Sivut

tiistai 1. elokuuta 2023

Kesäkukkapurkki poikineen

Rhodochiton atrosanguineus - Keijunmekko
 

Kesäkukkavalikoima on valtava. Jokainen löytää taatusti itselleen mieluisia. Niissä ei ole muuta negatiivista kuin kasteleminen. Tällaisina kuivina ja kuumina kesinä kastelemista on ilmankin riittävästi. Kun kaikkien hyötykasvien ja muiden kasteltavien päälle lisätään lukuisat kesäkukkaruukut, saakin niska limassa kastelukannuja kantaa. 

Vuosi toisensa perään vannon ja vakuutan, että ensi kesänä ruukkujen määrä vähenee. Niin vain tammikuun koittaessa siemenluettelot ilmestyvät hyppysiin ja hyötykasvien lisäksi ostoskoriin tipahtelee kesäkukkien siemeniä, juurakoita tai mukuloita. Kaikkien talvetuksessa olevien lisäksi. Kevään tullen ahneus senkun lisääntyy. Eihän sitä pysty markettipihassa jonkun edullisen tarjouksen ohi kulkemaan.

Cosmos atrosanguineus - Suklaakosmos

Ostin keväällä naapurikunnan marketista suklaakosmoksen mukuloita. Aiemmin minulla on ollut suklaakosmosta taimena ostettuna. Helsingin puutarhamessuilla törmäsin oman kylän puutarhaharrastajaan, joka ennusti minun epäonnistuvan suklaakosmosmukuloideni kanssa. Ei kuulemma kannata kasvattaa sen enempää siemenistä kuin mukuloistakaan. 

Siihen nähden voinen röyhistää rintaa ylpeänä, sillä mukulat lähtivät hyvin itämään ja kasvamaan. On jo kukkinutkin hetken aikaa piharuukussa. Ainoa moka on siinä, että laitoin samaan purkkiin isosudenporkkanaa. Ajattelin värien toimivan yhdessä. Varmaan toimivatkin, mutta isosudenporkkana on huomattavasti raskasrakenteisempi. Lisäksi se tuppaa rönöttämään suklaakosmokseni päällä tukahduttaen pienemmän kasvua.

Dahlia Sneezy

Daalioitakin pitää olla, tietenkin. Keväällä ostin yhden uuden daalian, Bristol Stripen, joka ei vielä kuki. Sen sijaan useamman vuoden juurakkona talvehtinut Sneezy aloitti kukinnan ensimmäisenä ja ahkerana. Sneezyn näin ensimmäisen kerran Navettapiihan puuhamaa -blogissa. Se jää kooltaan vähän matalammaksi, jonka vuoksi se myös pysyy paremmin tukematta pystyssä.


Pinkki daalia on niinikään jo useamman vuoden talvehtinut. Nimi on kadoksissa. Tämäkin daalia pysyy matalampana. Kukka on samaa kokoluokkaa Sneezyn kanssa, ehkä hivenen pienempi.

Dahlia Cafe au Lait

Isokukkainen Cafe au Lait on nupulla. Näitä minulla oli kaksi jo ennestään. Messuilta ostin kolmannen. Cafe au Laitin kukka on suurikokoinen ja niin on koko puskakin. Viime kesänä laitoin daaliat lavakaulukseen, jossa niille tuli huomattavasti enemmän kokoa kuin ruukuissa asustaessaan. Nyt laitoin daaliat taas ruukkuihin, koska kylmän kevään vuoksi ulospääsyä joutui odottelemaan kauan. Ruukkuja oli helpompi siirrellä ja suojata hallalta.

Rhodochiton atrosanguineus - Keijunmekko

Keijunmekosta on tullut jokavuotinen "pitää olla" -kasvi. Nykyisin esikasvatan sen siemenestä. Perinteeksi näyttää muodostuneen, että kylvetyistä siemenistä vain muutama itää ja niistäkin valtaosa kuolee. Onneksi aina muutama selviytyy. Yleensä laitan samaan amppeliruukkuun 2-3 tainta. Sitten odotan ja ihmettelen, kun kukkia ei ala kuulua. Kunnes yhtenä päivänä esillä on pikkuruisia nuppuja, joista varsin nopeasti kehittyy  kukkien tulva.

Fuchsia - Verenpisara


Verenpisaroita ostin tänä vuonna Plantsusta pistokkaina. Tarjolla oli vaatimaton valikoima tai sitten olin mattimyöhäinen. Ostin kaksi verenpisaraa: Aunty Jinksin ja Blue Satin. Jospa tänä vuonna onnistuisin talvettamaan nämä kaksi tai edes toisen.

