Sivut

perjantai 22. syyskuuta 2023

Satokausi lopuillaan

 
Viime viikonloppuna tuli kiire kerätä Zilga-viinirypäleet talteen. Rastaat nimittäin olivat kaikki aroniat suihinsa popsittuaan siirtyneet pergolaan syömään rypäleitä. Valitettavasti linnut syödessään ampuivat tavaraa peräpäästään siten, että koko terassin lattia oli täynnä sinimustia kakkaläiskiä. Joukkoon mahtui niin mustarastaita kuin räkättejäkin. Jouduin aika lailla läpsyttämään käsiäni pelottaakseni linnut pois apajilta. Nippa nappa ehdin selkäni kääntää, kun ne olivat jo saapuneet takaisin.


Tikkaat, sakset ja ämpärit esiin ja sadonkorjuuseen. Tertuista koostui kaksi ja puoli ämpärillistä. Muutama pienempi terttu jäi pergolan laidalle, kun sinne ei millään tikkaillakaan kädet ulottuneet. Eiköhän rastaat hoida tyhjennyksen. Ukkokulta pesi kalusteet ja terassin painepesurilla ja minä keitin rypäleet mehuksi pakastimeen. Pienestä osasta mehua tein hyytelöä pieniin purkkeihin. Sitä on kiva viedä tuliaiseksi ja itsekin syödä vaikkapa kaalipadan mausteena.

Zilga-rypäle on hyvän makuinen, mutta työläs syötävä. Jokaisessa rypäleessä on kivi, joka tekee syömisestä vähemmän mukavaa. Kätevintä olisi rypäleitä syödessä istua pihamaalla ja nakata toisesta suupielestä kivet pusikkoon. Viinirypälettä istuttaessani ajatus oli luoda välimerellistä tunnelmaa pergolassa istuville. Siinä onnistuin hyvin ja bonuksena saan sitten satoakin.

Kasvarin tyhjensin myös runsas viikko sitten. Tomaatteja ja paprikoita oli vielä jonkun verran raakileina. Toin ne lämpimään varastoon kypsymään. Suurin osa onkin jo kypsynyt. Paprikoista tein viime vuotiseen tapaan etikkasäilykkeen. Yhden satsin tein jo ennen kasvarin tyhjennystä. Tästä toisesta erästä tuli vajaa purkillinen. Ohjeessa säilykkeeseen laitettiin paprikoiden lisäksi sipulia. Jätin sipulit pois. 

Ohjeen nappasin vuosi sitten jostain, mutta enpä kuolemaksenikaan muista, mistä. Kiitos taholle, joka ohjeen omakseen tunnustaa.

PAPRIKASALAATTI

1 kg paprikoita
½ kg keltasipulia

Liemi

3 dl vettä
2 dl etikkaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria

Suikaloi paprikat ja sipulit.
Kaada niiden päälle kuumaa vettä 10 minuutiksi.
Kiehauta liemi.
Kaada vesi pois paprikasipuli seoksesta.
Lisää valmiiseen liemeen sipulit ja paprikat.
Anna niiden kiehua miedolla lämmöllä n.10 minuuttia.

Tölkitä.
Säilyy pitkään, kuten muutkin etikkaiset. Samalla vaivalla tekee sitten enemmän.

Paprikoita pilkkoessani totesin, että samalla voin hyödyntää uuniruokaa varten lämmitettyä uunia muuhunkin. Ystäväni luona sain maistaa hänen tekemäänsä maukasta Vironperän kakkua. Tämä Kyllikki Virolaisen kakku ei todellakaan ole kuiva, sillä sen mausteena ja kostukkeena on omenasosetta.

Siis Vironperän kakkutaikinaa tekemään ja vieläpä tuplana. Pakkasessa on hyvä olla vierasvaraa. Omenasatoni oli tänä vuonna heikonpuoleinen, joten korvasin omenasoseen tekemälläni karviaissoseella, jossa on hivenen omenaa joukossa. Ystäväni oli käyttänyt raparperisosetta. Sekin toimii oikein hyvin. Piti heti leikata uunituoreesta kakusta maistiainen. Oikein hyvää.

