Runeberginpäivän aamulenkkimme suuntautui lähimetsään. Paikka on naapuruston ulkoilijoiden suosima kohde, joten sinne uskaltaa mennä runsaslumiseenkin aikaan. Tutut polut löytyvät tallattuina, eikä tarvitse hangessa kahlata.
Muutamissa paikoissa lunta oli enemmän, pääsääntöisesti kuitenkin vähemmän tai ei ollenkaan. Polku oli askelten alla jäinen, eikä runsas neulasten määrä poistanut liukkautta. Kiittelin itseäni viisaudesta laittaa nastakengät jalkaan. Helpotti kummasti pystyssä pysymistä, eikä joka pikkumäessä tarvinnut kiertää polun ulkopuolella.
Metsä on osin täysin luonnontilassa. Paikoin on vuosien takaisia hakkuuaukioita. Metsässä oli silmiinpistävän paljon kaatuneita puita ja alas pudonneita latvuksia.
Hakkuuaukiot pilkottivat puiden runkojen välistä jo kauas, kun aurinko huursi niihin kasvaneet nuoret lehtipuut hopeisiksi.
Talven runsaat vesisateet näkyivät myös metsässä. Monet kosteat paikat ovat jo kulkijoiden muistissa, mutta silti ei tee mieli pulauttaa saappaitaan hyiseen lammikkoon. Vuosien ajan paikallinen metsäomistaja rakensi ja huolsi pieniä siltoja kosteikkojen yli. Hänen pois muuttonsa jälkeen puurakenteista on enää lahonneet jämät jäljellä.
Pikkuinen lampi on nyt entistä suurempi. Täysin kuiva tämä paikka ei ole pitkinä hellekausinakaan.
Kohmeisen sammaleen vihreys on saanut ylleen hopeista hohdetta.
Puiden juuret seikkailevat polun yli ristiin rastiin.
Kalliokaan ei ole este puun juurille. Mennään yli ja jatketaan elämää pehmeämmässä ympäristössä.
Koivuun on kasvanut melkoinen pahka. Koivuissa pahkat ovat yleisiä, havupuissa sen sijaan harvinaisempia. Pahkaa ei luonnollisestikaan saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.
Pahkoiksi kutsutaan puissa esiintyviä epämuodostumia tai sairauksia, joiden arvellaan syntyvän mutaatiosta tai puun pinnan vauriosta. Siinä jokin puun jälsisoluista (pinnassa olevat paksuuskasvua aiheuttavat solut) alkaa jakautua muita nopeammin tuottaen samanlaisia soluja. Tätä tapahtumaa havainnollistaa hyvin esimerkiksi pahkan halkileikkauksessa näkyvät puun syyt. Näin muodostuu ajan saatossa joskus hyvinkin iso pahkura puun rungon kylkeen, oksaan tai juureen.
Puiden pahkoista valmistetaan paljon käyttö- ja koruesineitä, kuten kuksia eli pahkakuppeja ja kulhoja. Suurista raidanjuuripahkoista voidaan valmistaa jopa huonekaluja. Lähde: Wikipedia
Pitkälle lahonneessa kannossa oli useampi kääpä. Kääpä on sieni ja niitä saa ottaa, kunhan ei vahingoita esimerkiksi puuta, jossa kääpä kasvaa.
Käävät on vanhentunut nimi sieniheimosta Polyporaceae. Ne ovat
kantasieniä, jotka kasvavat usein puun rungossa puun loisena tai
lahottajana. Elävällä puulla kasvaessaan kääpä vahingoittaa puuta
lahottamalla sitä, kuolleella puulla taas elävät yleensä eri lajit.
Suomessa esiintyy yli kaksisataa eri kääpälajia. Lähde: Wikipedia
Metsän asukkailla on kehopositiivisuus paikallaan. Saa olla lihava tai laiha, kiero tai suora...
...ja sisimpänsäkin voi paljastaa surutta vaikka ohikulkijoille.
Tällaisista tanakasti maassa seisovien isojen puiden tyvestä tulee väkisinkin mieleen elefantit. "Varpaat" harallaan pysyy hyvin pystyssä. Ainakin siihen saakka, kunnes myrskytuuli osuu korkealla heiluvaan latvukseen kiskoen vanhemmankin puunorsun ylös juuriltaan.
Joku on aloittanut tuulen pudottamien ja metsurin kaatamien puiden oksien keräämisen. Työ on jäänyt kesken ja oksat ovat jo vauhdilla lahoamassa. Ne ovat kuin luukasat Pariisin katakombeissa.
Puiden takana avautuu pelto. Tässä metsän reunassa on useita isompia ja pienempiä kivikasoja, jotka saattavat olla peräisin aikanaan viljelykseen raivatulta pellolta. Miten hienon kiviaidan noista järkäleistä saisikaan.
Raskas lumi on ilmeisesti nämä nuoret koivut painanut kaarelle. Näitä on metsässä enemmänkin. Niitä katsellessa mieleen nousee Eero Saarisen suunnittelema, ruostumattomalla teräksellä päällystetty kaari Gateway Arch St.Louisissa, USAssa. Saarisen suunnitteleman 192 metrin korkuisen ja levyisen kaaren rinnalla kotoiset koivut ovat tietenkin maltillista katsottavaa. Pyöreä muoto pistää kuitenkin silmään muuten niin suorien runkojen keskellä.
Tammi se ei luovu lehdistään ihan helpolla. Muutama tammi oli täynnä kuparinruskeita lehtiä, mutta jäivät kuvaamatta, kun kuvittelin reitin loppusuoralla olevan helpommin lähestyttäviä tammia. Muisti teki tepposet ja siksi on nyt tyydyttävä tähän vähemmän runsaaseen lehtimäärään.
Metsäretken lumisemmat osuudet olivat alkupäässä. Loppumatkalla maa oli pitkälti paljas. Tai jos lunta ja jäätä olikin, niin lähinnä tiukkaan tallattuna juuri polulla. Runsas tunti vierähti mukavasti metsässä kulkiessa. Korppi ei tällä kertaa ilmoittanut olemassa olostaan. Ehkä taas seuraavalla metsäretkellä.