Pelargonium Orange Fizz

Pelaguutkin kuuluvat jokavuotiseen repertuaariin. Talvetus ei mennyt ihan putkeen niiden osalta. Vain viisi selvisi kevääseen saakka. Onneksi kaikki itse siemenestä kasvatettuja eli kolme Rasberry Rippleä ja kaksi Inspire Pinkiä. Lisäksi Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu valkoinen, muistaakseni Kronprinsesse Mary.

Lisää pelaguita pelastin omaan pihaan, kun Rustassa myytiin eurolla kappale. Niitä pelastin neljä kappaletta ja hienosti kukkivat. Kuin kiittäen pelastamisestaan.

Pelargonium Orange Fizz

 
Neljästä Plantsun pistokkaasta mielenkiintoisin on Orange Fizz. Sen lehdet ovat jäykät ja uurteiset. Tämän pelaguun pitäisi tuoksua sitruunaiselta, mutta minähän en valitettavasti haista mitään. Ajattelin jo, ettei Orange Fizz meinaa kukkia laisinkaan. Niin vain siihenkin ilmestyi vähän aikaa sitten nuppuja, jotka ovat auenneetkin. 

Kukan värissä ei ole mitään appelsiinimaista. Ehkä nimi tulee sitruunaisesta tuoksusta?

Pel. 'Divas Rasberry Ripple' FI

Siemenestä kasvattamani Rasberry Ripple kuuluu ehdottomasti pelaguu-suosikkeihini. Ehkä mielipiteeseen vaikuttaa sekin, että siemenestä kasvatettuihin mieltyy ja kiintyy muita enemmän, kun kasvia seuraa aivan sen syntymästä lähtien. Mukana on myös aimo annos onnistumisen tunnetta.

Pergolan ja sisäänkäynnin kaiteisiin ja ikkunoiden alle laitan joka kesä kesäkukkia. Milloin mitäkin. Tänä vuonna päädyin jälleen petuniaan; valkoiseen, vaaleanpunaiseen ja tummasävyiseen. Petunia on helppo kesäkukka, joskin mieluummin sateelta suojaan. Jotta kukinta jatkuisi, petuniaa pitää nyppiä. Sormet tahmeana teen homman joka toinen päivä, suunnilleen. Olen joskus koittanut hoitaa nyppimisen pienillä saksilla. Ei suju. Omat kynnet ovat paras työväline. Sen vuoksi kynnet ovatkin koko kesän vähemmän esittelykelpoiset.


Krassiakin on aina oltava. Toisinaan yritän etsiä vähän erilaisia värejä. Tänä vuonna kelpasi hyvin marketin tusinapussit. Krasseihini on tullut kesä toisensa jälkeen pieniä toukkia, jotka popsivat nopeasti ruukut lehdettömiksi. Nyt luin jostain netin puutarharyhmästä, että kyseessä olisi kaaliperhosen toukat. Keräsin kaikki näkemäni toukat nätisi purkkiin ja vein puiston puolen pensaisiin jatkamaan elämäänsä. Kas, sepä pelasti krassini. Yhtään uutta toukkaa ei ole ilmestynyt ja saan pitkästä aikaa nauttia ehjistä lehdistä ja kukinnasta.

Krassi Alaska Salmon Orange + joku tavallinen


Viime vuodelta siemenvarastostani löytyi pari pussillista 'Alaska Salmon Orange' -krassia. Se ei ihan vielä kuki. Muutaman nupun jo löysin. Alaska Salmon Orangen lehdet ovat hauskasti valkovihreäkirjavat.

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Kelloköynnöksestä on niinikään muodostunut jokavuotinen esikasvatettava. Pidän sen nopeakasvuisuudesta ja rehevyydestä. Pergolan sisääntulo vihertyy joka kesä kelloköynnöksen ansiosta. Yleensä taimia on niin runsaasti, että saan ison ruukullisen myös talon seinustalle. Niin tänäkin vuonna. Kelloköynnöksen lehdet ovat jo sinänsä näyttävät, mutta toki kukat ovat toivottu lisä. Ensimmäiset nuput ovat jo ilmestyneet.


Vuosi sitten kasvatin siemenestä useita erilaisia värinokkosia. Ihastuin niihin niin paljon, että päätin kasvattaa niitä tänäkin vuonna. Ostin muutaman vielä pistokkaana. Onni värinokkosten kanssa ei ole ollut viimevuotisen kaltainen, mutta muutama on hyvävointinen. Olen sijoittanut värinokkoset sisäänkäynnin puolelle, koska huomaan niiden viihtyvän paremmin vähän viileämmässä ja varjoisemmassa paikassa.