Monille on varmaan tuttua loppukesästä keittiössä lentävät pienet hedelmäkärpäset. Olen onnistunut välttämään niitä monta vuotta peräkkäin laittamalla ajoissa hedelmät suljettuihin rasioihin tai jääkaappiin. Myös jäteastiassa kannattaa pitää kantta, joka meillä onkin ympäri vuoden. 

Tänä vuonna jokin meni pieleen ja hedelmäkärpäsiä on pörrännyt riesaksi asti. Kaikki kikkakolmoset on ollut käytössä. Viimeisin vinkki, jonka löysin netistä, on laittaa balsamicoa tiskipöydälle avoimeen astiaan. Mielellään kapeakaulaiseen pulloon, josta hyönteiset eivät kovin helposti löydä tietä takaisin ulos. Kärpäset ovat selvästi vähentyneet, niitä kelluu pullossa kuolleina. Vaihdoin pulloon uuden balsamicon. Koko pullo ei tietenkään ole pelkkää balsamicoa ja pullon kokokin on 1/4 litra. Ensin loraus balsamicoa pohjalle ja päälle vettä ja kevyt ravistus.


Kasvimaalla lavakaulukset alkavat olla tyhjiä. Lehtikaalia ja mangoldia riittää yhä korjattavaksi. Lehtikaali pärjää jopa pikkupakkasilla. Muutama kurpitsakin on vielä odottamassa korjuuta. Säilyvät näillä lämpötiloilla paremmin kasvimaalla kuin sisälle korjattuina. Kurpitsoja en tänä vuonna valmista säilykkeeksi. Niistä saa nopeasti herkullista syötävää vaikka uunissa paahtamalla. Kokeilinpa yhtenä päivänä kurpitsaa pastakastikkeen aineksena. Hyvää tuli.


Kasvimaan kulmassa kasvava iso vaahtera pudottaa lehtiään kiihtyvällä vauhdilla. Tällä menolla ei toivoakaan, että se tarjoaisi loistavia ruskavärejä. Nurmikolta lehdet tulee silputtua samalla, kun nurmikko leikataan. Riittää noita lehtiä vielä haravoitavaksikin.

Kosmoskukkien kesä on ollut antoisa. Kukintaa on riittänyt heinäkuun alusta lähtien. Kylvin kosmokset lavakaulukseen 14.5. (Velouette, Candy Stripe ja Early Summer). Aluksi lavakauluksen päällä oli hallaharso. Pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi kastelin lavakaulukset lähes joka päivä. 

Viime aikoina olen poiminut kosmoksia surutta maljakkoon. Ulkona ei tule sateiden vuoksi liiemmin oleskeltua, ei ainakaan ihan vain kauneutta ihailemassa. Leikkoina kosmoksista pääsee nauttimaan vaikka kahvipöydän ääressä.

Borago officinalis - Kurkkuyrtti


Kurkkuyrttiä olen vuosia sitten kylvänyt kasvimaalle. Sen jälkeen se on ainuttakaan siementä kylvämättä ilmestynyt milloin mihinkin. Tänä vuonna herukkapensaiden vierelle. Aiemmin kesällä kurkkuyrtin varret kasvoivat pitkiksi. Nyt kukkivat ovat jo vähän matalampia. Kukkia oli vaikea kuvata, kun eivät suostuneet katsomaan kameraan vaan siellä täällä rehottavia sormustinkukkia (näkyypä kuvassa yksi voikukkakin) kohti. 

Hakiessani netistä kurkkuyrtin latinankielistä nimeä, törmäsin kahteen täysin erilaiseen ko. kasvista kertovaan tekstiin. Wikipedian mukaan EU:n komission haitallisten rohdosten listalla todetaan, että kurkkuyrtillä on vakavia haittoja mutta ei minkäänlaista hyväksyttävää käyttötarkoitusta (sisältää maksamyrkyllisiä ja syöpävaarallisia pyrrolitsidiinialkaloideja).

Toisessa tekstissä (Yrttitarha) (itse asiassa useammassakin) taasen kurkkuyrttiä suositellaan moniin ruokiin, mausteeksi ja yrttiteesekoituksiin. Lopussa on varoitus: Koska kurkkuyrtti sisältää jonkin verran haitallisesti vaikuttavia pyrrolitsidiinialkaloideja, sen kuivattuja lehtiä ja kukkia saa myydä ainoastaan apteekista. Pyrrolitsidiinialkaloidit voivat aiheuttaa pitkäaikaisessa käytössä suurina annoksina maksavaurioita. 

