Sekalainen seurakunta

Lilium lancifolium - Tiikerililja

 
Mihin lie aikani menee, kun päivässä tuntuu olevan vain aamu ja heti perään ilta? Kivituhkaurakan jälkeen olen sentään ehtinyt pureutua tavanomaisempiin puutarhatehtäviin. Jokunen kasvikin on vaihtanut paikkaa, vaikka kuivuuden vuoksi on edelleen harjoitettava keinokastelua.

Alcea rosea - Salkoruusu

Kasvit tarjoavat kivoja yllätyksiä. Olen monta kertaa manannut, kun en onnistu kasvattamaan tummaa salkoruusua. No, nyt sain sellaisen ihan sattuman kautta. Olen esikasvattanut viime ja tänä keväänä kahta vaaleaa salkoruusua: Champagnea ja Chaters Doublea. Ovat itäneet ja istutettu maahan niin vuosi sitten kuin nytkin.

 
Ensimmäiset viime vuonna istutetut ovat avanneet nuppunsa, eikä sieltä tullutkaan kermanvärisiä kukkia, vaan tummanpuhuvia. Olisivatko Nigraa? 

Yläpihan Bermudassa on tänä keväänä esikasvatettuja ja istutettuja salkoruusuja. Niissä on isot nuput. Saapa nähdä, millaisia kukkia sieltä ilmaantuu.

Alcea rosea - Salkoruusu

Toinen salkoruusuyllätys nousi olopihan Allaspenkistä. Kuvan voimakkaan pinkkiä salkoruusua minulla kasvoi noin metrin verran vasemmalla usean vuoden ajan. Vuosi sitten se ei enää noussut. Kuvan salkoruusun paikalle istutin toukokuussa tämän kevään esikasvatettuja vaaleita salkoruusuja (Champagne ja Chaters Double). Niistä yhdestä kuoriutui pinkki versio. Saattaa olla, että maassa on vanhan pinkin salkoruusun siemeniä. Mutta kuvan yksilö on takuuvarmasti siemenpussin tuotos. Ihan omin kätösin siihen toukokuussa istutettu. 

Kyllä minulle kelpaa tällainen pinkki salkoruusukin. Jospa niistä vaaleistakin osa päättää vielä kukkia. Ellei nyt niin ehkä ensi kesänä.

Hemerocallis 'Frans Hals'

Ostin toukokuussa Liiteristä juurakoita ja mukuloita. Kaksi päivänlilja Frans Halsia on kumpikin kukkinut. Laitoin juurakot aluksi purkkeihin kasvamaan. Kesäkuun alussa siirsin vihertyneet kasvit kukkapenkkiin. Ensimmäinen Frans Hals kukki jo ajat sitten. Toinen vasta tällä viikolla.

Hemerocallis

Mummon kalsareiden värinen päivänlilja availee nuppujaan vikkelään tahtiin. Vikkelä saa olla kuvaajakin, sillä nimensä mukaisesti yksi päivänlilja on komeana sen yhden päivän. Onneksi kukkavarsia on useita ja jokaisessa monta nuppua. Niistä riittää kukintaa useiksi päiviksi.

Minulla ei ole tälle päivänliljalle nimeä. Päivänpesän elämää -blogin Katjalla on paljon päivänliljoja ja iriksiä. Hän ehkä tietää nimen?

Nimetön värililja

 
Kiemurapenkin värililja Rosella's Dreamien jo pudottaessa terälehtiään, omansa aukaisi hennon oranssisävyinen lilja. Kuka hän liekin, mutta ihan kiva värisävy. Istutuslistojeni mukaan tämän väristä en ole istuttanut sen enempää Kiemurapenkkiin kuin muuallekaan.

Echinacea 'Moodz Satisfy'

Tykkään punahatuista, mutta ne eivät tykkää minusta. Olen istuttanut lukuisia esikasvatettuja ja kaupasta taimina ostettuja punahattuja. Eri värisiä, eri nimisiä, eri kokoisia. Suurin osa on lähtenyt muille maille vierahille. Kiemurapenkissä ja Syyspenkissä kasvaa sentään muutama peruspunahattu, joiden ilmestymistä kiittelen ahkerasti.