Pari jalohortensiaakin löysi tiensä sisäänkäynnin isoon ruukkuun. Kävin joskus kesäkuun alussa Cittarissa. Ihmettelin kauppaan mennessäni, miksi kaikilla on molemmissa kainaloissa isot jalohortensiat. Arvoitus selvisi kävellessäni leikkokukkatiskin ohi. Isossa rullakossa oli oikein hyvän näköisiä ja -kokoisia jalohortensioita 5 euroa/kpl. Niinpä minäkin kävelin autolle hortensiat kainaloissani. 

 
Sisäänkäynnin korkeissa ruukuissa on verililjapuut, hopeaputousta ja tuota komeaksi kasvanutta mehikasvimaista kasvia, johon tulee loppukesästä pieniä punaisia kukkia. En vaan kuolemaksenikaan muista kasvin nimeä. Sain nimen ystävältä, mutta kadotin sen. Yritän muistaa kysyä nimen uudelleen.

LISÄYS: Löysin korkeiden ruukkujen kesäkasville nimen. Se on mesiherttalehti.

Naapurilla tätä kasvia on ollut aiempinakin kesinä. Vasta nyt ostin sitä itselleni, eikä taatusti jää viimeiseksi kerraksi. Valtava kasvuvoima ja terve olemus ihastuttaa.

Keittiön parissa ikkunanaluslaatikossa on koristebataattia ja -heinää. Seinä- ja parissa muussa ruukussa ryöppyää kasvimaalla talvehtineita muratteja.

Fuchsia Aunty Jinks

 
Lisäksi terassilla ja pergolassa on kahdessa isossa ruukussa Lappalainen etelässä -blogin Nilalta vuosi sitten saatuja ruostekukkia. Odotan innolla niihin ilmestyviä nuppuvarsia. Viime vuonna ruostekukka kukki kauniisti ja pitkään. Saapa nähdä, kuinka käy tänä vuonna?

Yhteen ruukkuun laitoin jo vuosia kellarissa talvehtineet lukinliljat. Yleensä niissä on jo tässä vaiheessa kukkavanat tai kukkiminen on jo ohitse. Nyt ei nupuista ole tietoakaan.

Anemone coronaria - Kruunuvuokko
 
Yhdessä amppelissa on lähikaupasta muutama vuosi sitten ostettu begonia, joka kukkii isoilla oranssinpunaisilla kukilla. Parissa pienemmässä ruukussa on kerrottuja kruunuvuokkoja. Kruunuvuokkoja kastellessa mieleeni nousee aina meille monille tuttu Puutarhan lumo -blogin Kruunuvuokko. Tosin yhtä hyvin muistan Kruunuvuokon myös kärhöjä hoitaessani. Olenhan löytänyt parhaat kärhöohjeet juuri Kruunuvuokolta.


Yksi oxaliskin pitää kesäkukkien joukossa vuosittain olla. Yleensä olen onnistunut talvettamaan oxaliksen mukuloina kellarissa. Nyt kaikki olivat menehtyneet, eivätkä itäneet. Onneksi kävin toukokuussa retkellä Saarelman puutarhassa, josta mukaan tarttui tummasävyinen oxalis.

Centaurea cyanus  - Ruiskukka


Kasvimaalle kesäkukat kuuluvat joka kesä. Ruiskukkaa kylvin mix-pussukan samaan lavakaulukseen tuoksuherneiden ja kehäkukkien kanssa. Tuoksuherneet pärjäävät laatikon takaosassa hyvin. Sen sijaan keskelle kylvetyt kehäkukat eivät ole jaksaneet itää, kun niiden vierellä kasvavat ruiskukat ovat venyneet ja laonneet kehäkukkien päälle. Ensi kesänä on varattava kehäkukille ihan oma alueensa.

Ruiskukkia on edellisinä kesinä ollut myös aidan tyvellä. Sinne en enää ole niitä kylvänyt, koska hoitavat asian omin voimin. Tosin vain sininen ruiskukka näköjään kylväytyy muita värejä paremmin.