Olen joskus poiminut kurkkuyrtin kukkia koristeeksi mm. voileipäkakkuun. Nyt ajattelin, että kurkkuyrtistä saisin kivaa makua ja lisää viikonlopun salaattiin. Taidan jättää kasvamaan ja kukkimaan, sillä kurkkuyrtti on tosi nätti kukkivana. Ilman vatsavaivoja ja maksavaurioita.

Sateet runteli petunioita ankaralla kädellä

 

Kesäkukista osa on jo matkannut kompostiin. Ensimmäisenä lähtivät petuniat, jotka eivät tykkää ollenkaan sateista. Enää ei auttanut ahkera kuihtuneiden kukkien nyppiminen. Osa nupuista käytännössä mätäni avautumatta. 

Dahlia Cafe au Lait
 
Daaliat kukkivat vielä komeasti ja niissä on paljon nuppuja. Varhain keskiviikkoaamuna 20.9. tuuli jälleen voimalla vaakatasossa ja vettä tuli enemmän kuin tarpeeksi. Korkeaksi kasvanut Cafe au Lait menetti myräkässä yhden oksistaan. Kävin talon seinustalla ruukuissa asuvat daaliat tiistai-iltana tukemassa, mutta silti saivat myräkästä osumia.

Piha ja terassi on muutenkin kuin hävityksen jäljiltä. Kaikenlaista puista irronnutta sälää on nurkat täynnä. Puhumattakaan koivunsiemenistä, joita on liimaantunut jopa sateen roiskimiin ikkunoihin. 

Ikkunat ovat muutenkin aivan järkyttävän tahraiset, täynnä harmaita läiskiä. Mistähän löytyisi sopiva annos energiaa ikkunoiden pesua varten?

Krassi Alaska Salmon Orange


Pelaguut toin jo sisälle. Ennusteissa ei näy kovinkaan kylmiä öitä, mutta ulkona ei ole oikein sopivan suojaisia paikkoja pelaguille. Eivät ne tykkää viistona ylleen roimivista sateista.

Krassi Alaska Salmon Orange
 
Krassi porskuttaa tyynen kauniina, kunhan aurinko välillä kuivattaa sen yltä suurimmat pisarat. Vahdin Alaska Salmonia kerätäkseni sen siemenet talteen seuraavaa kevättä varten. Se alkoi kukkia aika myöhään. Niinpä näköjään saan kärsivällisesti odottaa siementuotantoa. Kovin ovat vielä pieniä ne ensimmäiset, joita siitä olen löytänyt.

Cobaea scandens - Kelloköynnös


Kelloköynnöksen kesä on ollut loistava. Näin paljon kukkia ei minun kasvattamani kelloköynnökset ole kertaakaan aiemmin tehneet. Pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin kasvavissa ja talon seinustan köynnöksessä nuppuja on edelleen lukuisia. Samoin eri vaiheessa olevia kukkia. Yleensä kukinta sijoittuu köynnöksen yläosiin. Nyt kukkia on ollut myös aivan alhaalla. Käytännössä oikeastaan pitkin poikin koko kasvia.

Cobaea scandens - Kelloköynnös

 
Yksittäinen kukka ei kauaa köynnöksessä katselijoita ihastuta, mutta jatkuvasti avautuvien uusien kukkien runsaus kannustaa kasvattamaan tätä kesäkukkaa tulevinakin vuosina.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'


Syyshortensiat punastelevat upeasti. Ruskavärejä tässä odottelen. Niistä on vasta kalpea aavistus. Ehkä punaiset, oranssit ja keltaiset värit räjähtävät esiin hetkessä, kun yöt kylmenevät.

Kun syksyllä peippo lähtee
ja laulu häviää
ja metsä on aivan tyhjä,
niin puilla on ikävää.

Sen vuoksi tulee tuuli
ja oksia kiertelee,
se tekee pesiä puihin
ja niissä humisee.

Ja kun pieniä peippojansa
puu muistaa suruissaan,
niin tuulen hassu laulu
sen panee nauramaan.

– Aale Tynni –