing Apeldoorn


Mystic van Eijkin vasemmalle puolelle laitoin Blushing Apeldoornia, johon ihastuin edellisenä vuotena. Jospa sadesään jälkeen tulisi aurinkoinen hetki, jolloin saisin kuvattua oranssinkeltaiset tulppaanit valon siivilöityessä niiden terälehtien läpi.

Tulipa Carnaval de Nice


Carnaval de Nicea istutin Vasenrinteeseen syksyllä 2020. Vuosi sitten kymmenestä nousi enää yksi. Tänä vuonna peräti kolme.

Tulipa Exotic Empereor


Valkoinen Exotic Emperor on kaunis ja varsin kestävä tulppaani. Niitä olen istuttanut moneen paikkaan. Nämä syksyllä 2019 istutetut Emperorit viihtyvät alapihan Tuurenpihlajan ja ruskaheisiangervon vierellä. Noustessaan ne saavat riittävästi valoa, kun puun ja pensaan lehdet ovat vielä pienet. Toisaalta varjoa on sen verran, ettei paahtavin aurinko vie kukintaa ohi liian nopeasti.

Tähän olen  istuttanut pussillisen Persian Pearlia, mutta mukana on jotain muutakin pikkutulppaania. Ei kuitenkaan esimerkiksi Little Beautya, sillä kirkkaanpunaisen tulppaanin sisus on keltainen. Little Beautylla se on sininen tai sinivalkoinen. Ei hajuakaan, mikä tuo toinen tulppaani voisi olla.

Tulipa pulchella 'Persian Pearl'


Persian Pearl on minusta kauneimpia pienikokoisia tulppaaneita. Erityisen paljon pidän siitä nuppuvaiheessa. Näitä olen istuttanut vuosien mittaan lukuisia. Vanhemmista istutuksista nousee keväisin pari kolme, kuten tässäkin kuvassa. Sopivat hyvin scillojen kaveriksi.

Narcissus poeticus Actaea - Valkonarsissi


Monia tulppaaneja on vielä nupulla, joten niiden juhlat eivät suinkaan ole ohi. Kunhan sade lakkaa ja aurinko palaa, pääsen taas kierrokselle tekemään tilannekartoitusta.

Uusia tulppaaneja odotellessa on syytä ihastella myös narsisseja. Niiden kanssa en oikein pärjää. Tai sitten en vain osaa istuttaa niitä oikeanlaisiin paikkoihin. Actaea kuuluu lempinarskuihini. Kriikunapenkissä sillä on seuranaan Flower Record.

Narcissus x incomparabilis  Flower Record - Tähtinarsissi


Flower Recordissa on voimakkaamman oranssi tai lähes punainen raita tuossa "kruunun" reunassa, mutta ehkä istutuspaikan valo-olosuhteilla on merkitystä. Joka tapauksessa pidän tästäkin hyvin paljon.

Nämä oranssitorviset olen siirtänyt toissakeväänä pääsiäisasetelmasta pihamultaan. Näiden kuvaaminen on vähän hankalaa, kun etupuolelle päästäkseen on tallottava muita kasveja. Eivät suostuneet kääntämään kasvojaan kuvaajaa kohden, vaikka koitin heitä varovaisesti houkutella.


Monien tulppaanien ja narsissien nimet menevät minulta sekaisin. Kirjaan kyllä syyssipulitkin vuosittain omaan listaansa, josta teen yhteenvetoja istutusalueittain ja aakkosittain nimen mukaan. Jonkun nimen poistan listalta, kun en ole kyseistä asukkia vähään aikaan nähnyt. Näin ei ilmeisesti kannata tehdä, sillä jotkut sipulit vetävät aikansa henkeä mullan alla ja nousevat sitten pirteinä uudelleen esiin. Jatkossa pitänee vähentää listojen siivousta.


 Värikkäitä tulppanihetkiä kaikille!

 

30 kommenttia:

  1. Ihanan runsas kukinta ja värit ☀️ Meilläkin alkaa olla jo paljon kevätkukkijoita, syksyllä kun pitää aina muutama pussillinen hankkia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaa värien ilotulitusta, johon ei vaan kyllästy.
      Syksyllä tuppaa jo väsyttämään, mutta kevätkuvia katsomalla saa itsensä motivoitua uusien sipulien istuttamiseen. Joka kevät ajattelen, että tuohon ja tuohon ja tuohonkin kannattaisi taas sipuleita lisätä.