Cosmos


Kosmoskukille varaan aina ihan oman lavakauluksen. Tänä vuonna kylvin seuraavia kosmoksia: Velouette, Early Summer ja Candy Stripe. Lisäksi laitoin saman laatikon reunaan kesämalvikkia, joka ansaitsisi sekin isomman alueen ihan itselleen.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne


Tuoksuherneitä olen tainnut tänäkin kesänä hehkuttaa jo useamman kerran. Monella niiden kylvö ja esikasvatus on hyvin hanskassa. Itse olen onnistunut huomattavasti paremmin löydettyäni ruotsalaisen Cecilia Wingårdin ohjeet (sivustolta ne löytyvät myös suomeksi).

Minulla kasvaa seuraavia tuoksuherneitä: Royal Mix, Lord nelson, Franciscus Cupani, Matucana ja Royal. Olen alkanut keräämään tuoksuherneistäni siemenpalkoja. Alkuun laitoin niihin värikoodin, mutta sittemmin luovutin. Itäkööt ja kasvakoot juuri sellaisina, kuin kasvavat. Voin tilata jotain haluamiani lajeja omien siementen lisäksi.

Daucus carota - Villiporkkana - tai rikkaporkkana

Villiporkkanasta on tullut yksi mieluisimpia kesäkukkia kasvimaalla. Parin vuoden esikasvatuksen ja kylvöjen ansiosta se pärjää näköjään jo ihan omin neuvoin. Ensimmäiset villiporkkanat esikasvatin ja istutin sitten kasvimaan reunalle. Aluksi se kasvoi maltillisesti ja jäi matalammaksi. Nyttemmin kasvi hoitaa itse siementämisensä. Siementaimia on myös kasvimaan käytävillä, josta ne on pieninä helppo kiskaista pois. Joitakin kitkettyjä taimia olen istuttanut muualla onnistuneesti.

Villiporkkana on vallannut aidan tyven aika tehokkaasti. Muutama yksilö on lentänyt itämään myös pariin viereiseen lavakaulukseen valkosipuleiden ja mesimarjan sekaan. Ne siirrän jossain vaiheessa muualle. Villiporkkana on ötököiden suosiossa. Esimerkiksi pyjamaluteilla on kukinnoissa ryhmäkokouksia ja tinder-treffejä. En ole aiemmin huomannut leikata villiporkkanoita maljakkoon. Taidanpa viikonlopuksi tehdä niin.

Daucus carota 'Dara'

Villiporkkanan Dara ei ole yhtä tehokas siementämään ja leviämään. Aika kaunis se on, joten yhtään en pane pahakseni, vaikka tästäkin muodostuisi runsaampi keskittymä.


Tuossa aiemmin jo mainitsin, että kehäkukkien itäminen meni pieleen ruiskukkien päällekarkauksen vuoksi. Muutama vanha siemen on jäänyt lavakaulukseen, jossa nyt kasvaa valkosipulia. Sieltä valkosipuleiden joukosta nousee ilokseni muutama kehäkukka.

Samettikukkia esikasvatan joka vuosi muutamia. Tilaamistani siemenpusseista on riittänyt antia useammaksi kevääksi, mutta ensi vuonna täytynee hankkia jo uusia. Vanhat pussit alkaa olla tyhjiin kasvatettuja. Kerään myös omista samettikukista siemeniä.

Kuvan kaksivärinen Jolly Jester on kuulunut suosikkeihini. Sen lisäksi jokakesäiseen valikoimaan kuuluvat mm. Fireball, Strawberry Blond ja Favourite Red. Myös isokukkainen Vanilla F1 on ollut esikasvatettavien joukossa, mutta ei tänä vuonna.

Usein kesäkukkana on myös muutama perenna tai esimerkiksi kärhö vahvistamassa juuriaan ja odottamassa sopivaa istutuspaikkaa. Tänä kesänä esikasvatin muutamaa akileijaa ja sormustinkukkaa. Ne ovat nyt isossa ruukussa ja siirtyvät loppukesästä maahan. 

 
Luultavasti joku jäi mainitsematta, mutta eiköhän tässäkin ole jo riittävästi kasteltavaa. Tosin kasvimaan kesäkukkia ei sateilla tarvitse kastella, kun pilvet hoitavat sen puolestani. Touko-kesäkuussa kasvimaalla sai kyllä seisoa letkun kanssa alvariinsa. Muuten siemenet eivät olisi itäneet. Kosmoskukat ovat tänä(kin) vuonna selvästi sateisempia kesiä matalampia.