Kuvan oranssin punahatun ostin kesällä 2021 silloisesta Honkkarista loppukesästä kukkivana purkkikukkana. Istutin sen Syyspenkkiin, jossa se tänäkin kesänä näyttää kukkivan. Ei kovin pulskana ja vain yhden varren voimin. Kunhan elää ja kukkii sen sijaan, että ottaisi hatkat tämäkin. Netin nimihaulla saa ihan erilaisen kasvin, mutta hälläväliä.

Achillea millefolium - Kärsämö, vaal.pun.

Myös kärsämöiden kanssa toivoisin pärjääväni menestyksekkäämmin. Jaksan yhä murehtia kesällä 2019 Tahvosilta hankitun Red Velvet -kärsämön katoamista. Se oli komea yksilö, jota olisin mielelläni katsellut vuodesta toiseen.

Vaaleanpunaista kärsämöä olen istuttanut Syyspenkkiin ihan vain vaaleanpunaisena ja toisen nimellä Cerise Queen. En osaa sanoa, kumpi tuo kuvan yksilö on. Kukkii sentään useamman varren voimalla. Kenties se päättää viihtyä pidempään ja runsastuu ajan mittaan.

Achillea millefolium - Kultakärsämö

 
Pikkupuutarhan kultakärsämö sentään voi hyvin, kasvaa korkeaksi ja pitkään.

Nimeä kaipaava iris

Muutaman päivän takaisella kuvauskierroksella löysin itselleni lisää siirtotöitä. Pikkupuutarhan Kivipenkissä kukkii parhaillaan iris, jonka nimestä ei ole haisuakaan. Tämä lienee taas niitä kasveja, joita on muiden kasvien siirrossa tullut tyrkättyä multaan sen enempää nimikylttejä laittamatta ja kirjauksia tekemättä.

Sininen kukka näyttää oikein fiiniltä korkeampiensa tyvessä, mutta jo nyt se on vaarassa jäädä takanaan kasvavien syysleimujen jalkoihin. Jatkossa tilanne vain pahenee. Iriksellä on siis muutto edessä. Kukkikoon ensin rauhassa. Sillä välin odotan maan perusteellisempaa kastumista ja mietin sille uuden asuinsijan.

Eryngium alpina - Alppipiikkiputki

Alppipiikkiputki toimii joka vuosi pörriäisten varalaskupaikkana. Eikä vain tämä yksi ainoa kukkapötkylä, vaan ihan jokaisessa pörriäisiä on ruuhkaksi asti. Taitavat viettää öitäänkin, sillä aamuvarhaisella lukuisia pörriäisiä on kukassa täydessä unessa.

Eryngium planum - Sinipiikkiputki

Sinipiikkiputkella ei ole alppipiikkiputken kaltaista pörriäisten lepopaikkahoukuttelevuutta. Pidän sinipiikkiputken jännästä sinisyydestä. Sen sijaan niiden tehokkaasta leviämisestä en ole aivan yhtä innostunut. Kuvan yksilö ilmestyi pari kesää sitten herukkapensaan tyveen. Kun tätä kasvia on jo parissa paikassa ennestäänkin, on herukkapensaan kaverilla alkanut lähtölaskenta. Kukkikoon nyt aikansa. Syksyllä se kohdatkoon lapion voiman.

Miksiköhän tehokkaasti siementävät kasvit löytävät tiensä aina omituisiin paikkoihin? Yksikään sinipiikkiputki ei leviä penkin keskelle, jossa sille olisi tilaa. Ei, vaan niiden pitää tunkea juurensa kanttausuriin. Tai herukkapensaiden tyvelle. Tai aivan istutusalueen ulkoreunaan, jolloin ne kaatuvat nurmikolle tai retkottavat pienempiensä päällä.

Olen jo pitkään suunnitellut tutustumisretkeä Tampereelle. Tulihan siellä käytyä useamminkin anopin vielä eläessä ja asuessa Tampereella. Ei vain hänen luonaan vieraillessa raaskinut keskittyä kaupungin nähtävyyksiin.

Opiskeluaikainen ystäväni muutti kolme vuotta sitten Tampereelle. Hänen sukujuurensa ovat Tampereella ja hän on innostunut tekemään sukututkimusta. Siinä ohessa hän on perehtynyt Tampereen historiaan, rakennuksiin, nähtävyyksiin, museoihin. 