      Poista
  2. Ihania kevätkukkia, kauniita värejä <3 Kiitos kukkaisenergiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kävit nauttimassa. Näiden ihanuus ei siitä vähene, että niitä jakaa virtuaalisesti muillekin.

      Poista
  3. Kaunista tulppaanien ja narsissien kukintaa. Tuo Carnaval de Nice näyttää tosi upealta. Minulta on kadonnut tuo ihana Actaea- narsissi ja sitä täytyykin muistaa hankkia ensi syksynä.
    Nyt lämpö ja aurinko taisi taas palata, joten nautinnollisia puutarhahetkiä ja mukavaa viikonloppua. ☀️🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carnaval de Nice on melkeinpä kauniimpi nupussa kuin kokonaan avoinna. Juuri nyt aurinko porttaa niihin suoraan ja terälehdet ovat aivan levällään.
      Minullakin Actaea hävisi toisesta paikasta, mutta onneksi kukkii nyt tuossa Kriikunapenkissä. Pidän siitä kovasti.
      Lämpö on tosiaan palannut. Ensi yöksi luvattiin vielä aika koleaa, mutta huomenna tomaattini muuttavat vihdoin kasvihuoneeseen.
      Aion todellakin viettää viikonlopun puutarhassa. Ihanaa puutarhaviikonloppua sinulle kauniissa puutarhassasi!

      Poista
  4. Ihanat tulppaanit ja narsissit! Jännää, että sinulla on sama havainto kuin minulla: tänä keväänä tulppaanit ovat runsastuneet ja niitä kukkii enemmän kuin viime vuonna, siis vanhoista sipuleista.
    Peurojen vierailut vähentävät kummasti tulppaanien ostointoa, kun se on niin turhauttavaa. Parina viime vuotena olen taas ostanut muutaman pussillisen syksyisin, kun olen saanut pihan näinkin peurattomaksi (ei yhtään vierailua jäljistä päätelleen pariin kuukauteen!).
    Narsissitkin ovat niin suloisia. Olisikohan oranssitorvinen pääsiäisasetelman narsissi 'Iwona'? Muistan, että keskustelimme siitä, kun se oli niin suloinen. Hankin niitä lopulta kolme ruukullista ja nyt ne kukkivat todella kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta viime vuonna yhden tai kahden voimin kukkinutta on nyt isommalla porukalla esillä. Jopa kokonaan edellisen kesän väliin jättäneitä on jokunen. Tällaiset ilmiöt ovat tosi kivoja.
      Olen hyvin iloinen siitä, että puutarhasi peuravahingot ovat selvästi vähentyneet. Monen monta kertaa sydän on vuotanut verta lukiessani surullisia uutisiasi syödyistä nupuista ja napsituista kukista.
      Aah, sinun tietoihisi ja taitoihisi voi aina luottaa! Keskustelimme aiheesta, muistat oikein. Iwonahan tuo oranssitorvinen on. Johonkin sen jopa kirjasin, mutta en ole ehtinyt kaivaa esille. Minäkin kävin muistaakseni Plantsusta hakemassa pari purkkia pääsiäiseksi ihan siksi, että saisin niitä omaan maahan.

      Poista
  5. Ihailen sinua, kun olet näinkin hyvin perillä tulppaanien ja narsissien lajinimistä. Yritän aina tällaisia postauksia lukiessani päättää, että teen kunnolliset merkinnät seuraavana syksynä, mutta siinä vaiheessa olen sitten jo niin kohmeessa, ettei millään jaksa. Olisi tosi hyödyllistä muistaa, mitkä olivat erityisen mieleisiä ja hankkia niitä. Ostin 2021 syksyllä ison määrän tulppaaneja, joiden piti olla tumman purppuraisia, mutta väri ei ollut lainkaan sellainen kun piti.
    Tuo Persian Pearl on ollut hankintalistalla jo pitkään, mutta en ole saanut sitä ostettua - tosi kaunis. Exotic Emperorista olen tykännyt aina tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Minulla on monenlaista listaa ja luetteloa tietokoneella tehtyinä. Olen aina tykännyt tallentaa asioita kirjallisesti ja se sopii hyvin myös näihin puutarhajuttuihin. Olen huomannut, ettei omaan muistiin ja jaksamiseen kannata luottaa. Jollei asioita kirjaa tuoreena, tuppaavat ne painumaan jonnekin unholaan. Vaikka kuinka kuvittelee, että tokihan minä tuon ja tuonkin muistan vielä huomenna ja ensi viikolla. Ei vaan muista, kun elämässä tapahtuu muutakin, kuin pelkkää puutarhaa.
      Ja vaikka kuinka kirjaisi nimiä ja paikkoja talteen, silti tulee kömmähdyksiä. Kuinkahan monta kertaa tänäkin keväänä olen seisonut jonkun istutusalueen äärellä "huuli pyöreänä" kun nimet eivät täsmää.
      Aina ei ostetuista pusseista tule tismalleen sitä, mitä luvataan. Hetken se saattaa harmittaa, mutta onneksi useimmiten ne erehdyksetkin osoittautuvat ihan kauniiksi. Persian Pearl on minusta yksi kauneimmista pikkutulppaaneista. Pidän valtavasti siitä jo ihan nuppuisena, kuten olen tainnut useasti sanoakin. Ja Exotic Emperor voittaa tyylikkyydessä monet muut.
      Ihanaa puutarhaviikonloppua sinulle ja pitkästä aikaa myös Rillalle!