Sen sijaan yläpihan ruukut sijaitsevat valtaosin siten, etteivät ne saa sadevettä. Yläpihalla on hyvänä apuna kaksi 200 litran sadevesitynnyriä, joihin on heinäkuun ajan kerääntynyt riittävästi ainesta kastelua varten. Ihmeen hyvin ränneihin asennettu sadeveden keräin ohjaa katolta vedet tynnyriin. Yhtä suuri ihme on, kuinka muutama kunnon sadekuuro täyttää tynnyrit.


Todennäköisesti kesäkukkaruukkuja riittää pihallani kasteltavaksi ensi kesänäkin. Aurinko ja tuuli kuivattavat ruukut ja laatikot nopeasti alkukesästä. Elokuussa usein kasteleminen selvästi vähenee. Ilo kesäkukista on kastelu-urakasta huolimatta suuri ja kuihtuneiden nyppiminen on rauhoittavaa arjessa seisahtumista.

Toivottavasti jaksoit lukea tämän maratonihöpötyksen ilman henkisiä vaurioita. Kuvien selaaminen on sentään nopeampaa, joten josko siten parantaisit saamiasi vaurioita.

Elokuu on alkanut. Kolmasosa kesää vielä jäljellä ja leuto syksy silkkaa plussaa päälle.

Lukililjan lehdelle laskeutunut lentävä.


27 kommenttia:

  1. No on sinulla totta vieköön kesäkukkia! Monia erilaisia. Hattua nostan, että jaksat kylvää ja kasvattaa, hankkia ja istuttaa ja sitten vielä kastellakin. Silmäniloahan noista tulee paljon pidemmäksi aikaa kuin perennoista.
    Minulla ei ole kuin samat pelargonit ja verenpisarat + jokunen muu, jotka ovat oikeastaan huonekasveja. Niitä ei tarvitse istutella tai erityisemmin hoivata. Tai voisi kyllä, mutta jos vaihtaisin isommat ruukut, mutta sitten eivät enää mahtuisi sisälle ikkunoille syksyllä.
    Jotkut kasveistani ovat kyllä ulkona kesällä ihan vain viherkasveja, kuten ritarinkukat ja muut tuollaiset sipulikasvit, jotka eivät kuki kesällä. Siemenestä kasvatettu erikoisempi sinisarja ei ole vielä koskaan kukkinut, eikä viitisen vuotta sitten sipulina hankittu kriinumi. Enpä ole hirveästi perehtynyt niiden hoitoon enkä etenkään lannoittamiseen, joten peiliin pitänee katsoa.
    Keväällä hankin kyllä ihanan 'Verrone's Obsidian' -daalian juurakon, kun Oravanpesän Katin blogissa siihen jonakin vuonna ihastuin. Nyt, kun peurat eivät enää jatkuvasti vieraile puutarhassani, ajattelin näkeväni sen kukkia. Vaan ruukusta ei nouse mitään, se taisi paleltua tai mädäntyä tai molempia. En tosiaan ole kovin lahjakas näissä kesäkukissa! Mutta ruostekukat sentään nousivat ja niissä on ainakin lehtiä.
    Kasvimaalla on toki hajuherneitä, niitä täytyy olla! Ihmettelen, kun yhtäkään kehäkukkaa ei sen sijaan ole noussut. Hankin Linnén samettikukan siemeniä, ja niistä kehittyi yksi taimi, joka ei vielä kuki. Toivottavasti kukkii kuitenkin. Alkukesän kuivuus oli niin kova, etteivät kylvökset oikein hyvin itäneet. Yhdessä penkissä piti olla tummia ruiskaunokkeja ja jotakin vihannesta – siinä on viitisen heiveröistä ruiskaunokkia ja pari päivää sitten taisin huomata sen jonkun vihanneksen pieniä kasvun alkuja. Kylvin ne toukokuun lopulla, heh!
    Ai niin, pelargonikylvöstäsi tuli mieleen, että yritin viime talvena ristipölyttää kahta erikoisempaa pelargonia ja keräsin siemenet, niissä on kyllä runsas itävyys! Saa nähdä, mitä niistä aikanaan tulee, jos tulee mitään. Taimien hoito on vähän huonolla tolalla tässä osoitteessa sekin.
    Mutta hei, viimein sataa! Nyt on ollut ukkosta jo toista tuntia, ja välillä satanut kaatamalla. Vesimittarissa täytyy olla viimeinkin enemmän kuin 2 mm. Toivottavasti siellä kuivuus on jo hellittänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti mopo taas karkasi. Onneksi kesäkukat sijaitsevat lähellä toisiaan, joten kasteleminen sujuu kohtalaisen näppärästi. Sadevesitynnyritkin ovat aivan nurkan takana, niin kannuja ei kaukaa tarvitse kantaa.
      Olen aina ihaillut taitojasi pelaguiden ja verenpisaroiden talvettamisessa. Ehkä ne eivät tykkääkään jatkuvista hoitotoimenpiteistä, vaan viihtyvät saadessaan olla rauhassa. Varmaan myös vanhan puutalon "henki" on kasveille ystävällisempi. Raumalla "rintsikkatalossa" asuneella tädilläni oli aina kerrassaan upeat viherkasvit, pelaguut jne. Hänellä samat orkideatkin kukkivat vuodesta toiseen.
      Tänä vuonna alkukesän kylmyydellä ja kuivuudella oli selvästi vaikutusta kesäkukkiin, kylvöksiin ja esikasvatettuihin. Eihän ne ehdi kukkia, kun pelkkään kasvamiseen meni tavallista enemmän aikaa. Ehkä ruiskukkasi itävät ensi vuonna. Hyvin niiden siemenet tuntuvat säilyvän maassa.
      Toivottavasti pölyttämäsi pelaguut kasvavat ja kukkivat. Monivuotisten kasvien kanssa sinulla on uskomattoman pitkä pinna ja luotto siihen, että jonain päivänä näet niiden loistavan. Jospa hitunen siitä luotosta osuisi tällä kertaa pelaguihin.
      Joo, nyt sataa, usein ja kunnolla. Koko viikko eteenpäin näyttää sadetta. Jospa sade elvyttää nekin, jotka ovat jo toivonsa heittäneet. Yhtään en sateiden vuoksi ruikuta. Aina voi tehdä jotain muuta sillä välin, kun puutarha saa juotavaa kyllikseen.