Sain kyläkutsun, jonka otin ilolla vastaan. Vietimme kaksi intensiivistä päivää kierrellen katuja, puistoja, nähtävyyksiä, museoita. Oli upeaa kulkea kaupungilla asiantuntevan oppaan johdolla. Hyvin suunnitellusta ajankäytöstä huolimatta näkemättä ja kokematta jäi valtavasti kiinnostavia paikkoja ja asioita. Viihdyimme niin hyvin keskenämme, että uusia matkoja Tampereelle on näköpiirissä.

Pyjamalude

Tampere on minusta aina ollut mielenkiintoinen kaupunki. Viime vuosina se on kehittynyt paljon. Ymmärrän hyvin, että erilaisissa kaupunkigallupeissa Tampere voittaa ykkössijan.

Perjantai-iltapäivän (28.7.) sadekuuro

Heinäkuussa meidän nurkilla on satanut jonkun verran. Touko-kesäkuussa ei satanut juuri ollenkaan. Viime päivien sateet ovat olleet ensiapua rutikuivalle maalle, mutta aika paljon enemmän ja pidempään saisi sataa jonkinlaiseen tasapainoon pääsemiseksi. Maata kaivaessa multa pöllyää ja hetken kestävissä sateissa kostuu vain pinta syvempien kerrosten jäädessä ilman. Istutusalueilla on paljon aukkopaikkoja ja moni kasvi seisoo lehdet jatkuvasti surullisesti lurpallaan. Kellastuneita lehtiä ja kokonaisia kasvejakin on jo kuin syksyllä konsanaan.

 
En ole ehtinyt kastelemaan edes kasvimaata riittävästi. Myönnettäköön, että jatkuva kuivuus on myös lannistanut aktiivisuuttani. Väkisinkin mieleen nousee ajatus "mitä se kannattaa, kastelen sitten huomenna". Perjantaina viritin heti aamusta sadettimen, jonka suuntasin suoraan kasvilavoihin ja eniten kastelua kaipaaviin paikkoihin. Annoin sadettimen kastella pitkään kutakin kohdetta. Lopuksi vielä vaihdoin sadettimen pistooliin ja jatkoin kastelua. 

Perjantai-ltapäiväksi oli sadetta luvassa. Tuumasin, että märkään maahan sade uppoaa tehokkaammin. Neljän aikaan ennustettu sade myös toteutui. Pitkästä aikaa se oli vähän rankempi ja pidempi kuuro.

Kesämalvikki

Helteitä ei onneksi ole viime aikoina ollut. Minulle riittää vallan mainiosti +20 asteen kesäsäät. En kaipaa etelän kuumuutta ja vielä vähemmän metsäpalojen kärventämää luontoa.

Pian alkaa elokuu, kesää on vielä hyvin jäljellä.
Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

 

Alvar Aallon jäljillä Paimion parantolassa

Tein kesäpäiväretken Paimioon, jossa kävin tutustumassa Alvar Aallon suunnittelemaan Paimion parantolaan. Aino ja Alvar Aalto voittivat 1929 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun Varsinais-Suomen tuberkuloosisairaalaksi. 

Rakennus valmistui 1933. Tuberkuloosisairaalana se toimi 1960-luvulle saakka. 1970-luvulla se muutettiin yleiseksi sairaalaksi. Sairaalatoiminta rakennuksessa loppui 2014, jonka jälkeen vuoteen 2021 saakka osassa rakennuksessa toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiön käytössä.

Tällä hetkellä rakennuksesta vastaa Paimion parantola-säätiö. Rakennusta suunnitellaan haettavaksi muutaman muun kohteen ohessa Unescon maailmanperintökohteeksi.

Ymmärtääkseni rakennuksessa pääsee katsomaan esille asetettuja näyttelyitä. Myös toisen kerroksen ravintola Toivo on yleisölle avoinna. Opastettu kierros on varattava etukäteen. Se on maksullinen. Suosittelen opastettua 1,5 tunnin kierrosta, sillä siinä saa rakennuksesta, sen historiasta ja tuberkuloosisairaalasta hyvän käsityksen. 