      Poista
  6. Kiitos Suvi! Tulppaanien väriloisto tuntuu pitkän talven jälkeen aivan ihanalta.

    VastaaPoista
  7. Oi, teillon jo tulppukarnevaalit! Vaikka niiton kevään aikana harvennettuki. Meillä vasta muutamia satunnaasia auki. Moon tippunu aika pahasti omien tulppujen nimien kyytistä. Pääasia, että kukkiivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppukarnevaalit ovat jatkuneet jokusen päivän. Nyt on niin lämmintä, että kukinta vain kiihtyy ja osa jo lopettelee. Vanhempien tulppuistutusten nimet ovat minultakin kadonneet. Hölmöyksissäni olen siivonnut listoilta niitä, joita ei ole pariin vuoteen ilmestynyt. Ja sitten juuri niistä siivotuista nouseekin yksi tai useampi tulppu. Mutta pääasia todellakin, että kukkivat. Nimestä viis.

      Poista
  8. Komea tuo Sun Lover, mutta viehättävän hienostunut on myös siro metsätulppaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun Lover on aika muhkea tulppaani. Jännästi samasta pussista saattaa tulla hyvin eri värisiä Sun Lovereita. Joskus lähes kaikki keltaisia, joskus osa miltei punaisia.
      Metsätulppaani on tyylikkään hienostunut. Juuri tänään sitä taas ihailin.

      Poista
  9. Tulppaanien aika on hurmaavaa. Darwinit ovat meillä kaikkein kestävimpiä vaikka taantuvat nekin lopulta vuosien päästä. Hyvä syy hankkia lisää kaunokaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darwinit näyttävät olevan huomattavasti pitkäikäisempiä. Tosin minäkin olen huomannut osan niistä kaikkoavan, vaikka yritän pyhittää niille paikkoja, joissa en sitten muuten kaivele.

      Poista
  10. Mieletön valikoima Sinulla on sekä tulppaaneja että narsisseja. Tulppaanit sopivat niin hyvin kaverikuviin, kuten tuosta idänsinililjoja sisältävästä kuvasta näkee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulien istuttaminen syksyllä ei ole lainkaan mielipuuhaani. Silti kevään kukkaloistoa ajatellen tulee joka vuosi multaan enemmän tai vähemmän sipuleita laitettua.
      Eikö olekin söötti yhdistelmä: Persian Pearlit ja scillat.

      Poista
  11. Tulppaanit ja nykyään mielestäni myös narsissit ovat upeita alkukesän kukkijoita! Meillä narsisseja on jo osittain kukassa, tulppaanit aloittavat ihan kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miltähän tuntuisi kevät ilman tulppuja ja narsisseja? Vaikka kuinka syksyllä väsyttää, kevätkukinta silmissä jaksaa heilua lapion kanssa.
      Lämmintä on luvassa ympäri maata. Varmaan sinullakin tulppaanit aloittavat karnevaalinsa.