      Poista
  2. Ai mitä ihanuuksia! Todella monia olen noista kasvattanut joskus itsekin. Nyt nostan itselleni hattua että pystyin pitämään pääni kylmänä enkä kylvänyt kuin murto-osan menneiden kesien kukka runsaudesta. Juurikin työmäärän ja kastelun takia. Vaan onpa upeat istutukset nuo missä verililjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ansainnut hatun noston itsellesi. Vaatii valtavasti sisukkuutta muuttaa vuosien aikana kertyneitä tapojaan. Sinulla on upeat kasvit ilman valtavaa määrää itse kasvatettuja kesäkukkia.
      Kiitos, tykkään itsekin sisäänkäynnin isojen ruukkujen istutuksista. Löysin verililjojen kumppaneille nimen. Kyseessä on mesiherttalehti.

      Poista
  3. Mikä määrä kesäkukkia 🤩 Monen monta upeaa kukkivaa! Minä vähensin tälle kesälle, mutta olen ratkaisuun tyytyväinen 🙂 sitten kun on enemmän aikaa niin lisään taas.
    Daalioista olen huomannut, että ne kukkivat ainakin meillä todella myöhään. Yksikään ei ole vielä avannut kunnolla kukkiaan. Olisikohan kylmä kevät ollut itsellä syynä, kun en lämpimässä esikasvattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan, tuli taas rohmuttua kaikkea liiaksi. Enkä ilmeisesti tästäkään mitään opin. Onneksi istutukset sijaitsevat sen verran lähekkäin, että kasteleminen on suhteellisen helppoa.
      Daaliat lähtivät tänä vuonna minustakin tosi myöhään kasvuun ja kukkimaan, vaikka esikasvatin ne. Ei vaan voinut tuoda niitä pysyvästi ulos, kun oli jatkuvasti kovin kylmää.

      Poista
  4. Erityisen kauniit verenpisaralajikkeetkin Sinulla on, kaikkien muiden sievien kukkien joukossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieviä ovat. Siinä yksi syy, miksi niitä on niin vaikea vastustaa.

      Poista
  5. Minä koen olevani vahvasti vain perennaihminen. Mutta aloin tässä huomaamaan, että onhan minullakin aika kasa yksivuotisia. Koetan vain pitää sen määrän maltillisena, kun se kastelu ja lannoitus ei ole niitä vahvuuksiani. Terassilla pitää olla tietty määrä ruukkuja kesäkukkineen, tietty määrä olisi kiva olla kasvimaalla ja kasvimaan ruukuissa ja tänä vuonna myös yksi kotia vaille jäänyt joriini meni maahan. Ja toki muutama muu kesäkukka paikkaamaan muuten vajaata perennapenkkiä.
    Olisin voinut vannoa, että minulla on vain pari kesäkukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllättäen ne kesäkukat pihalle tulevat, kuten sinäkin huomasit. Parin sijasta löytyikin useampi.
      Perennoista minäkin tykkään ja niitä suosin. Meillä on aika iso puupatio, katettu pergola ja pari katettua terassia. Niitä on kiva koristella kesäkukkasin ja niin se mopo sitten karkaa käsistä. Kasvimaallekin kesäkukat solahtavat ihan varkain.