Käynnillämme kuulin etenkin heinäkuun olevan erittäin suosittu. Valitsemallemme kierrokselle oli tulijoita nelisenkymmentä. Kuljimme erillisinä ryhminä kahden oppaan kanssa hiukan eri tahdissa, jotta sujuva kulku ja opastuksen kuuluvuus oli taattu.

Kävelimme rakennuksen ympäri ennen sisätilojen opastettua kierrosta. Korkeat männyt sopivat hyvin valkoisen kivirakennuksen kehystäjiksi. Aikanaan tuberkuloosisairaaloita rakennettiin metsien läheisyyteen, koska havupuilla uskottiin olevan keuhkoille tervehdyttävä vaikutus. 

Sairaala-alueella on ollut jonkun verran istutuksia, joista jäljellä on pieni osa. Rakennuksen etupuolella on ollut myös suihkulähteitä, jotka eivät ole enää vuosiin toimineet. Sinänsä hieno mäntymetsikkö ei kaipaa suuria istutusalueita. Rakennusta ympäröi nurmikko, joka rajautui kivasti valoisaan mäntymetsään.

Heti sisäänkäyntiaulassa näkyi Aallon tunnistettava kädenjälki. Vastaanotto- ja infotila aaltoili tuttuun tapaan.

Rakennuksessa ja huonekaluissa on säilytetty aika hyvin Aallon suunnitelmat yksityiskohtia myöten. Minulle oli yllätys, miten moderni Aaltojen ajatusmaailma on ollut jo 1930-luvulla.

Parantola on 7-kerroksinen. Kuudessa kerroksessa on potilashuoneita. Ylimmässä eli 7. kerroksessa on ulkoterassit, jonne potilaat menivät kolme kertaa päivässä lepäämään. Ainoastaan yli -15 pakkasasteessa ulkolepo jätettiin väliin.

Pääaulasta kulki kaksi hissiä. Tarina kertoo, ettei potilaat olisi saaneet niitä käyttää, koska vähäinenkin liikunta katsottiin osaksi hoitoa ja kuntoutumista. Toisen version mukaan toinen hissi oli henkilökunnalle, toinen potilaille. Rakennuksen potilashuonepäädyssä on ns. maisemahissi eli hissin ulkoseinä on lasia. Tämä hissi oli vain osastonhoitajien käytössä.

Porrasaskelmat on suunniteltu matalammiksi ja syvemmiksi, jotta niissä nouseminen olisi huonokuntoisellekin helpompaa.

Keltainen väri on alkuperäinen, Aallon suunnittelema. Sen tarkoitus oli ilahduttaa ja tuoda valoa muuten vaikeaan elämään. Portaan sivun turkoosi on nimetty Paimion siniseksi. Sille on annettu oma värikoodi ja halutessaan on mahdollista maalikaupassa sekoituttaa omaan maalipurkkiin Paimion sinistä. Tätä sinistä väriä näkyi mm. joissakin ovissa. Käsijohteen taustan harmaaksi maalattu kaistale on valittu helppohoitoisuuden vuoksi. Kädet saattaisivat kulkiessa tahrata valkoista seinää. Harmaassa lika ei näy yhtä helposti.

Parantolaan on mahtunut 286 potilasta, kaksi kuhunkin huoneeseen. Kussakin kerroksessa oven ja oviseinän väri vaihtelee. 

1930-luvulla Suomessa kuoli vuosittain lähes 10 000 ihmistä tuberkuloosiin. Parantoloihin otettiin sellaiset potilaat, joilla oli toivoa selviytyä. Monet potilaat olivat parantolassa kuukausia, jotkut jopa vuosia. Lääkehoidon kehittyessä kuolleisuus alkoi laskea nopeasti. Vuonna 1950 kuolleisuus tuberkuloosiin oli 93,1/100 000 ja vuonna 1960 enää 26,0/100 000.

Toisessa kerroksessa on suuri ruokasali, johon liikkumaan kykenevät potilaat tulivat syömään. Ruokasalin päällä on lukusali, jonne käynti on kolmannesta kerroksesta. Siellä potilailla oli mahdollisuus lukea ja vaikkapa opiskella. Potilaita ihmetytti, kuinka iso huone saadaan "riippumaan" katosta.

Ruokasalissa on isot ikkunat. Luonnonvalo oli Aalloille tärkeä asia. Eri suunnista tulevan luonnonvalon takaamiseksi ikkunoita on tiloissa paljon. Lukusalissa valo tulee huoneeseen kolmesta suunnasta.