      Poista
  12. Kaunis kattaus tulppaaneita ja narsisseja. Jostain luin aikanaan, että tulppaanin sipuli kuolisi kukittuaan mutta tekisi sitä ennen yhden tai useampia tytärsipuleita. Jos tytärsipulit kasvavat tarpeeksi isoiksi, ne kukkivat seuraavana keväänä, jos jäävät liian pieniksi, ne tekevät seuraavana keväänä vain lehdet ja jatkavat kasvuaan kukintakokoisiksi. Näissä on lajike-eroja toisten tehdessä vain yhden kookkaan tytärsipulin ja toisten jopa viisi pientä. Jos sipuleita ei kaiva joka vuosi ylös ja seuraa tarkasti niiden kehitystä, ilmiö jää huomaamatta ja voi syntyä ajatus siitä, että samat sipulit kukkisivat vuosi vuodelta tai taantuvat. Tai sitten käy juuri noin, että tulppaanit välillä häviävät ja ilmestyvät sitten vuoden tai muutaman jälkeen uudelleen. Ja tietysti juuri silloin kun on hankkinut syksyllä uudet sipulit, jotta seuraavana keväänä kukkisi edes jotain, vanhoista sipuleista kasvaneet tytärsipulit päättävätkin kukkia yhtä aikaa. Tytärsipulit saa kasvatettua kukintakokoisiksi lannoittamalla tulppaanikasvustojaan kuin kesäkukkia niin kauan kun niissä on vihreät lehdet. Jopa krantummat kerrottukukkaiset tulppaanit voi kuulemma saada lisääntymään hoivailemalla niitä kesäkukkien tapaan. Asiaa voi testata siirtämällä minikokoisia tulppaaninsipuleita johonkin syrjemmälle kasvamaan kokoa vuodeksi tai pariksi.
    Sinulle on tainnut sattua samanlainen sekoitus kuin minulle 'Persian Pearlin' kanssa. Näyttävät ihan samoilta kuin omani, tosin sinulle taisi tulla enemmän tuota helakanpunaista ja vähemmän persian helmeä kuin minulle. Juuri eilen laitoin niistä kuvan postaukseen. Muistatko, milloin olet hankkinut omasi? Minä istutin ne toissa syksynä.
    Mukavaa viikonloppua! Onpa kiva, kun tuli taas lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tyyppiseen tekstiin törmäsin pari päivää sitten. Joskin vähän typistetympään. Järkeenkäypää asiaa, joka tukee myös sitä, miksi vuoden parin levon jälkeen maasta nousee aiemmin istutettuja tulppuja. Itse asiassa en tiennyt tai ollut edes ajatellut, että tulppaani kukkii siitä istutetusta sipulista vain kerran, mutta hyvällä tuurilla (ja hyvällä hoidolla, kuten artikkelisi kertoo) tekee ennen kuolemaansa tytärsipulin. Siinä mielessä ei kannata tulppaanisipuleita kaivaa ylös kukinnan jälkeen, kuten jotkut kehottavat. Silloinhan sipuli ei ehdi kasvattaa tytärsipulia.
      Istutin ihmettelemäni Persian Pearlit syksyllä 2021 eli samaan aikaan kanssasi. Muistaakseni olen tilannut pussit Viherpeukaloista. Pakkaajalla on mennyt sipulit sekaisin. En ole ehtinyt käydä muiden blogeja lukemassa, kun päivä on mennyt pihahommissa.
      Aivan ihanaa, kun on lämmintä. Sinulle myös kivoja pihapäiviä ja leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  13. Mahtavan upeat kevätkukat!
    Meillä mennään ilman tulppaaneja, sillä joku on laiskotellut jo useamman vuoden ajan 🙄.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Tulppuja ja narsisseja on paljon myös julkisissa istutuksissa. Niitä ihailemalla ei tarvitse tuntea syyllisyyttä syksyisestä laiskotuksesta.

      Poista
  14. Harmi röyhkeitä peuroja kun verottavat kukkiasi näiltäkin osin. Kauniita ovat ne jotka ovat nuppuineen selvinneet. Kyllä kannattaa näppejään syksyllä palelluttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurojen vierailut harmittavat tosi paljon. Tuntuu turhauttavalta, kun ei voi paljon muuta kuin suihkuttaa TricoGardenia ja toivoa parasta.
      Syksyllä alkaa jo puutarhahommat väsyttämään. Silloin kasvatan sipuli-innostusta katselemalla keväisiä kukkakuvia.

      Poista
  15. Hienoa kukintaa! Sun Lover on kyllä röyhkeän pöyhkeä ilmestys. Istutin niitä viime syksynä ensi kerran ja hämmästyin kirkkaankeltaista väriä. Luulin, että värinvaihto alkaa haaleanoranssista kohti punaista. Sopivat kuitenkin kivasti oranssien ja violettien tulppaanien kanssa ja vaaleiden narsissien.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!