      Poista
  6. Aikamoinen kesäkukkakavalkadi! Kukkia ei voi koskaan olla liikaa -paitsi syksyllä, kun ruukut täytyy tyhjentää kompostiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan noita. Tällaista yhteenvetoa tehdessä vasta tajuaa, kuinka paljon on taas tullut kaikkea rohmuttua. Syksyllä kesäkukkia on ihan liikaa kompostiin kannettavaksi.

      Poista
  7. Kesäkukkia on kyllä joka lähtöön ja jokaiselle jotakin. Suklaakosmos on kyllä ihastuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti jokaiselle löytyy joku mieluinen kesäkukka. Suklaakosmoksen väri on niin hieno.

      Poista
  8. Mahtava määrä erilaisia kesäkukkia! Minä jätin ruukut hyvin vähiin tänä vuonna, koska tiesin joutuvani kastelemaan uusia istutuksia sen verran paljon. Mutta onhan kauniista ruukkuistutuksista paljon iloa.
    Tosin olen huomannut, että keittiöpuutarhan lavakauluksissa ja kivipenkissä kasvavia kosmoskukkia, tuoksuherneitä, tsinnioita ja itsekseen kylväytyneitä ruiskukkia ei ole tarvinnut kastella ollenkaan niin paljon kuin ruukkuja, suurempi multatila varmaan auttaa. Myös maahan istutetut kelloköynnökset pärjäävät paremmin kuin ruukussa kasvava (en meinaa muistaa kastella sitä riittävästi). Ehkä joku vuosi laitan taas ennemmän ruukkuihin, valinnan varaa kauniissa kesäkukissa löytyy jokaisen makuun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakoit voimavarasi fiksusti. Normikesänäkin kasteltavaa riittää ja tällaisena kuivana (alkukesähän oli sellainen) kesänä erityisesti.
      "Vapaaseen" maahan tai lavakauluksiin istutetut eivät todellakaan vaadi yhtä paljon kastelua kuin ruukut. Huomasin viime kesänä, että lavakaulukseen istutetut daaliat kasvoivat ja kukkivat rehevimmin. Ihan varmaan kunnon multatilalla on siinä suuri vaikutus. Kelloköynnökset ovat melkoisia juoppoja. Ne pitäisi varmaan istuttaa veteen.

      Poista
  9. Alaska Salmon Orange on lempikrassini. Kerään siitä siemenet talteen ja istutan keväällä uudestaan, jo monta vuotta olen ollut sen suhteen omavarainen. Yritän olla kohtuullinen kesäkukkien kanssa kastelun takia. Kasvihuoneella niitä on kun siinä on vesi lähellä ja taon vieressä jossa on kastelukannu koko ajan saatavilla. Tykkäisin, että olisi enemmänkin. Olipa edulliset hortensiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kovasti Alaska Salmon Orangesta. Viime vuonna keräsin sen siemeniä, mutta tietenkin vahingossa sekoitin samaan purkkiin muita krasseja. Tänä vuonna on oltava tarkempi.
      Hieno juttu sinulta, että huomioit kasvihuoneessa ja sen ympäristössä vesitarpeen. Vesi on yksi tärkeimmistä elementeistä kaikenlaisessa kasvattamisessa.
      Viiden euron hortensioiden ohi ei vaan voinut kulkea. Viime kesänä sain yhden samanlaisen, joka oli kaupassa maksanut 30 €.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, joista on erityisen paljon iloa sateisena perjantaiaamuna.