Ruokasalin toisessa päässä näkyy kolme pyöreää ja yksi pitkulainen aukko. Seinän takana on projektorihuone, josta käsin potilaille voitiin näyttää mm. elokuvia ruokasalin vastakkaiselle seinälle.

Aallot suunnittelivat itse rakennuksen lisäksi myös runsaasti huonekaluja, valaisimia ja muita yksityiskohtia. Kuvan lamppujen ympärille on suunniteltu lasikupu, jotta valaisimet eivät keräisi niin paljon pölyä ja niiden puhdistaminen olisi helpompaa.

Ruokasalissa on myös kuvan takka. Aalto halusi takan sulautuvan ympäristöön, jonka seurauksena se ei toiminut kunnolla. Savuhormi on takan ja seinän välissä matalalla. Tarina kertoo, että koska parantolassa alkoholin käyttö oli kielletty, kekseliäät toivat omia juomia ruokasaliin ja piilottivat pullot takkaluukkujen taakse.

7. kerroksen terassilla levättiin kolmesti päivässä: 1,5 tuntia aamulla ja iltapäivällä, kaksi tuntia päivällä. Kylmimpiä säitä varten saattoi pujahtaa nahkaiseen, turkisvuoriseen pussiin.

Keskipäivän ulkoilu oli tarkoitettu ainoastaan lepäämiseen. Silloin ei voinut lukea eikä seurustella vieruskaverin kanssa.

Kattoterassin viiston osuuden parvekkeet ovat olleet aiemmin samalla tavoin avonaisia, kuin pääterassi. Myöhemmin ne on lasitettu.

Parantolan ensimmäisenä vuotena terassin katon reuna päättyi kuvan valkoiseen osuuteen. Tällöin huomattiin, että potilaat ovat liikaa mm. sateen armoilla, jolloin Aalto suunnitteli katolle jatkeen. Se otettiin käyttöön 1934.

Ylhäältä on komeat näkymät alas nurmikolle ja ympäröivään mäntymetsään. Pyöreät puukannet kätkevät alleen suihkulähteet, jotka eivät enää toimi.

Parantolan valmistuessa 1933 ympäröivien mäntyjen latvat eivät ulottuneet lähellekään kattoterassia. Siksi terassille tuotiin kasvialtaita, joihin istutettiin pääasiassa pieniä mäntyjä. Näin makuuasennossa olevat potilaat saivat pilvien lisäksi nähtäväkseen myös vähän vihreää.

Paimon parantolassa moni yksityiskohta on viimeisen päälle mietitty ja suunniteltu. Ulkonäön lisäksi tärkeää oli toimivuus ja hygieenisyys. Potilashuoneiden lavuraarit on suunniteltu siten, että vesi lorisisi mahdollisimman lempeästi. Lavuaarien keskellä on sylkykuppi.

Potilashuoneissa valaistus on epäsuora, ettei se häikäisisi sairasta ihmistä. Katon tumman värin on ajateltu rauhoittavan potilasta. Rakennuksessa on yllättävän paljon kehittynyttä talotekniikkaa.

Jokaisella potilaalla on oma vaatekaappi. Se ei ulotu lattiaan saakka, jotta siivoaminen olisi helpompaa. Kaapin pyöreät muodot on niinikään suunniteltu helpommin puhtaana pidettäviksi.

Aalto suunnitteli vartavasten parantolalle tuolin, jossa keuhosairas potilas voisi istua rintaranka ulospäin hengitystä helpottaakseen. Materiaali ja muoto palvelevat jälleen puhdistettavuutta ja hygieenisyyttä.

Paimio-tuolista tuli yksi maalman tunnetuimmista design-klassikoista. Merkittävä määrä parantolaa varten muotoilluista huonekaluista päätyi myös vuonna 1935 perustetun Artekin tuotantoon.

Ovenkahvatkin saivat oman pienen säväyksensä. Lääkärit ja hoitajat kulkivat pitkiä käytäviä työasut leyhyen, jolloin oli vaara, että lääkärin työtakki tarttuu oven kahvaan. Niinpä kahva kulkee omassa urassaan, eikä se ole vaaraksi ohikulkijan helmoille.

Tämän oven väri on myös Paimion sinistä.

Parantolarakennuksen yläkerrassa oli muutamia yksiöitä nuorille hoitajille. Pesutilat sijaitsivat käytävillä, ruokailu tapahtui ruokasalissa. Ajan hengen mukaan hoitajat olivat naimattomia, sillä vuorotyö ei sopinut perheelliselle.

Lääkäreille oli rivitaloasuntoja, jotka näkyvät puiden takaa. Ylilääkärillä oli omakotitalo, jossa toimii tänä päivänä päiväkoti.

Alvar Aallosta ollaan montaa mieltä. Vierailu Paimion parantolassa lisäsi omaa arvostustani tätä arkkitehtiä kohtaan. Rakennus kokonaisuutena on hieno. Taloon on tuotu paljon kehittynyttä tekniikkaa ja moderneja ratkaisuja. Monet yksityiskohdat on mietitty hyvin perusteellisesti sairasta potilasta ja häntä hoitavia sekä muita rakennuksessa työskenteliviä ihmisiä ajatellen.

Oliskos nyt liljojen vuoro esittäytyä?

Lilium Spring Pink

Onkin vierähtänyt pidempi tovi uusien liljojen istuttamisesta. Kirjanpitoni mukaan kuvan Spring Pinkit olen istuttanut keväällä 2020. Niitä on sisäänkäynnin Bermudassa myös aiemmilta vuosilta istutettuina. 

Kesällä kukkivia liljoja voi ostaa ja istuttaa keväällä. Niitä on hyvin saatavissa myös muiden syyssipulien aikaan. Voisinkin tänä syksynä panostaa myös uusiin kesäliljoihin, sillä kuivuuden aiheuttamia aukkopaikkoja löytyy runsaasti täytettäväksi.

Lilium Spring Pink

Minusta Spring Pink on yksi kauneimmista liljoista. Väri vaihtelee hennosta vaaleanpunaisesta valkoiseen. Hieno yksityiskohta on terälehtien tyylikäs tumma rajaus, joka korostaa tyven ruskeita pilkkuja. Tätä myydään kerrottukukkaisena. Osa kukista onkin hivenen kerrottuja, mutta iso osa yksinkertaisia. Kauniita joka tapauksessa.

Lilium Sweet Surrender

Toinen mielililjani on tiikerililja Sweet Surrender. Näitä olen istuttanut monena vuotena ja lisääkin voisin istuttaa. Tänä kesänä liljojen varret ovat edellisvuosia matalampia, mikä johtunee kuivuudesta. Sweet Surrenderin kukka nuokkuu aina alaspäin, joten kuvattaessa pitäisi kellahtaa nurmikolle saadakseen suoran kuvan kukasta. Kaikki Sweet Surrenderini eivät ole vielä auenneet, joten kuvaamista ja ihasteltavaa riittää vielä eteenpäinkin. Hyvä, etteivät kaikki pöllähdä kukkaan samanaikaisesti.

Lilium Mapira

Olen istuttanut lukuisia tummia liljoja, mutta niistä ainoastaan Mapira nousee vuosi toisensa jälkeen kukkimaan. Kuvassa väri on viininpunainen, mikä taasen johtuu aamuauringon valon osumisesta terälehtien taakse kuvaustilanteessa. Mapiran kukka katsoo aina niin paljon alaspäin, että sen äärellä pitäisi kuvatessa maata selällään maassa.

Mikä lie lilja Mix-pussukasta.

Sorrun usein kaikenlaisiin mix-pussukoihin, joiden pahvikannen kuvassa on useita kivan näköisiä kukkia. Yleensä juuri haluttua väriä on yksi kappale tai ei ainuttakaan. Ei voi tietää, tuurilla mennään. Kuvan lilja on Asiatic-sekoituspussista, jossa piti olla vaaleaa ja tummaa. Tuli vain vaaleaa, mikä ei sinänsä ole ollenkaan paha.

Lilium Peach Dwarf

Hennon oranssisävyiset Peach Dwarf-liljat ovat OmaPiha-lehden tilaajalahja vuodelta 2015 (ellen ihan väärin ole kirjannut). Ne ovat nousseet uskollisesti vuodesta toiseen, mutta tänä vuonna vain kolmen kukan voimin. Ehkä kuivuus vaivaa niitäkin. Peach Dwarf on muita liljoja matalampi, jolloin se sopii esimerkiksi penkin etuosaan. En ole törmännyt tähän liljaan kotimaisissa kaupoissa. Ehkä sitä on saatavissa ulkomaisista nettikaupoista?