      Poista
  11. Vaikka miten kesän mittaan vannoisi, että seuraavana vuonna pitää vähentää ruukkuja, niin jotenkin sitä vain unohtuu koko asia talven aikana. Huomaamatta ruukkuja kertyy, kun niiden "pakollisten" lisäksi löytyy jotain uutta ihanaa kokeiltavaa. Sinulla on hieno kokoelma yhtä sun toista ja vaikka osa kasvaakin maassa, niin ruukkujakin on melkoisen paljon.
    Suklaakosmos on todellakin maineensa veroinen kasvatettava. Valmiin taimen kanssa onnistuin hyvin viime kesänä mutta enpäs vain saanut juurakkoa talvetettua onnistuneesti. Pikkuisen harmitti mutta ei niin paljoa, että olisin lähtenyt hakemaan uutta tainta tilalle. Ehkä kokeilen joskus uudelleen, jos sattuu tulemaan tarjouskasvi vastaan.
    Minäkin ihailin tuota verililjapuuasetelmaa. Siinä yhdistyy hienosti eri värit ja kasvutavat.
    Niin, ja ei tullut henkisiä vaurioita maratonpostauksen lukemisesta. Teksti tuli luettua huomaamatta kun pysähtyi välillä tutkimaan kuvat. Iloista elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen kasveihin liittyvä vannominen olisi ehkä syytä lopettaa. Kerta toisensa jälkeen ns. hyvät päätökset tulee pyörrettyä. Eikä edes harmita. Sinullakin on ruukkuruljanssista paljon kokemusta, kun talvetat myös monivuotisia.
      Jännään oman suklaakosmokseni talvetuksen kanssa. Moni väittää siinä riittävän haastetta. Mukulat maksoivat muutaman euron, joten taloudellinen tappio ei ole kovin suuri. Enemmän kaikenlaiset kasvimenetykset kirpaisevat kasvattajan sielua.
      Olen ihaillut mesiherttalehteä monena kesänä naapurin pihassa. Ei vaan ole tulllut sitä itselle hankittua. Nyt olen oikein tyytyväinen ja mietin jo, mistä sitä ensi kesänä saan kun luottokesäkukkakasvattajani lopettaa. Sen kasvuvoima on hämmästyttävää ja lehtien vihreys sopii erinomaisesti tummaan verililjapuuhun.
      Kiitos, elokuu on alkanut työteliäänä ja jatkuvien vesisateiden säestämänä. Toivottavasti aurinko paistaa vaihteeksi sinun puutarhaasi.

      Poista
  12. Komea määrä ihania kukkia! Niitä tosiaan kertyy nurkkiin jotenkin salakavalasti jostain... :) Ajattelin tähän kesään asti etten ole kesäkukkaihminen, kun en osta petunioita, lobelioita, japaninkello yms. ikinä. Tänä vuonna pääsin käymään kesäkukkaparaatissa ja sekosin ihan täysin, vaikka mennessä ajattelin että "hohhoijaa, onpa tylsää. Olisipa edes perennoja". Niin vain kassit täyttyi ja olisin ostanut enemmänkin, jos vain olisin saanut kuljetuttua ne Helsinkiin. Ja löytyyhän minulta pelargoneja, daalioita, riippaorvokkeja, orvokkeja, heiniä, pari verenpisaraa, kuvernöörinkukka, neidikki... ja sitten vielä siemenestä kylvettyjä. :) Tänä vuonna olen yrittänyt panostaa lannoittamisen, mutta se aina vähän jää, kun on helpompi kastella isot ruukut ja lavat letkulla kuin hääräillä kastelukannun kanssa. Pitäisikin tehdä kunnon varastolannoitukset eikä käytää kastelulannoitetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti aivan salaa ne kesäkukat tontille hiippailevat. Tykkään kyllä myös kaikenlaisista kesäkukista. Niissä riittää tänä päivänä valtavasti valinnanvaraa. Usein ruukuissani on myös monivuotisia kasveja, jotka pääsevät syksyllä maahan. Meillä on talon yhteydessä aika paljon paikkoja, joihin ei voi monivuotisia kasveja laittaa. Haluan kuitenkin vehreyttä ja kukkaisuutta, joita saa helposti kesäkukilla.
      Sinulla on hieno visuaalinen taito yhdistää niin perennoja kuin kesäkukkiakin - ja erilaisia ruukkuja ym. istutusastioita. Varmasti löydät kesäkukilla uusia mahdollisuuksia.
      Minäkin sorruin alkukesän helteillä letkukasteluun kyllästyttyäni jatkuvaan kannujen kantamiseen ja täyttämiseen. Isompiin ruukkuihin ja laatikoihin sentään laitoin istutusvaiheessa kanankakkarakeita varastolannoitteeksi, mistä on selvästi ollut apua. Nyt kun sadevettä on riittänyt yllin kyllin kastelemiseen, muistan laittaa kannuihin myös kesäkukkalannoitetta annettavaksi niille, jotka eivät saaneet varastolannoitusta. Kyllä se lannoittaminen ehdottomasti parantaa kasvien vointia ja lisää kukkien määrää.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!