Lilium Rosella's Dream

Rosella's Dreamia istutin Kiemurapenkkiin 2016. Kumppaniksi istutin samanaikaisesti myös niinikään vaaleanpunaisia Nataliaa ja Antoniaa, mutta ne eivät ole pärjänneet. 

Kiemurapenkin päässä valtaa on vahvasti ottamassa syysasteri Patricia Ballard. Ilmeisesti se ei kuitenkaan häiritse liljoa, joiden sipulit ovat aika syvällä maassa. Ballardia olen jopa kitkenyt aika reilulla kädellä, koska en halua yhtä kasvia koko penkkiä täyteen. Ja Ballardia kasvaa myös muualla. Ihmettelen, miksi Patricia Ballard ehtii vain harvoina syksyinä kukkimaan. Paikka on lämmin ja kukka loppusyksyn kaunistus, jos vain kukkisi.

Jälleen nimetön liljaistutus

Ruusupenkin päädyssä kasvavan tuijan kupeessa kasvaa jälleen jonkun mix-pussukan liljoja. Nimi on kadonnut ja istutuspaikka tyhmä. Tuija ahdistelee liljoja, jotka koittavat väistää isompaansa kallistumalla oikealle. Tuija tosin kapenee huomattavasti, kunhan ehdin sen versoja lyhentämään. Joka tapauksessa on myönnettävä, että kasveja istuttaessa etäisyysessä olisi huomioitava myös tulevaisuus.

Liljojen siirtämisessä on haastetta kerrakseen. Istuttaessa liljansipulia sitä harvoin tunkee maan syvyyksiin. Kun yrittää kaivaa jotain liljasipulia ylös, onkin porauduttava Kiinaan saakka. Siitä huolimatta pahimmillaan halkaisee sipulin lapiolla kahtia. Turvallisinta hankkia mieluisia liljoja lisää ja jättää omituisiin paikkoihin istutetut rauhaan.

Mistähän johtuu, että monet hienot liljat tulevat ja menevät? Sen sijaan nimettöminä halvalla ostetut oranssit ja keltaiset nousevat ja kukkivat vuodesta toiseen. Joskus liljakukko niitä vähän kurittaa, mutta koskaan ei niin paljon, että loukkaantuisivat lopullisesti. 

Liljoista sitten muihin juttuihin.

Saatuamme kivituhkaurakan kärrätyksi ja levitetyksi, siirryimme Pojan kanssa marjapuskiin. Herukat alkoivat olla kypsää tavaraa. Keräyskohteena oli kaksi isoa punaherukkapensasta ja yksi valkoherukka. Kerääminen sujui joutuisasti jutellessa ja maailmaa parantaessa. Poika keräsi muutaman rasiallisen kokonaisia marjoja suoraan pakkaseen laitettavaksi. Muut marjat marjat poimimme ämpäriin.

Laitoin mehumaijan samantien porisemaan. Arkkupakastin olikin jo päällä, kun laitoin sinne pari viikkoa sitten kaksi laatikollista mansikoita. Herukkamehun valutin suoraan puolen litran pakastusrasioihin. Niitä on kätevä sulattaa talvella mehua ja kiisseliä varten. Tai mitä nyt herukkamehusta keksii tehdä. 

Viinirypäle Zilga

 
Kunhan karviaiset kypsyvät, keitän senkin todennäköisesti mehuksi. Samoin Zilga-rypäleet, joita on pergolan katossa kypsymässä varmaan pari ämpärillistä.

Jouduin viime vuonna ostamaan uuden mehumaijan, kun vanha 9 litran mehumaija ei toiminutkaan induktioliedellä. Naapurikylän marketista löytyi 7 litran ruostumattomasta teräksestä valmistettu kotimainen mehumaija, joka toimii oikein hyvin. Itse asiassa hieman pienempi maija on helpompi käsitellä ja puhdistaa.

Lauantain suunnitelmissa oli sisäänkäynnin reunan kuivuudessa kärvistelevän kapean alueen uusiminen. Se homma siirtyi johonkin toiseen päivään, kun muistin perjantain kauppareissulla ostaa syyslannoitetta. Viime vuonna syyslannoitteen levittäminen taisi jäädä väliin. Lauantai valikoitui levityspäiväksi siksi, että sunnuntaille on luvattu sadetta. Lannoitteen ainesten sanotaan imeytyvän paremmin kosteaan maahan.

Ensin koitin sekoittaa lannoitetta kastelukannulliseen vettä. Hölmö idea, sillä lannoite ei sekoitu yhtään mihinkään. Suurin osa lannoiteesta solahti kätevästi kannusta veden mukana ulos, mutta osa jäi myös kannun pohjalle. Muutaman kannullisen tällä tavoin levitettyäni palasin vanhaan tapaan eli ripottelin kauhalla rakeita suoraan ämpäristä istutusten lomaan. Sade hoitakoon imeytystehtävän.

Ostin kaksi 20 l:n säkkiä, koska yhden säkillisen riittävyys on 600 m². Aika tyyristä tavaraa.

Lathyrus latifolius - Ruusunätkelmä

Syyslannnoitteen levittämisen jälkeen innostuin kitkemään Syyspenkin ja osan Vapaapenkistä. Istutinpa samalla penkkiin koko kesän purkissa odottaneen Lidlistä juurakkona ostetun siankärsämön. Väristä ei ole tietoa. 

Kuvassa Syyspenkin Mustan Rudolfin viereen noussut ruusunätkelmä, joka on jo kukkimisensa kukkinut. Kasvatin ruusunätkelmän siemenestä, mutta nyt en kuolemaksenikaan muista, keneltä siemenet sain. Hämärästi muistan, että ne olisivat peräisin Tuplasti terapiaa -blogin Pirjolta.

Valkoinen syysleimu 'David' ja takana kultakärsämö

Puutarha- ja pihatöiden tuoksinassa en ole pahemmin ehtinyt kuvauskierroksille. Ennen tämän postauksen aloittamista kipaisin pikaisesti näpsimässä muutamia kukkakuvia. Puutarha ei paljon emäntäänsä odottele, vaan elää ihan omaa elämäänsä edeten kukin kasvi vuorollaan. Minusta syksy ei ole vielä lähelläkään, mutta niin vain syysleimu David on jo täydessä kukassa. Tosin se kukkii yleensä viikkotolkulla, joten siinä mielessä ei vielä tarvitse villahousuja kaapista kaivaa. Kultakärsämö ei suinkaan jää Davidille kakkoseksi, mutta kuvassa kylläkin hiukan sivuun.

Naapurin Mamis tarkastauskierroksella

Naapurin Mamis tuli tarkastamaan, miten meidän kivituhkaurakka etenee. Se taisi kummastella leikkimökin eteen muodostunutta varastokasaa, joka poistuu ajallaan. Pari iltaa sitten Mamis hiipi illalla avoimesta ovesta sisäänkin. Toisinaan se tekee tupatarkastuksen kiertämällä kämpän. Tällä kertaa se palasi samantien takaisin pihamaalle.

Tyttären 18-vuotias Nemo

Tytär lähti viikonloppureissulle ja niinpä me kävimme ruokkimassa ja rapsuttamassa kissoja. Nemo tuli valvomaan, että varmasti kastelen kaikki kesäkukkaset.

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Perjantai-iltana nypin pergolan laatikoiden petunioita ja huomasin, että kelloköynnöksiin on jo tullut nuppuja. Toisen pylvään köynnöksessä on jo useampi isokokoinen nuppu. Toisenkin pylvään köynnöksestä löytyi pari pienempää ja seinustan kolmannesta kelloköynnöksestä pikkuruisia nupun alkuja. Nuppuvaihe kestää aika pitkään, joten kukkia saa vielä odotella. Kiva, että kukkia on tulossa, eikä niitä selvästikään tarvitse elokuun viimeisille päivillä saakka odottaa.

Ammi majus - Isosudenporkkanan nuppu

 
Pikaisesti sunnuntain sääennustetta vilkaistessani huomasin, että luvatut sateet ovat kadonneet kartalta. Pihalla puuhailua todennäköisesti siis tiedossa.

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!